Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2016

15.1.2016: Yhdysvaltain ja Euroopan pörssit rajussa laskussa

“Euroopan ja Yhdysvaltain osakemarkkinat sukelsivat perjantaina.

Stoxx Europe 600 indeksi laski 2,8 prosenttia 329,84:ään vieden sen laskun sitten huhtikuun ennätyksen yli 20 prosenttiin, kertoo Bloomberg.

Osakkeiden hintojen lasku Euroopassa syveni kun uutiset Yhdysvaltain heikentyvästä tilanteesta tulivat ilmi.

“Euroopan osakkeiden lasku kiihtyi kun Yhdysvaltain tiedot saivat markkinatunnelman muuttumaan pahasta hirvittäväksi”, kommentoi strategisti John Plassard.

Yhdysvaltojen Dow Jones romahti puolestaan yli 500 pistettä laskien alimmalle tasolleen sitten syyskuun 2014, kertoo Guardian.

Menetykset olivat jatkumoa maailman huolille Kiinan talouden kunnosta sekä öljyn sukeltaneesta hinnasta.

Yhdysvaltain markkinat ovat käynnistäneet vuotensa nyt surkeimmin sitten vuoden 2008.

Dow Jones, joka menetti perjantai-iltaan mennessä 3,04 prosenttia, on pudonnut tänä vuonna jo 8,25 prosenttia.

Yhdysvaltain suurimpien yritysten indeksi Standard & Poor’s 500 on myös menettänyt yli 8 prosenttia viimeisen kahden viikon aikana ja Nasdaq puolestaan 10,4 prosenttia.

Aiemmin perjantaina S&P 500 sekä Nasdaq putosivat molemmat alimmalle tasolleen sitten elokuun.

Öljyn hinta on pudonnut tänä vuonna jo 20 prosenttia ja on jo alle 30 dollaria barreilta.

“Kun aloitimme tämän vuoden, olimme huolen ja optimismin risteyksessä ja sevälsti olemme menneet vauhdilla huolen tielle”, sanoo yhdysvaltalaisen pankin strategisti Dan Farley.

Osakkeet sukelsivat perjantaina huomattavasti myös Kiinassa.”

http://www.talouselama.fi/uutiset/yhdysvaltain-ja-euroopan-porssit-rajussa-laskussa-6245640

15.1.2016: Walmart sulkee satoja liikkeitä, irtisanoo tuhansia

“Amerikkalaisen kauppajätti Walmartin työpaikkoja on katoamassa jopa 16 000.

Yhdysvaltojen suurin yksityinen työllistäjä Walmart aikoo sulkea 269 myymälää, ja vähentää jopa 16 000 työntekijää.

Sulkulistalla olevista liikkeistä 154 sijaitsee Yhdysvalloissa. Toiseksi eniten myymälöitä, yhteensä 60, suljetaan Brasiliassa, missä liiketoiminnan kannattavuus on jäänyt heikoksi.

Yhtiö lupaa tukea suljettavien liikkeiden työntekijöitä tukemalla työllistymistä muihin Walmartin myymälöihin. Irtisanottavia tuetaan vähintään kahden kuukauden palkalla. Jokaisesta työvuodesta saa lisäksi viikon työtä vastaavan korvauksen.

Osa sijoittajista on pettynyt Walmartin leikkausten kokoluokkaan.

– Mielestäni Walmartin tulisi vetäytyä kokonaan tietyiltä markkinoilta ja sulkea useampia liikkeitä, Edward Jonesin analyytikko Brian Yarbrough sanoo uutistoimisto Bloombergille.

Kaikkiaan yhtiöllä on myymälöitä 11 600 ja työntekijöitä 1,4 miljoonaa. Walmartin koosta kertoo se, että maailmanlaajuisesti suunnitelma koskee vain prosenttia yhtiön liikeneliöistä ja liikevaihdosta.

Walmartin osake oli perjantaina painunut New Yorkissa 2,1 prosentin laskuun. Yhtiön osake on halventunut vuodessa 29 prosenttia.”

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2016/01/15/walmart-sulkee-satoja-liikkeita-irtisanoo-tuhansia/2016547/12

 

15.1.2016: Eläminen kallistui viime vuonna lähinnä pienituloisilla

“Inflaatio ei ole kaikille sama, kirjoittaa Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen blogissa.

Inflaatio painui viime vuonna 0,2 prosenttia miinukselle, eli kuluttajahinnat käytännössä laskivat hieman edellisvuoteen nähden.

Yksittäisten suomalaisten henkilökohtainen inflaatiossa on kuitenkin eroja, riippuen kulutustottumuksista, kotitaloustyypistä ja tulotasosta, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen toteaa blogissaan.

Sosioekonomisen aseman mukaan jaoteltuna elinkustannukset nousivat viime vuonna vain opiskelijoilla ja työttömillä, noin 0,4 prosenttiin.

Kustannukset alenivat eniten maatalousyrittäjillä, joilla inflaatio painui noin 0,7 prosenttia miinukselle. Yrittäjillä ja ylemmillä toimihenkilöillä inflaatiotaso asettui -0,4 prosenttiin. Eläkeläisillä elinkustannukset laskivat keskimääräistä vähemmän, noin 0,1 prosenttia.

– Tämän eron merkittävin selittäjä löytyy asumiskustannuksista. Työttömillä ja etenkin opiskelijoilla vuokra-asumisen kustannukset ovat huomattavasti keskimääräistä suurempi osa kokonaismenoista, Kärkkäinen kirjoittaa.

Eroa selittää myös se, että samalla kun vuokrat nousivat, asuntolainojen entistä alhaisemmat korot laskivat omistusasumisen kustannuksia.

Maatalousyrittäjien negatiivista inflaatiota selittää omistusasumisen lisäksi se, että heillä kului keskimääräistä suurempi osa tuloista polttoaineisiin ja elintarvikkeisiin, joiden hinnat laskivat viime vuonna merkittävästi.

Tuloluokittain tarkasteltuna inflaatio laski tulotason noustessa, pääosin vuokra-asumisen kallistumisen vuoksi.

– Pienituloisimmassa tuloviidenneksessä vuokra-asuminen on yleisempää, ja vuokrien nousulla on merkittävä vaikutus pienituloisten kotitalouksien kokonaisinflaatioon.

Henkilökohtaista inflaatiota nosti vuokra-asumisen lisäksi muun muassa terveyspalvelujen runsas käyttö, tupakan poltto ja kahvin runsas juominen. Inflaatiota puolestaan laski omistusasumisen lisäksi omalla autolla ajaminen, lehtien tilaaminen ja maidon, voin ja sokerin runsas käyttö.”

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/01/15/elaminen-kallistui-viime-vuonna-lahinna-pienituloisilla/2016531/12

15.1.2016: Obama pitää robottiautoista – iso sysäys kehitykselle

“Robottiautojen nopea läpimurto muuttui juuri huomattavasti todennäköisemmäksi ainakin Yhdysvalloissa. Valtio tukee kehitystä suurilla summilla.

Yhdysvaltain liikenneministeri Anthony Foxx paljasti Detroitin autonäyttelyssä uuden hankkeen robottiautojen edistämiseksi. Ministeriö kertoi hankkeesta tiedotteessa ja siitä uutisoi muun muassa NBC News.

Presidentti Barack Obama linjasi tuoreessa Kansakunnan tila -puheessaan uudenaikaisen liikennejärjestelmän puolesta, ja puheet ovat nopeasti muuttumassa teoiksi. Liikenneministeri Foxx esitteli budjettiehdotuksen, jossa on varattu 3,9 miljardia dollaria “kytkeytyneiden ajoneuvojärjestelmien” pilottiohjelmille seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Motiivina on luottamus robottiautojen turvallisuuteen ihmisiin verrattuna.

– Olemme uuden aikakauden kynnyksellä autotekniikassa ja sillä on valtava potentiaali pelastaa henkiä, vähentää kasvihuonepäästöjä ja muuttaa amerikkalaisten liikkuvuutta, ministeri Foxx sanoo tiedotteessa.

Jo kuudessa kuukaudessa on muun muassa tavoitteena luoda autonomisille ajoneuvoille säännösmalli, jonka toivotaan johtavan johdonmukaiseen kansalliseen robottiautojen politiikkaan halki osavaltioiden.

– Tiedämme, että 83 prosenttia auto-onnettomuuksista johtuu ihmisen virheestä. Mitä tapahtuu, jos ihmisen virhe voitaisiin poistaa? Se on voimakas mahdollisuus ja sitä kannattaa tavoitella, Foxx katsoi NBC Newsin mukaan.”

http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2016/01/15/obama-pitaa-robottiautoista–iso-sysays-kehitykselle/2016510/66

 

15.1.2016: Barack Obama vakautti USA:n talouden

“Yhdysvaltain presidentti Barack Obama piti viimeisen Kansakunnan tila -linjapuheensa keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaan.

Obama valoi uskoa Amerikan tulevaisuuteen. Presidentti antoi ymmärtää, että Yhdysvallat on ja tulee olemaan jatkossakin maailman mahtavin maa kaikilla mittareilla. Obamaa on moitittu lepsuudesta kansainvälisten kriisien hoidossa. Ehkä siksi presidentti korosti, että asevoimat ovat hyvässä iskussa ja jos maailmalla jotain tapahtuu, Yhdysvaltain mielipidettä kysytään varmasti – ei Moskovan tai Pekingin. Kotimaan talouspolitiikassa Obamalla on näyttöjä. Hänen aikanaan Yhdysvallat puskettiin ylös finanssikriisin jälkeisestä kuilusta, ja nyt talous kasvaa ja työttömyysluvut alenevat. Sisäpolitiikassa nousivat esiin rotujen välinen vastakkaisasettelu ja aseelliset joukkosurmat, jotka eivät ole poistaneet mielikuvaa Yhdysvalloista väkivaltaisena maana. Tämä kehitys on Obamalle varmasti suuri pettymys.

Ulkopolitiikassa Obama voi merkitä voitokseen Afganistanin ja Irakin sotien lopettamisen, mutta raakalaismaisen terroristijärjestö Isisin leviämistä Obaman hallinto on joutunut seuraamaan sivusta. Obama ei halua lähettää Yhdysvaltain maajoukkoja kriisipesäkkeisiin, ja ilman massiivista maajoukkojen käyttöä Isis pysyy elossa ja toimintakykyisenä. Hän on saanut myös kovaa kritiikkiä passiivisesta suhtautumisestaan Syyrian veriseen sisällissotaan. Obaman aikana jäljitettiin, saatiin kiinni ja surmattiin Osama bin Laden, terroristi, jota jahdattiin syyllisenä iskuihin suoraan amerikkalaisuuden ytimeen: New Yorkin WTC:n kaksoistorneihin syyskuussa 2001. Toinen terrori-iskun seuraus, Guantanamon vankileiri Kuubassa, on edelleen käytössä – Obaman lopettamislupauksista huolimatta.

