Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2019

27.2.2019: Lähes 2 000 satelliitin verkostoa rakentava OneWeb lähettää ensimmäiset satelliitit avaruuteen – tavoitteena maailmanlaajuinen satelliittilaajakaista syrjäisimpiinkin kolkkiin

“OneWeb lähettää keskiviikkona avaruuteen ensimmäiset kuusi laajakaistasatelliittia. Airbusin valmistamat satelliitit ovat ensiaskel OneWebin tavoitteessa rakentaa avaruuteen yli 2 000 satelliitin verkosto, joka kykenee tuomaan laajakaistayhteydet maailman syrjäisimmillekin seuduille.

Perinteisistä tietoliikennesatelliiteista poiketen OneWeb hyödyntää huomattavasti matalampia kiertoratoja ja perinteistä pienempiä satelliitteja. Tämä vaatii kuitenkin aikaisempaa huomattavasti suurempia määriä satelliitteja kattavan verkon luomiseksi.

OneWebin satelliitit kiertävät Maata noin 1200 kilometrin korkeudessa.

OneWebin lisäksi tuhansiin pieniin satelliitteihin perustuvia hankkeita on vireillä myös SpaceX:llä, LeoSat Enterprises-yhtiöllä ja kanadalaisella Telesatilla. SpaceX testaa parhaillaan kahta laajakaistasatelliittia kiertoradalla.

Suomessa Nokia on tehnyt tutkimuksia 5g-yhteyksien välittämisestä satelliiteilla. Tämä mahdollistaisi nykyistä paremmat yhteydet muun muassa meri- ja lentoliikenteeseen.

Lontoossa päämajaansa pitävän OneWebin satelliittien laukaisu tapahtuu myöhään keskiviikkoiltana Kourousta Ranskan Guayanassa.

Reutersin mukaan maailmanlaajuinen laajakaistapeitto on määrä saavuttaa vuonna 2021, jolloin kiertoradoilla pitäisi olla yhteensä 650 OneWeb-satelliittia. Tämä tarkoittaa, että yhtiön on laukaistava yli 30 satelliittia kuukaudessa syyskuusta lähtien.

OneWebin kilpailijat eivät jää kauas aikataulussa. Esimerkiksi Telesat kertoo tarjoavansa maailmanlaajuisen satelliittilaajakaistan vuonna 2022 noin 300 satelliitin turvin.

Uudet satelliittien megaverkostot tuovat uusia ongelmia avaruusromun lisääntymisen ja kiertoratojen ruuhkautumisen aiheuttaman satelliittien törmäysriskin vuoksi.

OneWebin mukaan satelliittien suunnittelussa on huomioitu vaatimus tuoda käytöstä poistetut satelliitit ilmakehään tuhoutuviksi viidessä vuodessa, kirjoittaa BBC.

Yhtiö on kerännyt tähän mennessä kahden miljardin rahoituksen. Sijoittajien joukossa on Airbusin, Coca-Colan ja Qualcommin kaltaisia suuryhtiötä.”

https://www.tekniikkatalous.fi/tiede/avaruus/lahes-2-000-satelliitin-verkostoa-rakentava-oneweb-lahettaa-ensimmaiset-satelliitit-avaruuteen-tavoitteena-maailmanlaajuinen-satelliittilaajakaista-syrjaisimpiinkin-kolkkiin-6759680

23.2.2019: Trump vaatii jo 6G:tä – Oulussa aloitettiin tutkimus viime syksynä

“Yhdysvaltain presidentti Donald Trump näkee matkapuhelinverkkojen nopean kehityksen olevan perusedellytys maan talouden kukoistamiselle. Tuoreessa twiitissään hän kertoo haluavansa Yhdysvaltojen siirtyvän 5G:hen ja sen jälkeen 6G:hen mahdollisimman nopealla aikataululla.

5G on tällä hetkellä ajankohtainen aihe, sillä operaattorit rakentavat ja avaavat verkkojaan eri puolilla maailmaa. Teknologiaa tukevia päätelaitteitakin on tulossa markkinoille tänä vuonna. Trumpin twiitissä eniten ihmetystä on ehkä aiheuttanut maininta 6G:stä – sen kehitys kun on hädin tuskin edes kunnolla käynnissä.

