25.10.2017: Synkkiä merkkejä Pohjois-Koreassa: USA kerää joukkoja

“Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välisten diplomaattisten yhteyksien kerrotaan vetelevän viimeisiään.

Yhdysvaltoja Pohjois-Korean kanssa käytävissä neuvotteluissa edustavan Joseph Yunin mukaan yhteydet Pohjois-Koreaan ovat vaarassa mennä poikki.

CNBC:n lähteiden mukaan Yun on kiertänyt Washingtonissa kertomassa huolistaan amerikkalaispäättäjille. Huippudiplomaatti on yrittänyt suostutella Yhdysvaltojen johtoa priorisoimaan diplomatiaa sotaisan retoriikan sijaan.

Kommentit ovat synkkiä.

– Yunin diplomaattiset ponnistelut vetelevät viimeisiään, eräs amerikkalaviranomainen kommentoi.

Lähteen mukaan Yun on turhautunut siihen, ettei ole saanut Washingtonia tajuamaan Pohjois-Korean neuvottelutilanteen vakavuutta.

– Kyse ei ole niinkään siitä, että Pohjois-Korea on pistämässä ovia kiinni vaan siitä, että Yhdysvaltojen viesti kuuluu: ”antautukaa ilman taistelua tai antautukaa taistelun jälkeen”, toinen amerikkalaisviranomainen kuvailee kärjistynyttä tilannetta.

Joseph Yunin kerrotaan tavoittelevan vielä viimeistä epätoivoista yritystä (hail Mary), jolla keskustelut saataisiin uudestaan käyntiin. Tällainen voisi olla korkea-arvoisen erityslähettilään tai jopa ulkoministeri Rex Tillersonin lähettäminen Pohjois-Koreaan.

Yhdysvallat on siirtänyt lisää joukkoja Korean niemimaan lähistölle samalla, kun diplomaattiset kanavat kuihtuvat. Foreign Policyn mukaan USS Nimitz-lentotukialus saapui läntiselle Tyynellemerelle keskiviikkona. Sen myötä Yhdysvalloilla on alueella jo kolme lentotukialuksen johtamaa taisteluosastoa. USS Theodore Roosevelt saapui paikalle maanantaina ja USS Ronald Reagan on sijoitettu Japaniin.

Pohjois-Korea on puolestaan testannut vastikään uutta rakettimoottoria. The Diplomatin mukaan kyse on kiinteällä ajoaineella toimivasta raketista. Sellaisen tankkaaminen on nopeampaa kuin Pohjois-Korean nykyisten ohjusten. Tällaisilla moottoreilla varustetut ohjukset on myös helpompi saada laukaisuvalmiuteen ilman, että amerikkalaisten satelliitit tai vakoilukoneet huomaavat valmisteluja.”

Synkkiä merkkejä Pohjois-Koreassa: USA kerää joukkoja

 

 

Aiheeseen liittyvä video: