Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2019

30.9.2019: Greta Thunberg kommentoi puheestaan tehtyä death metal -sovitusta: ”Tästä lähtien keskityn vain death metalliin”

“Kun ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti maanantaina 23. syyskuuta tunteikkaan puheensa YK:n ilmastokokouksessa, oli odotettavissa, että se tulisi olemaan yksi viikon ja kenties koko kuukauden kuumimmista puheenaiheista. Mitä kukaan tuskin osasi odotta, oli death metal -sovitus Thunbergin kiihkeästä puheesta – tai se, miten hyvin nämä kaksi maailmaa sulautuivatkaan yhteen.

Tieto videon olemassaolosta on selvästi saavuttanut Thunbergin itsensä, sillä tämä reagoi siihen Twitter-tilillään. Thunberg kirjoittaa, että ”Olen siirtynyt eteenpäin tästä ilmastoasiasta. Tästä lähtien keskityn vain death metalliin”.

Rolling Stone -lehti oli tavoittanut videon tehneen John Molluskin. Mollusk kertoo, että oli niin liikuttunut Thunbergin puheesta, että koki tehtäväkseen levittää tämän sanomaa – mitenkäs muutoin kuin metallimusiikin avulla.”

Greta Thunberg kommentoi puheestaan tehtyä death metal -sovitusta: ”Tästä lähtien keskityn vain death metalliin”

5.9.2019: Ruotsalaisprofessori esitti ihmislihan syönnin keinoksi taistella ilmastonmuutosta vastaan

Käytöstutkija, professori Magnus Söderlund esitti yleisölle provosoivan kysymyksen ruokamessuilla Tukholmassa. Kun kyse on ilmastonmuutoksesta, pitäisi asiasta ainakin keskustella.

Tukholmassa tiistaina alkaneilla Gastro summit -ruokamessuilla pohditaan muun muasssa ruoantuotannon tulevaisuutta. Messuvieraille on tarjolla muun muassa lihatonta pekonia ja hyönteisruokaa.

Ehkä eniten huomiota herätti avajaispäivänä seminaari, jossa puhujana oli Tukholman kauppakorkeakoulun professori, käytöstutkija Magnus Söderlund.

Tabuja vaikea murtaa

Söderlund nimittäin käsitteli esityksessään erästä ihmiskunnan suurimmista tabuista eli ihmislihan syöntiä. Hän heitti ilmoille kysymyksen siitä, voisiko se olla yksi keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.

Taustalla vaikuttaa viime vuosina kasvanut tietoisuus siitä, että lihantuotannon päästöillä on merkittäviä vaikutuksia ilmastoon.

Ruotsin TV4:n Efter Fem -ohjelmassa Söderlund kertoi, että kyseessä on yksi osa tutkimusten sarjasta, joka käsittelee epätyypillisiä ruokia.

– Ihmislihan syömiseen toki liittyy paljon tabuja, joita on vaikea murtaa. Niin on ollut historian saatossa ainakin länsimaissa. Suurin osa ihmisistä pitää ajatusta inhottavana ja vaikeana, sanoo Söderlund.

Ihmislihan syöntiä koskevat ennakkoluulot liittyvät professorin mukaan esimerkiksi siihen, että kyse on kuolleesta ihmisestä, joka on itsessään jonkinlainen tabu.

– Ihmisen murhaamista pidetään villinä ja lisäksi meissä on syvällä ajatus siitä, että ruumista ei saa häpäistä. Suuri yleisö on konservatiivinen sellaisia asioita kohtaan, joihin he eivät ole tottuneet. Siksi on helppo ymmärtää, että he eivät ole halukkaita kokeilemaan ihmislihaa.

Hyönteisruoka ei vielä lyönyt läpi länsimaissa

Yhtenä ekologisempana vaihtoehtona lihalle on viime vuosina mainittu hyönteisravinto, joka sisältää yllättävän paljon proteiinia ja sen tuottaminen vie vähemmän tilaa. Ihmisten kiinnostus on hyönteisruokaa kohtaa on kasvanut ja esimerkiksi Ruotsissa monet tunnetut kokit puhuvat aiheesta.

Professori Söderlund ei sentään lähde ennustamaan tulevaisuutta ihmislihan maailmanvalloitukselle hyönteisten vanavedessä.

