Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2014

* Venäläiskoneiden lentäjistä ei saada tietoa – alueloukkauksen rikostutkinta joudutaan lopettamaan

“Ilman tietoa rikoksesta epäillyn henkilöllisyydestä ei voi olla syyteharkintaa. Vastuu yhteydenpidosta Venäjään on ulkoministeriöllä. Toinen prosessin osa eli tapahtumien kulun tutkinta on myös saatu päätökseen ja sen seurauksena lähtee selvityspyyntö Venäjälle.

Rajavartiolaitoksen tutkinnanjohtaja Juho Vanhatalo esittää syyttäjälle, että 20. toukokuuta tapahtuneiden kahden ilmatilan loukkauksen rikostutkinta lopetetaan.

Ilmatilan loukkaus on lainrikkomus, mutta sen tutkiminen edellyttää, että rikoksesta epäilty on tiedossa. Vanhatalo korostaa, että tapahtumien kulun tutkinta, joka nyt on saatu päätökseen ja jonka seurauksena lähtee selvityspyyntö Venäjälle on eri prosessi kuin luonnolliseen henkilöön kohdistuva rikosepäily, jota nyt ei voida saattaa eteenpäin.

Rajavartiolaitos ei ole saanut tietoonsa Suomen alueella käyneiden kahden venäläisen sotilaskoneen lentäjien henkilöllisyyttä Tästä syystä hän on esittänyt syyttäjälle, että esitutkintaa ei voida saattaa eteenpäin syyteharkintaan.”

http://yle.fi/uutiset/venalaiskoneiden_lentajista_ei_saada_tietoa__alueloukkauksen_rikostutkinta_joudutaan_lopettamaan/7265454

http://yle.fi/uutiset/rajavartiolaitos_venalaiset_sotilaskoneet_suomen_ilmatilassa_huolimattomuuttaan/7265159

http://yle.fi/uutiset/puheloinen_emme_mielellamme_puhu_ilmavoimien_paivystysajoista/7260268

* Huippuvaikuttajien Bilderberg-ryhmä kokoontuu taas

“Vaikutusvaltainen Bilderberg-ryhmä kokoontuu vuotuiseen ajatustenvaihtokokoukseensa touko-kesäkuun vaihteessa, ryhmä tiedotti alkuviikolla.

Kokoukseen osallistuu 140 vaikuttajaa 22 eri maasta.

Tapaamisissa käytyjen keskustelujen sisällöstä ei kerrota ulkopuolisille, minkä vuoksi kriitikoiden mukaan tilaisuutta on ajoittain moitittu salaperäiseksikin. Toisaalta käytäntö sallii vapaamman ajatustenvaihdon.

Suomesta lähtee tänä vuonna mukaan useita vaikuttajia.

Osallistujalistan mukaan Suomesta paikalle menevät Koneen entinen pääjohtaja Matti Alahuhta, EVA:n johtaja Matti Apunen, Caverionin ja Pöyryn hallitusten puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth, Outokummun ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, Sammon pääjohtaja Kari Stadigh ja Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos.”

http://www.talouselama.fi/uutiset/huippuvaikuttajien+bilderbergryhma+kokoontuu+taas++nama+8+suomalaista+lahtevat+mukaan/a2250251

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288695071222.html

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288695118868.html

Lue myös tämä

 

* Paavi ja ekumeeninen patriarkka tapasivat Jerusalemissa

26.5.2014:

“Paavi Franciscus ja Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I tapasivat sunnuntaina Jerusalemissa. Kohtaaminen juhlisti paavi Paavali VI:n ja Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan Athenagoraksen 50 vuoden takaista historiallista tapaamista. Patriarkan ja paavin tapaaminen Jerusalemissa vuonna 1964 päätti useiden vuosisatojen mittaisen katkoksen Vatikaanin ja patriarkaatin suhteissa.

Franciscus ja Bartolomeos julkaisivat Jerusalemissa yhteisen julistuksen, jossa he sitoutuivat jatkamaan ekumeenisia pyrkimyksiään ja muun muassa ilmaisivat huolensa kristittyjen tilanteesta Lähi-idässä.

Paavi on jatkanut tänään maanantaina Lähi-idän-vierailuaan käymällä muun muassa Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevassa Kalliomoskeijassa. Washington Postin julkaiseman uutistoimisto AFP:n jutun mukaan Franciscus poikkesi kirjoitetusta puheestaan ja puhutteli Jerusalemin suurmuftia ja muita paikalle saapuneita islamilaisia oppineita rakkaiden ystävien sijaan ilmauksella rakkaat veljet.”

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/paavi-ja-ekumeeninen-patriarkka-tapasivat-jerusalemissa/

* Paavi vetosi kahden valtion ratkaisun puolesta Länsirannalla

“Paavi Franciscus vetosi Lähi-idän rauhan puolesta vieraillessaan Länsirannalla palestiinalaisalueilla. Paavi vetosi Israelin ja palestiinalaisten johtajiin, jotta kahden valtion ratkaisu saataisiin aikaiseksi.

Roomalaiskatolisen kirkon johtaja  puhui tiedotustilaisuudessa yhdessä palestiinalaishallinnon presidentin Mahmud Abbasin kanssa. Hän kutsui myös Israelin presidentin Shimon Peresin ja Abbasin vierailulle Vatikaaniin.”

http://yle.fi/uutiset/paavi_vetosi_kahden_valtion_ratkaisun_puolesta_lansirannalla/7261060

 

* Paavi vierailee Raamatun pyhillä mailla

24.5.2014

“Paavi Franciscus on aloittanut Lähi-idän vierailun Jordaniassa. Paavi vierailee muun muassa Johannes Kastajan kastepaikkana pidetyllä Jordanjoella.

Jordaniassa Franciscus tapaa myös Jordanian kuninkaan Abdullah II:n ja vierailee syyrialaispakolaisten luona. Paavi matkustaa huomenna sunnuntaina Israeliin ja Länsirannalle palestiinalaisalueille.

Paavi Franciscus on ilmoittanut, että Lähi-idän matka on puhtaasti uskonnollinen vierailu.

Roomalaiskatolisen kirkon johtajan on määrä tavata ortodoksisen kirkon ekumeeninen patriarkka, Konstantinopolin arkkipiispa Bartolomeus.”

http://yle.fi/uutiset/paavi_vierailee_raamatun_pyhilla_mailla/7260371

 

* Michael Jackson tuotiin takaisin haudan takaa hologrammina

Lopunajat.fi 26.5.2014

Vuonna 2009 kuollut poptähti tuotiin lavalle hologrammina Billboard Awardsissa Las Vegasissa 18.5.2014. Jackson esittää ennen julkaisemattoman kappaleen Slave to the Rhythm.

Herää kysymys, millä tavalla tämä hologrammi on tehty, eli mihin kuvamateriaaleihin se alunperin perustuu.. Itse kappale väitetään äänitetyn 1998, toisen tiedon mukaan 1991.

Tämä uusi ennenjulkaisematon kappale on osa Jacksonin jo toista albumia, joka julkaistaan postuumina.

http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-2632334/Michael-Jackson-hologram-performs-Slave-To-The-Rhythm-gets-standing-ovation-Billboard-Music-Awards.html

http://www.radionova.fi/ajankohtaista/uutiset/Michael-Jackson-esiintyi-postuumisti-Billboard-Music-Awardseissa-31495.html

http://www.voice.fi/musiikki/michael-jackson-esiintyi-hologrammina-katso-videopatka-ja-kuvat-uskomattomasta-esityksesta/1/61434

 

 

 

* Kansainväliset paineet raskaana olevan kristityn sudanilaisen naisen kuolemantuomiota vastaan kasvavat

24.5.2014

“15. toukokuuta Meriam Yehya Ibrahim tuomittiin 100 raipaniskuun ja hirttokuolemaan, koska hän oli mennyt naimisiin kristityn miehen kanssa ja kieltäytyi luopumaan uskonnostaan. Vaikka Meriam oli saanut omalta äidiltään etiopialais-ortodoksisen kasvatuksen, katsotaan hänen olevan muslimi, koska islam on hänen äidistään eronneen isän uskonto.

Ibrahamin puoliso, Daniel Wani, on biokemian insinööri joka asuu Manchesterissa, New Hampshiren osavaltiossa Yhdysvalloissa. Viime viikolla osavaltion senaattorit kehottivat Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryä varmistamaan, että Ibrahim ja hänen 20 kuukautinen poikansa, Martin, joka on myös vangittuna, vapautettaisiin.”

http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/uutiset/2014/05/24/kansainvaliset-paineet-raskaana-olevan-kristityn-sudanilaisen-naisen-kuolemantuomiota-vastaan-kasvavat/

 

* Tulva herätti lopunaikatunnelman Salomonsaarilla

24.5.2014

“Tulva on ennenkokematon jopa saarten iäkkäimmille asukkaille, Salomonsaarilla työskentelevät suomalaislähetit kertovat.

Hirmumyrsky ja sen nostattama poikkeuksellinen tulva tekivät suurta tuhoa Tyynellä valtamerellä sijaitsevilla Salomonsaarilla huhtikuussa. Torstaina 3. huhtikuuta trooppinen myrsky iski voimalla saarivaltion pääsaarelle Guadalcanalille. Rankkasateiden nostattamat tulvavedet veivät taloja mennessään ja rikkoivat muun muassa pääkaupungin, Honiaran, tärkeimmän sillan. Lähes 60 000 ihmistä jäi kodittomaksi, ja kymmeniä kuoli.

Tulvatuhojen korjausponnistusten keskellä monet saarivaltion seurakunnat ovat järjestäneet evankelioimiskampanjoita. Ulkoilmatilaisuuksia pidettiin tuoreeltaan muun maussa Honiaran torilla. Kokousmainosten otsikoissa kerrottiin “alkaneesta lähtölaskennasta”.

– Edes saaren vanhimmat ihmiset eivät olleet elämänsä aikana kokeet vastaavaa tulvaa. Kristityt kehottivat ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen. Puheissa korostettiin, että elämme viimeisiä aikoja ja luonnonkatastrofin liittyvät näihin tapahtumiin, kertovat Salomonsaarilla kehitysyhteistyötehtävissä työskentelevät suomalaislähetit Raija ja Ari Heikkinen.”

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4587/tulva_heratti_lopunaikatunnelman_salomonsaarilla

 

* KOLME ilmatilanloukkausta?

“Suomen ilmatilaa tiistaina noin iltakuuden aikaan loukannut venäläiskone palasi Suomen rajan tuntumaan iltakymmenen jälkeen. Silloin kuului myös äänivallin rikkoutumisesta johtunut pamahdus, minkä aiheutti todennäköisesti Suomen Hornet-hävittäjä.”

“Lentokoneiden liikennettä seuraavan Flightradar24-sivuston mukaan Suomen ilmatilaa iltakuuden maissa loukannut venäläiskone palasi Suomen ilmatilan rajan tuntumaan hieman iltakymmenen jälkeen. Tutkan mukaan lentokone kävi välillä lähellä Kaliningradia.

Puolustusministeriö on vahvistanut, että Suomen ilmatilaa loukattiin tiistaina noin kello 15 ja toisen kerran kello 18 aikoihin. Puolustusministeriön mukaan Suomen Hornet-hävittäjät tekivät tarkistuslennon, mutta siitä johtunut äänivallin murtumispamahdus kuultiin vasta iltakymmeneltä.

Ajankohtien välinen epätarkkuus on herättänyt epäilyjä kolmannesta ilmatilaloukkauksesta. Puolustusministeriön viestintäjohtaja Max Arhippainen vahvistaa vai kaksi ilmatilaloukkausta.”

http://yle.fi/uutiset/suomen_ilmatilaa_loukannut_venalaiskone_kavi_uudelleen_rajalla/7257452

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288691933204.html

 

Kellonajat eivät täsmää – mitä tapahtui Suomen ilmatilassa myöhään tiistaina?

Mitä tapahtui Suomen ilmatilassa tiistaina noin kello 22? Puolustusministeriö on myöntänyt, että Hornetit lähetettiin tarkistuslennolle, ja Itä-Uudellamaalla kuultiinkin valtava pamahdus, kun tarkistuslennolla ollut Hornet rikkoi äänivallin. Mutta tämä pamahdus kuultiin aika tarkalleen kymmenen aikaan illalla, eli neljä tuntia sen jälkeen kun myöhäisempi ilmatilarikkomus oli tapahtunut.

Torstaina puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö kertoi Ilta-Sanomille, että Suomen koneet pääsivät tarkistuslennolle Suomenlahden päälle 5–10 minuutissa. Hänen mukaansa äänivallin ylittäminen johtui siitä, että Horneteilla oli silloin kiire tarkistamaan venäläiskoneita. Aänivalli kuitenkin ylittyi vasta iltakymmeneltä. Kävin itse keskiviikkona haastattelemassa Sipoossa pamauksen kuulleita ihmisiä, ja osa kertoi olleensa jo nukkumassa pamahduksen kuultuansa.

Kysyin puolustusministeriön viestintäjohtaja Max Arhippaiselta keskiviikkoiltana kerrottujen aikataulujen epätäsmäävyydestä. Arhippainen myönsi, että äänivalli rikkoutui kymmenen maissa tiistai-iltana. Hänen mukaansa jotain ehkä käytiin tarkistamassa tuolloin, mutta operatiivisista toimista ei kerrota julkisuuteen tarkemmin. Hän ei suostunut kertomaan, tehtiinkö myöhään illalla uusi tarkistuslento vai lähtivätkö Suomen Hornetit neljä tai jopa seitsemän tuntia myöhässä tarkistuslennolle.”

http://yle.fi/uutiset/kellonajat_eivat_tasmaa__mita_tapahtui_suomen_ilmatilassa_myohaan_tiistaina/7256311

 

Tällainen oli sää, kun venäläiskoneet koukkasivat Suomeen – miksi eivät kääntyneet takaisin?

4.6.2014

“Kahden venäläisen sotilaskoneen tekemät, suurta kohua Suomessa herättäneet ilmatilan loukkaukset tiistaina 20. toukokuuta johtuivat Rajavartiolaitoksen tekemän virallisen tutkinnan mukaan osittain säästä.

Molemmat koneet väistivät Suomenlahdella ollutta ”voimakasta ukkosrintamaa, joka vaikutti lentoliikenteeseen laajalla alueella”.

Asiallinen viranomaiskieli kätkee Ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan taakseen todella rajuja ukkosia, joihin yksikään pilotti ei hevin halua lentää.

Sää on kuitenkin harvoin todellinen yksittäinen syy sen paremmin lento-onnettomuuksiin kuin alueloukkauksiinkaan. Jos lentäjä ei halua mennä edessä möyrivään myräkkään eikä voi sitä väistää joutumatta kielletylle alueelle, lentäjän on käännyttävä takaisin.

Suomi on pyytänyt Venäjältä selvitystä alueloukkauksista. Mahdollisessa vastauksessa ehkä kerrotaan, miksi molempien kuljetuskoneiden lentäjät kuitenkin lensivät Suomen puolelle, ensimmäinen kello 17.06 noin kilometrin ja toinen 51 minuuttia myöhemmin jopa 28 kilometrin verran.

