Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2015

25.2.2015: Kovista kivuista kärsinyt lukiolainen lähetettiin Tampereen yliopistollisesta sairaalasta yksin sateeseen aamuviideltä ilman rahaa ja kotiavainta

Kovasta vatsakivusta ja kuumeesta kärsinyt 16-vuotias lukiolaistyttö lähettiin kotiin Tampereen yliopistollisesta sairaalasta aamuyöllä viikonloppuna. Tyttö kertoo Ilta-Sanomille, että hän joutui lähtemään viiden aikoihin sairaalasta yksin sateeseen ilman kotiavainta ja rahaa.

– Minulla ei ollut aavistustakaan, missä päin olin, tyttö kertoo Ilta-Sanomille.

Pohjanmaalta kotoisin oleva tyttö asuu nyt Tampereella, jossa hän opiskelee lukiossa. Hän oli mennyt viikonlopuksi Pohjanmaalle, jossa hänen perheensä asuu. Hän oli lauantaina isosena seurakunnan nuorisoleirillä perheensä kotipaikan naapurikunnassa.

Tytöllä oli ollut aiemmin viime viikolla poskiontelontulehdus, johon hän oli saanut antibioottikuurin. Leirillä tyttö alkoi kärsiä kovista vatsakivuista ja 38,4 asteen kuumeesta. Paikalle tuli ambulanssi.

– Ambulanssissa he tutkailivat ja sanoivat, että luultavasti kyseessä on umpilisäkkeentulehdus. He lähettivät minut hoidettavaksi Tampereelle taksilla, tyttö kertoo.

Tyttö olisi halunnut jäädä leirille, mutta hänen mukaansa ambulanssin miehistö oli kehottanut lähtemään taksilla Tampereelle hoitoon. Tyttö pääsi perille Tampereen yliopistolliseen sairaalaan myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

– Siellä minut otettiin sisään hoidonarviointiin. Minulle sanottiin, että vaikka kyseessä olisi umpilisäkkeentulehdus, sille ei yöllä voitaisi tehdä mitään. Hoitajat sanoivat, että tule aamulla takaisin.

Tytön kotiavain oli hänen perheensä kotona Pohjanmaalla, jonne hänen oli ollut tarkoitus palata leiriltä.

– Sanoin, ettei minulla ole käteistä rahaa eikä kotiavaimia. Minulle vain sanottiin: ”Nyt pitäisi mennä”.

Hän lähti yksin harhailemaan sairaalasta sateeseen viiden aikoihin aamulla.

– Minulla oli kuumetta, ja vatsa oli tosi kipeä.

Sairaalaan tienoo ei ollut tuttu tytölle. Hän opiskelee ensimmäistä vuotta lukiossa Tampereella.

– En tiennyt, missä on bussipysäkki enkä oikein tiennyt, missä olin.

Lopultta hän löysi pankkiautomaatin ja sai nostettua rahaa bussia varten. Bussi vei Tampereen keskustaan ja tyttö pääsi kotinsa luo. Hän sai selville huoltoyhtiön nimen ja pyydettyä sieltä työntekijän avaamaan oven.

Tytön vanhemmat saapuivat Pohjanmaalta, ja perhe meni yhdessä aamupäivällä sunnuntaina sairaalaan. Tutkimuksissa selvisi, että tyttö oli saanut ilmeisesti allergisia oireita antibiooteista.

– Minulle oli tullut sappikohtaus.

Tytön mukaan lääkäri oli ihmetellyt, kun oli kuullut tytön käännyttämisestä sairaalasta edellisyönä.”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424859868675.html

 

25.2.2015: Norja varautuu Venäjän uhkaan: ”Venäjä laajentaa nyt selvästi toiminta-aluetta”

“Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Soreide kertoo, että Norja uudistaa puolustusvoimiensa rakennetta Venäjän uhan vuoksi. Brittilehti The Guardian kertoo, että Norja avaa aiemmin suljettuna olleet Pohjois-Norjan tukikohdat, jotka ovat olleet suljettuina ns. Kylmän sodan päättymisen jälkeen. Soreiden mukaan Venäjän uhka on lisääntynyt rajusti sen jälkeen, kun Venäjä miehitti Ukrainalle kuuluvan Krimin ja rikkoi samalla kansainvälistä oikeutta sekä Ukrainan koskemattomuutta tukemalla ”separatisteja” Itä-Ukrainassa.