Obama ei presidenttinä asetu suurten eli George Washingtonin, Abraham Lincolnin ja Franklin Rooseveltin joukkoon. Obamaa voisi verrata Lyndon B. Johnsoniin tai Richard Nixoniin, jotka molemmat olivat uudistajia. Johnson kompastui Vietnamin sotaan ja Nixon vainoharhaisuuteensa. Obamalla ei ole näitä painolasteja.”

http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/art-1452613865568.html

 

15.1.2016: Mitä yhteistä on Bushilla, Jeesuksella ja Michael Jacksonilla?

“Yhdysvaltain ex-presidentti George W. Bush on Wikipedian historian muokatuin aihe.

Verkkotietosanakirja Wikipedia on julkistanut listan kaikkien aikojen muokatuimmista artikkeleistaan. Wikipedia julkisti listan vapaaehtoisten tekemistä muokkauksista 15-vuotispäivänsä kunniaksi.

Kärkeen nousi Yhdysvaltojen entistä presidenttiä George W. Bushia käsittelevä artikkeli, jota on muokattu yli 45 000 kertaa.

Kymmenen kärkeen sijoittuvat Bushin jälkeen järjestyksessä sivut showpainiorganisaatio WWE:stä, Yhdysvalloista, Wikipediasta itsestään, Michael Jacksonista, Jeesuksesta, katolisesta kirkosta, filippiiniläisen televisiokanavan ohjelmista, Barack Obamasta ja Adolf Hitleristä.

Vapaaehtoisten netinkäyttäjien luomassa Wikipediassa sisältöä voi muokata kuka tahansa. Tunteita ja vastakkaisia mielipiteitä herättävät artikkelit keräävät yleensä muita enemmän muokkauksia.

Tammikuussa 2001 avatussa Wikipediassa on tällä hetkellä yli 36 miljoonaa artikkelia. Sivuston vapaaehtoisia kirjoittajia arvioidaan olevan 80 000.”

http://www.ksml.fi/uutiset/ulkomaat/mita-yhteista-on-bushilla-jeesuksella-ja-michael-jacksonilla/2214247

14.1.2016: Harvinainen hurrikaani muodostui Atlantilla

“Alex on ensimmäinen hurrikaani lähes 80 vuoteen, joka on muodostunut Atlantilla tammikuussa. Samaan aikaan toisella puolella maapalloa nähtiin vain hieman yleisempi tammikuinen sääilmiö, kun Tyynellämerellä muodostui trooppinen myrsky Pali.

Atlantilla on muodostunut harvinainen tammikuinen hurrikaani. Alex-nimen saanut hurrikaani on yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan ensimmäinen Atlantilla tammikuussa muodostunut hurrikaani sitten vuoden 1938.

Tilastot alkavat vuodesta 1851 ja Alex on vasta neljäs sen jälkeen havaittu kaltaisensa myrsky, kertoo Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA. NOAA myös twiittasi Suomi NPP -sääsatelliitin Alexista ottaman kuvan.

Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan Atlantilla ei ole nähty hurrikaania tammikuussa sitten vuoden 1955. Tuolloin edellisen vuoden joulukuussa kehittynyt Alice-hurrikaani pysyi voimissaan tammikuulle saakka.

Alex-hurrikaani oli torstai-iltana Suomen aikaa vähän alle 700 kilometriä Azorien saariryhmän keskiosista etelään ja se liikkui pohjoiskoilliseen noin 30 kilometrin tuntivauhtia. Tuulennopeus oli lähes 40 metriä sekunnissa.

Viidelle Azorien yhdeksästä saaresta annettiin torstaina korkein hurrikaanivaroitus neliportaisella asteikolla.

Sadetta mahdollisesti jopa 180 milliä
Viranomaisten mukaan hurrikaanin tuulet voivat olla puuskissa 44 metriä sekunnissa ja aallonkorkeus voi olla jopa 18 metriä. Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan hurrikaani voi tuoda 75–120 millimetriä sadetta ja joillain alueilla jopa lähes 180 millimetriä.

Lisäksi hurrikaanikeskus varoitti mahdollisista maanvyöryistä, syöksytulvista, sekä huomattavista tulvista rannikkoalueilla.

Hurrikaanit ovat aiemminkin uhanneet Portugalille kuuluvaa Azorien saariryhmää, mutta ne yleensä menettävät voimansa liikkuessaan pohjoisen kylmemmille vesille. Saarilla asuu noin 250 000 ihmistä.

Tyynellämerellä toinen harvinainen myrsky
Alex muodostui vain muutama päivä sen jälkeen, kun Tyynellämerellä nähtiin toinen harvinainen sääilmiö. Havaijin lounaispuolella muodostunut trooppinen myrsky Pali oli vasta kolmas tammikuussa muodostunut kaltaisensa myrsky 40 vuoden aikana. Meteorologien mukaan harvinainen myrsky on seurausta epätavallisen voimakkaasta El Niño -ilmiöstä.

Pali kuitenkin heikkeni matalapaineeksi torstaihin mennessä ja sen odotettiin häviävän kokonaan parin päivän aikana. Myrsky ei koskaan ulottunut maa-alueille, eikä siitä ollut suurta vaaraa.”

http://yle.fi/uutiset/harvinainen_hurrikaani_muodostui_atlantilla/8596732

 

14.1.2016: Tutkimus: TTIP-sopimus uhkaisi Euroopan maataloutta

“Saksalaistutkimuksen mukaan erityisesti pieni ja keskisuuri maatalous jäisi Euroopassa Yhdysvaltain tuotannon jalkoihin.

Mikäli EU:n ja Yhdysvaltain välinen vapaakauppasopimus TTIP toteutuu nykyisessä muodossaan, muodostaa se vakavan uhkan eurooppalaisen maatalouden kilpailukyvylle.

Näin todetaan saksalaisen UnternehmensGrün-yhdistyksen julkaisemassa tuoreessa tutkimuksessa, josta kertoi muun muassa EurActiv-nettisivusto maanantaina.

Yhdysvaltain teollinen maataloustuotanto jyräisi pienemmällä mittakaavalla toimivan eurooppalaisen tuotannon.

Amerikkalaisen tuotannon etulyöntiasemaa korostaa se, että useat elintarviketuotantoon liittyvät standardit ovat siellä alemmalla tasolla kuin Euroopassa.

Vaarana on, että määräysten harmonisointi alentaisi ympäristön ja kuluttajien suojaa myös Euroopassa, vaikka EU:n neuvottelijat ovatkin pyrkineet torjumaan tällaista käsitystä.

Hormonilihaa ja kloorikanoja

Yhdysvalloissa ei esimerkiksi vaadita merkitsemään geenimuunneltuja tuotteita. Tästä syntyy tutkimuksen mukaan kustannusetu, joka painostaisi myös eurooppalaisia käyttämään geenimuunneltuja kasveja ainakin rehun tuottamisessa. Perinteiseen tapaan tuottavat tilat voitaisiin kilpailla ulos markkinoilta.

Yhdysvalloissa sallitaan kasvuhormonien syöttäminen lihakarjalle, mikä Euroopassa on kiellettyä. Tämän vuoksi suurin osa Yhdysvaltain tuottamasta lihasta ei kelpaa EU:n markkinoille. Yhdysvaltain lihateollisuus on pitkään painostanut tämän esteen poistamiseksi TTIP:ssä.

Myös torjunta-aineiden käyttöön suhtaudutaan Yhdysvalloissa paljon vapaamielisemmin kuin EU:ssa. Yhdysvalloissa sallitut torjunta-ainemäärät ovat noin 5 000 kertaa suuremmat kuin Euroopassa.

EU:ssa on myös kielletty Yhdysvalloissa tavallinen kananlihan kloorikäsittely.

Yhdysvallat saisi edun

Tutkimuksen mukaan TTIP on uhka erityisesti eurooppalaiselle viljakasvien, lihan ja maidon tuotannolle.

Yhdysvallat vie maataloustuotteita EU-markkinoille 8 miljardin euron arvosta vuosittain. Tutkimuksen mukaan vienti voi kasvaa rajusti, jos amerikkalaiset saavat TTIP:n myötä ”lähes rajoittamattoman pääsyn” Euroopan markkinoille.

Myös Yhdysvaltain maatalousministeriön viime marraskuussa julkaisema raportti arvioi, että amerikkalaiset viljelijät olisivat voittajia TTIP:ssä.

EU:n ja Yhdysvaltain neuvottelijat tähtäävät siihen, että TTIP sopimus valmistuisi tämän vuoden aikana eli ennen presidentti Barack Obaman virkakauden päättymistä.”

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3489015-tutkimus-ttip-sopimus-uhkaisi-euroopan-maataloutta

 

14.1.2016: Ennennäkemätön valoilmiö Suomessa – kartta heijastui taivaalle

“Suomen taivaalla on totuttu näkemään revontulia ja valopilareita. Viime tiistaina taivaalle ilmestyi ennennäkemätön kuvio. Euralainen Mia Heikkilä taltioi kamerallaan jopa asiantuntijoita hämmästyttäneen loistokkaan valokartan.

Mia Heikkilä katseli taivasta hämmentyneenä. Hän tiesi, että ilmassa olevat jääkiteet voivat yhdessä auringon kanssa muodostaa taivaalle upeita valoilmiöitä. Tällaista hän ei kuitenkaan ollut koskaan nähnyt.

– Näky oli erikoinen. Ajattelin, että kyseessä voisivat olla revontulet. Otin esiin järjestelmäkamerani ja kuvaan tarkentui pisteitä ja viivoja, jonkalaisia en ole koskaan ennen nähnyt.

Katuvalot heijastuivat taivaalle
Ursan Taivaanvahti -havaintopalvelu kertoo yleensä melko nopeasti taivaalla nähdyistä erikoisista ilmiöistä. Tästä havainnosta siellä ei ollut mitään tietoa. Mia Heikkilä lähetti omat kuvansa palveluun ja toivoi saavansa sieltä tunnistusapua.

– Sieltä tuli pian arvio, että kyseessä voisi olla kartta. Ja kun kuvia katsoi tarkemmin, heijastuivat kaikki katuvalot sinne. Taivaalla näkyi selkeästi nimettävissä olevia teitä.

Avaruus.fi -palvelun mukaan näin täydellinen tieverkon heijastus taivaanlaelle on ensimmäinen lajissaan tunnettu. Heikkilän mukaan kartta näkyi Euran taivaalla ainakin puolen tunnin ajan.”

http://yle.fi/uutiset/ennennakematon_valoilmio_suomessa__kartta_heijastui_taivaalle/8593859

 

13.1.2016: Tutkija Obaman puheesta: “Hän on tehnyt itsestään vähän tällaisen punaisen vaatteen”

“Presidentti Barack Obaman viimeisessä liittovaltion tilaa käsittelevässä puheessa oli enemmän kyse hengennostatuksesta kuin uusista aloitteista, arvioi asiantuntija.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mika Aaltola sanoo, että puheen keskeinen sanoma oli viesti siitä, että Yhdysvallat on voimissaan ja amerikkalaisten tulisi katsoa tulevaisuuteen yhdessä.

– Obama halusi korostaa, että amerikkalaisilla on kuitenkin enemmän yhteisiä puolia ja piirteitä kuin niitä, jotka erottavat, Aaltola sanoo STT:lle.

