24.10.2017: Venäjä aikoo testata uutta ”Saatana 2”-ohjustaan, joka ”pystyy pyyhkimään Ranskan pois kartalta”

“Venäjä aikoo testata uutta 100-tonnista ”Saatana 2”-nimellä tunnettua ballistista ohjustaan, jonka virallinen nimi on RS-28 Sarmat.

Venäjän armeija on kehittänyt ohjusta jo vuodesta 2009. Venäläislähteiden mukaan se on nyt valmis kokeisiin loppuvuonna. Tätä ennen kehitystä ovat hidastaneet lukuisat takaiskut.

Ohjuskoesuunnitelmista kertovat venäläislehti Kommersant sekä brittilehti The Times.

Venäjän armeija on sanonut, että sen seuraavan sukupolven RS-28-ohjus pystyy tunkeutumaan minkä tahansa puolustuksen läpi ja tuhoamaan kokonaisia maita.

Koelaukaisuja aiotaan järjestää Länsi-Venäjällä Plesetskin testialueella.

Jos laukaisut ovat menestyksekkäitä, ase voi tulla käyttöön vuosien 2019–2020 aikana.

Ohjus voi kuljettaa jopa 40 megatonnin taistelukärkiä. Nämä olisivat jopa 2000 kertaa voimakkaampia kuin Hiroshimaan ja Nagasakiin vuonna 1945 pudotetut ydinpommit.

RS-28 on saanut ”Saatana 2”-lempinimensä sotilasliitto Natolta.

Ohjuksen on tarkoitus korvata R-36 Voevoda -ohjus, jonka Nato nimesi ”Saatanaksi” 1970-luvulla.

Sen huippunopeus on 7 kilometriä sekunnissa, aja on suunniteltu hämäämään ohjustorjuntajärjestelmiä.

Ohjuksen kantama on jopa 10 000 kilometriä. Venäläinen Zvezda-kanava on väittänyt, että sen tuhovoima riittäisi ”pyyhkimään kartalta Ison-Britannian, Ranskan tai Texasin”.

Testien ”päätavoite on tarkistaa raketin järjestelmät siilosta lähtemisen hetkellä, Sarmatin ensimmäisen vaiheen käynnistys ja sitä seuraavat viisi sekuntia lentoa”, sanoo Kommersantin lähde.”

https://tekniikanmaailma.fi/teknologia/venaja-aikoo-testata-uutta-saatana-2-ohjustaan-joka-pystyy-pyyhkimaan-ranskan-pois-kartalta/?shared=798079-1f9935c3-500