Puolustusministeri kertoo lehdessä, että Norjan on uudistettava puolustusvoimiaan, jotta maa voi vastata Venäjän kasvavaan sotilaallisen uhkaan. Natoon kuuluvalla Norjalla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa pohjoisessa.

Ine Eriksen Soreide muistuttaa lehden haastattelussa, että Venäjä avasi vastikään tukikohtia pohjoisessa. Häntä huolestuttavat lisäksi erityisesti venäläisten sotilaskoneiden lisääntyneet lennot lähellä Norjan ilmavoimien tukikohtia.

– Olemme nähneet tämän vuoden ensimmäisten kuukausien aikana venäläisten koneiden lisääntyviä lentoja, hän kertoo. Hänen mukaansa lentojen määrän lisääntymisen lisäksi venäläisten lentojen laatu on monipuolistunut. Lennelleet koneet ovat olleet muun muassa Tupolev Tu-95 -pommikoneita. Tu-95 voidaan varustaa tarvittaessa ydinkärjellä. Eriksen Soreide vertaa tilannetta vastaavaan aikaan viime vuonna ja lisäykset ovat hänen mukaansa ilmeisiä.

– Venäjän koneet lentävät pidempään, entistä useammilla konetyypeillä ja tehtävien laatu on monipuolisempia kuin aiemmin, hän kertoo. Hän antoi haastattelun Lontoon vierailunsa aikana.

– Venäjä ei ole loukannut aluettamme, joten tilanne on erilainen kuin Baltian alueella, mutta Venäjä laajentaa nyt selvästi toiminta-aluetta myös pohjoisen ja Norjan suuntaan, hän kertoo.

Eriksen Soreiden mukaan Venäjän lennot pelkästään Baltiaa kohti ovat kolminkertaistuneet normaalista. Norjan puolustusministerin mukaan Norja lisää yhteistyötä Viron, Latvian ja Liettuan kanssa, jotta Naton yhteinen puolustuksellinen tehtävä voidaan toteuttaa. Hän uskoo myös, että Norja on valmis lisäämään harjoittelua Ukrainan armeijan sotilaiden kanssa. Hän ennustaa, että Britannian aloittama yhteistyö Ukrainan kanssa laajenee muihin Nato-maihin.

Eriksen Soreide korostaa, että poliittisella tasolla pitää painottaa sitä, että mitään Venäjän lisääntynyttä aggressiota ei saa hyväksyä, olipa kyse sitten informaatiosodasta tai perinteisen sodan keinoista.

– Emme hyväksy painostusta Natoa kohtaan, hän sanoo.

Hänen mukaansa Norjan F16-koneet nousivat ilmaan yhteensä 49 kertaa Venäjän koneiden lennettyä lähellä Norjan rajaa vuonna 2014. Kasvua oli edellisestä vuodesta peräti 27 prosenttia. Venäjä lähestyi Norjan rajaa muun muassa Tu-95 ja Tu-160 -koneillaan.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1424875448694.html

24.2.2015: Maailman ensimmäinen rahansiirto ihmiseen tehdään Suomessa

“Tulevaisuudessa käteen voi syöttää vaikkapa bussikortin, passin, ajokortin, avaimet ja luottokortin.

Dangerous Things -yrityksen valmistama siru perustuu NFC (Near Field Communication) –teknologiaan.

Myymälä 2015 -tapahtumassa on luvassa tänään historian havinaa, kun Bittiraha.fi:n toimitusjohtaja Henry Brade lähettää matkapuhelimella rahaa Digital Health Solutionsin toimitusjohtajan Pekko Vehviläisen käteen. Kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun ihmisessä olevaan mikrosiruun siirretään rahaa.

Vehviläisen käteen joulukuussa asennettuun mikrosiruun on tallennettu hänen bitcoin-lompakkonsa tiedot.

Maksuteknologia perustuu BitPay-yrityksen teknologiaan ja palveluun, jota Suomessa edustaa Bitcoinkaupat.com. Maksamiseen soveltuvan teknologian toimittaa Bittiraha.fi.

Mihin käsirahaa ja käsisiruja sitten tarvitaan?

Vehviläinen muistuttaa, että lemmikeillä on ollut tunnistesiruja ihon alla jo parikymmentä vuotta.