Vaalivuoden teemaan sopivasti Obama kehotti kaikkia amerikkalaisia puoluekannasta tai muusta taustasta riippumatta äänestämään ja osallistumaan yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen. Samalla hän joutui kuitenkin myöntämään, ettei ole pystynyt yhdistämään kansakuntaa toivomallaan tavalla.

– Se on yksi harvoista asioita, joita kadun presidenttikaudeltani: sitä, että puolueiden väliset kaunat ja epäluulot ovat lisääntyneet eivätkä vähentyneet, Obama sanoi.

Aaltolan mukaan presidentti joutuu syyttämään siitä osin itseään.

– Hän ei ole välttämättä ollut tehokas keskitien kulkija, vaan on ajanut omia aloitteitaan hyvin päättäväisesti tavoilla, jotka ovat lopulta toimineet aloitteita vastaan. Hän on tehnyt itsestään vähän tällaisen punaisen vaatteen, Aaltola arvioi.

Varoitti liioittelemasta terrorismin uhkaa

Obama kehui Yhdysvaltojen sotilaallista mahtia, mutta korosti myös muiden keinojen ja kansainvälisen yhteistyön merkitystä kriisien ratkaisemisessa. Presidentti sanoi, ettei Yhdysvallat voi tulevaisuudessa ottaa haltuun ja jälleenrakentaa kaikkia kriisimaita.

Aaltolan mukaan tässä suhteessa Obaman kahden kauden aikana on tapahtunut selkeä muutos parempaan suuntaan.

– Kovan voiman maltillinen käyttö yhdessä muiden vallan resurssien, kuten diplomatian, kanssa järkevästi – se on Obaman perintö, joka näkyy Yhdysvaltain asemassa maailmassa, Aaltola sanoo.

Obama myös varoitti liioittelemasta Isisin ja muiden terroristiliikkeiden uhkaa. Presidentti sanoi, että se vain tukee terroristien propagandaa.

– (Terroristit) muodostavat erittäin suuren vaaran siviileille, ja heidät on pysäytettävä. Mutta he eivät uhkaa meidän kansallista olemassaoloamme. Se on juuri se tarina, jonka Isis haluaa kertoa. Sellaista propagandaa he käyttävät rekrytoidakseen lisää jäseniä, Obama sanoi.

Presidentti painotti, että Isisin teot eivät edusta islaminuskoa. Hän korosti, että Yhdysvalloissa ei ole sijaa politiikalle, joka kohtelee ihmisiä eri tavoin uskonnon tai etnisyyden takia.

– Kun poliitikot loukkaavat muslimeja, kun moskeija vandalisoidaan tai lasta kiusataan, se ei tee Yhdysvalloista turvallisempaa. Se on yksinkertaisesti väärin, Obama sanoi.

Yhdysvaltojen presidentti pitää kansakunnan tilaa käsittelevän puheen vuosittain. Obamalle kerta oli viimeinen, koska hänen seuraajansa valitaan marraskuussa.”

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1195014011913/artikkeli/tutkija+obaman+puheesta+han+on+tehnyt+itsestaan+vahan+tallaisen+punaisen+vaatteen+.html

 

http://yle.fi/uutiset/obama_valoi_uskoa_tulevaisuuteen_viimeisessa_puheessaan_kansakunnan_tilasta/8590566

13.1.2016: Obama valloittaa maailman some kerrallaan

“Barack Obama ja hänen hallintonsa ovat tunnettuja ahkerasta sosiaalisen median hyödyntämisestä. Presidentillä on henkilökohtaiset Facebook- sekä Twitter-tilit, joiden lisäksi Valkoinen talo julkaisee materiaalia muun muassa Vine-, Tumblr-, Periscope- ja Instagram-palveluissa.

Nyt Valkoinen talo on liittynyt myös Snapchatiin. Tavoitteena lienee kosiskella erityisesti nuorempia sosiaalisen median käyttäjiä. Pew Research Centerin tutkimuksen mukaan Snapchat on teinien keskuudessa kolmanneksi suosituin sovellus heti Facebookin ja Instagramin jälkeen.

Valkoisen talon blogipostauksessa päätöstä perustellaan luvuilla: “Snapchatilla on yli sata miljoonaa päivittäistä käyttäjää ja yli 60 prosenttia 13–34-vuotiaista amerikkalaisista älypuhelimen omistajista käyttää Snapchatia.”

Valkoisen talon Snapchat-tarinoihin on luvassa kulissien takaa materiaalia, jota ei ole saatavilla muita kanavia pitkin. Valkoisen talon nimimerkki Snapchatissa on “WhiteHouse”.

Tämän viikon perjantaina Valkoisen talon YouTube-kanavalla näytetään livelähetys, kun YouTubea luomassa olleet Destin Sandlin, Ingrid Nilsen ja Adande Thorne haastattelevat Obamaa.”

http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/obama-valloittaa-maailman-some-kerrallaan-6244581

13.1.2016: Obama ja Putin keskustelivat Syyriasta ja Ukrainasta

“Valkoisen talon mukaan suurvaltojen johtajat olivat puhelinyhteydessä keskiviikkona.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat keskiviikkona puhelimitse Ukrainan ja Syyrian tilanteista.

Valkoisen talon mukaan suurvaltajohtajat käyttivät paljon aikaa käsitellessään Venäjän sitoumuksia Itä-Ukrainassa. Presidentit pohtivat myös Syyrian poliittista tulevaisuutta.

Yhdysvaltain ja Venäjän välit ovat viilenneet erityisesti Itä-Ukrainan ja Krimin tapahtumien takia. Obama ja Putin tapasivat viimeksi marraskuussa Pariisin ilmastokokouksessa.”

http://yle.fi/uutiset/obama_ja_putin_keskustelivat_syyriasta_ja_ukrainasta/8593448

 

12.1.2016: Investointipankin neuvo: “Myykää kaikki”

“Sijoitusvuodesta on tulossa hirveä, arvioi skotlantilainen RBS-pankki.

Skotlantilainen RBS-pankki varoittaa asiakkaitaan “hirveästä vuodesta” ja maailmanlaajuisesta deflaatiokriisistä. Pankki arvioi, että osakemarkkinat voivat sukeltaa tänä vuonna viidenneksen ja öljyn tynnyrihinta painua 16 dollariin.

Pankin analyytikoiden mukaan markkinoilla on samanlaisia merkkejä kuin ennen Lehman-kriisiä vuonna 2008.

– Myykää kaikki paitsi laadukkaat joukkovelkakirjat. Kyse on pääomanpalautuksesta, ei pääoman tuotosta. Ruuhkaisessa hallissa uloskäynnit ovat pieniä, pankki neuvoo asiakkaitaan raportissaan, jonka brittilehti Daily Telegraph on saanut haltuunsa.

Pankin mukaan supistuva maailmankauppa ja luotonanto ovat ikävä yhdistelmä yritysten taseille ja osaketuotoille. Erityisen uhkaavaa on ennätyksiin kohonnut velkataakka.

Pankin tutkimusjohtaja Andrew Roberts ennustaa Telegraphille, että Kiina on laukaissut ison korjausliikkeen ja se leviää kuin lumipallo.

Roberts arvioi Yhdysvaltojen ja Euroopan osakemarkkinoiden laskevan 10–20 prosenttia. Lontoon pörssi voi syöksyä tätäkin enemmän, koska pörssissä on listattu paljon energiayhtiöitä ja raaka-ainetuottajia.

RBS:n mukaan Saksan kymmenvuotisen valtionlainan markkinakorko voi laskea joksikin aikaa ennätyksellisen alhaiseksi 0,16 prosenttiin, kun sijoittajat etsivät turvasatamaa. Korko voi painua jopa miinukselle, kun deflaatio alkaa jyllätä.”

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/01/12/investointipankin-neuvo-myykaa-kaikki/2016382/170

 

10.1.2016: Yleisradio pettyi BBC:n Avara luonto -dokumenttiin: ”Jättää jäljen luotettavuuden kylkeen”

“Merikotka vaihtui lennosta maakotkaksi, karibu poroksi, Kanada Lapiksi.

Yleisradion TV1:n Avara luonto -sarjassa lauantaina nähdyn dokumentin suhde totuuteen paljastui poikkeuksellisen väljäksi.

Ylellä on nyt kana kynittävänä dokumentin tuottajan, arvostetun brittiläisen BBC:n kanssa.

– Täytyy varmasti vähän keskustella. Mehän maksamme ihan hyvää hintaa heidän laadustaan, sanoo Yleisradion kansainvälisen ohjelmahankinnan päällikkö Tarmo Kivikallio.

Dokumentissa kertoja selosti kotkan lähestyvän pohjoisamerikkalaista karibulaumaa tähtäimessään vastasyntynyt vasa.

Seuraavaksi tapahtui leikkauksen avulla jotain ihan muuta – ja vieläpä ihan toisella mantereella.

Merikotka vaihtui lennosta maakotkaksi, karibut sen alla suomalaisiksi poroiksi ja Kanada Suomen Lapiksi.

Maakotka iski vasan selkään. Koska kuvausetäisyys kasvoi, maakotkaa olisi voinut kuvitella alkuperäiseksi merikotkaksi. Toki ne ovat erivärisiä.

Hetken päästä oltiin taas Kanadassa ja merikotka istui ylpeänä juuri saalistamansa vasan päällä.

Dokumentti Lumen keskellä syntyneet kertoo pohjoisen luonnon eläinpienokaisten selviytymisestä ensimmäisinä elinkuukausinaan. Kotka iski vasan kimppuun 11. minuutin kohdalla. Jakso on nähtävissä Yle Areenassa.

Kokenut lahtelainen tunturivaeltaja Pekka Pasanen tunnisti heti iskupaikan.

– Se on Ridnin rinne Käsivarressa, siinä Haltin vieressä. Se on Suomen toiseksi korkein tunturi ja korkein kokonaan Suomen puolella sijaitseva.

– Ja kun katsoin niitä eläimiä, niin porojahan ne olivat.

Pasanen tunnisti myös asiayhteyden.

– Tapasin kymmenisen vuotta sitten Kuusamossa suomalaisen kaverin, joka oli ollut Ridnillä oppaana ranskalaiselle kuvausryhmälle. He olivat joutuneet odottamaan kaksi viikkoa sitä kotkan hyökkäystä. Kuvausetäisyys oli 800 metriä.

– Siellä on menty arkiston avulla siitä kohtaa, mistä aita on matalin, Ylen Kivikallio sanoo.

Maakotkan isku vasaan löytyy BBC Earthin nettisivuilta. Esittelytekstin mukaan se kuvattiin BBC:n Life-sarjaa varten, mutta pitkän kuvausetäisyyden vuoksi materiaali ei täyttänyt HD-tekniikan vaatimuksia.

– Näitä tulee silloin tällöin ilmi. Joitakin vuosia sitten oli Siperian karhuista kertova dokumentti, johon oli väliin leikattu pitkät pätkät Kuhmon karhuja. Kivikallio kertoo.

