Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2015

10.7.2015: Euroopan parlamentti teki päätöksen kohutusta lomakuvasäädöksestä

“Euroopan parlamentti ei suosita julkisista rakennuksista ja teoksista otettujen kuvien julkaisemisen luvanvaraistamista. Parlamentti päätti asiasta täysistunnossa torstaina.

Päätöksen taustalla on Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunnassa valmisteltu raportti Euroopan unionin yhteisestä tekijänoikeuslainsäädännöstä.

Valiokunta äänesti aiemmin keväällä alkuperäiseen raporttiin muutoksen, jonka mukaan julkista rakennusta tai teosta esittävän kuvan julkaisemiseen olisi tarvittu lupa teoksen tekijänoikeuksien haltijalta. Raportin alkuperäisessä versiossa suositettiin, ettei julkaisemiseen tarvittaisi etukäteistä lupaa missään EU:n alueella. Nyt lupa tarvitaan esimerkiksi Ranskassa ja Belgiassa.

Suosituksen muutettu versio olisi voinut johtaa tilanteisiin, joissa esimerkiksi lomakuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa olisi tullut luvanvaraiseksi, jos kuvassa olisi näkynyt tekijänoikeuden suojaama rakennus tai teos.

Euroopan komission odotetaan esittävän lainsäädäntöä tekijänoikeuksista loppuvuodesta. Parlamentin raportin tarkoituksena on valmistella komission esitystä osoittamalla parlamentin tahtoa ja odotuksia asiassa.”

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/ulkomaat/lomakuvia-voitava-jakaa-jatkossakin/2084932

10.7.2015: Uusi mobiilisovellus tuo avun entistä tarkemmin paikalle

“Väärään kohteeseen suunnatut pelastustehtävät ovat nykyään hyvin harvinaisia. Toisaalta, jokainen väärään osoitteeseen päätynyt hälytysajoneuvo on liikaa. Uusi ladattava ja ilmainen 112-älypuhelinsovellus varmentaa entisestään oikean osoitteen luo pääsyä.

Hätäkeskuspalveluiden johtaja Marko Nieminen kertoo, että hätäpuheluja tulee vuosittain edelleen noin kolme miljoonaa, mutta kaiken kaikkiaan käsiteltäviä ilmoituksia on vuosi tasolla noin neljä miljoonaa.

Huolimatta siitä, että vuosien saatossa on kehitelty erilaisia järjestelmiä, niin hätäpuhelu on edelleen kahden ihmisen välistä vuorovaikusta.

– Eli hädässäolijan ja hätäkeskuspäivystäjän. Ja siihen sisältyy aina inhimillisen virheen riski, muistuttaa Nieminen. Vaikka mitä teknisiä järjestelmiä luotaisiin tähän ympärille, niin koskaan ei voida täysin poistaa sitä mahdollisuutta, että kuullaan väärin osoite tai joku kertoo epähuomiossa väärän osoitenumeron.

Tarkkaa tilastoa siitä, kuinka usein palokunta tai poliisi menee väärään paikkaan ei ole, mutta Niemisen mukaan tällaisia virheitä sattuu äärimmäisen harvoin.

Hätäpaikannusjärjestelmä on ollut käytössä jo noin kymmenen vuotta. Järjestelmän avulla hälytyskeskuksen päivystäjä voi selvittää sen missä hätäpuhelun soittaja on.

– Valitettavasti hätäpaikannuksen tarkkuus ei tällä hetkellä ole kaikilla alueilla kuten taajamien ulkopuolella, riittävän tarkka pelastuslaitosten tarpeisiin. Siksi on lähdetty kehittämään esimerkiksi erilaisia sovelluksia älypuhelimiin.

Tieltä tulevat hätäpuhelut
Oma lukunsa ovat tienpäältä tulevat hätäpuhelut. Monesti tieltä soittava ei edes tiedä minkä kunnan alueella on.

– Osataan vaan sanoa ehkä, että lähdin Helsingistä kaksi tuntia sitten pohjoiseen päin ja ollaan nyt tässä Janakkalan tienoilla, mutta ei tiedetä sen tarkemmin. Ei osata esimerkiksi sanoa mikä on ollut viimeinen maamerkki, joka on ohitettu, Marko Nieminen kertoo.