”Tämä on muistisiru, johon voi kirjoittaa tai lähettää dataa, kuten tässä tapauksessa nfc-teknologialla. Tulevaisuudessa käteen voi periaatteessa syöttää vaikkapa bussikortin, passin, ajokortin, avaimet ja vaikka luottokortin”, hän visioi.

”Sirun käyttö yleistynee vasta kymmenen vuoden kuluttua, mutta olisi todella mielenkiintoista testata sirua jo nyt esimerkiksi juuri bussiliikenteessä.”
Vehviläinen muistuttaa, että kyse on myös turvallisuudesta: biohakkerointi yleistyy ja toisaalta kädessä oleva virtuaalilompakko kulkee aina mukana. Siitä ei käyttäjän huomaamatta voi viedä rahaa tai tietoja.

Vielä Vehviläinen ei voi käyttää kättään maksamiseen, mutta sirulle voi jo lähettää rahaa ja sitä voi käyttää netin kautta.

”Yhdysvalloissa Dangerous Thingsin perustaja säilöö sirussa kotiavaimiaan ja avaa kädellään myös tietokoneen. Noin tuhannella ihmisellä on tiettävästi siruja, ja valtaosa heistä käyttää sitä esimerkiksi juuri avaimina”, Vehviläinen kertoo.

”Muu käyttö on lähinnä jonkun sovelluksen avaamista matkapuhelimessa. Kun kosketat kättä, haluttu sovellus matkapuhelimessa aukeaa. Näin voi helposti esimerkiksi soittaa tiettyyn numeroon. Kun autossa koskettaa telineessä olevaa matkapuhelinta, soitto käynnistyy ja puhut suoraan hands-freehen.”

Siru on noin 12 millimetriä pitkä, kaksi millimetriä paksu ja se maksaa noin sata dollaria.

”Asennus tuntui pieneltä nipistykseltä eikä siru ole haitannut mitenkään edes kamppailulajien harrastusta”, Vehviläinen kertoo.”

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/maailman-ensimmainen-rahansiirto-ihmiseen-tehdaan-suomessa/3zPgTZRy?_ga=1

 

20.2.2015: Australiaan kaksi hirmumyrskyä viikonloppuna

“Kaksi voimakasta myrskyä vaikuttaa Australian säähän viikonlopun aikana.
Australian pohjoisosiin on rantautunut hirmumyrsky Lam, joka on maan päälle siirtyessään heikentynyt trooppiseksi myrskyksi. Vaikka myrsky on heikentynyt, voivat tuulet olla edelleen vaarallisen voimakkaita ja sademäärät erittäin runsaita. Viikonlopun sademäärät voivat Lam-myrskyyn liittyen olla paikoin jopa 300 – 500 mm.
Toinen myrsky on Australian itärannikolla. Marcia on edelleen voimakkuudeltaan hirmumyrsky, joka kuitenkin heikkenee maa-alueella liikkuessaan trooppiseksi myrskyksi. Heikkenemisestä huolimatta säätila on edelleen vaarallinen. Sademäärät voivat olla useita satoja millimetrejä ja tuulenpuuskat jopa yli 40 m/s.”

http://yle.fi/saa/australiaan_kaksi_hirmumyrskya_viikonloppuna__ennusteanimaatio_myrskyjen_liikkeista/7818522

http://yle.fi/uutiset/kaksi_hirmumyrskya_iski_australiaan/7818117

18.2.2015: Voimakas lumimyrsky sai Istanbulin kaaokseen

“Myrsky on sekoittanut liikennettä maalla, merellä ja ilmassa. Kahdessa päivässä Istanbuliin on satanut lunta jopa 60 senttimetriä.

Voimakas lumimyrsky on sekoittanut liikenteen Turkin Istanbulissa. Lumimyrskyn takia viranomaiset joutuivat sulkemaan Atatürkin lentokentän, joka on Turkin kansainvälinen lentoasema.

Lentokenttä suljettiin muutamaksi tunniksi huonon näkyvyyden ja jäätyneiden kiitoratojen vuoksi. Turkish Airlines sanoo peruneensa noin 300 keskiviikon ja torstain lentoaan.