– Se oli paha ”case”. Tämä ei ole niin räikeä, mutta kieltämättä jättää jäljen luotettavuuden kylkeen. Totta kai luontodokumentteja leikataan niin, että saadaan tarina aikaiseksi, mutta tässä ovat nyt vaihtuneet eläimet kokonaan. Se on harvinaista.

Kivikallio suhtautuu asiaan vakavasti.

– Harhaan johtamisen ajatus tässä helposti tulee mieleen, jonkin asteinen totuuden vääristely. Yleisesti ottaen BBC laatutaso on kyllä tosi kova.

– Katsojan kannalta tämä on ikävää. Itseltäni tuo olisi ensimmäisellä kerralla mennyt täydestä, mutta kyllä sen kieltämättä huomaa. Jotkut katsojamme ovat kovan luokan ammattilaisia. Silloin jää kiinni, Kivikallio sanoo.”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452392162575.html

 

10.1.2016: Voimannäyttö Pohjois-Korealle: USA:n pommikone lensi Etelä-Korean yllä

“Yhdysvaltain pommikone on lentänyt Etelä-Korean yllä voimannäyttönä Pohjois-Korealle.
Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan B-52-pommikone lensi Etelä-Korean Osanin lentotukikohdan yli. B-52 on pitkänmatkan raskas pommikone, joka voi kantaa ydinaseita. Osanin tukikohta sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Koreoiden rajasta.

Pohjois-Korean ja lännen jännitteet kiristyivät jälleen tällä viikolla, kun maa kertoi räjäyttäneensä vetypommin. Asiantuntijat ovat tosin arvioineet, että kyseessä oli lähinnä normaali ydinkoe.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1452388126934.html

9.1.2016: Takana reilu viikko vuotta 2016 – massiiviset tappiot maailman rikkaimmille

“Tämän vuoden ensimmäinen viikko runteli pörssisijoituksia ympäri maailman – ja teki samalla suuren loven maailman rikkaimpien omistuksiin. Kymmenien superrikkaiden omistuksista on sulanut yli miljardi dollaria.

Maailman 400 rikkaimman omistuksista suli tämän vuoden ensimmäisellä pörssiviikolla miltei 194 miljardia dollaria eli vajaat 178 miljardia euroa, arvioi uutistoimisto Bloomberg.

Markkinoita on heilutellut tällä viikolla etenkin Kiinan pörssiluisu. Viikko oli Yhdysvaltain pörssien kehnoin sitten vuoden 2011.

Superrikkaista 47 menetti vähintään miljardi dollaria viikolla, Bloombergin miljardööri-indeksi kertoo. Viime vuoden ensimmäisten viiden kauppapäivän aikana megarikkaille kertyi tappiota 29 miljardin dollarin edestä. Summa miltei seitsenkertaistui tänä vuonna.

Viikon suurin menettäjä oli verkkokauppa Amazon.comin perustaja Jeff Bezos. Hänen omaisuutensa kutistui tällä viikolla 5,9 miljardia dollaria, kun Amazonin osake sukelsi tällä viikolla yli kymmenen prosenttia. Bezos on maailman neljänneksi rikkain ihminen.

Maailman rikkaimman ihmisen, Microsoftin perustajan Bill Gatesin omistukset kutistuivat 4,5 miljardia. Toiseksi rikkaimman, espanjalaisen yrittäjän Amancio Ortegan tililtä suli 3,4 miljardia dollaria. Ortegan varallisuus perustuu vaateketju Zaran emoyhtiön Inditexin menestykseen.

Rikkaimpien 400 ihmisen joukossa oli vain 11 ihmistä, joiden omistusten arvo kasvoi kuluneella viikolla.”

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2016/01/09/takana-reilu-viikko-vuotta-2016-massiiviset-tappiot-maailman-rikkaimmille/2016271/12

 

9.1.2016: Mein Kampfin uusi painos menee kuin kuumille kiville

“Adolf Hitlerin Mein Kampf -kirjasta on julkaistu uusi painos, jonka kysyntä yllätti kustantajankin.

Adolf Hitlerin Mein Kampf eli Taisteluni-kirjasta on nyt julkaistu toinen painos, kun kirjan 70-vuotinen tekijänoikeus päättyi. Kirja on painettu selityksin varustettuna ja siinä on 2000 sivua.

Uuden painoksen suosio yllätti kirjan kustantajan täysin. Kirjan julkaisseen Münchenin nykyhistorian instituutin mukaan se on saanut jo nyt tilauksia 15 000 kappaleesta, vaikka teoksen painos on lähes neljä kertaa vähemmän, 4 000 kappaletta.

Teoksesta on pyydetty käännöksiä eri kielille, muun muassa ranskaksi, englanniksi, turkiksi, kiinaksi ja puolaksi.

Hitler kirjoitti alkuperäisen kaksiosaisen kirjan vuosina 1924-1926 ollessaan Landsbergin vankilassa epäonnistuneen oluttupavallankaappauksen jälkeen. Kirjasta tuli bestseller 1930-luvulla, kun Hitleristä tuli kansleri. Mein Kamfia myytiin 12 miljoonaa kappaletta ja käännettiin 18 eri kielelle.

Kirjan uuden painoksen julkaiseminen on Saksassa saanut hyvin ristiriitaisen vastaanoton, sillä maa kamppailee yhä nykypäivänäkin julman natsimenneisyytensä kanssa.

Münchenin nykyhistorian instituutti on kuitenkin puolustanut julkaisua historiallisena lähteenä.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016010920933646_ul.shtml

 

8.1.2016: Kysyntä yllätti: Mein Kampfin uusi painos viedään käsistä

“Korkea kysyntä uudelle painokselle Adolf Hitlerin Mein Kampf -kirjasta on yllättänyt kustantajan. Uutistoimisto Reutersin mukaan kysyntä on ollut selvästi ensimmäistä painosta suurempaa.

Kaksiosainen kirja kirjoitettiin vuosina 1924-1926. Kirjassa on muun muassa Hitlerin ajatuksia juutalaisten salaliitosta. Kirja on painettu 2000-sivuisena selityksin varustettuna painoksena, kun kirjan tekijänoikeus vanheni 70 vuoden jälkeen.

Kirjan julkaisee kansallissosialismia tutkivat Münchenin nykyhistorian instituutti. Instituutin mukaan Mein Kampfia on tilattu jo 15 000 kappaletta, vaikka teoksen painos on vain 4 000 kappaletta.

Kirjasta on tulvinut käännöspyyntöjä monista Euroopan maista. Kirja on haluttu kääntää italiaksi, ranskaksi ja englanniksi, ja kysyntää on ollut myös Turkista, Kiinasta, Etelä-Koreasta ja Puolasta.

Osa Saksan juutalaisyhteisön johtajista on vaatinut, että kirjaa ei julkaistaisi. Natsi-Saksassa tapettiin yli kuusi miljoonaa juutalaista.

Instituutti on lisännyt tekstiin 3 500 huomautusta. Se puolustaa kirjan julkaisupäätöstä.

– Painos paljastaa Hitlerin virheelliset syytökset, hänen valkopesunsa ja suorat valheensa, instituutin Andreas Wirsching sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Kirjaa myytiin yli 12 miljoonaa kappaletta Saksassa ennen toisen maailmansodan päättymistä vuonna 1945. Se on käännetty 18 kielelle. Liittoutuneet kielsivät kirjan sodan päätyttyä.

– Kirja ei ole vain historiallinen lähde vaan symboli, yksi kirjan kustannustoimittajista Christian Hartmann sanoo.

– Halusimme hajottaa tuon symbolin lopullisesti, hän jatkaa.”

http://www.taloussanomat.fi/media/2016/01/08/kysynta-yllatti-mein-kampfin-uusi-painos-viedaan-kasista/2016261/135

7.1.2016: Hitlerin kirja annettiin natsi-Saksassa tuoreille aviopareille

“Adolf Hitler kirjoitti kaksiosaisen Mein Kampf -kirjansa vankilassa vuoden 1923 epäonnistuneen oluttupavallankaappauksen jälkeen. Kirjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1925 ja toinen osa seuraavana vuonna.

Kirjassa puhutaan muun muassa “puhtaasta arjalaisesta rodusta”, bolshevismin vastaisuudesta ja juutalaisvihasta. Hitler katsoi juutalaisten aiheuttaneen esimerkiksi Saksan tappion ensimmäisessä maailmansodassa.

Toisen maailmansodan loppuun mennessä kirjaa oli Saksassa painettu noin 13 miljoonaa kappaletta. Natsi-Saksan aikana oli yleinen tapa, että paikallisviranomaiset antoivat tuoreelle avioparille Mein Kampf -kirjan.

Vastoin yleistä luuloa Mein Kampf -kirjaa ei kielletty sodan jälkeisessä Saksassa. Sen sijaan kiellettiin kirjan uusintapainokset. Vanhoja Mein Kampf -kirjoja onkin ollut myynnissä antikvaarisissa kirjakaupoissa. Sen sijaan Baijerin viranomaiset ovat parhaansa mukaan yrittäneet estää saksankielisen version päätymisen internetiin.

Mein Kampf käännettiin useille kielille. Suomeksi se ilmestyi vuonna 1941.”

http://www.ksml.fi/uutiset/ulkomaat/hitlerin-kirja-annettiin-natsi-saksassa-tuoreille-aviopareille/2209175

8.1.2016: Google, Apple, Facebook, Twitter… – Obama kutsui yritysten edustajat Valkoiseen taloon juonimaan Isisin vastaisia toimia

“Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on kutsunut suurten it-yritysten asiantuntijoita koolle Valkoiseen taloon. Tänään perjantaina heidän on määrä keskustella äärijärjestö Isisin ja terroristien vastustamisesta internetissä, NyTeknik kertoo.

Uutistoimisto Reutersin mukaan paikalla on ainakin Twitterin, Facebookin, Googlen ja Applen edustajia, mutta todennäköisesti asiantuntijoita myös Microsoftilta ja Dropboxilta. Lisäksi kokoontumiseen osallistuu presidentti Obaman hallinnon neuvonantajia muun muassa FBI:sta, NSA:sta ja liittovaltion syyttäjänvirastosta.

Reutersin tietojen mukaan tapaamisessa ei keskustella esimerkiksi salaustekniikoista, jotka ovat olleet agendalla jo aiemmin, vaan keskitytään terroristiryhmien propagandaan ja värväystaktiikoihin sosiaalisessa mediassa. Tarkoitus on puhua myös siitä, miten uutta tekniikkaa voi käyttää havaitsemaan väkivaltaista radikalisoitumista ja merkkejä uusista värväyksistä terroristijärjestöihin.”

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/google-apple-facebook-twitter-obama-kutsui-yritysten-edustajat-valkoiseen-taloon-juonimaan-isisin-vastaisia-toimia-6243891

 

7.1.2016: Uusi talousvuosi alkaa levottomasti

“Uusi talousvuosi on alkanut levottomissa merkeissä. Kiinan osakemarkkinoiden lasku on tarttunut globaalisti maailman pörsseihin. Kaupankäynti Kiinassa Shanghain ja Shenzhenin pörsseissä keskeytettiin torstaina vain varttitunnin jälkeen, kun pörssikurssit laskivat yli seitsemän prosenttia.

