5.1.2016: Obama kiristää USA:n asekauppaa – ohittaa määräyksellään kongressin

“Yhdysvalloissa kiristetään aserajoituksia, kertovat amerikkalaisviestimet. Muun muassa aseiden myyntiluvat ja ostajien taustatarkastukset tulevat pakollisiksi kaikissa tapauksissa.

Nykysäädösten mukaan myyntilupa on vaadittu vain varsinaisten asekauppojen pitäjiltä. Yksityishenkilöt ovat voineet myydä aseita esimerkiksi internetissä tai asemessuilla ilman virallista myyntilupaa. Heitä ei myöskään ole velvoitettu tarkastamaan ostajan taustoja tai edes kysymään tämän henkilöllisyystodistusta.

Liittovaltion poliisi FBI saa yli 200 uutta tutkijaa käsittelemään ostajien taustaselvityksiä. Myös alkoholi-, tupakka- ja tuliasevirasto ATF:lle luvataan lisää resursseja.

Lisäksi presidentti Barack Obama aikoo pyytää kongressilta 500 miljoonan dollarin (noin 460 miljoonan euron) lisäpanostusta mielenterveystyöhön.

Oikeusjuttuja luvassa
Obaman odotetaan ilmoittavan muutoksista virallisesti tänään iltakuuden jälkeen Suomen aikaa. Muutokset toteutetaan presidentin määräyksellä kongressin ohi.

Mielipidemittausten mukaan suurin osa amerikkalaisista kannattaa aselakien tiukentamista. Republikaanienemmistöinen kongressi kuitenkin vastustaa kiristyksiä kiivaasti.

Valkoisen talon mukaan ryhmä lainopillisia asiantuntijoita on käynyt tarkkaan läpi nykyisen lainsäädännön.

– Kulisseissa on tehty paljon työtä sen selvittämiseen, mitä presidentti voi tehdä toimivaltuuksiensa puitteissa. Ymmärrämme, että aseteollisuus ja sen puolesta töitä tekevät kongressin republikaanit aikovat yrittää estää tämän, sanoi Valkoisen talon tiedottaja Josh Earnest.

Oikeusjuttuja on todennäköisesti joka tapauksessa luvassa. Edustajainhuoneen puhemies, republikaanien Paul Ryan on arvostellut Obaman aikeita kovasanaisesti ja sanonut, että presidentti ylittää toimivaltuutensa.

Ryanin mukaan myöskään mikään Obaman esittämistä muutoksista ei olisi estänyt hiljattain tapahtuneita joukkoampumisia.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016010520910424_ul.shtml

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/usa-kiristaa-aserajoituksia/5638254

 

5.1.2016: Obama itki kertoessaan uusista aselaeista

“Yhdysvaltain presidentti Barack Obama itki tiistaina, kun hän kertoi muutoksista maan aselakeihin.

Kyyneleet valuivat valtoimenaan presidentin poskille, kun hän muisteli kolme vuotta sitten Newtownissa Connecticutissa tapettuja 20:tä koululaista.

– Aina kun ajattelen noita lapsia, suutun. Siksi jokaisen meistä on vaadittava kongressilta, että se nousee vastustamaan aselobbaajien valheita. Ja meidän on ymmärrettävä, että asialla on kiire. Martin Luther Kingin sanoin, meillä on palava kiire, koska ihmisiä kuolee, Obama sanoi.

– Jatkuvat tekosyyt sille, miksi mitään ei tehdä, eivät enää kelpaa. Aselobbaajat voivat pitää kongressia panttivankinaan, mutta he eivät voi pitää Yhdysvaltoja panttivankinaan, presidentti jatkoi.

Obama muistutti myös, että hän kannattaa edelleen Yhdysvaltain perustuslain takamaa oikeutta aseenkantoon. Presidentin mukaan tämä ei ole ristiriidassa aseväkivallan vähentämisen kanssa.

Aselakien muutosten myötä aseiden myyntiluvat ja ostajien taustatarkastukset tulevat pakollisiksi kaikissa tapauksissa.

Nykyisten säädösten mukaan myyntilupa on vaadittu vain varsinaisten asekauppojen pitäjiltä. Yksityishenkilöt ovat voineet myydä aseita esimerkiksi internetissä tai asemessuilla ilman virallista myyntilupaa. Heitä ei myöskään ole velvoitettu tarkastamaan ostajan taustoja tai edes kysymään tämän henkilöllisyystodistusta.

“Aseista tulossa vaaliteema”
Suomalainen Yhdysvaltain-asiantuntija Mika Aaltola arvioi aseiden nousevan myös vaaliteemaksi. Taustalla on oletus, että aselakien kiristäminen hyödyttää demokraatteja kampanjoinnissa marraskuun presidentinvaalien alla.

Obaman ja demokraattien pitkään kannattaman aloitteen ajoituksessa on siis mukana aika lailla puoluepolitiikkaa, Aaltola sanoo.

Aaltolan mukaan republikaaniehdokkaiden täytyy asettua vastustamaan myös melko lieviä kiristyksiä aseiden myyntiin. Uudella presidentillä on aikanaan mahdollisuus kumota muutokset.

