Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2021

25.3.2021: Päivi Räsänen moittii liikkumisrajoituksia – Alkoon pääsee, mutta kirkkoon ei: ”Onko alkoholi välttämätön tarvike?”

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen ihmettelee, miksi hallitus ei halua sallia rukous- ja ehtoollistilaisuuksia.

Oppositiopuolue kristillisdemokraatit on suhtautunut lähtökohtaisesti varauksellisesti hallituksen kaavailemiin liikkumisrajoituksiin koronaviruksen pahimmilla leviämisalueilla pääkaupunkiseudulla ja Turussa.

Tiistaina Säätytalon neuvottelujen – johon oli kutsuttu kaikkien puolueiden eduskuntaryhmät eli hallituksen lisäksi myös oppositio – jälkeen kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja, entinen sisäministeri Päivi Räsänen totesi, että rajoitustoimien välttämättömyys ei hänen mielestään täyty.

Puolueen puheenjohtaja Sari Essayah puolestaan korosti, että liikkumista uskonnollisiin tilaisuuksiin ja siten uskonnonvapautta ei pitäisi rajoittaa. Essayahin mielestä olisi ylimitoitettua, jos esimerkiksi etäjumalanpalveluksen pitämiseen ei saisi liikkua seurakunnan väkeä.

Hallituksen keskiviikkoiltana julkistamassa lakiluonnoksessa todetaan liikkumisrajoitusten sallittavien poikkeusten kohdalla uskonnollisista tilaisuuksista seuraavasti: ”Yksilöllisen sielunhoidollisen tapaamisen vuoksi uskonnollisen yhteisön edustajan kanssa”.

Yöllinen tiedote

Tämä ei Räsäselle riitä. Hän lähettikin yhden aikaan yöllä tiedotteen, jossa kritisoi hallituksen lakiesityksen linjauksia.

– Hallitus turvaisi oikeuden liikkua viinakauppaan, mutta ei kirkkojen rukous- tai ehtoollishetkiin, Räsänen kirjoittaa.

– Hallituksen esitysluonnoksessa liikkumisrajoituksista kohdellaan kansalaisille merkityksellisiä perusoikeuksia kovin erilaisin painotuksin. Esityksessä sallittaisiin liikkuminen alkoholiostoksille, mutta sen sijaan ei muutaman hengen ehtoollishetkiin, kristillisdemokraattien ex-puheenjohtaja täsmentää näkemystään.

Räsänen toteaa tiedotteessaan, että eri kirkkokuntien ja herätysliikkeiden seurakunnissa on järjestetty nettijumalanpalveluksien lisäksi tiukoin turvajärjestelyin ehtoollis- ja rukoushetkiä, ”joilla on ollut suuri merkitys kristityille myös korona-ajan yli jaksamisen kannalta”.

– Näissä tilaisuuksissa on noudatettu kuuden hengen rajoituksia, maskisuosituksia ja pitkiä turvavälejä.

”Alkoholi välttämätön?”

Räsänen ihmettelee, että onko hallituksen linjausten mukaan alkoholin hakeminen tärkeämpää kuin uskonnolliset tilaisuudet.

– Onko hallituksen mielestä alkoholi sellainen ”henkilökohtaisen elämän kannalta välttämätön tarvike”, jonka saamiseksi liikkuminen ja myymälässä asioiminen tulee turvata, mutta sen sijaan perusoikeuksiin kuuluvaa uskonnonvapautta rajoitetaan, kun ehtoollis- ja rukoushetkiin osallistuminen kiellettäisiin?

Hallituksen lakiesityksessä todetaan ensimmäisenä hyväksyttävänä poikkeuksena poistua kodista ja omasta pihapiiristä ”elintarvikkeiden, ruoan, lääkkeiden, polttoaineen tai muiden näihin merkitykseltään rinnastuvien henkilökohtaisen elämän kannalta välttämättömien tarvikkeiden hankkimisen”.

Räsänen kokee tämän uskonnollisia yhteisöjä syrjiväksi.

– Korona-ajan yli jaksamisen edellytyksenä on se, että kansalaiset kokevat myös tulevansa kohdelluiksi oikeudenmukaisesti.”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/be67c26a-c3d2-409c-9e5e-78df34725b48