Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2020

25.3.2020: Koronaan on kuollut maailmanlaajuisesti jo yli 20 000 ihmistä – liikkumisrajoitukset koskevat nyt jo yli kolmea miljardia ihmistä

“Todettuja tartuntatapauksia on maailmassa jo yli 441 000, ja taudista on parantunut noin 112 000 ihmistä.

Uutistoimisto AFP:n laskujen mukaan erilaiset liikkumisrajoitukset koskevat nyt jo yli kolmea miljardia ihmistä, eli yli kolmasosaa maailman väestöstä. Lukemaa nostatti erityisesti keskiviikkona Intiassa voimaan astunut koko maan kattava liikkumiskielto.

Yli 1,3 miljardin asukkaan Intiassa on todettu vasta runsaat 500 koronatartuntaa ja kymmenkunta kuolemaa. Tautitapausten todellinen määrä on todennäköisesti moninkertainen.

Pääministeri Narendra Modi ilmoitti tiistaina liikkumiskiellosta, jonka rikkomisesta voi seurata jopa kaksi vuotta vankeutta.
Intiassa koronaviruksen pelko on johtanut lääkäreiden ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten syrjintään, uutiskanava CNN kertoo. Kanavan tietojen mukaan esimerkiksi lääkäreitä on häädetty asunnoistaan, koska heidän pelätään levittävän virusta.

Espanjassa vuorokaudessa yli 700 koronakuolemaa

Espanjassa koronavirusepidemia pahenee entisestään. Maassa kirjattiin 24 tunnin kuluessa peräti 738 uutta kuolemantapausta, mikä oli yli 200 enemmän kuin päivää aiemmin ilmoitettu vastaava luku.

Yhteensä Espanjassa on kuollut tautiin jo 3 434 ihmistä eli enemmän kuin epidemian alkuperämaassa Kiinassa.

Espanjan terveysministeriön mukaan tartunnan saaneita on vajaat 48 000. Määrät ovat nousseet siitä huolimatta, että Espanjassa on voimassa erittäin tiukat rajoitukset kansalaisten liikkumiselle kodin ulkopuolella.

Terveysviranomaisten mukaan epidemian huippu alkaa olla lähellä ja se voidaan saavuttaa jo tällä viikolla.

Italiassa uusien koronavirustartuntojen määrä laski keskiviikkona jo neljättä päivää putkeen. Myös koronakuolemien määrä laski edellispäivään verrattuna. Keskiviikkona Italiassa kerrottiin edellisen vuorokauden aikana kuolleen 683 ihmistä koronaan.

Tiistaina ilmoitettu vastaava luku oli 743 ja se oli korkein sen jälkeen, kun epidemia alkoi.

Koronakuolemien määrässä Italia on muita maita edellä. Virallisten lukujen mukaan Italiassa on kuollut yhteensä 7 503 ihmistä. Tartuntatapauksia on reilut 74 000.

Yhdysvalloissa koronaan kuolleiden määrä nousi edellispäivästä yli 200:lla. Suomen aikaa keskiviikkoiltaan mennessä maassa oli Johns Hopkinsin mukaan kuollut koronan vuoksi yhteensä 849 ihmistä. Todennettuja tartuntoja Yhdysvalloissa on kirjattu kolmanneksi eniten maailmassa – yli 61 000.

YK julkisti humanitaarisen avun suunnitelman

YK julkisti keskiviikkona kahden miljardin dollarin suuruisen humanitaarisen avun suunnitelman koronan voittamiseksi. YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin mielestä koronavirus uhkaa koko ihmiskuntaa, ja koko ihmiskunnan on taisteltava sitä vastaan.

– Kansainvälinen toiminta ja solidaarisuus ovat elintärkeitä. Yksittäisten maiden vastatoimet eivät riitä, Guterres kertoo YK:n keskiviikkoisen tiedotteen mukaan.

Guterres varoittaa, että miljoonat ihmiset saattavat kuolla, mikäli maailma ei puhalla yhteen hiileen viruksen vastaisessa taistelussa.