Suomessa ja erityisesti Oulun yliopistossa tällaiset puheet otetaan kuitenkin mielihyvin vastaan, sillä Oulun yliopisto aloitti 6G-kehitysprojektin jo viime vuoden lopulla. Teknologian määritykset sekä sen luonne on kuitenkin vasta suunnittelupöydällä, joten 6G tuskin on teollisuuden tai kuluttajien näkökulmasta ajankohtainen vielä noin 10 vuoteen.

Oulun yliopisto arvioi 6G:n olevan käytössä 2030-luvulla, minkä takia yliopisto aloitti jo nyt perustutkimuksen teknologian kehittämiseksi.”

https://www.puhelinvertailu.com/uutiset/2019/02/23/trump-vaatii-jo-6g-ta-oulussa-aloitettiin-tutkimus-viime-syksyna

10.2.2019: Tulevaisuus on täällä: Suomalaiskoulu ottaa käyttöön kasvojentunnistuksen – loppu lintsaamiselle?

“Opiskelija Jere Verkka saapuu Leppävaaran kampuksen hitsaamoon ja asettuu pöydällä olevan kannettavan tietokoneen eteen. Hetken päästä ruudulle ilmestyy kuittaus läsnäolon kirjauksesta. Jere jatkaa matkaansa kohti omaa työpistettään jatkamaan kaasuhitsauksen harjoituksia. Samaan aikaan opettajan kännykkään ilmestyy viesti, jossa kerrotaan Jeren tulleen paikalle.

Kyseessä on Omnian toteuttama kokeilu, jossa testataan opiskelijoiden läsnäolon seurantaa kasvojentunnistuksen avulla. Kokeilu aloitettiin joulukuussa kone- ja tuotantoteknologian pajamuotoisissa opinnoissa. Kokeilua on tarkoitus laajentaa myös muille aloille.

Ensimmäisellä kerralla opiskelijan kasvot tallennetaan järjestelmään opiskelijan tietojen kanssa. Seuraavilla kerroilla riittää, että järjestelmä kuvaa kasvoja hetken aikaa samaan tapaan kuin automaattisessa passintarkastuksessa lentokentällä.

Opiskelijoiden suhtautuminen kasvojentunnistukseen on yllättänyt positiivisesti Omniassa. Opiskelijat pääsevät kommentoimaan ja seuraamaan menetelmän kehittämistä. Talotekniikan opiskelija Jere Verkkka toteaa kokeilun sujuneen hyvin.

Opettajan näkökulmasta kasvojentunnistus vapauttaa opettajan työaikaa läsnäolokirjausten tekemisestä opiskelijoiden ohjaamiseen.”

https://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/742754-tulevaisuus-on-taalla-suomalaiskoulu-ottaa-kayttoon-kasvojentunnistuksen-loppu

6.2.2019: Turun sataman kontrolli tiukentuu

“Ensi vuonna alkavan Turun satama-alueen kehittämishankkeen myötä Turun satama tiukentaa kontrolliaan. Tulevaisuudessa laivojen lähtöselvitykset tulevat muistuttamaan lentokenttien turvatarkastuksia.

Turun satama tiukentaa kontrolliaan tulevaisuudessa. Ensi vuonna alkavan satama-alueen kehittämishankkeen myötä lähtöselvityksissä otetaan käyttöön otetaan esimerkiksi kasvojentunnistus.

– Matkustajamäärämme ovat kasvussa, joten meidän täytyy löytää uusia keinoja parantaaksemme valvontaa, kertoo Turun Satama Oyn toimitusjohtaja Christian Ramberg.

Rambergin mukaan käyttöön otetaan myös matkatavaroiden tarkastus lentokenttien turvatarkastusten tapaan.

– Aiomme löytää tavan, jolla tämä kaikki tehdään samassa ajassa kuin ennenkin. Laivoilla tulee olemaan edelleen tunnin maissaoloaika, jonka aikana nämä lähtöselvitykset tulee ehtiä tekemään.