– Toivottavaahan on, että kun havaitaan hätätilanne, niin pysähdytään ja selvitetään tarkemmin mistä on kysymys, koska muutoin hätäkeskuspäivystäjällä ei ole mitään mahdollisuuksia tarkentaa minkälaista apua paikalle tarvitaan.

112 Suomi otettu innostuneesti vastaan
112 Suomi -mobiilisovellus on ollut käytössä noin kuukauden ja latauksia eri käyttöalustoille kuten googleen on tehty vajaat 150 000. Puheluja sen kautta on tullut jo pari tuhatta.

– 112-sovellus on saavuttanut hyvän suosion, Nieminen sanoo. Me uskomme, että se auttaa paremman paikkatiedon saamisessa erityisesti sellaisissa tilanteissa, missä henkilö on taajaman ulkopuolella eikä siellä ole tarkkaa osoitetta.

112-soveluksen etuna on se, että sen kautta tehty hätäilmoitus lähettää samalla sijaintitietoa puhelimesta pilvipalveluun, josta se tulee tietona hätäkeskustietojärjestelmään.

– Päivystäjälle tulee tieto siitä, että tästä hätäpuhelusta on saatavissa tarkka paikkatieto, Hätäkeskuspalveluiden johtaja Marko Nieminen kertoo. Nyt sen paikkatiedon mediaani on ollut ensimmäisten mittausten perusteella yksitoista metriä eli se tieto on ollut hyvin tarkka.”

http://yle.fi/uutiset/uusi_mobiilisovellus_tuo_avun_entista_tarkemmin_paikalle/8144887

 

9.7.2015: Amerikkalaiskenraali: ”Venäjä on USA:n suurin turvallisuusuhka”

“Yhdysvaltalainen kenraali Joseph Dunford on lausunut isoja sanoja Venäjästä.

Yhdysvaltalaiskenraali Joseph Dunford on julkisesti lausunut, että Venäjä muodostaa suurimman uhan Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle.

– Venäjä muodostaa suurimman uhan Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle ja sen käytös ei ole kaukana hälyttävästä, Dunford sanoi.

Dunford on tällä hetkellä Yhdysvaltain merijalkaväen komentaja. Hänet tullaan kuitenkin todennäköisesti pian nimittämään liittovaltion korkeimmaksi sotilasjohtajaksi.

Dunford sanoi Yhdysvaltain senaattoreille, että olisi Amerikan tulisi toimittaa Ukrainan armeijalle tappavia aseita avittamaan taistelua Venäjä-mielisiä kapinallisia vastaan.

– Ilman sellaista tukea he eivät pysty suojelemaan itseään Venäjän aggressiolta.

Dunfordin ehdotus sai tukea senaattorilta ja republikaanien entiseltä presidenttiehdokkaalta John McCainiltä. Hän sanoi, että Vladimir Putin jatkaa Euroopassa hyökkäystään Ukrainassa.

Dunford kuitenkin lisäsi, että Pentagonin olisi säilytettävä jonkinlaiset tehokkaat suhteet kahden armeijan välillä.

Kenraali sanoi, että Venäjä on ydinasevaltio, joka pystyy loukkaamaan Yhdysvaltain liittolaisten suvereniteettiä.

– Jos haluaa puhua maasta, joka voisi muodostaa uhan Yhdysvalloille, minun pitäisi osoittaa Venäjää.

Venäjän lisäksi Dunford nimesi Yhdysvaltain uhkakuviksi Kiinan, Pohjois-Korean ja islamilaisen valtion Isis-terroristit.

Jos Dunfordin nimitys menee läpi, hänestä tulee Yhdysvaltain presidentin ja puolustusministerin läheisin neuvonantaja sotilasasioissa.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436415573086.html

 

9.7.2015: Kelpuuttaako IMF Kiinan renminbin valuuttakoriinsa?