Tuoreen humanitaarisen avun suunnitelman on hänen mukaansa määrä auttaa viruksen vastaisessa taistelussa kaikkein köyhimmissä maissa.”

https://demokraatti.fi/koronaan-on-kuollut-maailmanlaajuisesti-jo-yli-20-000-ihmista-liikkumisrajoitukset-koskevat-nyt-jo-yli-kolmea-miljardia-ihmista/

 

25.3.2020: Tutkija ihmettelee THL:n uusia lukuja: ”Miten Uudenmaan sulkeminen voidaan perustella?”

“Tutkijatohtori Tuomas Aivelo pitää uutta ennustetta koronaviruksen leviämisestä Suomessa aiempia valoisampana.

Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo ihmettelee miten hallitus voi perustella suunnitteilla olevaa Uudenmaan maakunnan sulkemista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uusimpien ennusteiden perusteella.

– Jos hallituksen tavoitteena oli tehohoidon kapasiteetin nostaminen tuhanteen paikkaan, niin THL ennustaa, että kiireisimpänä viikkona näistä tarvitaan vain 280 paikkaa. Synkemmässäkin skenaariossa on samaan aikaan vain 500 tehohoidon tarvitsijaa, Aivelo sanoo.

Hän toteaa, että uusimman mallinnuksen mukaan koronatilanne onkin sairaanhoidossa hyvin hallinnassa.

– Odotan hämmennyksellä mikä on hallituksen perustelu sille Uudenmaan sulkemiselle. Selvästikään se ei voi olla, että näin moni tarvitsee tehohoitoa, hän totesi ennen valtioneuvoston keskiviikkoillan tiedotustilaisuutta.

Samalla Aivelo kuitenkin painottaa, että THL uuteen ennusteeseen ei ole kirjattu ylös koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten määrää.

– Se voi muuttaa kokonaiskuvaa, Aivelo sanoo.

Hän muistuttaa myös, että vaikka ylivoimaisesti suurin osa koronatartunnoista on nyt todettu Uudellamaalla, voi tauti pienemmille paikkakunnille levitessään aiheuttaa nopeasti ongelmia sairaanhoidon kapasiteetissa.

– Suhteessa asukaslukuun se voi levitä nopeammin pienemmillä paikkakunnilla. Tällöin luvut kasvavat pienemmillä paikkakunnilla paljon nopeammin kuin isommilla, hän sanoo.

Iso ero brittilukuihin

THL julkaisi keskiviikkona kaksi ennustemallia Suomen koronatilanteesta, jotka se on tehnyt yhdessä Turun yliopiston kanssa. Lievemmän skenaarion mukaan noin 11 300 ihmisen arvioidaan tarvitsevan Suomessa sairaalahoitoa uuden koronaviruksen vuoksi. Heistä 3 600 joutuu THL:n mukaan tehohoitoon.

Vakavamman skenaarion mukaan koronaviruksen takia sairaalahoitoa tarvitsisi epidemian aikana 15 500 potilasta, joista tehohoitoa 5 000.

Aivelo toteaa, että uudessa ennusteessa luvut ovat valoisampia kuin aiemmin.

– Tämähän osuu valtioneuvoston muistion skenaarioiden keskivälin alapuolelle, hän sanoo ja muistuttaa viime viikolla julkaistusta luvuista, joilla perusteltiin poikkeuslain voimaantuloa Suomessa.

Samalla Aivelo ihmettelee kuitenkin THL:n ennusteen valtavaa eroa brittitutkijoiden vastaaviin laskelmiin, joissa luvut sairaalahoitoa vaativista tartunnan saaneista ovat huomattavasti suurempia.

– Nopealla laskutoimituksella Suomessa oletetaan että sairaalahoitoa kaipaa 0,55 prosenttia tartunnan saaneista, kun brittimallissa tämä oli 4,4 prosenttia. THL:n mallissa myös oletettiin tehohoidon tarve olevan kahdeksan päivää, kun se briteillä on kymmenen päivää, hän toteaa.

Aivelo kertoi Isossa-Britanniassa tehdystä uudesta mallinnuksesta jo viime viikolla Tiede-lehden blogissaan. Nyt hän muistuttaa, että brittitutkijat ovat perustaneet mallinsa tieteelliselle tutkimukselle, jossa kaikki perustuu vahvasti olemassa olevaan tutkimuskirjallisuuteen.

