8.2.2019: Helvetillinen näky paljastui vesimassojen alta – Australian koillisosia piinanneet tulvat tappoivat käsittämättömät 300 000 nautaa

Australiassa Queenslandin osavaltion hallitus on käynnistänyt tutkinnan sen jälkeen, kun valtavat vesimassat vyöryivät menneenä viikonloppuna Townsvillen kaupungin alueelle. Tapauksesta kertoo muun muassa The Guardian.

Iso osa Townsvillestä jäi tulvan alle. Asukkaat jäivät vaille sähkö ja osa joutui pakenemaan nousevaa vettä kotiensa katoille. 

Osavaltiolla on syytä epäillä, ettei kaupungin viranomaisten valmistautuminen tulviin ollut riittävällä tasolla. Seudulle satoi hiljattain alle viikossa metri vettä.

Rankkasateiden tuomat tulvat ovat aiheuttaneet laajoja tuhoja myös infrastruktuurille, ihmisten kodeille ja muille rakennuksilla.

Karjatilallisia odotti hirveä näky

Historialliset tulvat ovat aiheuttaneet valtavat tuhot myös Queenslandin karjatilallisille. Osavaltiota riivanneet tulvat ovat tappaneet jopa 300 000 nautaa.

Osavaltion länsiosissa monet karjatilalliset ovat kohdanneet kuvailujen mukaan helvetillisen näyn tulvavesien laskettua ja tuhansien kuolleiden nautojen paljastuttua vesien alta.

Osavaltion pääministerin Annastacia Palaszczuk on jo määrännyt lisärahaa tilallisten kokemien menetysten paikkaamiseksi ja heidän auttamisekseen.”

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helvetillinen-naky-paljastui-vesimassojen-alta-australian-koillisosia-piinanneet-tulvat-tappoivat-kasittamattomat-300-000-nautaa/7275214