Mallia Tukholmasta

Ensiksi valmistuvat uusi pysäköintitalo ja uudet lähtöselvitykset, jotka on tarkoitus ottaa käyttöön jo parin vuoden kuluttua.

Tallink Siljan ja Viking Linen yhteinen uusi terminaali on määrä ottaa käyttöön vuoden 2025 alusta.

– Olemme käyneet tutustumassa muun muassa Tukholman Värtahamneniin ja katsoneet, miten uudistustyöt on siellä hoidettu. Olemme saaneet paljon hyödyllistä tietoa, Christian Ramberg toteaa.

Turun terminaalin kustannusten arvioidaan olevan noin 45 miljoonaa euroa.”

https://www.svt.se/nyheter/uutiset/turun-sataman-kontrolli-tiukentuu

21.2.2019: Yksityisyyden viimeinen rajapyykki

“Sieltä se sitten tuli. Kansalaisista kerätyn virallisen passikuvarekisterin aineistot halutaan liittää automaattisen kasvojentunnistuksen piiriin. Arvasin tämän siinä vaiheessa, kun luin uutisen poliisin kasvojentunnistusjärjestelmän testauksen aloittamisesta. Mitä Kiina edellä, sitä Suomi perässä, tuntuu olevan sopiva slogan kansalaisten massavalvontaa ajaneille puolueille näin vaalien alla.

Yksityisyys on yksi perusoikeuksistamme. Samasta syystä tiedustelulait ovat törmänneet perustuslakiin lukuisia kertoja. Niin usein, että tulee mieleen kuva henkilöstä, joka hakkaa päätään seinään, vaikka seinä on kiveä. Se on perustuslain tehtävä, olla kiviseinänä yrityksille murentaa kansalaisten perusoikeuksia.

Nyt halutaan oikeus lukea verkkoliikennettä, kertomatta kenen viestejä on vahingossa tai tarkoituksella seurattu, sekä oikeus tallentaa julkisilla paikoilla liikkuvien henkilöiden, tai autoissa kameratolppien ohi ajavien autojen kuljettajien kuva- ja sijaintitiedot poliisin rekistereihin. Kun näihin tietoihin yhdistetään pääsy terveystietoihin, pankkitileille, sosiaalisen median palveluihin – voi tietoja yhdistelemällä muodostaa kenestä tahansa niin yksityisille elämänalueille tarkentuvan kuvan, että tuskin olisit sillä tarkkuudella valmis kertomaan itsestäsi parhaalle ystävällesikään. Siitä massavalvonnassa on kyse.

Miksi näitä lakeja yritetään saada väkisin läpi, ilman kunnollista keskustelua ja julkista pelisääntöjen sopimista? Käsillä ovat viimeiset hetket pysäyttää tämä järjetön kehitys.”

http://markkubrask.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270011-yksityisyyden-viimeinen-rajapyykki

21.2.2019: Eihän tässä näin pitänyt käydä? Poliisille halutaan pääsy passien sormenjälkiin

“Kun joku sanoo, että poliisin valtaoikeuksia ei jossain asiassa tulla kasvattamaan, kyseessä on kategorisesti paskapuhe. Oulun lapsenraiskausringit toimivat hyvänä keppihevosena hallituksen laatiessa hätäisesti uuden linjauksen seksuaalirikollisuuden torjumiseksi. MTV3:n Jarkko Sipilä toi ansiokkaasti esiin varsinaisen toimenpideohjelman kansalaisoikeusongelmaiset kohdat.

Toimenpideohjelmassa peräänkuulutetaan käytännössä mm. poliisille pääsyä passien sormenjälkirekistereihin. Mutta hetkonen hetkonen! Muistatteko, mitä meille kansalaisille sanottiin silloin kun passeihin sormenjälkiämme ruvettiin pakottamaan? No meillehän sanottiin, että näitä sormenjälkiä ei ikinä tultaisi käyttämään rikostutkinnassa. Ja hyvä näin, sillä valtiolla pitäisi olla vain rikollisten sormenjäljet, ei syyttömien.