– Britit ovat perustaneet mallinsa oikealle tutkimukselle ja julkaisseet sen. Se on nähtävissä olevaa tutkimusta. En tiedä mihin THL perustaa arvionsa. On vaikea luottaa siihen mitä ei perustella näkyvästi, hän sanoo.

Aivelo kummastelee myös THL:n uusia ennusteita keskiviikkona Helsingin Sanomien kertomien tietojen valossa, joiden mukaan tiistaina säätytalolle Helsingissä koolle kutsutut eduskuntapuolueiden johtajat saivat terveysviranomaisilta hyvin synkän tilannekuvan koronaviruksen leviämisestä Uudellamaalla.

Lehti kertoi viiden nimettömän lähteen pohjalta viranomaisten analyysin olleen, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osalta ollaan nyt jo huonossa tilanteessa ja vahvempia toimia tarvitaan nopeasti. Näitä toimia olisi erityisesti Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta.

Toinen aalto talvella

THL:n keskiviikkona julkistamassa ennusteessa arvioitiin koronaepidemian pituudeksi nyt 4-6 kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että epidemia kestäisi Suomessa vähintään heinäkuuhun, mutta vakavamman skenaarion mukaan jopa syyskuuhun saakka.

Tuomas Aivelo on jo aiemmin varoittanut, että koronavirusepidemia voi kestää jopa vuoden tai ylikin. Hän pitää edelleen hyvin mahdollisena, että epidemia jatkuu pitkälle syksyyn ja tämän jälkeen iskee toinen aalto tartuntoja.

– Ennusteen mukaan noin 45 prosenttia, saa nyt tartunnan. Siinä jää aikamoinen joukko suomalaisia, joka voi saada tartunnan myöhemmin, Aivelo toteaa.

Toisen tartunta-aallon voisi estää lähinnä laajasti jaettu rokote. Kovaa vauhtia kehitteillä olevat koronavirusrokotteet eivät Aivelon mukaan kuitenkaan todennäköisesti ehdi vielä tähän, sillä rokotteen valmistumiseen on uskottu tarvittavan aikaa vuodesta jopa puoleentoista vuoteen.

– Seuraava virusaalto tulee todennäköisesti jo ensi talvena, silloin kun influenssa normaalisti iskee. Siihen mennessä rokotetta tuskin on olemassa, hän sanoo.”

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/5b5b7c99-6cb6-4a73-aa62-2019cf330c69

 

23.3.2020: Salossa ja Espoossa nähdyt armeijan yksiköt herättivät levottomuutta

“Puolustusvoimien viestinnästä kerrotaan, että tiistaina Helsingissä ja Vantaalla alkaa kaupunkijääkäreiden harjoitus.

Salossa ja Espoossa nähdyt puolustusvoimien yksiköt saivat huolestuneet lukijat jo epäilemään, josko Uudenmaan rajoja ollaan tulossa sulkemaan. Puolustusvoimien viestinnästä kerrotaan, että epäilys on väärä.

– Joukkoja on liikkeellä, mutta se ei liity näihin mahdollisiin liikkumisrajoituksiin, varmistaa puolustusvoimien tiedotuspäällikkö, VTL Max Arhippainen.

Arhippaisen mukaan käynnistymässä on harjoitus, johon kaupunkijääkärit ovat saapumassa.

– Kaupunkijääkärit harjoittelevat Vantaalla ja Helsingissä 24.-26.3., harjoituksen tavoitteena on joukkojen suorituskyvyn kehittäminen rakennetulla alueella, Arhippainen kertoo.

Arhippaisen mukaan puolustusvoimat ei ole saanut virka-apupyyntöjä mahdollisiin liikkumisrajoituksiin liittyen.

Juttua muokattu kello 20.57: Korjattu Arhippaisen sitaattia, harjoitukset käydään Helsingissä ja Vantaalla, ei Helsingissä ja Espoossa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/da000d39-f6f2-466e-8e58-63a8a97aa525

24.3.2020: Armeijan joukot liikkeellä kauppakeskus Redissä ja muualla Helsingissä – kyseessä harjoitus

“Koulutuksessa käytetään harjoitusampumatarvikkeita, joista voi aiheutua melua.