“Kiina on ottanut viime vuosina isoja askeleita rahoitusmarkkinoidensa avaamisessa kansainvälisille toimijoille. Kesän ja syksyn aikana IMF tulee punnitsemaan, kuuluuko Kiinan renminbi maailman merkittävimpien valuuttojen joukkoon. Tarkemmin ottaen IMF:n johtokunnan päätettäväksi tulee marraskuussa, liittääkö se renminbin IMF:n kansainvälisenä varantovälineenä toimivan erityisnosto-oikeuden eli SDR:n (Special Drawing Right) korivaluutaksi. Tällöin Kiinan valuutta pääsisi samaan valuuttakoriin dollarin, euron, jenin ja punnan rinnalle. Kyseessä on viiden vuoden välein tehtävä ja normaalististi varsin tekninen arvio koskien SDR:n korivaluuttoja. Tällä kertaa tarkastelu on kuitenkin saanut poliittista väriä, kun Kiina on useilla kansainvälisillä foorumeilla ilmaissut tavoitteekseen renminbin kansainvälistämisen sekä sen hyväksymisen SDR-korivaluutaksi.

SDR-korin valuuttojen tulee olla sekä maailman suurimpien vientimaiden valuuttoja että vapaasti käytettävissä. Kiina täytti ensimmäisen kriteerin jo edellisessä arviossa vuonna 2010. Tällä kertaa johtokunnan arvioitavaksi jää, onko renminbi vapaasti käytettävissä, eli kuinka laajasti valuuttaa käytetään kansainvälisissä transaktioissa ja missä määrin sillä käydään kauppaa kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. Kriteerin täyttämiseksi Kiina on toteuttanut uudistuksia, jotka ovat edistäneet renminbin kansainvälistä käyttöä. Myös Kiinan pääomamarkkinoita on avattu asteittain. Renminbin käyttö onkin sekä reservivaluuttana että kansainvälisenä maksuvaluuttana kasvanut huomattavasti sitten edellisen arvion. Toki se jää edelleen kauaksi dollarin ja euron merkittävyydestä, mutta sen käytön arvioidaan jatkavan kasvuaan.

Julkinen keskustelu renminbin roolista ja SDR-korista on ollut poliittisesti värittynyttä. Monien keskuspankkien huolena on kuitenkin SDR:n uskottavuuden säilyminen, jos korivaluuttojen vaatimuksia höllätään. SDR:iä on IMF:n 188 jäsenmaalla valuuttavarannoissa yhteensä noin 280 miljardin dollarin arvosta. Lisäksi IMF:n myöntämät lainat annetaan SDR-määräisinä. Tämän takia erityisesti kriteeri korivaluuttojen vapaasta käytettävyydestä on merkittävä IMF:n ja sen jäsenmaiden kannalta. Esimerkiksi lainaoperaatioissa on luonnollisesti tärkeää, että luoton ottanut maa saa valuuttaa, joka on suoraan käytettävissä sen maksutasetarpeisiin .

Renminbin liittäminen SDR-koriin lisäisi sen kansainvälistä uskottavuutta. Kiinalaisille tämä olisi kansainvälisen yhteisön tunnustus Kiinan kasvavasta roolista talouden suurvaltana. Oletettavasti IMF:n hyväksyntä olisi laatuleima, joka lisäisi renminbin kysyntää sekä kauppa- että reservivaluuttana. Jos kysynnän kasvu olisi merkittävää, saattaisi se vaikuttaa myös nykyisten reservivaluuttojen valuuttakursseihin. Laajemmin Kiinan valuutta- ja pääomamarkkinoiden asteittainen vapauttaminen loisi positiivisia heijastevaikutuksia kansainväliseen talouteen.

Ottaen huomioon renminbin kasvaneen roolin ja Kiinan sitoutumisen pääomamarkkinoiden avaamiseen kysymys on ennemminkin milloin renminbi liitetään SDR-korivaluutaksi kuin liitetäänkö se ollenkaan. IMF:n johtokunta voi tarvittaessa poiketa viiden vuoden rytmistä ja päättää arvioida tilanteen aikaisemmin. Esimerkiksi kahden vuoden päästä tehtävä uudelleenarvio saattaisi motivoida Kiinaa jatkamaan hyödyllisiä uudistuksia.