Kiinan osakemyllerrys alkoi maanantaina, kun pörssien kaupankäynti jouduttiin käyttöön otettujen laukaisumekanismien perusteella katkaisemaan. Kaupankäynti katkaistaan loppupäiväksi, jos indeksi laskee yli seitsemän prosenttia.

Kiina joutui kuitenkin myöhemmin torstaina kumoamaan tämän seitsemän prosentin säännön.

Pörssien romahdusta estämään kaavailtu laukaisumekanismi ei ole Kiinan osakemyllerrystä ainakaan toistaiseksi rauhoittanut ja osakekurssit ovat olleet alamäessä maailman pörsseissä kautta linjan. Kiinan merkitys maailman talouskehitykselle on nyt ratkaisevan tärkeä. Siksi sijoittajat analysoivat tilannetta kuumeisesti ja yrittävät päästä eroon riskipitoisimmista sijoituksistaan. Sijoittajalegenda George Soros kehottaakin sijoittajia suureen varovaisuuteen.

Tilanne tuo hänelle mieleen vuoden 2008 romahduksen. Kiinalla on vaikeuksia löytää talouteensa uutta kasvumallia, ja Kiinan valuutan juanin arvon heikentäminen siirtää ongelmat maailman muillekin markkinoille, Soros analysoi tilannetta.

Kiinan tilanteessa lähes kaikki on nyt mahdollista. Ratkaisevaa on Kiinan talouskasvun todellinen tila. Jos kasvu hidastuu merkittävästi, osakemarkkinoiden levottomuus kasvaa edelleen ja kurssit laskevat. Edessä voi olla pahimmillaan romahdus. Jos pörssit Kiinassa saisivat nyt vapaasti hakea kurssitasonsa, voisi edessä olla puhdas paniikki. Parhaimmassa tapauksessa tilanne saadaan tällä erää rauhoittumaan. Talouskasvun hidastumisen ongelma jää kuitenkin edelleen uhkaamaan pörssejä.

Maailmantalouden myrskyissä Suomi voi pyrkiä vain hoitamaan oman tonttinsa. Hyvältä ei kuitenkaan näytä taloutemme suunta. Tullin ennakkotilastojen mukaan Suomen vienti laski marraskuussa vuoden takaisesta viisi prosenttia. Yhteensä tammi-marraskuun vienti laski vuoden 2014 vastaavasta ajasta neljä prosenttia.

Suomi ei ole pystynyt käyttämään vuoden 2008 kansainvälisen romahduksen jälkeistä aikaa uudistumiseen, ja nyt meitä uhkaa uusi kansainvälisen talouden kriisi, ehkä jopa romahdus. Uudet vaikeudet joudutaan nyt kohtaamaan aiempaa heikommassa taloudellisessa kunnossa.”

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016010720923216_pk.shtml

7.1.2016: Lumimyrsky teki pahoja karjatuhoja: 35 000 nautaa menehtyi

“Heti poikkeuksellisen lämpimän joulupäivän jälkeen Yhdysvaltain Teksasiin iski voimakas lumimyrsky. Myrskyissä menehtyi muutama ihminen, minkä lisäksi alueella toimivat maatalousyrittäjät ovat kärsineet merkittäviä vahinkoja.

The New York Timesin mukaan myrskyt ovat tappaneet osavaltiossa yli 35 000 nautaa. Lehden mukaa noin 10 prosenttia alueella kasvatetusta nautakarjasta menetettiin myrskyissä.

Osan naudoista tappoi kylmyys, osa menehtyi ravinnon puutteeseen jäätyään jumiin paikoitellen yli nelimetrisiin nietoksiin.

Nyt ongelmana ovat nautojen ruhot, joiden hävittämisestä ei vielä ole tehty päätöstä. The New York Timesin mukaan naudat eivät olleet lihakarjaa, vaan niitä kasvatettiin maidontuotantoon, joten lihoiksi niitä ei voi laittaa.”

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/lumimyrsky-teki-pahoja-karjatuhoja-35-000-nautaa-menehtyi-6243591

 

7.1.2016: Pohjois-Korean ydinkokeen laatu voi jäädä mysteeriksi

“Ydinräjähdyksen voimakkuus ei viittaa vetypommiin. Kyseessä voi olla jonkinlainen välimalli, jossa perinteistä fissiopommia vahvistetaan vedyn avulla.

Vetypommin kehittäminen 50-luvulla mahdollisti suurvaltojen valtavimmat ydinkokeet, joiden räjähdysvoima ylitti monituhatkertaisesti Yhdysvaltain Hiroshimaan ja Nagasakiin pudottamien atomipommien voiman. Pohjois-Korean tammikuussa tekemä maanalainen ydinkoe ei voimakkuudeltaan suuresti eronnut sen edellisestä ydinkokeesta 2013.

Pohjois-Korean 6. tammikuuta tekemä ydinkoe saattaa jättää jälkeensä nipun avoimia kysymyksiä. Eristäytynyt valtio väittää kokeilleensa vetypommia, mitä monet asiantuntijat epäilevät. Varmuutta ei välttämättä saada.

– Räjähdys havaittiin hyvin äkkiä seismisillä laitteilla. Jos tulee kaasupäästöjä, niitä pystytään mahdollisesti havaitsemaan muutaman päivän tai viikon sisällä radionuklideja mittaavilla asemilla, kertoo ylitarkastaja Mikael Moring Säteilyturvakeskuksesta.

Ydinkieltosopimusta valvovalla järjestöllä CTBTO:lla on tarkkailuasemaverkosto. Pohjois-Korean edellisen vuonna 2013 tekemän ydinkokeen kaasuvuoto havaittiin Japanissa.

– Sinne päin tuulet vievät tälläkin hetkellä, joten Japanin asemaa seurataan, Moring sanoo.

Edellisetkin kokeet täynnä kysymyksiä
Sulkeutuneen Pohjois-Korean edellisiinkin ydinkokeisiin liittyy paljon kysymysmerkkejä.

Esimerkiksi vuoden 2009 kokeesta ei vapautunut kaasupäästöjä, joista olisi voitu tehdä johtopäätöksiä.

Vuoden 2013 kokeesta pääsi kaasuvuoto, mutta se tapahtui niin myöhään ja oli niin vähäinen, ettei sen perusteella voitu erotella, oliko Pohjois-Korea käyttänyt ydinräjähteen materiaalina plutoniumia vai uraania.

Jos Pohjois-Korea kykenisi rakentamaan vetypommin, se voisi merkitä sitä, että se voisi rakentaa riittävän pienen ydinkärjen ohjuksen kuljetettavaksi. Tähän mennessä on arvioitu, että Pohjois-Korean ydinaseet ovat liian isokokoisia ohjuksille.

Fissiopommi vai vetypommi?
Pohjois-Korean uusimman maanalaisen ydinkokeen voimakkuuden on arvioitu olleen 6–10 kilotonnin luokkaa. Kilotonni on energian yksikkö, jolla mitataan ydinaseiden räjähdysvoimaa. Kilotonni vastaa tuhannen trotyylitonnin räjähtäessä syntyvä energiaa.

Räjähdys ei voimakkuudeltaan suuresti poikennut edellisestä, vuoden 2013 kokeesta.

Molemmat ovat heikompia kuin vaikkapa Yhdysvaltain ensimmäinen ydinkoe, koodinimeltään Trinity. Tuolloisen räjähdyksen voimakkuus oli 20 kilotonnia.

Vetypommin räjähdysvoima voisi olla tuhansia kertoja suurempi.

Atomi halkeaa – ja tuottaa valtavan räjähdyksen
Alun perin atomipommit perustuivat fissioon. Fissiossa neutroni halkaisee raskaan plutonium- tai uraaniatomin ytimen kahdeksi pienemmäksi, jolloin vapautuu energiaa ja neutroneita.

Vastaavasti nämä neutronit halkaisevat uusia ytimiä – syntyy ketjureaktio. Atomipommin tapauksessa seurauksena on valtava räjähdys. Fissiolla toimivat myös nykyiset ydinvoimalat.

Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit tuhonneet Yhdysvaltain atomipommit olivat fissiopommeja. Niiden räjähdysvoima oli noin 15 ja 20 kilotonnia.

Fissiopommilla voidaan saavuttaa 500 kilotonnin räjähdysvoima, joka siis vastaisi 500 000 trotyylitonnin räjähdystä.

Atomi yhdistyy – ja tuottaa vielä suuremman räjähdyksen
Ihmiskunta eteni uudelle asteelle tuhovoimassaan, kun 50-luvulla kehitettiin fuusiolla toimiva vetypommi.

Ensimmäisen kokeen vetypommilla teki Yhdysvallat vuonna 1952. Siitä lähtien vetypommista tuli suurvaltojen ydinaseiden perusmalli, jota myös ahkerasti testattiin suurissa ydinkokeissa.

Ennätyksen teki Neuvostoliitto 30. lokakuuta 1961.

Novaja Zemljan edustalla Pohjoisella jäämerellä räjäytetyn Tsar-Bombaksi nimetyn vetypommin räjähdys vastasi voimakkuudeltaan ainakin 50 000 kilotonnia, eräissä lähteissä jopa 58 000 kilotonnia.

Pommin voima siis vastasi ainakin 50 000 000 trotyylitonnia.

Vaikka pommi räjäytettiin 4 kilometriä maan pinnan yläpuolella, se järisytti maata kuin Richterin asteikolla mitattuna 5,0:n vahvuinen maanjäristys.

Sienipilvi nousi 60 kilometrin korkeuteen. Täydellisen tuhon alueen säteeksi mitattiin 35 kilometriä.

Kyseessä oli pitkälti näytösluontoinen kylmän sodan tempaus, sillä pommi oli liian raskastekoinen käytännön aseeksi.

Auringon voimanlähde tuhotöihin
Vetypommissa pystytään käyttämään vedyn fuusiota, sitä samaa, jota aurinko käyttää voimanlähteenään.

Fuusiossa kaksi toisiinsa törmäävää kevyttä ydintä yhdistyy, ja energia syntyy ytimen hiukkasten, protonien ja neutronien sidosenergian vapautuessa.

Fuusion aikaansaaminen vaatii hyvin korkean lämpötilan, eikä ihmiskunta ole ainakaan vielä kyennyt valjastamaan sitä ydinvoimaloihinsa.

Fuusion aikaansaanti on vaikeaa
Vetypommiinkin sisältyy fissiopommi. Se toimii laukaisimena, joka käynnistää vedyn fuusion.

Viisi valtiota on kyennyt vahvistetusti rakentamaan vetypommin. Vaikeusaste on jo paljon korkeampi kuin fissiopommissa.

– Täysi vetypommi on vaikea rakentaa, koska fuusion oikea-aikaisuus ja se, että saa fuusion toimimaan ja käyntiin, ei ole kovin helppoa, Stukin ylitarkastaja Mikael Moring sanoo.

– Voi ajatella sitä, että näitä fissiolla toimivia ydinvoimalaitoksia meillä on ollut kymmeniä vuosia mutta fuusiovoimalaitosta ei ole kyetty tekemään.