Yllätyksenä ukkoset eivät voineet tulla lennonvalmistelunsa huolella hoitaneelle pilotille. Jo kello 15 Suomen aikaa julkaistuissa ns. swc-kartoissa oli piirretty Suomenlahdelle kuuroja ja ukkosta.”

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tallainen-oli-saa-kun-venalaiskoneet-koukkasivat-suomeen-miksi-eivat-kaantyneet-takaisin/?shared=42823-40e91212-500

21.5.2014: Komeetta ohittaa Maan harvinaisen läheltä

“Komeetta 209P/Linearin rata tuo sen 29. toukokuuta poikkeuksellisen lähelle maapalloa.

Tutkijoiden mukaan on todennäköistä, että pyrstötähdestä irronneet palaset aiheuttavat taivaalle meteoreja. Meteorimyrskyn mahdollisuuttakaan ei voi poissulkea.”

http://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokunnan-pienkappaleet/komeetta-ohittaa-maan-harvinaisen-lahelta-toukokuun-lopussa.html

* Tappava Mers leviää, 3. tapaus USAssa

 

Yhdysvalloissa on raportoitu kolmas mers-tartunta.

18.5.2014 2:42

“Illinoisista kotoisin olevan miehen tapaus tuli ilmi, kun terveysviranomaiset tutkivat ensimmäistä mersiin sairastunutta potilasta. Hänen epäillään tartuttaneen taudin mieheen. Kaksikko oli tavannut kahdesti ennen kuin ensimmäinen tartunta tuli ilmi.

Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus aikoo nyt tutkia kaikki henkilöt, jotka ovat olleet tekemisissä ensimmäisen tartunnan saaneen kanssa. Tartuntojen tunnistamista vaikeuttaa se, ettei tautiin sairastunut saa välttämättä mitään oireita.

Mers on sarsin kaltainen hengitysteihin iskevä koronavirus, johon ei ole parannuskeinoa tai rokotetta. Noin 30 prosenttia tartunnan saaneista on kuollut.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288690135908.html

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194901850735/artikkeli/useita+tartuntoja+myos+euroopassa+tutkijat+yrittavat+selvittaa+miten+virus+toimii.html

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/mers-virus-levinnyt-jo-ihmisesta-toiseen-yhdysvalloissa/3383326

* 2 ilmatilanloukkausta samana päivänä

“Puolustusministeriön viestintäjohtaja Max Arhippainen pitää tiistaina (20.5.2014) sattuneita epäiltyjä ilmatilaloukkauksia poikkeuksellisina. Arhippaisen mukaan valtiollisten koneiden tekemiä ilmatilaloukkauksia tapahtuu tavallisesti muutama vuodessa.

– On poikkeuksellista, että tällä tavalla tulee kaksi loukkausta näin melkein samaan aikaan, Arhippainen sanoo.

Arhippainen vahvistaa, että epäillyissä ilmatilaloukkauksissa oli kyse kahdesta erillisestä Venäjän valtion lentokoneesta.”

http://yle.fi/uutiset/puolustusministerio_epaillyt_ilmatilaloukkaukset_poikkeuksellisia/7253921

http://yle.fi/uutiset/venajan_epaillaan_loukanneen_suomen_ilmatilaa/7252894

 

* Maa järisi Taiwanissa ja Meksikossa

“Maa järisi Taiwanissa, koululaisia loukkaantui

Kahden mannerlaajan rajalla sijaitseva maa on altis järistyksille. Tällä kertaa ilmeisesti säästyttiin kuolonuhreilta.

Taiwania on täristänyt suhteellisen voimakas maanjäristys. Tainanissa Etelä-Taiwanilla loukkaantui lievästi kolme koululaista, kun järistys pudotti osan luokkahuoneen seinäpinnotteesta heidän päälleen.

Taiwanin seismologien mukaan järistyskeskus oli lähellä Hualienin kaupunkia 18 kilometrin syvyydessä. Voimaksi kerrottiin 5,9 Richeterin asteikolla, jota Taiwanissa käytetään järistysten mittarina. Yhdysvaltain seismologinen keskus arvioi järistyksen voiman 5,6 magnitudiksi ja järistyskeskuksen syvyyden 11 kilometriksi.

Taiwanissa on satanut rankasti useita päiviä. Yhdessä maanjäristyksen kanssa se aiheutti maanvyörymiä, jotka katkaisivat vuoristoteitä. Tärinä tuntui myös pääkaupungissa Taipeissa.”

http://yle.fi/uutiset/maa_jarisi_taiwanissa_koululaisia_loukkaantui/7253746

Meksikossa voimakkuudeltaan 5.8 magnitudin maanjäristys.

Paikka: Oaxaca, Mexico
Aika: Keskiviikko toukokuun 21 2014, 10:06:15 UTC

 

 

* Rabbi ja sheikki paavin mukaan Lähi-itään

“Paavi Franciscuksen Israeliin, Jordaniaan ja Palestiinalaisalueille suuntautuvalle matkalle osallistuvat myös rabbi Abraham Skorka ja sheikki Omar Abboud. Paavin vierailu Lähi-idässä alkaa ensi lauantaina 24. toukokuuta.