Politiikalle jää päätöksenteossa tilaa, sillä IMF:n säännöt eivät yksiselitteisesti määrää, täyttyykö kriteeri vapaasta käytettävyydestä. Lopullinen päätös perustuu IMF:n johtokunnan arvioon. IMF:n johtokunnassa nousevien ja kehittyneiden talouksien välillä vallitseva jännite luo lisäsävyä keskusteluun. Jännitteen taustalla on Yhdysvalloissa edelleen hyväksymättä oleva IMF:n hallintouudistus, mikä nostaisi nousevien maiden äänivaltaa IMF:ssä. Nousevan talouden valuutan lisääminen SDR-koriin voisi lieventää hallintouudistuksen jämähtämisestä johtuvia jännitteitä ja parantaa IMF:n uskottavuutta nousevien talouksien silmissä. IMF:n johto onkin julkisesti ilmaissut tukevansa renminbin liittämistä SDR-koriin. Nähtäväksi jää, miten nopeasti Kiinan kaltaisen kasvuveturin valuutta nousee maailmanvaluuttojen listalle.”

http://www.eurojatalous.fi/fi/blogit/2015-2/kelpuuttaako-imf-kiinan-renminbin-valuuttakoriinsa/

 

9.7.2015: Ensin iskivät maanjäristykset, nyt Nepalia koettelee monsuuni

“Maanjäristysten takia leireille joutuneet kärsivät nyt monsuunista johtuvista kovista tuulista ja rankoista sateista.

Kaksi kuukautta sen jälkeen, kun kaksi maanjäristystä tappoi yli 8000 ihmistä Nepalissa, melkein kolme miljoonaa selviytynyttä tarvitsee yhä suojaa, ruokaa ja perushoitoa. Tämä johtuu siitä, että aikainen monsuuni on iskenyt Himalajalle, U.N. sanoo viime viikolla julkaistussa raportissaan.

Raportin mukaan 10 prosenttia Nepalin populaatiosta tarvitsee nopeasti apua.

Yli 500 maanjäristyksestä kärsinyttä on asunut leireillä Gajurkotissa siitä lähtien, kun heidän kotinsa tuhoutuivat. Alueella jyllää ripuli, infektiot ja osa kärsii traumoista, terveystyöntekijät kertovat. Leireillä ei myöskään ole viemäriverkkoa, minkä takia sadevedet valuvat ympäri telttoja.

– Meidät on pakotettu elämään kuin eläimet, sanoi Ram Kaji Shrestha, 28-vuotias rekan kuljettaja Listin kylästä Tiibetin rannikolta.

Nepal sanoo tarvitsevansa 6,6 miljardia dollaria korjauksiin seuraaviin viiden vuoden aikana ja tähän mennessä se on saanut lahjoituksia 4,4 miljardin dollarin arvosta.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015070920007101_ul.shtml

9.7.2015: Etiopia vapautti toimittajia viikkoja ennen Obaman vierailua

“Etiopia vapautti keskiviikkona viisi toimittajaa, joita oli pidetty vankeudessa yli vuoden.
Toimittajien oikeusavustajan mukaan heitä vastaan nostetuista syytteistä luovuttiin yllättäen.

Vapauttaminen tapahtui vain muutamaa viikkoa ennen kuin Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman on tarkoitus vierailla Etiopiassa osana Afrikan-matkaansa.

Toimittajat pidätettiin huhtikuussa 2014. Heitä epäiltiin iskujen suunnittelemisesta ja yhteistyöstä Ginbot 7 -nimisen oppositioryhmän kanssa, jota Etiopia pitää terroristiryhmänä. Neljä muuta samalla kerralla pidätettyä toimittajaa jäivät vielä vankilaan.

Paikallisen toimittajia suojelevan järjestön edustajan mukaan toimittajien vapauttaminen oli tervetullut käänne Etiopiassa, jossa vangittujen toimittajien määrä on kasvanut tasaisesti viime vuosina.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436409179343.html

8.7.2015: Obama hyväksyi vierailukutsun Vietnamiin

“Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on hyväksynyt kutsun vierailla Vietnamissa.
Kutsun esitti Vietnamin kommunistisen puolueen pääsihteeri Nguyen Phu Trong tiistaina Valkoisessa talossa Washingtonissa.

Vierailun ajankohtaa ei vielä paljastettu, mutta Obaman mukaan se tapahtuu “joskus tulevaisuudessa”.

Tapaamisensa aikana miehet keskustelivat myös muun muassa ihmisoikeusasioista.

Valkoisen talon edustalle oli kerääntynyt muutamia satoja mielenosoittajia, jotka vaativat sananvapautta Vietnamiin. Lisäksi vaadittiin kaikkien poliittisten vankien vapauttamista.

Yhdeksän kongressin jäsentä puolestaan kirjoitti Obamalle avoimen kirjeen, jossa Vietnamin huonon ihmisoikeustilanteen syyksi luetaan maan yksipuoluejärjestelmä.