Kirjoitin itsekin aiheesta aikaisemmin. Tein myös valituksen sormenjälkirekisteristä ja yritin pienellä mediatempauksella myös nostattaa keskustelua aiheesta. Eipä varoituksiani juuri kukaan uskonut. Noh, kohta on tämäkin uhkakuva sitten realisoitunut. On ikävä huomata olevansa kerta toisensa jälkeen oikeassa ikävissä asioissa.

Lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on kamala asia, mutta sitä vastaan taistellessa ei kannata heittää menemään oikeusvaltion periaatteita. Toistan siis vielä kerran mitä ajan takaa: Syyttömien sormenjäljet eivät kuulu poliisille, eikä passien sormenjälkirekistereitä saa poliisille avata.

http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270010-eihan-tassa-nain-pitanyt-kayda-poliisille-halutaan-paasy-passien-sormenjalkiin

20.2.2019: Kommentti: No, tätä olikin odotettu – kaikkien passikuvat halutaan poliisin kasvontunnistusjärjestelmään

Siellä se nyt oli. Vähän sitä on odoteltukin, mutta ehkä hieman yllättäen se oli kätkettynä keskiviikkona julkistettuun hallituksen listaan seksuaalirikollisuuden ja maahanmuuttajataustaisten rikollisuuden ennaltaehkäisyn ja torjunnan lisätoimista.

MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä pohtii kirjoituksessa miten passikuvat, poliisin henkilötietolaki ja kasvontunnistus nivoutuvat yhteen. 

Rullataan kahdeksan sivuisen listan sivulle seitsemän kohtaan 13.2.

Teksti kuuluu näin: ”Laaditaan kansainvälinen vertailu valokuvien ja sormenjälkien käyttöä koskevasta sääntelystä muissa EU-maissa ja arvioidaan tarve lakimuutokselle, joka mahdollistaisi poliisille ajokortti- ja henkilörekisterin (passikuvien ja sormenjälkien) käyttämisen rikosanalyysissä törkeimpien rikosten kohdalla.”

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että sisäministeriö haluaa avata kaikista kansalaisista ajokorttien, passien ja henkilökorttien myötä rekisteröidyt kuvat rikosten selvittämiseen törkeimmissä rikoksissa.

Kun nykyistä passilakia kymmenen vuotta sitten säädettiin ja kansalaisten sormenjälkiä ryhdyttiin kirjaamaan, rikostutkinta rajattiin ulos. Yksityisyyden suoja koettiin tärkeämmäksi. Passien kuvien ja sormenjälkien käyttö sallittiin käytännössä vainajien tunnistamiseen.

Poliisin toiveena oli jo silloin saada käytännössä kaikki kansalaiset kattavan passirekisterin tiedot rikostutkintaan.

Liittyy kasvojen tunnistukseen

Tämä halu päästä kiinni passikuviin liittyy nyt suoraan vireillä olevaan hankkeeseen tietokonepohjaisen kasvontunnistuksen kehittämisestä poliisin käyttöön. Siitä on projekti menossa.

Asia sanotaankin suoraan tuon saman listauksen kohdassa 13.1: “Mahdollistetaan henkilötietolainsäädännön hyväksymisellä, että poliisilla on mahdollisimman tehokas kyky rikosanalyysiin sekä siihen liittyvään laajojen tietoaineistojen yhdistelyyn ja vertailuun (ml. automaattinen kasvovertailu)”.

Yhtälöön liittyy merkittävänä osana tuossa kohdassa mainittu keskeneräinen lakihanke. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa.

Se kuulostaa tylsältä, mutta siinä on kyse muun muassa siitä miten poliisi saa kerätä ja yhdistellä tietoja ihmisistä.

Listoilla on tapana laajeta

Laissa on ehdotettu, että poliisi voisi kerätä sähköisiin tietokantoihin suuria määriä kuvia niin netistä, poliisin valvontakameroista kuin viranomaisten julkisista rekistereistä. Näitä voisi sitten verrata poliisijärjestelmiin talletettuihin tietoihin.