Viranomaiset sulkivat myrskyn takia myös Bosporinsalmen laivaliikenteeltä. Noin kymmenkunta laivaa odottaa pääsyä salmen läpi sen molemmilla puolilla. Salmi on tarkeä meriliikenteelle. Sen läpi kulkee vuosittain esimerkiksi noin 10 000 tankkeria, jotka kuljettavat noin 150 miljoonaa tonnia rahtia.

Jäätyneiden teiden vuoksi Istanbulissa on tapahtunut tiistain ja keskiviikon aikana yli 800 liikenneonnettomuutta.”

http://yle.fi/uutiset/voimakas_lumimyrsky_sai_istanbulin_kaaokseen/7813717

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1424285160874.html

17.2.2015: Japanin järistyksestä selvittiin säikähdyksellä

“Japanin rannikolla sattui alkuyöstä Suomen aikaa maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 6,9 momenttimagnitudiasteikolla. Järistyksen keskus oli kymmenen kilometrin syvyydessä ja noin 210 kilometrin etäisyydellä Iwaten prefektuurin rannikosta maan suurimman saaren Honshun koillisosassa.

Japanin viranomaiset antoivat Iwaten alueelle tsunamivaroituksen ja yli tuhat perhettä evakuoitiin rannikkoalueen kylistä.

Pelätty tsunami jäi kuitenkin parinkymmen sentin korkuisiksi aalloiksi, eikä ilmoituksia järistystuhoista ole toistaiseksi viranomaisten tiedossa. Valtiollinen rautatieyhtiö joutui tosin keskeyttämään luotijunaliikenteen hetkeksi.

Vuonna 2011 maanjäristys ja sitä seurannut tsunami surmasivat Japanissa tuhansia ihmisiä ja aiheuttivat ydinonnettomuuden Fukushiman ydinvoimalassa maan länsirannalla. Tuolloinen järistys oli voimakkuudeltaan 9,0 momenttimagnitudiasteikolla.”

http://yle.fi/uutiset/japanin_jaristyksesta_selvittiin_saikahdyksella/7809476

 

16.2.2015: Jäinen myrsky etenee USA:ssa

Pakkanen on kiristynyt Yhdysvaltain itäosien ennätyslukemiin jäämyrskyn tehdessä tuloaan lännestä. Jäätävä talvimyrsky halvaannutti ensin keskiset osavaltiot ja eteni itään kohti pääkaupunki Washingtonia.

Myrskyn odotetaan iskevän pääkaupunkiin tiistain vastaisena yönä tai viimeistään tiistaiaamuna paikallista aikaa.

Tänään jäätävä räntäsade käytännössä eristi esimerkiksi Nashvillen kantrikaupungin Tennesseessä. Alueella jouduttiin sulkemaan valtateitä sekä peruuttamaan lentoja.

Itärannikolla lämpötilat sukelsivat jo ennen varsinaisen myräkän saapumista. New Yorkin uudeksi pakkasennätykseksi kirjattiin nyt miinus 15 celsiusastetta.

Yhdysvaltain itäosissa on saatu alkuvuodesta tuhdisti lunta. Esimerkiksi Bostonissa helmikuu on ollut jo tähän mennessä tiedossa olevan historian lumisin.”

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/jainen-myrsky-etenee-usa-ssa/4789696

 

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1424029306763.html

 

11.2.2015: Meksikon aktiivisin tulivuori purkautui räjähdysmäisesti

“Meksikossa sijaitseva Colima-tulivuori purkautui näyttävästi tiistaina.

Uutistoimisto Reutersin mukaan vuorella tapahtui kolme erillistä purkausta, jotka syöksivät ilmakehään suuren määrän tuhkaa.

Tulivuorenpurkauksista tietoa levittävän Volcano Discovery -sivuston mukaan tuhkapilvi nousi noin kaksi kilometriä kraatterin yläpuolelle.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1423591653799.html

3.2.2015: Eurooppa horjuu kuilun reunalla

“Ukrainan aseistaminen olisi hyvin vaarallinen ratkaisu, kirjoittaa IS:n ulkomaantoimittaja Jouko Juonala.

Yhdysvaltalaisten ajatushautomoiden raportti on merkittävä avaus keskustelussa, joka on kuplinut pinnan alla jo jonkin aikaa. Raportin mukaan sotilaallisesti alakynteen jäänyttä Ukrainaa pitää auttaa täydeksi sisällissodaksi kääntyvässä konfliktissa.