Välimallin pommi?
Pohjois-Korean tapauksessa voi olla kyseessä varsinaisen kaksivaiheisen vetypommin ja fissiopommin välimalli, pienellä vetymäärällä voimistettu fissiopommi, jossa on siis mukana pieni määrä vetyä parantamassa fissiopommin voimaa.

Tämä olisi Pohjois-Korealle edistysaskel ydinaseen kehittelyssä, vaikka tuollaisen aseen tuhovoima edelleenkin jäisi kauas vetypommin mahdista.

Varmuutta pommin mallista ei ole helppo saada, vaikka ydinkokeesta pääsisikin kaasuvuotoja.

– Vetypommeissakin on aina se fissiopommi mukana ja valtaosa päästöistä tulee fissiopommista, ylitarkastaja Moring sanoo.

Plutoniumia vai uraania?
Toinen keskeinen kysymys, jota Pohjois-Korean tarkkailijat nyt pohtivat, on Pohjois-Korean ydinmateriaali – käytettiinkö pommissa plutoniumia vai uraania.

Ero on siinä, että plutoniumia tuotetaan ydinreaktoreissa, kun taas uraania kaivetaan maasta ja siitä erotetaan ydinaseissa käytettävä isotooppi 235.

– Me tiedämme aika hyvin, millaisia ydinreaktoreita Pohjois-Korealla on, joten muu maailma pystyy suurin piirtein tietämään, millaisen määrän plutoniumaseita Pohjois-Korea pystyy tuottamaan, Moring selittää.

Uraanin käyttöä vaikea seurata
Uraanin käyttö tekisi Pohjois-Korean ydinasekehityksen seurannasta entistäkin vaikeampaa.

– Jos heillä on teknologia, jolla uraani-235:ttä voidaan riittävän tehokkaasti erottaa uraanista, silloin on paljon vaikeampi valvoa sitä, minkälaisen asemäärän he voivat tuottaa.

Jonkinlaista viitettä suuntaan tai toiseen voitaisiin saada ydinkokeesta vapautuvista kaasupäästöistä, mutta se on erittäin epävarmaa. Esimerkiksi vuoden 2009 ydinkokeesta ei kyetty havaitsemaan mitään kaasupäästöjä.”

http://yle.fi/uutiset/pohjois-korean_ydinkokeen_laatu_voi_jaada_mysteeriksi/8577560

6.1.2016: Miksi Pohjois-Korea havittelee vetypommia? – Ydinaseita testataan maan alla

“Pohjois-Korea väittää tehneensä ydinkokeen vetypommilla. Miten vetypommi eroaa atomipommista ja miksi eristäytynyt Pohjois-Korea haluaa kehittää niitä?

Pohjois-Korea väittää tehneensä neljä ydinkoetta. Kukin on aiheuttanut maanjäristyksen.

Pohjois-Korean väitetty vetypommin testaus tehtiin aamuyöllä Suomen aikaa noin 19 kilometrin päässä Sungjibaegamin kaupungista. Maan aiemmat ydinkokeet on tehty vain muutamien kymmenien kilometrien päässä keskiviikkoaamun testipaikasta.

Pohjois-Korean aiemmissa ydinkokeissa maa on testannut ilmeisesti fissioon perustuvia perinteisiä atomipommeja. Vuoden 2006 ja 2009 ydinkokeiden pommeissa käytettiin ilmeisesti plutoniumia, mutta vuoden 2013 testissä sen epäiltiin käyttäneen uraania.

Jo se, että Pohjois-Korea käyttäisi uraania pommeissaan, olisi aiempaa vaarallisempaa, koska uraanin rikastaminen ydinaseisiin sopivaksi voidaan tehdä huomattavasti pienemmissä laitoksissa kuin plutoniumin.

Lisäksi Pohjois-Korea on ilmeisesti käyttänyt loppuun plutonium-varastonsa, mutta sillä on yhä uraanimalmia.

Vetypommi on atomipommia voimakkaampi
Nyt Pohjois-Korea väittää tehneensä ydinkokeen vetypommilla. Vetypommin merkitys on siinä, että se on tuhovoimaisempi ja teknisesti kehittyneempi kuin perinteinen atomipommi. Hiroshimaan ja Nagasakiin vuonn 1945 pudotetut pommit olivat atomipommeja.

Vetypommi perustuu reaktion käynnistävän fission lisäksi fuusioon, jossa vedyn isotooppien yhdistyminen vapauttaa valtavasti lämpöenergiaa. Ne ovat huomattavasti voimaakkaampia kuin pelkkään fissioon eli atomien halkeamiseen perustuvat atomipommit.

Uusin testi oli voimmakkuudeltaan 5.1 magnitudia eli samansuuruinen kuin vuonna 2013 tehty ydinkoe. Asiantuntijoiden mielestä räjähdys ei ollut tarpeeksi voimakas ollakseen vetypommi.

Vetypommeja käytetään ydinohjuksissa
Vaikka Pohjois-Korea olisikin epäonnistunut vetypommin testauksessa, on huolestuttavaa, että sen ydinohjelma jatkuu. Huolta herättää ennen kaikkea se, jos maa onnistuu pienentämään ydinaseensa sellaisiksi, että ne mahtuvat ohjusten kärkiin.

Se, että maa nyt ilmoittaa ainakin havittelevansa vetypommia, viittaa siihen, että se haluaa uhata Yhdysvaltoja. Tavoitteena on ilmeisesti kehittää sellainen ydinkärki, joka mahtuu mannertenväliseen ohjukseen.

Asiantuntijat uskovat, että Pohjois-Korea on jo onnistunut liittämään ydinkärjen maastalaukaistaviin ohjuksiin, joilla se pystyy tavoittamaan Etelä-Korean ja Japanin. Mannertenvälisiin eli Yhdysvaltoihin ylettyviin ohjuksiin sillä ei ole vaadittavaa tekniikkaa.

Pohjois-Korean ydinkokeet kertovat jokatapauksessa siitä, että maalla ei ole halua palata ydinohjelmaansa koskeviin kansanvälisiin neuvotteluihin. Sillä arvioidaan olevan 10-15 ydinasetta ja kyky kasvattaa tätä asearsenaaliaan.”

http://yle.fi/uutiset/miksi_pohjois-korea_havittelee_vetypommia__ydinaseita_testataan_maan_alla/8575128

6.1.2016: Pohjois-Korea kertoo tehneensä maan ensimmäisen vetypommikokeen

“Pohjois-Koreassa havaittiin voimakkuudeltaan noin viiden magnitudin järistys, minkä jälkeen maa ilmoitti tehneensä onnistuneesti maan ensimmäisen vetypommikokeen. Yhdysvallat ei ole voinut vielä vahvistaa ilmoitettua vetypommikoetta ja myös asiantuntijat ovat ilmaisseet epäilyjä ydinkokeen laadusta.

Pohjois-Korean valtiollinen televisiokanava KRT julkaisi keskiviikkona 6. tammikuuta kuvia Kim Jong-unista allekirjoittamassa käskyä ydinkokeen toimeenpanosta. KRT:n mukaan allekirjoitus tapahtui sunnuntaina 3. tammikuuta.

Pohjois-Korea on kertonut tehneensä maan ensimmäisen vetypommikokeen keskiviikkona.

– Tasavallan ensimmäinen vetypommikoe on tehty onnistuneesti, kerrottiin valtiollisella televisiokanavalla.

Televisiokanavan mukaan koe tehtiin “täydellisen onnistuneesti” ja se nostaa maan kehittyneiden ydinvaltioiden joukkoon.

Pohjois-Koreassa havaittiin keskiviikkona voimakas maanjäristys ydinkoealueen tuntumassa, ja sen syntymisestä liikkui aluksi ristiriitaisia tietoja.

Pohjois-Korea on tehnyt kolme aikaisempaa ydinkoettaan (2006, 2009 ja 2013) samalla Punggye-rin alueella.

– Tutkimme raportteja ja analyysejä, onko järistys keinotekoinen vai luonnollinen, kertoi Etelä-Korean ilmatieteen laitoksen edustaja AFP:lle ennen Pohjois-Korean ilmoitusta.

Skeptismiä ilmassa vetypommista
Etelä-Korea ja Japani ovat tuominneet voimakkaasti ydinkokeen. Myös Yhdysvallat on kehottanut Pohjois-Koreaa noudattamaan kansainvälisiä sitoumuksiaan, mutta se painottaa, ettei voi vielä vahvistaa maan ilmoittamaa vetypommikoetta.

Myös australialainen asiantuntija Crispin Rovere sanoo, että seisminen data viittaa siihen, että räjähdys on luultavasti merkittävästi alhaisempi kuin mitä vetypommikokeelta odotettaisiin.

– Joten alustavasti näyttää siltä, että he ovat tehneet onnistuneesti ydinkokeen mutta saattaneet loppuun tuloksettomasti toisen asteen vetyräjähdyksen.

Myöskään puolustusasiantuntija Bruce Bennett ei ole vakuuttunut.

– Tämä ase oli luultavasti Hiroshiman pommin kokoinen, mutta vetypommi se ei ollut, hän arvioi viitaten räjähdyksen kokoon, hän sanoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.

Myöskään Etelä-Korean tiedustelupalvelun mukaan kyseessä ei välttämättä ollut juuri vetypommi.

Pohjois-Korea vannoo jatkavansa ydinohjelmaansa
Pohjois-Korea vannoo jatkavansa ydinohjelmansa vahvistamista suojellakseen itseään Yhdysvaltain vihamieliseltä politiikalta.

Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto kertoo, ettei maa aio luopua ydinohjelmastaan niin kauan kuin Yhdysvallat pitää yllä “aggressiivista asennettaan”.

Maa myös totesi toimivansa vastuullisesti ja vannoi, ettei se toimi, ellei sen suvereniteettia loukata.”

http://yle.fi/uutiset/pohjois-korea_kertoo_tehneensa_maan_ensimmaisen_vetypommikokeen/8574547

5.1.2016: Obama kiristää USA:n asekauppaa – ohittaa määräyksellään kongressin

“Yhdysvalloissa kiristetään aserajoituksia, kertovat amerikkalaisviestimet. Muun muassa aseiden myyntiluvat ja ostajien taustatarkastukset tulevat pakollisiksi kaikissa tapauksissa.

Nykysäädösten mukaan myyntilupa on vaadittu vain varsinaisten asekauppojen pitäjiltä. Yksityishenkilöt ovat voineet myydä aseita esimerkiksi internetissä tai asemessuilla ilman virallista myyntilupaa. Heitä ei myöskään ole velvoitettu tarkastamaan ostajan taustoja tai edes kysymään tämän henkilöllisyystodistusta.

Liittovaltion poliisi FBI saa yli 200 uutta tutkijaa käsittelemään ostajien taustaselvityksiä. Myös alkoholi-, tupakka- ja tuliasevirasto ATF:lle luvataan lisää resursseja.

Lisäksi presidentti Barack Obama aikoo pyytää kongressilta 500 miljoonan dollarin (noin 460 miljoonan euron) lisäpanostusta mielenterveystyöhön.