Eli jos passikuvat tulisivat yhtälöön mukaan, niin tilanne olisi tämä: Jos tuntematon vakavasta rikoksesta epäilty on tallentunut kuvaan vaikka rautatieasemalla, kuvaa ei verrattaisi vain aiemmin rikoksesta rekisteröityjen poliisikuviin, vaan kaikki kansalaiset kattaviin passi-, henkilökortti ja ajokorttikuviin.

Alussa mainitun hallituksen listan kohdassa mainitaan, että korttikuvia saisi käyttää törkeimpien rikosten rikosanalyysissä. Mutta näillä listoilla on ollut tapana laajeta, kun pää ensin saadaan auki.

Tulevaisuuden mahdollisuudet laajenevat

Tulevaisuuden mahdollisuudet ovat melkoiset.

Kasvontunnistusjärjestelmien kehittyessä viranomaisille syntyisi vähitellen kyky tunnistaa ja paikantaa kuka tahansa paikassa, jossa on poliisikamera. 

Poliisin ei tarvitsisi enää kysyä missä olit vaikkapa 10. tammikuuta, vaan henkilön kuva voitaisiin ajaa järjestelmään ja löytää siellä olevasta kuvakannasta paikat, joissa henkilö kuvattiin vaikkapa viimeisen kuukauden ajalta.

Ehkä tulevaisuudessa passi- ja muut korttikuvat kuvattaisiin 3D-kuvina, jotta tunnistaminen helpottuisi entisestään.

Erittäin periaatteellinen asia

Takaisin tähän päivään. Meneekö tuo poliisin henkilötietolaki läpi ehdotetussa muodossa on kuitenkin epäselvää.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan poliisille ei nimittäin pidä antaa oikeutta tallentaa rajoittamatonta määrää valvontakamerakuvia vertailtavaksi, koska niiden käyttötarkoitusta ei ole määrätty.

Siitä lisää tässä tekstissä. Lakiehdotus on nyt hallintovaliokunnassa.

Ikävää asiassa on, että tämä erittäin periaatteellinen asia passi- ja muiden korttikuvien luovuttamisesta rikostorjuntaan piilotettiin tällaisen selvityksen alakohdaksi. Asia ansaitsee perusteellisen keskustelun. No, toki kyse on vasta sen arvioinnista onko laki tarpeen.

Niin… todettakoon lopuksi, että poliisikamerat eivät jatkossa kata vain kaupunkien keskustoja ja liikenneasemia. Myös uuden sukupolven tolppakameroihin tulee mahdollisuus välittää jatkuvaa kuvaa.”

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kommentti-no-tata-olikin-odotettu-kaikkien-passikuvat-halutaan-poliisin-kasvontunnistusjarjestelmaan/7291644

24.9.2018: MobilePayn toimitusjohtaja ei käteistä käytä ja uskoo muutokseen: “Mobiilimaksaminen on vain välivaihe”

“MobilePayn Suomen toimitusjohtaja Anniina Heinonen ei muista Talouselämän haastattelussa, milloin on viimeksi käyttänyt käteistä. Vain ostoskärryä varten lompakosta löytyy valikoima kolikoita.

”Olen ollut no cash -ihminen jo pitkään, lapsen viikkorahakin pyörii diginä. Ehkä viimeksi maksoin käteisellä taksissa Irlannissa alkuvuonna.”

Heinosen kaltaisia käteistä karttavia ihmisiä on yhä enemmän, mutta silti Suomi laahaa muita Pohjoismaita jäljessä maksamisen kehityksessä: käteisen käyttö vähenee noin 10 prosentin vuosivauhtia. Ruotsissa käteinen on käytännössä jo förbi, 68 prosenttia kansasta ”switchaa” pankkien yhteisen mobiilimaksupalvelu Switchin kautta.

MobilePayllä on Suomessa 650 000 rekisteröitynyttä käyttäjää, Tanskassa palvelun on ladannut 90 prosenttia älypuhelinkäyttäjistä. Viime vuonna palvelun kautta siirrettiin Suomessa 100 miljoonaa euroa noin 3,8 miljoonalla siirrolla.

Heinonen palasi keväällä Irlannista Suomeen luotsatakseen mobiilimaksupalvelu MobilePayn seuraavaa kasvun askelta. MobilePay erkani heinäkuussa Danske Bankista omaksi yhtiökseen. Se oli ratkaisu, joka oli pakko tehdä, sanoo unelmatyöhönsä noussut Heinonen.