Helsingin Kallahdessa ja Kalasatamassa nähdään seuraavan kolmen päivän aikana maastopukuista armeijaväkeä, kun Kaartin jääkärirykmentin kaupunkijääkärit harjoittelevat kaupunkiympäristössä.

Suunnitelmaan kuuluu myös öinen harjoitus kauppakeskus Redissä. Harjoituksissa käytetään harjoitusampumatarvikkeita, joista voi aiheutua melua. Vaaraa harjoituksesta ei sivullisille ole.

Varusmiehet kulkevat harjoituksessa maastopuvuissa. Varustukseen kuuluu myös rynnäkkökivääri. Helsingin kaupunki tiedottaa, että harjoitukseen osallistuva maaliosasto voi esiintyä siviilivaatteissa ja henkilökunnan yllä nähdään lisäksi keltaiset huomioliivit.

Harjoituksella jääkärirykmentin joukkoja koulutetaan Uudenmaan puolustamiseen.”

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f26d61e2-4d31-4216-b730-a38d5f9a0df9

22.3.2020: Intiassa karanteeniin määrätyille leima käteen ja seurataan GPS:n avulla – yli miljardi ihmistä halutaan sulkea koteihinsa

“Maailman väkirikkaimmassa maassa Intiassa on tähän mennessä todettu yllättävän vähän koronatartuntoja. Yli 1,3 miljardin asukkaan Intiassa vahvistettuja tartuntoja on lauantai-iltaan mennessä vain noin 270. Kuolemia on raportoitu neljä.

Intia on ottanut käyttöön järeät keinot koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Viruksen leviämistä pelätään, koska maan väestö on valtava ja terveydenhuoltojärjestelmä heikko.

Julkisuudessa on myös esitetty epäilyksiä Intian tartuntamäärästä, ja vähän testaamisen vuoksi määrä voi olla ilmoitettua suurempi.

Pääministeri Narendra Modi on pyytänyt, että sunnuntaina 22. maaliskuuta kaikki ihmiset Intiassa jäävät koteihinsa kello 7–21.

Modin mukaan kaikki kansalaiset, jotka eivät tee työkseen jotakin elintärkeää toimintaa, pitäisi pysyä kodeissaan. Hallinto ei varsinaisesti pakota päivän mittaiseen karanteeniin, mutta kaikkia intialaisia on pyydetty osallistumaan.

Pääministeri on kehottanut tai määrännyt myös pidempiaikaisiin toimiin. Intiassa on käsketty kauppoja sulkemaan ovensa 31. maaliskuuta saakka, lukuun ottamatta aivan tärkeimpiä palveluita tarjoavia liikkeitä. Myös esimerkiksi museot on suljettu, ja junaliikennettä on rajoitettu ja lakkautettu.

Iäkkäitä kansalaisia on kehotettu pysymään kodeissaan seuraavat pari viikkoa. Ihmisiä on myös pyydetty välttämään tuotteiden hamstraamista kapoista, jotta niitä riittää kaikille.

Leimoja karanteeniin määrätyille

Intia on ottanut käyttöön leimaukset, jotka kertovat, että ihminen on määrätty karanteeniin. Tällaisia leimoja annetaan esimerkiksi ulkomailta saapuneille lentokentillä.

Lähtemättömällä musteella painetussa leimassa lukee “Home quarantined,” eli kotikaranteeniin määrätty. Leimassa on päivämäärä, johon asti karanteeni jatkuu. Kesto on 14 vuorokautta määräyspäivästä.

Lisäksi pääkaupungissa Mumbaissa annetuissa leimoissa lukee “Proud to protect Mumbaikars”, viitaten siihen, että karanteeniin määrätty suojelee ylpeästi pääkaupungin asukkaita.

Al Jazeera -uutistoimiston mukaan jotkin Intian osavaltiot myös seuraavat leiman saaneiden ihmisten liikkeitä puhelinten GPS-paikannuksen avulla. Näin viranomaiset selvittävät, noudattavatko ihmiset karanteenia.