Oikeusjuttuja luvassa
Obaman odotetaan ilmoittavan muutoksista virallisesti tänään iltakuuden jälkeen Suomen aikaa. Muutokset toteutetaan presidentin määräyksellä kongressin ohi.

Mielipidemittausten mukaan suurin osa amerikkalaisista kannattaa aselakien tiukentamista. Republikaanienemmistöinen kongressi kuitenkin vastustaa kiristyksiä kiivaasti.

Valkoisen talon mukaan ryhmä lainopillisia asiantuntijoita on käynyt tarkkaan läpi nykyisen lainsäädännön.

– Kulisseissa on tehty paljon työtä sen selvittämiseen, mitä presidentti voi tehdä toimivaltuuksiensa puitteissa. Ymmärrämme, että aseteollisuus ja sen puolesta töitä tekevät kongressin republikaanit aikovat yrittää estää tämän, sanoi Valkoisen talon tiedottaja Josh Earnest.

Oikeusjuttuja on todennäköisesti joka tapauksessa luvassa. Edustajainhuoneen puhemies, republikaanien Paul Ryan on arvostellut Obaman aikeita kovasanaisesti ja sanonut, että presidentti ylittää toimivaltuutensa.

Ryanin mukaan myöskään mikään Obaman esittämistä muutoksista ei olisi estänyt hiljattain tapahtuneita joukkoampumisia.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016010520910424_ul.shtml

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/usa-kiristaa-aserajoituksia/5638254

 

5.1.2016: Obama itki kertoessaan uusista aselaeista

“Yhdysvaltain presidentti Barack Obama itki tiistaina, kun hän kertoi muutoksista maan aselakeihin.

Kyyneleet valuivat valtoimenaan presidentin poskille, kun hän muisteli kolme vuotta sitten Newtownissa Connecticutissa tapettuja 20:tä koululaista.

– Aina kun ajattelen noita lapsia, suutun. Siksi jokaisen meistä on vaadittava kongressilta, että se nousee vastustamaan aselobbaajien valheita. Ja meidän on ymmärrettävä, että asialla on kiire. Martin Luther Kingin sanoin, meillä on palava kiire, koska ihmisiä kuolee, Obama sanoi.

– Jatkuvat tekosyyt sille, miksi mitään ei tehdä, eivät enää kelpaa. Aselobbaajat voivat pitää kongressia panttivankinaan, mutta he eivät voi pitää Yhdysvaltoja panttivankinaan, presidentti jatkoi.

Obama muistutti myös, että hän kannattaa edelleen Yhdysvaltain perustuslain takamaa oikeutta aseenkantoon. Presidentin mukaan tämä ei ole ristiriidassa aseväkivallan vähentämisen kanssa.

Aselakien muutosten myötä aseiden myyntiluvat ja ostajien taustatarkastukset tulevat pakollisiksi kaikissa tapauksissa.

Nykyisten säädösten mukaan myyntilupa on vaadittu vain varsinaisten asekauppojen pitäjiltä. Yksityishenkilöt ovat voineet myydä aseita esimerkiksi internetissä tai asemessuilla ilman virallista myyntilupaa. Heitä ei myöskään ole velvoitettu tarkastamaan ostajan taustoja tai edes kysymään tämän henkilöllisyystodistusta.

“Aseista tulossa vaaliteema”
Suomalainen Yhdysvaltain-asiantuntija Mika Aaltola arvioi aseiden nousevan myös vaaliteemaksi. Taustalla on oletus, että aselakien kiristäminen hyödyttää demokraatteja kampanjoinnissa marraskuun presidentinvaalien alla.

Obaman ja demokraattien pitkään kannattaman aloitteen ajoituksessa on siis mukana aika lailla puoluepolitiikkaa, Aaltola sanoo.

Aaltolan mukaan republikaaniehdokkaiden täytyy asettua vastustamaan myös melko lieviä kiristyksiä aseiden myyntiin. Uudella presidentillä on aikanaan mahdollisuus kumota muutokset.

– Vaaleista tulee näin jossain määrin kansanäänestys aselakien puolesta tai niitä vastaan, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Aaltola sanoo.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016010520913533_ul.shtml

 

5.1.2016: Obaman hallinto tiukentaa aseenostajien taustaselvityksiä

“Yhdysvaltain presidentti esitteli toimet asekontrollin kiristämiseksi. Obama käyttää presidentin toimivaltuuksia kiertääkseen aselakien kiristämiseen nihkeästi suhtautuvan republikaanienemmistöisen kongressin.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on esitellyt toimensa asekontrollin kiristämiseksi. Obaman tarkoituksena on muun muassa laajentaa vaatimuksia aseiden ostajien taustaselvityksien tekemisestä koskemaan kaikkia asekauppaa tekeviä.

Obama turvautuu asiassa presidentin toimivaltuuksiin kiertääkseen kongressin, joka on kaatanut aiemmat yritykset kiristää Yhdysvaltain aselakeja.

Obaman tarkoituksena on erityisesti sulkea laissa oleva porsaanreikä, jonka varjolla asenäyttelyissä tai internetin kautta aseita myyvien ei ole tarvinnut tarkistaa asiakkaidensa taustoja.

Obama arvosteli kongressia
Obama arvosteli senaattia taustatarkastuksia ajaneen lain kaatamisesta.

– 90 prosenttia amerikkalaisista kannattaa sitä ajatusta. 90 prosenttia demokraateista senaatissa äänesti sen puolesta, mutta se kaatui, koska 90 prosenttia republikaaneista vastusti ajatusta, Obama sanoi.

Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa Obama pyyhki kyyneliä poskeltaan, kun hän muisteli Sandy Hookin koulussa Connecticutissa vuonna 2012 tapahtuneessa joukkomurhassa kuolleita lapsia.

– Joka kerta, kun ajattelen noita lapsia, se raivostuttaa minua, Obama sanoi.

Tiukennuksia asenäyttelyihin ja internetiin
Yhdysvaltain nykyisen lain mukaan vain liittovaltion toimiluvalla toimivat asekauppiaat joutuvat tekemään aseiden ostajien taustaselvitykset.Asenäyttelyissä ja internetissä toimivat asekauppiaat eivät ole rekisteröityneet toimiluvalla toimiviksi myyjiksi.

– Olemme luoneet järjestelmän, jossa vaaralliset ihmiset voivat pelata toisilla säännöillä kuin vastuulliset aseiden ostajat, Obama sanoi.

Uusien säännösten mukaan toimilupa vaaditaan kaikilta, jotka harjoittavat aseiden myymistä liiketoimena riippumatta siitä, missä he myyvät aseita.

Obama: Tämä ei ole salaliitto
Obama kiisti eräiden republikaanien presidenttiehdokkaiden arvostelun, että hän pyrkisi viemään aseet yhdysvaltalaisten käsistä.

– Tämä ei salaliitto aseiden ottamiseksi pois kaikilta. Jos läpäisee taustatarkastuksen, voi ostaa tuliaseen. Ongelma on, että eräät aseiden myyjät ovat toimineet toisilla säännöillä.

Obama sanoi uskovansa perustuslain toiseen lisäykseen, joka takaa Yhdysvaltain kansalaisille oikeuden omistaa ja kantaa aseita. Obama sanoi uskovansa, että on mahdollista vähentää aseväkivaltaa rikkomatta perustuslakia vastaan.

Nykylakien noudattamista tehostetaan
Lisäksi Obama vakuutti, että nykyisten aselakien valvontaa ja noudattamista tehostetaan. Obama sanoi, että aseita valvovaan ATF-virastoon palkataan 200 agenttia ja tutkijaa lisää ja kadonneiden aseiden raportointia tehostetaan.

Obama lupasi myös toimia, jotta mielenterveysongelmista kärsivät saavat tarvitsemaansa apua. Obama lupasi 500 miljoonaa dollaria hoitoon pääsyn helpottamiseksi.

– Lähes kaksi kolmesta asekuolemasta on itsemurhia. Suuri osa työstä on estää ihmisiä vahingoittamasta itseään, Obama muistutti.

Lisäksi Obama esittää lisäpanostuksia aseiden turvallisuusominaisuuksien kehittämiseen.

– Jos lapsi ei saa auki aspiriinipulloa, me voimme myös varmistaa, ettei hän voi painaa aseen liipaisinta, Obama sanoi.

Republikaanit vastustavat tiukennuksia
Kongressin edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan sanoi, että Obaman sanat eivät päihitä yhdysvaltalaisten perustuslaillista oikeutta kantaa aseita. Republikaaninen Ryan uskoi, että Obaman pyrkimys laajentaa taustaselvityksiä haastetaan tuomioistuimissa.

Ryan myös lupasi, että Yhdysvaltain tuleva presidentti kumoaa Obaman ratkaisut, jos presidentiksi valitaan republikaani.

Obaman toimet todennäköisesti nostavat aselait merkittäväksi teemaksi Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjointiin.”

http://yle.fi/uutiset/obaman_hallinto_tiukentaa_aseenostajien_taustaselvityksia/8574025

5.1.2016: Lähi-idässä kiistellään – öljy ei vaan kallistu

“Tällä kertaa kaikki on toisin öljymarkkinoilla.

Iranin ja Saudi-Arabian välisten suhteiden kärjistyminen on lähes aina ennen tarkoittanut reipasta piikkiä öljyn hinnassa. Mutta ei tällä kertaa. Tilanne öljymarkkinoilla on niin epänormaali.

Pohjanmeren Brent-laadun hinta on pysynyt tällä viikolla lähellä viime viikon tasojaan, koska markkinoilla on ylitarjontaa. Myös uutiset Kiinan talouskasvun hidastumisesta pitävät öljyn hinnan kurissa.

– Kun öljyn tarjonta oli kireää, reaktiot geopoliittisiin jännitteisiin olivat suuremmat. Nyt hinnan nousu on ollut aika vaimea, koska maailma on ylitarjontatilanteessa, summaa konsulttiyhtiö FGE:n öljyanalyytikko Tushar Tarun Bansal uutistoimisto Bloombergille.

Raakaöljyn hintafutuurit nytkähtivät vain hetkellisesti, kun Saudi-Arabia katkaisi diplomaattiset suhteensa Iranin kanssa. Kiistan sijasta sijoittajat kiinnittivät huomiota vain ennätyssuuriin öljyvarastoihin ja kasvavaan tarjontaan.

Opec-järjestön sisäinen erimielisyys näyttää vain syvenevän, koska Kuwait ja Arabiemiirikunnat ilmaisivat tukensa Saudi-Arabialle. Opec ei ole kiistojen takia pystynyt sopimaan tuotantorajoituksista.

Macquarie-pankin arvion mukaan suhteiden kiristymisen vaikutukset ovat rajoittuneet, koska öljymarkkinat pysyvät ylitarjottuna. Tapahtumat saattavat pankin mukaan rajoittaa rauhan mahdollisuutta Syyriassa ja Jemenissä, mutta ne eivät suoraan uhkaa raakaöljyn tuotantoa.