Skorka ja Abboud ovat osallistuneet uskontodialogiin nykyisen paavin kanssa. He ovat Franciscuksen eli Jorge Bergoglion pitkäaikaisia ystäviä Argentiinan Buenos Airesista.”

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/rabbi-ja-sheikki-paavin-mukaan-lahi-itaan/

* Balkanin ennätystulvat aiheuttavat maanvyöryjä Bosniassa

18.5.2014

“Bosniassa sadat ihmiset ovat jääneet kodittomiksi kovien rankkasateiden aiheuttamien maanvyöryjen takia. Lisäksi tuhannet ihmiset ovat ennätystulvien takia paenneet kodeistaan naapurimaissa Kroatiassa ja Serbiassa.

Tulvien aiheuttamat maanvyöryt ovat peittäneet teitä, koteja ja kokonaisia kyliä eri puolilla mäkista Bosniaa. Maanvyöryjä tiedetään tapahtuneen ainakin 300.

– Tilanne on katastrofaalinen, sanoi Bosnian pakolaisministeri Adil Osmanovic.”

http://yle.fi/uutiset/balkanin_ennatystulvat_aiheuttavat_maanvyoryja_bosniassa/7248137

http://yle.fi/uutiset/ainakin_20_kuollut_balkanin_ennatystulvissa/7247518

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014051818312208_ul.shtml

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014051818311324_ul.shtml

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194901737629/artikkeli/pelastustyot+jatkuvat+jattitulvien+alta+evakuoitu+jo+15+000+ihmista.html

 

* Vuorokauden aikana kolme noin 6 magnitudin maanjäristystä

Lopunajat.fi 19.5.2014

Voimakkuus magnitudia: 5.9

Paikka: Central East Pacific Rise
Aika: Sunnuntai toukokuun 18 2014, 23:47:03 UTC

Voimakkuus magnitudia: 5.8

Paikka: Southeast of Loyalty Islands.
Aika: Sunnuntai toukokuun 18 2014, 04:19:22 UTC

Voimakkuus magnitudia: 6.1

Paikka: Off West Coast of Northern Sumatra.
Aika: Sunnuntai toukokuun 18 2014, 01:02:28 UTC

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288690147309.html

 

* Orwellin vuosi ja IsoveliMedia

Vuonna 1984

George Orwellin teos : Vuonna 1984, kirjoitettu vuonna 1948, esikuva:  mm. Stalinin Neuvostoliitto.

Kirja on kirjoitettu toisen maailmansodan opetusten pohjalta.  Orwell pyrkii estämään kirjassaan esittämänsä tulevaisuudenkuvan toteutumista. Ihmeellisellä tavalla Orwell osasi ennustaa useat aikamme ilmiöt. Esimerkiksi aivopesu ja yleisen mielipiteen manipulointi ovat käyneet toteen. Sellaiset sanonnat kuin ”Isoveli valvoo” ja ”menneisyyden uudelleen kirjoittaminen” ovat nekin nyttemmin totta. Niin sanottu ”uuskieli” on parasta aikaa kehittymässä.

Orwellin fiktiivinen kirja kertoo Winston Smith nimisestä henkilöstä Lontoossa. Hän joutuu työskentelemään Totuusministeriössä, jonka tehtävänä on, paitsi valehdella kansalle Isoveljen kulloinkin määräämällä tavalla, myös hävittää menneisyyden todistuskappaleet: esimerkiksi kirjoittaa vanhat sanomalehdetkin uudestaan, jos ne ovat ristiriidassa Puolueen nykylinjan kanssa.

Kansalaisia valvoo Ajatuspoliisi, jonka seurantalaitteita (televisioita) on kaikkialla yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa valtaa käyttää puolueen ylin taso 2 %:a väestöstä. Puolueen muuhun osaan kuuluu 13 %:a väestä ja loput 85 %:a ovat ns. prolea eli työväenluokan kansalaisia, jotka pidetään tyytyväisinä alkoholilla, pornolla ja lottoarvonnoilla.

Smith rakastuu Juliaan. Kirjassa rakastuminen on rikos Puoluetta vastaan. Lopulta Smith joutuu tutustumaan Rakkausministeriön kammottaviin kellareihin, joissa hänet vapahdetaan yksilöllisyydestään ja opetetaan rakastamaan Isoveljeä. Smithiä kidutetaan fyysisesti ja henkisesti, kunnes tämä pyytää kiduttajaa kiduttamaan Juliaa hänen sijaansa. Hänet päästetään pois Rakkausministeriöstä. Kun kerran puolue on sitä mieltä, että kaksi ynnä kaksi on viisi, täytyy asian olla niin. Eikä Smith ainoastaan usko vaan alkaa myös näkemään asian niin. Hän unohtaa koskaan ajatelleensakaan muulla tavoin.

Viimeisessä kirjan luvussa Smith tapaa Julian, muttei ole enää kiinnostunut hänestä. Kirjan lopussa hän huomaa rakastavansa Isoveljeä Julian sijaan.

Olemme vähitellen siirtymässä nykyaikana Orwellin ennustamaan yhteiskuntaan. Ainakin osittain voi ajatella.