Puhelinten seuraaminen herättänyt kritiikkiä siitä, että se rikkoo ihmisten yksityisyydensuojaa.

Myös Suomessa kaikkien ulkomailta saapuvien on jäätävä kahden viikon karanteeniin, mutta heitä ei merkitä tai heidän toimintaansa ei ole kerrottu seurattavan.

Maailmalla on lauantaihin mennessä todettu yhteensä yli 230 000 koronavirustartuntaa. Yli 9 800 on kuollut.”

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/ee5598bb-0a7d-49ca-9c70-9cea33d47826

 

18.3.2020: Koronaepidemia kestää Suomessa puoli vuotta – 42 prosenttia saa tartunnan

Ilman rajoitusten käyttöönottoa jopa 65 prosenttia suomalaisista saisi koronatartunnan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on laskenut yhdessä Turun yliopiston kanssa kolme eri mallia siitä, miten hidastamistoimet vaikuttavat koronavirustartuntoihin Suomessa.

Voit lukea mallinnuksen kokonaan täältä.

Koronaviruksen RO-luku eli tartuttavuusluku on lähtökohtaisesti 2,2. Tämä tarkoittaa sitä, että jos mitään rajoitustoimia ei olisi tehty, jokainen koronan saanut tartuttaisi 2,2 ihmistä.

Osittain mallinnus perustuu viime torstain lukuihin, jolloin muun muassa yli 500 hengen yleisötilaisuudet kiellettiin. Mallinnuksen perusteella tartuttavuusluku laskee 1,8:aan.

– Kun edellä mainitut rajoitukset ovat päällä, lukema laskee 1,8:aan. Tällä viikolla ilmoitetut lisärajoitukset laskevat tätä lukua edelleen, Turun yliopiston professori Kari Auranen sanoo THL:n tiedotteessa.

THL:n kolmannessa mallissa tartuttavuusluku on pienentynyt 1,42:een. Tämän mallinnuksen mukaan tartuntoja saa 42 prosenttia väestöstä. THL:n viimeisimmän mallin mukaan epidemia kestää 188 päivää.

Ilman mitään toimia epidemian kesto olisi lyhyempi ja vain 95 päivää, mutta tartuntojen määrä olisi jopa 65 prosenttia väestöstä.

Koulurajoitus lyhyt?

THL:n ja Turun yliopiston mallinnus oli ratkaisevassa osassa siinä, että Suomessa otettiin käyttöön rajoituksia koronatilanteen vuoksi.

Mallinnuksessa on laskettu myös se, miten koulurajoitukset vaikuttavat epidemiaan.

Koululaisten ikä mallissa on 5–20 vuotta. Tällä hetkellä koulujen on ilmoitettu olevan kiinni 13. huhtikuuta saakka.

THL:n mallin mukaan epidemian vähentämisen kannalta paras tapa olisi sulkea koulut 100 päiväksi eli siis huomattavasti pidemmäksi ajaksi kuin mitä nyt tehdään.

– Kun koulusulku kesti 100 päivää, yli 70-vuotiaiden, 45-69-vuotiaiden ja jossain määrin myös koko väestön tartuntojen ilmaantuvuuden huippukohta laski 20 prosenttia. Tartuntojen huippukohta myös siirtyi 75 päivää eli 2,5 kuukautta eteenpäin, THL kirjoittaa mallinnuksessaan.

Lopulliseen tartunnan saaneiden määrään 30 päivän koulusululla eli käytännössä nykyisillä toimilla ei ollut vaikutuksia.

– Huippu madaltui varsin vähän, kun (30 päivän) koulusulku toteutettiin aikaisemmassa vaiheessa. Epidemian pituus kasvoi kuitenkin 129 päivästä 145 päivään. Myöhäisempi koulusulku madalsi epidemian huippua hiukan enemmän, ja pidensi epidemian kestoa 129 päivästä 155 päivään, THL kirjoittaa mallinnuksessa.”

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/feea330f-ad92-4dea-bee9-b2f18ea734c1

 

17.3.2020 Poliisi varautuu hajottamaan yli 10 hengen kokoontumiset

“Toistaiseksi poliisille ei ole annettu ohjeita siitä, miten julkinen kokoontuminen määritellään ja onko linjauksesta poikkeuksia.