Tämän ajatuskulun mukaan tapahtumat taistelukentällä etenevät sitä vauhtia, että Euroopan unionin ja Yhdysvaltain tähän saakka käyttämät keinot Venäjän painostamiseksi irrottautumaan sodasta eivät ole purreet.

– Ne (pakotteet) eivät ole saavuttaneet tärkeintä poliittista tavoitettaan: muutoksen aikaansaamista Venäjän Ukrainan-politiikkaan, raportti toteaa.

Sillä välin kun pakotteiden vaikutuksia odotellaan, vuotaa veri Donbassissa, ja Euroopan rajoja piirretään taas uudelleen. Ukraina taistelee itsenäisyydestään. Näin tilanne siis nähdään Atlantin toisella puolella.

Entä Baltian maat?

Raportin julkistamistilaisuudessa Washingtonissa käytettiin hälyttäviä puheenvuoroja myös Baltiasta – Venäjä saattaa uhata seuraavaksi Viron, Latvian ja Liettuan turvallisuutta, huolimatta siitä että ne ovat sotilasliitto Naton ja Euroopan unionin jäseniä.

Tähän kaikki asiantuntijat eivät usko. Viime viikolla tapaamani Tarton yliopiston Baltian-politiikan professori Andres Kasekamp arvioi Venäjän uhkaa ja seuraavia siirtoja näin:

– En usko, että Baltian maat ovat vaarassa. On yksi mahdollinen maa, joka selkeästi saattaa olla seuraavana vuorossa, ja se on Moldova. Baltian maat voivat olla jossakin kohdassa jonoa, mutta en usko Putinin aikovan rakentaa uudelleen Neuvostoliiton imperiumia tai keisarillista Venäjää, Kasekamp sanoi.

– Putinin on opportunisti, joka etenee sinne, missä avautuu mahdollisuus toimia – sinne missä on heikkoutta. Baltian maat ovat Euroopan unionissa ja Natossa, ja se erottaa ne muista.

Amerikkalaistutkijoiden viesti Venäjän aikeista rakentaa Neuvostoliitto uudelleen on otettava vakavasti, mutta osittain se on nähtävä Yhdysvaltain sisäpoliittisena puheenvuorona. Ajatushautomoissa käytetään tarkoituksella äärimmäisen kovaa kieltä, jotta presidentti Barack Obaman hallinto ja Yhdysvaltain kansalaiset kääntäisivät huomionsa jälleen Eurooppaan ja Yhdysvaltain transatlanttisiin suhteisiin.

Oli miten oli, länsimaat ovat nyt hyvin vaikeiden ratkaisujen edessä. Ukrainan aseistaminen on hyvin vaarallinen tie, joka varmasti johtaa taistelujen kiihtymiseen ja koko sodan eskaloitumiseen. Venäjä saattaa katsoa sen oikeutukseksi lopettaa salailu ja lähteä Ukrainaan avoimesti, koko voimallaan. Se voisi olla uuden eurooppalaisen suursodan alku.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1422934242865.html

 

 

3.2.2015: Uusi raportti vaatii Yhdysvaltoja ja Natoa aseistamaan Ukrainaa – ”jos Venäjää ei pysäytetä…”

“Uusi raportti väittää, että jos Venäjä onnistuu Ukrainassa, seuraavaksi on Baltian maiden vuoro.

Yhdysvaltain ja Naton voimakkaampi puuttuminen Ukrainan sotaan on saanut jälleen lisää kannatusta. Ajatushautomo The Atlantic Councilin turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat julkaisseet maanantaina raportin Säilytetään Ukrainan itsenäisyys, estetään Venäjän hyökkäys, jossa vaaditaan ponnekkaasti, että Yhdysvaltain ja Naton pitää puuttua Ukrainan sotaan kovemmalla kädellä.

Raportin mukaan Moskova pyrkii jäädyttämään Itä-Ukrainan konfliktin, jotta se voi painostaa ja horjuttaa Ukrainan hallitusta. Samalla Venäjä ja sen tukemat kapinalliset voivat valmistella uutta suurhyökkäystä.

Kirjoittajat sanovat, että jos Venäjää ei pysäytetä nyt, hinta on tulevaisuudessa entistäkin korkeampi. Tavoitteessa onnistuminen voisi rohkaista Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ”suojelemaan etnisiä venäläisiä ja venäjänkielisiä muillakin naapurialueilla.” Esimerkkinä raportissa mainitaan Baltian maat, jotka kuuluvat sotilasliitto Natoon.