On helppo todeta, että meitä valvotaan kaduilla valvontakameroiden kautta, netissä hakukoneiden kautta, kaupoissa erilaisten korttien ja pankeissa pankkikorttiostojen ja nostojen kautta. Lisäksi kännykkäämme voidaan kuunnella Echelon satelliittien avulla. Lisäksi meidät voidaan paikantaa kännykkämme kautta. Moneen paikkaan emme pääse ilman kulkusirua, joka tallentaa kaikki menemiset ja tulemiset. Itse asiassa monissa autoissa on jo mikrosiru, johon merkkiliike voi vaikuttaa. Nyt on ilmennyt, että määrättyjen hakuohjelmien myötä tietokoneita voidaan kuunnella käyttäjän sitä tietämättä.

Esimerkiksi puolueissa kansanedustajien itsenäinen päätäntävalta on vähitellen kaventunut puoluekuriksi. Tieteen alalla tutkimusvapaus on muuttumassa kauniiksi fraasiksi. Monen tutkimusalan auktoriteetit jyräävät armotta toisinajattelijat. Samaa on sanottava kirkon piirissä. Liberaaliteologit ovat leimaamassa vanhoillisia fundamentalisteiksi. Media näyttää leimaavan homouden vastustajat ihmisyyden vastustajiksi. Perussuomalaisiakin vainotaan leimaamalla heidät tyhmiksi ja kansallismielisiksi. Olemme siis siirtymässä moniarvoisesta kulttuurista eräänlaiseen trendiajatteluun, jossa toisinajattelevia ei arvosteta eikä kuulla. Kun et ole Mediassa, ei sinua ole olemassakaan. Kysymys on henkisestä väkivallasta, jonka johdossa Media näyttää suuntaa. Aiemmin kunnioitettiin muitakin mielipiteitä. Nykyään massoille syötetään ajatuksia ja asenteita, joita edustavat Isoveli ja sen lakeijat. Aikamme Isoveli harrastaa siis henkistä kidutusta luomalla ennakkoluuloja, kiihottamalla massoja ja vaientamalla vähemmistöt.

Olemme osin myös siirtyneet ns. uuskieleen, jota leimaa erilaiset lyhennykset ja englanninkieliset lainaukset. Sanoille saatetaan antaa erilainen merkityssisältö. Nykyisin mies ei saa olla mies eikä nainen enää naisellinen. Pitää olla sukupuolineutraali. Onkohan tässä kysymys seksuaalivähemmistöjen pyrkimyksestä luoda mahdollisimman otolliset olosuhteet seksuaalisten poikkeavuuksien syntymiselle.

Leif Salmén totesi Aamulehden 15.10.1994 haastattelussa: ”Länsimaissa hellitään myyttiä, että media, neljäs valtiomahti, olisi lääke tuhoisaa vallankäyttöä, korruptiota, byrokratiaa ja vinoutunutta yhteiskuntamoraalia vastaan. Todellisuudessa journalistikunta, joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, on kiinteä osa valtaeliittiä…Maailmanlaajuisesti media on mylly, joka pyörittää päiväunia, valheita, propagandaa ja vääriä tietoja. Vallanpitäjien aseman legitimoimiseksi tarvitaan massiivinen, taukoamaton manipulaatio…Media ei asetu valtaa vastaan missään tärkeässä asiassa.”

Lisäisin tuohon vielä median taipumuksen vaieta joistakin asianhaaroista tai asioista. Media siis kertoo tosiasioita, joista ei kuitenkaan aina muodostu totuudenmukaista kuvaa. Vaikenemalla esimerkiksi kriittisistä arvioista, voidaan hankkeista antaa liian ”ruusuinen” kuva. Media suorittaa siis eräänlaista sensuuria. Markkinavoimat, monesti mainostajat, vaikuttavat siihen mistä uutisoidaan ja miten sekä milloin.  Liian kriittisistä arvioista tai epäilyttävistä kysymyksistä vaietaan kokonaan. Media saattaa pitää kysymystä rasistisena, populistisena, provokatiivisena, loukkaavana tai suorastaan tyhmänä. Kysyjää pidetään vanhanaikaisena, kalkkiksena, ajastaan jälkeen jääneenä. Hän ei Median mielestä ole enää nykyajassa eikä uusien elämäntapojen tai arvojen maailmassa. Arvoisat Median edustajat tuntuuko tutulta. Ymmärrän, että erilaisten näkökulmien yhteensovittaminen on usein pulmallista- kompromisseja. Kun lukee pääkirjoituksia ja vastaavia, huomaa myös eri kirjoittajien erilaiset näkemykset. Toisen mielestä vyötä on kiristettävä ja toisen mielestä taas palvelut säilytettävä. Ehkä poliittinen tausta vaikuttaa arvovalintoihin vai onko kyse lukijoiden eri taustaryhmien tyynnyttelystä.

Toisinjattelija

 

12.5.2014: Putin-leirillä ollut suomalainen järkyttyi aivopesusta: “tänään teemme Venäjästä maailman vahvimman”

“Kremliä lähellä olevien Nashi-nuorten kesäleiri oli kova kokemus suomalaisopiskelijalle.

Glasgowin yliopistossa opiskeleva Kristiina Silvan kirjoittaa Open Democracy -sivustolla osallistumisestaan “Putin-nuorten kesäleiriksi” sanotulle Seliger-leirille.