– Vaaleista tulee näin jossain määrin kansanäänestys aselakien puolesta tai niitä vastaan, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Aaltola sanoo.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016010520913533_ul.shtml

 

5.1.2016: Obaman hallinto tiukentaa aseenostajien taustaselvityksiä

“Yhdysvaltain presidentti esitteli toimet asekontrollin kiristämiseksi. Obama käyttää presidentin toimivaltuuksia kiertääkseen aselakien kiristämiseen nihkeästi suhtautuvan republikaanienemmistöisen kongressin.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on esitellyt toimensa asekontrollin kiristämiseksi. Obaman tarkoituksena on muun muassa laajentaa vaatimuksia aseiden ostajien taustaselvityksien tekemisestä koskemaan kaikkia asekauppaa tekeviä.

Obama turvautuu asiassa presidentin toimivaltuuksiin kiertääkseen kongressin, joka on kaatanut aiemmat yritykset kiristää Yhdysvaltain aselakeja.

Obaman tarkoituksena on erityisesti sulkea laissa oleva porsaanreikä, jonka varjolla asenäyttelyissä tai internetin kautta aseita myyvien ei ole tarvinnut tarkistaa asiakkaidensa taustoja.

Obama arvosteli kongressia
Obama arvosteli senaattia taustatarkastuksia ajaneen lain kaatamisesta.

– 90 prosenttia amerikkalaisista kannattaa sitä ajatusta. 90 prosenttia demokraateista senaatissa äänesti sen puolesta, mutta se kaatui, koska 90 prosenttia republikaaneista vastusti ajatusta, Obama sanoi.

Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa Obama pyyhki kyyneliä poskeltaan, kun hän muisteli Sandy Hookin koulussa Connecticutissa vuonna 2012 tapahtuneessa joukkomurhassa kuolleita lapsia.

– Joka kerta, kun ajattelen noita lapsia, se raivostuttaa minua, Obama sanoi.

Tiukennuksia asenäyttelyihin ja internetiin
Yhdysvaltain nykyisen lain mukaan vain liittovaltion toimiluvalla toimivat asekauppiaat joutuvat tekemään aseiden ostajien taustaselvitykset.Asenäyttelyissä ja internetissä toimivat asekauppiaat eivät ole rekisteröityneet toimiluvalla toimiviksi myyjiksi.

– Olemme luoneet järjestelmän, jossa vaaralliset ihmiset voivat pelata toisilla säännöillä kuin vastuulliset aseiden ostajat, Obama sanoi.

Uusien säännösten mukaan toimilupa vaaditaan kaikilta, jotka harjoittavat aseiden myymistä liiketoimena riippumatta siitä, missä he myyvät aseita.

Obama: Tämä ei ole salaliitto
Obama kiisti eräiden republikaanien presidenttiehdokkaiden arvostelun, että hän pyrkisi viemään aseet yhdysvaltalaisten käsistä.

– Tämä ei salaliitto aseiden ottamiseksi pois kaikilta. Jos läpäisee taustatarkastuksen, voi ostaa tuliaseen. Ongelma on, että eräät aseiden myyjät ovat toimineet toisilla säännöillä.

Obama sanoi uskovansa perustuslain toiseen lisäykseen, joka takaa Yhdysvaltain kansalaisille oikeuden omistaa ja kantaa aseita. Obama sanoi uskovansa, että on mahdollista vähentää aseväkivaltaa rikkomatta perustuslakia vastaan.

Nykylakien noudattamista tehostetaan
Lisäksi Obama vakuutti, että nykyisten aselakien valvontaa ja noudattamista tehostetaan. Obama sanoi, että aseita valvovaan ATF-virastoon palkataan 200 agenttia ja tutkijaa lisää ja kadonneiden aseiden raportointia tehostetaan.

Obama lupasi myös toimia, jotta mielenterveysongelmista kärsivät saavat tarvitsemaansa apua. Obama lupasi 500 miljoonaa dollaria hoitoon pääsyn helpottamiseksi.

– Lähes kaksi kolmesta asekuolemasta on itsemurhia. Suuri osa työstä on estää ihmisiä vahingoittamasta itseään, Obama muistutti.

Lisäksi Obama esittää lisäpanostuksia aseiden turvallisuusominaisuuksien kehittämiseen.

– Jos lapsi ei saa auki aspiriinipulloa, me voimme myös varmistaa, ettei hän voi painaa aseen liipaisinta, Obama sanoi.

Republikaanit vastustavat tiukennuksia
Kongressin edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan sanoi, että Obaman sanat eivät päihitä yhdysvaltalaisten perustuslaillista oikeutta kantaa aseita. Republikaaninen Ryan uskoi, että Obaman pyrkimys laajentaa taustaselvityksiä haastetaan tuomioistuimissa.

Ryan myös lupasi, että Yhdysvaltain tuleva presidentti kumoaa Obaman ratkaisut, jos presidentiksi valitaan republikaani.

Obaman toimet todennäköisesti nostavat aselait merkittäväksi teemaksi Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjointiin.”

http://yle.fi/uutiset/obaman_hallinto_tiukentaa_aseenostajien_taustaselvityksia/8574025