– Sitä on vaikea nähdä. Eivätkä hyönteisetkään ole niin suosittu ruoka kuin yleensä luullaan, ainakaan länsimaissa. Maailmassa kaksi miljardia ihmistä syö hyönteisiä säännöllisesti, mutta niin ei tapahdu länsimaissa.

– Meidän pitää nyt kääntää jokainen kivi ja ilmastonmuutoksen vuoksi on hyvä edes herättää näitä kysymyksiä, Söderlund toteaa.

Seminaarin osallistujilta kysyttiin, voisivatko he kuvitella kokeilevansa ihmislihaa. Kahdeksan prosenttia vastasi kysymykseen myöntävästi.”

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mita-ihmetta-ruotsalaisprofessori-esitti-ihmislihan-syonnin-keinoksi-taistella-ilmastonmuutosta-vastaan-suurin-osa-ihmisista-pitaa-ajatusta-inhottavana/7536116

18.9.2019: 16-vuotias ilmastoaktivisti Greta Thunberg tapasi Barack Obaman – tekivät ”kaveritervehdyksen”: ”Olemme tiimi”

“Thunberg ja Obama keskustelivat muun muassa nuorten mahdollisuuksista vaikuttaa.

Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama tapasi ruotsalaisen ympäristöaktivisti Greta Thunbergin maanantaina 16. syyskuuta. Thunberg matkusti Yhdysvaltoihin purjeveneellä.

– Ole kekseliäs, sillä kukaan ei ole liian pieni vaikuttaakseen asioihin, Greta kertoo vinkiksi nuorille vaikuttajille.

Yhdysvaltojen entinen presidentti ja Thunberg heittivät lopuksi vielä ”kaveritervehdyksen” ja Obama kertoi heidän olevan tiimi.”

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/1dbb9847-6d7f-483b-bca0-1e43407ef5aa

13.6.2019: Tukholmassa pidetään ”ruotsalaisiin arvoihin” pohjaava eliitin tapahtuma, jonne yleisö tai toimittajat eivät pääse – vieraslistalla Greta Thunberg ja Barack Obama

Yleisöltä suljetussa konferenssissa eri alojen luovat eliitit verkostoituvat.

Tukholmassa on meneillään luovan eliitin konferenssi, joka on houkutellut Ruotsiin ykkösrivin kansainvälisiä vaikuttajia ja julkkiksia.

Vieraslistalla Brilliant Minds -konferenssissa on Aftonbladetin mukaan esimerkiksi Snapchatin perustaja, miljardööri Evan Spiegel, Oscar-palkittu yhdysvaltalainen näyttelijä Gwyneth Paltrow, rap-artisti Pharrell Williams ja malli Naomi Campbell.

Mukana ovat myös Ruotsin prinsessa Sofia ja prinssi Carl Philip ja ilmastoaktivisti Greta Thunberg.

Tapahtumaa on nimitetty ruotsalaisessa mediassa erittäin suljetuksi. Toimittajilla ei ole sinne asiaa.

Yleisö ei voi osallistua tapahtumaan. Lippuja ei myydä, vaan ainoastaan kutsuvieraat pääsevät mukaan, kertoo Aftonbladet. Expressenin mukaan myös tapahtuman ohjelma on ollut erittäin salainen Obaman vierailun takia.

Puhujalista on julkaistu Expressenin sivuilla.

”Luovan alan Davos”

Talouslehti Financial Times on kutsunut konferenssia luovan alan Davokseksi, kertoo Aftonbladet. Davosissa järjestetään Maailman talousfoorumi, jonne kansainvälinen talouseliitti kokoontuu epämuodollisissa merkeissä.

Greta Thunberg puhui myös Davosissa tammikuussa.

Ruotsin mediassa tapahtumaa kritisoidaan siitä, että ’ruotsalaisiin arvoihin’ pohjaava tapahtuma ei ole avoin yleisölle.

Tapahtuman sivuilla sanotaan, että tarkoituksena on yhdistää ”ruotsalaiset arvot”, kuten avoimuus ja läpinäkyvyys, yhdenvertaisuus, luottamus ja sosiaalinen vastuunkanto yrittäjähenkisyyteen.

Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015 Spotifyn perustaja Daniel Ekin ja edesmenneen muusikko Avicin manageri Ash Pournourin aloitteesta.

Tapahtuma järjestetään Tukholmassa 13.-15. kesäkuuta.”

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/80491439-9033-4293-b9eb-b97acde74ccc