”Näin pystymme toimimaan tasapuolisemmin ja paremmin. Eriytymisen tavoite on saada lisää partnereita muista pankeista.”

Maksuratkaisun markkinan valloitus on edennyt tänä vuonna vauhdikkaasti: S-Ryhmä, EasyPark, VR ja Teboil ovat ilmoittaneet ottavansa MobilePayn käyttöönsä. Pankeista mukana ovat Danske Bankin lisäksi SEB ja S-Pankki. Monopoliasemasta ei voi Suomessa silti puhua: OP,Aktia ja ­ Nordea vievät eteenpäin omia mobiilimaksuratkaisujaan OP Pivoa, Aktia ­Walletia ja Nordea Payta.

”Tänä vuonna käyttäjämäärä on kasvanut 250 prosenttia kuukausittain viime vuoteen nähden. Haluan nopeuttaa kasvua edelleen”, Heinonen sanoo.

Itse rakennettu talo, pieni ­lapsi, hyvä työ Danskella yritysstrategiatiimissä ja perheen pihassa kaksi autoa. Heinosten espoolainen unelma oli valmis vuonna 2013, kun he päättivät repäistä. Tuli sauma toteuttaa unelma ulkomailla työskentelystä, kun aviomies sai työpaikan Goog­lestaDublinista. Pian Heinonenkin pääsi jättiyrityksen palvelukseen konsultoimaan suuria suomalaisyrityksiä digitaalisessa liiketoiminnassa.

”Etukäteen ajattelin, että muutos on vaikea ja työläs. Mutta oli jopa pelottavaa, kuinka helppoa oli loppujen lopuksi lähteä siitä valmiista maailmasta.”

Googlessa Heinonen oppi, kuinka eurooppalais- ja yhdysvaltalaisyritykset hyödyntävät dataa ja automatisaatiota liiketoiminnan ohjauksessa. Samalla katse avartui. Hän havaitsi, että suomalaisessa yrittämisen kulttuurissa ei kiinnitetä riittävästi huomiota globaaleihin mahdollisuuksiin, vaan ajattelu kapenee helposti: tässä alueella ovat meidän asiakkaamme ja tätä samaa he aina haluavat.

”Tuttujen rajojen ulkopuolelle pitäisi katsoa rohkeammin”, hän sanoo.

Valtaosa MobilePayn suomalaiskäyttäjistä on alle 30-vuotiaita kaupunkilaisia, joilla on tarve jakaa kuluja. Nyt Heinonen haluaa, että maksupalvelun käyttö yleistyy niin kivijalkakaupassa, verkko-ostoksissa kuin sovelluksissakin. Mutta suuria kumppanuusdiilejä on kyettävä solmimaan lisää, jotta palvelu tavoittaa laajasti uudenlaisia käyttäjäryhmiä.

”Tämä on kaksipiippuista kehitystä. Kauppiaat ottavat ratkaisun käyttöön, kun he kokevat että on riittävästi asiakkaita, jotka haluavat sitä käyttää. Asiakasmäärä kasvaa sitä mukaa, mitä useammassa kaupassa ratkaisu on käytössä.”

Heinosen mukaan Suomestakin löytyy edelleen ihmisiä, joilla on ennakkoluuloja digipalveluiden turvallisuudesta. Hän kannustaa heitä kokeilukulttuurin omaksumiseen, sillä siitä on tullut maailmallakin kansalaistaito.

Yhtä maailman tappiin kestävää järjestelmää ei ole luvassa, sillä maksamisen evoluutiota ei voi pysäyttää.

”Mobiilimaksaminenkin on vain välivaihe. Mutta jos ei omaksu kokeilevaa asennetta, seuraavat ratkaisut voivat olla jo aika iso loikka käteisestä tai kortista”, hän huomauttaa.”

https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/te-mobilepayn-toimitusjohtaja-ei-kateista-kayta-ja-uskoo-muutokseen-mobiilimaksaminen-on-vain-valivaihe-6742158