Vietnamin sodan päättymisestä tuli juuri kuluneeksi 40 vuotta ja Yhdysvaltain ja Vietnamin suhteiden normalisoinnista 20 vuotta.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436246112844.html

7.7.2015: USA:n presidentin luottomies saapuu sukuloimaan Suomeen

“Neljän Yhdysvaltain presidentin luottomiehenä ja maan verohallinnon johtotehtävissä työskennellyt amerikkalainen John Koskinen, 75, vierailee viikonvaihteessa Karstulassa ja Saarijärvellä.

Koskinen syntyi Clevelandissa Ohiossa vuonna 1939, mutta hänen sukujuurensa johtavat Karstulaan. Hänen isoisänsä syntyi Kimingillä ja isoäiti Humpilla.

Poikosen sukukokouksessa Karstulassa hänelle selviää, että hänen isovanhempansa asuivat lapsuutensa samassa taloudessa, ja että hänen velipuolensa oli karstulalainen kansanedustaja Artturi Koskinen.

John Koskinen opiskeli lakia Yalen yliopistossa ja valmistui Duken yliopistosta vuonna 1961. Hän työskenteli liikkeenjohtoyritys Palmierissa, joka avusti vaikeuksissa olevia suuryrityksiä.

1960-luvulla Koskinen työskenteli Valkoisessa talossa Lyndon B. Johnsonin nimittämän komission avustajana ja 1990-luvulla Bill Clintonin hallinnossa budjettiosaston johtajana. Vuonna 2008 George W. Bush nimitti Koskisen luotsaamaan vaikeuksiin ajautunutta asuntolainapankkia, joka oli yksi Yhdysvaltain talouskriisin aiheuttajista.

– John osaa johtaa vaikeinakin aikoina, totesi Yhdysvaltain nykyinen presidentti Barack Obama vuonna 2013 nimittäessään Koskisen verohallinnon johtajaksi.

John Koskinen luennoi sunnuntaina Saarijärvi-salissa talouskriisien hallinnasta ja kansainvälisestä verotuksesta kello 14–15.”

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/usan-presidentin-luottomies-sukuloimaan-karstulaan-ja-saarijarvelle/2082878

8.7.2015: Kiinalaisyhtiöt pyytäneet pörssikaupan keskeyttämistä – syöksy tarttui naapureihin

“Kiinan pörssit päätyivät taas tänään rajuun laskuun huolimatta viranomaisten toimista syöksykierteen katkaisemiseksi.

Kierre levisi päivän aikana myös muille Aasian markkinoille. Hongkongissa kurssit päätyivät lähes kuuden prosentin alamäkeen. Tokiossa indeksi laski yli kolme prosenttia. Huolet Kreikan tilanteesta ja mahdollisesta euroerosta kärjistivät kurssilaskua.

Shanghain pörssin yleisindeksi päätyi lähes kuusi prosenttia miinukselle, Shenzhenin 2,5 prosenttia.

Lähes puolet Manner-Kiinan pörssien yhtiöistä on pyytänyt kaupankäynnin keskeyttämistä. Joukossa on myös kiinalainen öljy-yhtiö Sinopec.

Laskukierre levisi ensin Hongkongiin, jossa on listattu monia samoja osakkeita kuin Manner-Kiinan pörsseihin. Hongkongin pörssissä listatuilla osakkeilla saavat käydä kauppaa myös ulkomaalaiset.

Kuplasta kertoo se, että monet osakkeet ovat selvästi kalliimpia Manner-Kiinan markkinoilla kuin Hongkongissa.

Viranomaiset huolissaan

Shanghain pörssi on laskenut jo 32 prosenttia kesäkuun alun huippulukemistaan. Sitä edeltävien 12 kuukauden aikana kurssit olivat nousseet yli 150 prosenttia. Laskun aikana kursseista on sulanut pois yli 3000 miljardia euroa.

Rajua nousua vauhdittivat miljoonat kiinalaiset piensijoittajat, jotka ovat käyneet vilkasta osakekauppaa lainarahoilla.

Kurssien lasku huolestuttaa kiinalaisia viranomaisia, jotka ovat pyrkineet monin eri keinoin pysäyttämään laskukierteen.