Asiantuntijat toteavat, että Ukrainan hallitusta on pakko tukea entistäkin enemmän sotilaallisesti, jotta Venäjän hyökkäyksen riskit ja kustannukset käyvät liian korkeiksi. Näin Putinin hallinto olisi halukkaampi hakemaan hyväksyttävää poliittista ratkaisua.

– Venäjän toiminta Ukrainassa ja sitä vastaan muodostavat suurimman uhan Euroopan turvallisuudelle yli 30 vuodessa. Lännellä on kyky pysäyttää Venäjä. Kysymys on siitä, onko sillä tahtoa, raportissa lukee.

Tappavia aseita ja entistä laajempaa tukea

Raportissa sanotaan, että Yhdysvaltain pitää antaa Ukrainalle tappavia aseita puolustustarkoituksiin. Erityisesti panssarintorjuntaohjuksia. Tappavan kaluston lisäksi Ukrainalle pitää toimittaa miehittämättömiä lennokkeja, ajoneuvoja, ilmatorjuntajärjestelmiä ja lääkintätarvikkeita.

Armeijalle pitää antaa taloudellista tukea miljardin dollarin edestä vuonna 2015 niin pian kuin mahdollista ja seuraavat miljardit vuosina 2016 ja 2017.

Kirjoittajat peräänkuuluttavat myös muiden Nato-maiden vastuuta. Erityisesti niiden jäsenmaiden, joilla on käytössään entisen Neuvostoliiton kalustoa, tulisi tarjota apua Ukrainalle. Kalusto on yhteensopivaa Ukrainan armeijan kanssa.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman hallinto on taipunut harkitsemaan Ukrainan aseistamista. Aiemmin Obama oli äärimmäisen haluton puuttumaan Ukrainan sotaan sotilaallisesti. Taustalla on mahdollisesti se, että Obama tuli aikanaan valituksi osin sen takia, että Yhdysvaltain sota Irakissa oli äärimmäisen epäsuosittu.

Raportti syyttää Putinia koko Ukrainan sodasta. Raportin mukaan kaikki sai alkunsa, kun Ukrainan entinen presidentti Viktor Janukovitsh ei suostunut Putinin painostuksesta kirjoittamaan sopimusta Euroopan unionin kanssa. Janukovitsh syöstiin vallasta, jonka jälkeen Venäjä valtasi Krimin ja yllytti tuellaan separatistit kapinaan Itä-Ukrainassa.

Raportti perustuu kymmeniin taustahaastatteluihin. Kirjoittajina on muun muassa Yhdysvaltain entinen varaulkoministeri Strobe Talbott ja Yhdysvaltain entisiä Ukrainan-suurlähettiläitä.

The Atlantic Council perustettiin toisen maailmansodan jälkeen tukemaan Pohjois-Amerikan ja Euroopan yhteistyötä. Se pitää päämajaansa Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington D.C:ssä.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1422933842124.html

 

4.2.2015: Ukrainassa lukuisia rooleja uutisissa näytellyt nainen on yhteydessä sodan suurrahoittajaan

Ukraina käynnisti kesällä rikosprosessin venäläissijoittaja Konstantin Malofejeviä vastaan. Ukraina syyttää hänen rahoittavan Itä-Ukrainan laittomia sotilasryhmiä.

Konstantin Malofejev on myös EU:n pakotelistalla. USA:n pakotelistalla ovat sekä Malofejev että hänen yhtiönsä Marshall Capital Partners.

Venäläishakkereiden julkistamista sähköpostikirjeenvaihdoista on nyt löytynyt Maria Tsipkon syyskuinen kirje Malofejevin avustajille.

Maria Tsipko on tullut kuuluisaksi lukuisista uutishaastatteluistaan ja -esiintymisistään, joissa hän on Ukrainan tapahtumapaikoilla aina eri rooleissa ja eri nimillä Venäjän puolestapuhujana.

Viimeksi muutama viikko sitten Tsipko esitti Donbassin poliisimiehen leskeä muistotilaisuudessa.

Naisen taustaa ja rahoittajaa on pitkään ihmetelty.

 

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/tsipko%20malofejev-31501