Markkinoilla on ylitarjontaa öljystä, koska Opecin uuden strategian mukaan järjestön jäsenet pyrkivät kasvattamaan markkinaosuuttaan sen sijaan, että jäsenet leikkaisivat tuotantoa tukeakseen hintoja. Tämä strategia on johtanut ennätyssuureen varastoihin, jotka Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n ennusteen mukaan jatkavat kasvuaan tänä vuonna.”

http://www.taloussanomat.fi/energia/2016/01/05/lahi-idassa-kiistellaan-oljy-ei-vaan-kallistu/2016141/12

 

5.1.2016: Pian on todella kylmää: ”Etelässäkin 30 asteen pakkasia”

“Pakkaset kiristyvät pian entisestään, kertoo Ilmatieteen laitos verkkosivuillaan.

–Arktista ilmamassaa saapuu Suomeen idästä. Sää muuttuu laajalti selkeäksi ja pakkanen kiristyy koko maassa. Kylmin päivä tällä viikolla lienee torstai, jolloin Lapissa mitataan paikoin 40 asteen ja etelässäkin 30 asteen pakkasia, Ilmatieteen laitos kertoo.”

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/160200-pian-todella-kylmaa-etelassakin-30-asteen-pakkasia

 

3.1.2016: Hitlerin kielletty kirja julkaistaan uudelleen Saksassa 70 vuoden jälkeen

“Adolf Hitlerin Taisteluni-kirja tulee virallisesti saataville Saksassa ensimmäistä kertaa 70 vuoteen.

Adolf Hitlerin kirjoittaman Taisteluni-teoksen (Mein Kampf) levittäminen kiellettiin Saksassa toisen maailmansodan jälkeen.

Kirjan tekijänoikeudet on omistanut tähän saakka Baijerin osavaltio. Tekijänoikeuden suoja on kuitenkin nyt vanhentunut, mikä tarkoittaa sitä, että kirjasta voidaan nyt ottaa uusia painoksia Saksassa.

Asiasta kertovan BBC:n mukaan Münchenissä toimiva, Saksan lähihistorian analysointiin keskittyvä Institut für Zeitgeschichte aikoo nyt julkaista Hitlerin teoksesta uuden version. Päivitetyn laitoksen tarkoituksena on osoittaa, kuinka epäjohdonmukainen ja huonosti kirjoitettu kirja Taisteluni on sen sijaan, että se nähtäisiin voimakkaana tai houkuttelevana teoksena.

Vastaavanlaisia, päivitettyjä versioita odotetaan ilmestyväksi myös useissa maissa Saksan ulkopuolella. Historioitsijoiden mukaan kirja auttaa tutkijoita ymmärtämään, mitä Saksassa tapahtui natsipuolueen valtakaudella.

Juutalaisten etujärjestöt ovat kiitelleet uusitun version julkaisemista. Järjestöjen mukaan kriittinen painos auttaa selittämään holokaustia.

Tekijänoikeuden suoja päättyi 1. tammikuuta.

Taisteluni julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1925 eli kahdeksan vuotta ennen Hitlerin valtaannousua. Sodan jälkeen liittoutuneet luovuttivat sen tekijänoikeudet Baijerin paikallishallinnolle, joka ei sallinut uusien painosten ottamista kirjasta. Syynä oli halu estää vihanlietsonta sodan repimässä maassa.

Kirjaa oli kuitenkin painettu runsaasti toisen maailmansodan aikana, joten sitä on ollut varsin helposti saatavilla Saksassa levityskiellosta huolimatta.

Kansainvälisen tekijänoikeuslainsäädännön mukaan teosta koskeva tekijänoikeuden suoja jatkuu 70 vuoden ajan tekijän kuoleman jälkeen. Hitlerin itsemurhasta tuli kuluneeksi tasan 70 vuotta huhtikuun 30. päivänä.

Taisteluni-kirjan tekijänoikeudet vapautuivat uudenvuodenpäivänä, joten kustantajat voivat nyt vapaasti tarttua alkuperäisteokseen.

Viranomaisten mukaan yleisön pääsyä alkuperäisteokseen rajoitetaan kuitenkin edelleen, sillä tekstin pelätään nostattavan uhoa uusnatsien keskuudessa.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1451793871457.html

7.1.2016: Mein Kampf ilmestyy Saksassa 70 vuoden tauon jälkeen

“Saksassa ilmestyy perjantaina kirja, jota on vuosikymmenet säilytetty vaarallisuutensa takia Baijerin kansalliskirjaston “myrkkykaapissa”. Tähän asti sitä on päässyt lukemaan vain henkilöt, joiden taustat on tutkittu tarkasti. Kirja on Adolf Hitlerin Mein Kampf (Taisteluni).

Näköispainosta Mein Kampfista ei nyt kuitenkaan julkaista. Kirja on paisunut alkuperäisestä 700-sivuisesta noin 2 000-sivuiseksi tieteelliseksi laitokseksi, sillä Münchenin nykyhistorian instituutin tutkijat ovat varustaneet Hitlerin rasistiset ja antisemitistiset mielipiteet selityksin ja huomautuksin.

– Kirjan tarkoituksena on purkaa asiantuntevasti Hitlerin propaganda ja siten horjuttaa kirjan yhä symbolista voimaa, instituutti kertoo.

Uusi painos paljastaa instituutin mukaan natsi-ideologian “valheet, puolitotuudet ja turmeltuneet vuodatukset”.

Mein Kampf -kirja ei ole ilmestynyt Saksassa seitsemään vuosikymmeneen. Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet siirsivät kirjan tekijänoikeudet Baijerin osavaltiolle, joka on tähän asti kieltänyt uusintapainokset. Saksan lain mukaan tekijänoikeudet kuitenkin umpeutuvat 70 vuodessa, ja tämä toteutui Mein Kampfin kohdalla vuodenvaihteessa.

“Kuvottava, antisemitistinen kirja”
Natsiajan ja holokaustin perinnön kanssa yhä kipuilevassa Saksassa Mein Kampfin ilmestyminen on jakanut mielipiteitä, myös juutalaisyhteisöjen parissa.

Saksan opettajajärjestö haluaisi, että tutkijoiden kommentoima Mein Kampf lisättäisiin opetusohjelmaan, jotta lapsia voitaisiin suojella poliittisilta ääriaatteilta. Järjestö ehdottaa, että yli 16-vuotiaille opetettaisiin kirjasta tarkoin valittuja tekstikatkelmia.

Saksan juutalaisten keskusneuvosto katsoo, että Mein Kampfin julkaiseminen alkuperäisessä muodossaan pitäisi edelleen kieltää. Sen sijaan tutkijoiden selityksin varustettua versiota neuvosto ei vastusta, koska Mein Kampf on tärkeässä osassa tutkittaessa kansallissosialismia ja holokaustia.

– Siksi emme vastusta, että tutkimuksen ja opetuksen käytettävissä on kriittinen versio, jossa verrataan Hitlerin rasistisia teorioita tieteellisiin tuloksiin, sanoo keskusneuvoston puheenjohtaja Josef Schuster.

Münchenin juutalaisyhteisön johtaja Charlotte Knobloch on eri mieltä. Hän muistuttaa, että Saksan kouluissa on varattu vain vähän aikaa natsismin, holokaustin ja toisen maailmansodan historian opiskeluun.

– Ei ole mitään järkeä kuluttaa näitä muutamia tunteja lukemalla tuota kuvottavaa, vihan täyttämää ja antisemitististä kirjaa, Knobloch toteaa.

Arka aihe Saksassa
Myös poliittisesti Mein Kampfin uuden version ilmestyminen on ollut Saksassa kuuma peruna. Esimerkiksi Baijerin osavaltio oli alun perin luvannut tukea julkaisemista puolella miljoonalla eurolla. Tästä kuitenkin luovuttiin, kun holokaustista selvinneet olivat kritisoineet asiaa Israelissa vuonna 2012 vierailleelle Baijerin pääministerille.

Vuonna 2014 Saksan liittotasavallan ja osavaltioiden oikeusministerit sopivat, että Mein Kampfin uusintapainokset ilman selityksiä estetään kiihotusta koskevan lain perusteella.

Lähteinä mm. AFP, Telegraph, Washington Post, BBC, CNN, Handelsblatt, Haaretz, New York Times.”

http://www.ksml.fi/uutiset/ulkomaat/mein-kampf-ilmestyy-saksassa-70-vuoden-tauon-jalkeen/2209168

 

2.1.2016: Putin vahvisti uuden lain: Venäjän turvallisuuspalvelu saa ampua väkijoukkoja

“Venäjän presidentti Vladimir Putin on vahvistanut Venäjän turvallisuuspalvelun virkailijoiden oikeuksia laajentavan lain.

Vladimir Putinin vahvistaman lain myötä FSB:n agentit saavat nyt esimerkiksi ampua väkijoukkoon, jos pitävät sitä ”tarpeellisena terroristihyökkäyksen tai valtion rakennukseen kohdistuvan aseistetun hyökkäyksen estämiseksi tai panttivankien vapauttamiseksi”.

Laissa mainitaan myös, että FSB:n agentit saavat ampua naisia ja lapsia, jos ”he käyvät aseelliseen vastarintaan, tekevät terrori-iskun tai osallistuvat aseellisen ryhmän tekemään hyökkäykseen”.

Uusien voimankäyttösääntöjen mukaan virkailijoiden on annettava ennakkovaroitus ennen tulen avaamista. Varoitusta ei tarvitse kuitenkaan tarvita, jos sen antamisen katsotaan vaarantavan siviilien henkiä.

Mikäli FSB:n virkailija surmaa ihmisen uuden voimakäyttölain nojalla, on siitä tehtävä vuorokauden sisällä ilmoitus Venäjän valtakunnansyyttäjälle.

Yksittäiset FSB:n agentit eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa aiheuttamistaan kuolemantapauksista tai vahingoista ja mahdolliset korvaukset uhreille tai heidän omaisilleen maksetaan suoraan valtion budjetista.

Laki on julkaistu Venäjän valtion oikeusportaalissa. Siitä kertoo tässä Meduza.”

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/putin_uusi_laki_fsb_vakijoukot-44985

1.1.2016: Putin hyväksyi uuden turvallisuusstrategian – Venäjä kokee globaalia uhkaa, eikä se ole Isis

“Venäjä teki harvinaisen päivityksen turvallisuusstrategiaansa.

Venäjän päivitetyn turvallisuusstrategian mukaan Naton laajeneminen on uhka Venäjän turvallisuudelle, kertoo BBC.

Presidentti Vladimir Putin on hyväksynyt päivitetyn strategian. Sen mukaan Yhdysvallat ja sen liittolaiset pyrkivät vaikuttamaan Venäjän sisä- ja ulkopolitiikkaan ja hallitsemaan globaalisti. Strategian mukaan Venäjä vahvistaa asevoimiaan uusien turvallisuusuhkien vuoksi.

Venäjä päivittää turvallisuusstrategian joka kuudes vuosi. Putin allekirjoitti päivityksen eilen.

Perinteisessä uudenvuoden puheessaan Putin osoitti uutistoimisto Tassin mukaan erityiset kiitokset kaikille venäläisille sotilaille, jotka osallistuvat kansainvälistä terrorismia vastaan käytävään sotaan ja jotka valvovat Venäjän kansallisia intressejä kaukana kotoa.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1451616055153.html