Silvan oli päättänyt tehdä opinnäytetyönsä Vladimir Putinia tukevien nuorten venäläisten uskomuksista ja käsityksistä.

Kirjoittajan mukaan leirillä ei käytännössä siedetty venäläisen kansallisen yhtenäisyyden vastaisia näkemyksiä. Järjestäjät piirsivät kuvaa kotimaasta, jota ympäröivät sen tuhoamiseen pyrkivät viholliset.

“Toisesta kulttuurista tulevana koin venäläisen identiteettirakennuksen merkilliseksi, epämiellyttäväksi ja absurdiksi. Joka aamu leirialue herätettiin Venäjän kansallislaulun rockversiolla. Äänentoistolaitteista toistettu musiikki edusti genreä jota voi parhaiten kuvailla isänmaalliseksi popiksi – eli yhdistelmäksi nykyaikaista ääntä ja ylentäviä sanoja, kuten ‘Seisomme suuren löydön äärellä/vahvan, vapaan ja vauraan Venäjän äärellä’ – tämän ja muita kappaleita saattoi myös ladata soittoääniksi. Psykologinen trikki toimi jopa minuun: satojen muiden osanottajien kanssa laulaessa tunsin yhteisyyttä heidän kanssaan”, Silvan kirjoittaa.

Leiriläiset koottiin 2-3 kertaa päivässä päälavan luo kuulemaan isänmaallista retoriikkaa. Ensimmäisen päivän puhujana oli sotaveteraani. Venäjän patriootit -järjestön puhuja totesi, että “tänään luomme uuden Venäjän, tänään teemme Venäjästä maailman vahvimman valtion”. Tunteet olivat pinnassa.

“Herra Putinin vierailua leirillä edeltänyt massaeuforia oli samalla tavalla myönteinen kokemus minulle, ja olin aidosti otettu että presidentti oli tullut katsomaan meitä”.

Kirjoittaja kertoo leirillä omaksuneensa ajatuksen siitä, ettei Venäjän tule matkia läntisiä demokratioita, että Putin on todella oikea johtaja maalle ja “seksuaalivähemmistöjen syrjintä ei ole enempää kuin myytti”.

Hän toteaa uusien vakaumustensa haihtuneen varsin pian leirin jälkeen, mutta “leirillä ajatuksissani tapahtunut muutos oli aito ja vainoaa minua yhä”.

Leirin eräs keskeinen luennoitsija oli kertonut tavoista, joilla länsi ja erityisesti USA järjesti kaappaukset Jugoslaviassa, Ukrainassa, Georgiassa ja Pohjois-Afrikassa ja miten sama pitää estää Venäjällä. Historioitsija Andrei Fursov puhui anglosaksisesta suunnitelmasta repiä Venäjä kappaleiksi. Kolmas luennoitsija myönsi, ettei opetuksen tarkoitus ole kertoa menneistä vaan myös tukea nuorten isänmaallista kasvatusta.

Kirjoittaja kertoo olleensa järkyttynyt ja kokeneensa jopa pienen romahduksen, kun seuraava luennoitsija esitteli EU:n verenhimoisten kapitalistivihollisten jenginä. Tiiminvetäjä oli taputtanut olkapäälle ja kehottanut opettelemaan “suodattamaan” kuulemaansa.

“Kun viikon kestänyt foorumi loppui, olin aivan uupunut. Virallisen Venäjän ideologian pommitus oli todella vaikuttanut mieleeni. Olin alkanut epäillä kaikkea, jopa instituutioita joihin olin luottanut ja samaistunut aiemmin”, Kristiina Silvan toteaa.

Hän päättää kirjoituksensa huomauttamalla, että venäläiset todellakin ovat tottuneet “suodattamaan” virallisia faktoja – “arvokas taito joka voi estää syntymästä uuden venäläisten sukupolven, jota luonnehtii ylitsevuotava isänmaallisuus ja vainoharhainen vihamielisyys ulkopuolista maailmaa kohtaan”.”

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/seliger%20suomalainen-20318

* Israelissa 40 kertainen sademäärä yhdessä myrskyssä

Israelissa koettiin torstaina 8.5.2014 poikkeuksellinen myrsky.

“Unseasonable storm wreaks havoc in south; flash floods reported from Eilat to Dead Sea

By Thursday morning the city of Arad reported 44 millimeters of rain had fallen from the storm, 40 times the average for this time of year, according to the Israel Meteorological Service. Jerusalem saw 32 millimeters, Beersheba 24 millimeters and Ra’anana 45 millimeters. Tel Aviv, however, only saw 15 millimeters.”

www.timesofisrael.com/roads-blocked-schools-closed-as-freak-rains-flood-country/

 

 

* 5.8 maanjäristys iski USAn pääkaupunkiin

 

23.8.2011 kolmen kuukauden kuluttua kun Obama oli julistanut, että Israelin tulisi palata takaisin vuoden 1967 rajoihin iski poikkeuksellinen, voimakkuudeltaan 5.8 maanjäristys USAn pääkaupunkiin. Joidenkin lähteiden mukaan Obama olisi puhunut raja-asiasta uudelleen vain tuntia ennen maanjäristystä.