Poliisi varautuu tarvittaessa puuttumaan yli kymmenen henkilön kokoontumisiin ja hajottamaan ne. Tarkkoja ohjeita ei vielä ole siitä, miten julkinen kokoontuminen määritellään.

Sitäkään ei ole vielä ohjeistettu, voidaanko linjauksesta tehdä tarvittaessaa poikkeuksia.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen päällikkö Timo Vuola uskoo, että poliisi ei joudu puuttumaan kokoontumisiin.

– Ääritapauksessa tietysti poliisikin voi joutua puuttumaan kokoontumisiin. Uskon kuitenkin, että suomalaiset ja pirkanmaalaiset ovat fiksua väkeä ja ymmärtävät tämän itse, Vuola sanoo.

Suomessa on jo peruutettu valtava määrä kokoontumisia vapaaehtoisesti. Hallituksen ilmoitus valmiuslain käyttöönotosta ei suoraan liity kokoontumiskieltoon, sillä määräys perustuu valtioneuvoston viestintäjohtajan Päivi Anttikosken mukaan tartuntatautilakiin.

Tartuntatautilain perusteella kokoontumiskiellon voi määrätä kunta tai aluehallintovirasto, mutta toistaiseksi sellaista ei ole annettu. Tällä hetkellä on voimassa aiemmin määrätty kielto yli 500 hengen tapahtumille.

Vuola huomauttaa, että poliisilla on jo nyt riittävät valtuudet puuttua kokoontumisiin.

– Meillä on riittävät keinot nykyisenkin lainsäädännönkin pohjalta. Nyt määräykset muuttuvat kyllä huomattavasti tiukemmaksi, Vuola sanoo.

– Kymmenen hengen rajoitus on aika tiukka.

Poliisin toiminta kokoontumisen hajottamisessa perustuisi useisiin eri lakeihin kuten kokoontumislakiin, poliisilakiin ja edellä mainittuun tartuntatautilakiin.

Ohjeistuksia odotetaan

Vuola ei voi vielä ottaa kantaa siihen, miten kokoontuminen määritellään. Esimerkiksi hautajaiset ovat tapahtuma, jonka kieltäminen voi aiheuttaa suurta mielipahaa. Toisaalta hallituksen linjaamien toimenpiteiden ensisijainen tarkoitus on suojata juuri riskiryhmissä olevia. Hautajaisiin yleensä kokoontuu nimen omaan vanhoja ihmisiä, joita rajoituksilla pyritään erityisesti suojaamaan.

Vuolan mukaan keskiviikkona käydään poliisiylijohtajan johdolla videopalaveri, jossa linjataan toimintatapoja.

Vuolan mukaan poliisi pystyy jatkossakin hoitamaan kriittiset perustehtävänsä. Mahdollisesti sairastuneiden ihmisten kohtaamiseen poliisissa on ohjeistus. Tarvittaessa poliisipartio käyttää suojakäsineitä ja hengityssuojaimia.

Karanteenitoimet eivät vielä merkittävästi kosketa Sisä-Suomen poliisia. Toistaiseksi vain yksi työntekijä on etätöissä siksi, että hänen läheisensä on karanteenissa.

Rikkomuksista rangaistaan

Poliisi antaa tarvittaessa virka-apua terveysviranomaisille esimerkiksi ottamalla kiinni karanteenista tai eristyksestä luvatta poistuneen.

Eristyksestä tai karanteenista karkaaminen on rangaistavaa rikoslain nojalla terveydensuojelurikkomuksena, josta tuomitaan sakkoon tai enintään kolmen kuukauden vankeuteen.

Kokoontumisrikkomuksesta puolestaan voidaan rangaista kokoontumislain perusteella, mutta pykälässä rangaistusvastuussa on kokoontumisen järjestäjä.

Valmiuslain liikkumisrajoituksia rikkova puolestaan voidaan tuomita sakkoon valmiuslakirikkomuksesta.”

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/ce99a770-f514-41f3-b8e0-3f0fce6945d2