Järistyksessä vaurioitui pahoin muunmuassa Washington Monument.

Jopa 1/3 amerikkalaisista saattoi tuntea tämän maanjärityksen.

“The U.S. Geological Survey estimates that as much as one third of the U.S. population may have felt the earthquake, more than any other earthquake in U.S. history, with reports coming from southeastern Canada to Florida.”

 

http://en.wikipedia.org/wiki/2011_Virginia_earthquake

http://www.huffingtonpost.com/2011/08/23/washington-dc-earthquake-2011_n_934244.html

http://www.washingtonpost.com/earthquake-rattles-washington-area/2011/08/23/gIQATMOGZJ_story.htm

http://www.reuters.com/article/2011/08/23/us-quake-usa-idUSTRE77M67120110823

http://www.masslive.com/news/index.ssf/2011/05/obama_views_on_israels_1967_bo.html

http://www.nytimes.com/2011/05/20/world/middleeast/20speech.html?pagewanted=all&_r=0

http://articles.latimes.com/2012/aug/23/nation/la-na-nn-washington-dc-quake-damage-20120823

 

 

 

* Vaarallinen virus leviämässä: Jopa 40 prosenttia tartunnan saaneista kuolee

8.5.2014

“Mersiin sairastunut voi kärsiä kuumeesta, yskästä, hengenahdistuksesta ja munuaisten vajaatoiminnasta. Virus ei tiettävästi tartu kovin herkästi, mutta jopa 30-40 prosenttia tartunnan saaneista kuolee.”

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/vaarallinen-virus-leviamassa-jopa-40-prosenttia-tartunnan-saaneista-kuolee/3353536

 

 

* Uusi ilmiö Suomessa: Meteotsunamit

“Suomen rannikolla on viime kesinä havaittu poikkeuksellisen rajuja meriveden korkeusvaihteluja ukkos- ja puuskarintamien yhteydessä. Poikkeuksellisista vedenkorkeusvaihteluista saatiin useita silminnäkijähavaintoja eri puolilta Suomen rannikkoa vuosina 2010 ja 2011.”

http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotearkisto/-/journal_content/56/30106/2695516

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jos-meriveden-korkeus-muuttuu-rajusti–ilmatieteen-laitos-varoittaa/3345650

7.5.2014: Komeetta Linear ohittaa maan hiuksenhienosti toukokuun lopulla

Lopunajat.fi 7.5.2014

209P/LINEAR

Komeetta Linear, tarkemmalta nimeltän 209P leikkaa Maan kiertoradan 23.5.2014. Maa kulkee komeetan pyrstön läpi  alle viikon myöhemmin.

Komeetasta saattaa irrota isoja kappaleita ja näinollen se saattaa aiheuttaa massiivistakin tuhoa Maassa.

Yllättävän vähän uutisia ja tietoja tästä komeetasta löytyy mistään..

http://www.livecometdata.com/comets/209p-linear/

http://en.wikipedia.org/wiki/209P/LINEAR

http://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokunnan-pienkappaleet/komeetta-ohittaa-maan-harvinaisen-lahelta-toukokuun-lopussa.html

 

* Voimakkaat maanjäristykset Thaimaassa ja Japanissa

5.5.2014: Voimakas maanjäristys iski Thaimaan pohjoisosaan

”Maa järisi maanantaina lähellä Chiang Rain kaupunkia Thaimaassa, kertoo Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos USGS. Järistyksen kerrotaan aiheuttaneen vain lieviä vahinkoja.

USGS:n mukaan järistyksen voimakkuus oli 6,0 magnitudia. Sen keskus oli noin 30 kilometrin päässä Chiang Raista lounaaseen. Voimakkuudeksi arvioitiin alun perin 6,3 mutta arviota tarkennettiin myöhemmin.

– Rakennukset Chiang Raissa kärsivät vähäisiä vaurioita. Joissakin kaupoissa tavarat ovat levinneet lattialle, ja taloissa on halkeamia, kertoi paikallinen poliisi uutistoimisto Reutersille.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288684994399.html

 

4.5.2014: Maanjäristys heilutteli rakennuksia Tokiossa

”Japanin pääkaupunkiin Tokioon iski myöhään sunnuntaina Suomen aikaa maanjäristys, kertoi yleisradioyhtiö NHK.

Ensi tietojen mukaan järistys ei aiheuttanut tsunamin vaaraa. Sen keskus oli Tokionlahden suun eteläpuolella.

Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 6.0 magnitudia. Sen keskus oli 155 kilometrin syvyydessä maankuoren sisällä.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288684780933.html

* Voimakas maanjäristys Uskollisuuden saarilla (Loyalty Islands)

Lopunajat.fi 1.5.2014

Australian itäpuolella Uskollisuuden saarilla koettiin 6.7 magnitudin maanjäristys 1.5.2014 06:36:37 (UTC).  Uskollisuuden saaret kuuluu Ranskan territorioon Uudessa-Kaledoniassa.

Järistys ei aiheuttanut tsunamia, koska se tapahtui noin 112  kilometrin syvyydessä.

http://earthquake-report.com/2014/05/01/very-strong-earthquake-southeast-of-loyalty-islands-on-may-1-2014/