Uudet listautumiset on pantu toistaiseksi jäihin, korkoja on laskettu, pankkien vakavaraisuusvaatimuksia löysennetty ja eläkerahastoja ohjattu sijoittamaan osakkeisiin.

Vakaus perustuu talouskasvuun

Valtion hallitsemassa mediassa on julkaistu uutisia, joissa kehutaan osakkeisiin sijoittamista.

Kiinan vakaus on nojannut suurelta osin jatkuvaan talouskasvuun ja kansan vaurastumiseen, joka on jatkunut nopeana finanssikriisistä huolimatta. Kasvun hidastuessa maan johto pelkää vakauden vaarantuvan.”

http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/kiinalaisyhtiot-pyytaneet-porssikaupan-keskeyttamista-syoksy-tarttui-naapureihin/5217476

 

8.7.2015: Pörssikauppa pysähtyi kolmeksi tunniksi New Yorkissa

“Kaupankäynti New Yorkin pörssissä keskeytyi keskiviikkona yli kolmeksi tunniksi, kertoivat uutistoimistot.

Katkon syyksi ilmoitettiin tekniset ongelmat. Uutistoimistojen tietojen mukaan kyseessä ei ollut verkkohyökkäys. Muissa pörsseissä kauppaa käytiin normaalisti.

Keskeytys alkoi noin puoli seitsemältä Suomen aikaa eli vähän ennen puoltapäivää paikallista aikaa.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436261501554.html

7.7.2015: Viimeisiä hankalia kysymyksiä ratkotaan: Iranin ydinneuvotteluille jatkoaika

“Iranin ydinohjelman neuvotteluille jälleen jatkoaika.

Itävallan Wienissä käytävät neuvottelut Iranin ydinohjelmasta jatkuvat vielä muutaman päivän ajan, kertoo EU:n ulkoministeri Federica Mogherini. Tänään piti olla neuvotteluiden viimeinen päivä, mutta ulkoministerin mukaan viimeiset hankalat kysymykset vaativat vielä ratkaisua.

Neuvotteluissa ovat Iranin ohella mukana Yhdysvallat, Britannia, Kiina, Venäjä, Ranska, Saksa sekä Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA.

Iranin vaatimukset sille asetettujen pakotteiden purkamisesta ovat hiertäneet neuvotteluja.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436237796872.html

7.7.2015: Kreikan ja Venäjän ystävyys syvenee – Venäläispoliitikko: ”Tämä on uusi käänne”

“Venäjän federaationeuvoston ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshov avasi Rossija 24 -kanavan lähetyksessä Kreikan ja Venäjän lähentyviä suhteita.

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat eilen maanantaina puhelimessa. Putin ilmaisi kreikalle tukensa vaikeina aikoina.

Venäjän parlamentin ylähuoneen eli federaationeuvoston ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshov kertoi Rossija 24 -kanavan lähetyksessä, mitä Moskovan ja Ateenan välillä on meneillään.

– On mielenkiintoista, että Tsipras kerta toisensa jälkeen ensimmäisenä, tai yhtenä ensimmäisistä eurooppalaisista johtajista kääntyy Vladimir Putinin ja Venäjän puoleen. Tämä on ainutlaatuinen tilanne. Muistutan, että Kreikka on sekä Euroopan unionin, että Naton täysipainoinen ja täysivaltainen jäsen, hän kuvaili.

– On kuitenkin täysin selvää, että Kreikan kautta ei pidä luoda lisää ongelmia Euroopan unionille, EU on meille erittäin tärkeä partneri nykyisistä ongelmista huolimatta, Kosatshov linjasi.

– Venäjän ja Kreikan suhteet nousevat uudelle tasolle. Maamme suhtautuvat toisiinsa sympatialla, meillä on yhteiset historialliset ja hengelliset juuret, ortodoksiset perinteet ja jaamme nähdäkseni samat päämäärät ja intressit. Tämä on uusi käänne ja minusta tuntuu, että Venäjän on myös oltava tässä aloitteellinen, hän kertoi.

Kosatshovin mukaan Venäjä ei kuitenkaan lähde tarjoamaan ratkaisuja, ellei niitä erikseen pyydetä.

– Emme voi kuitenkaan olla ”Paavia pyhempiä” ja tarjota jonkinlaisia loppuratkaisuja niin kauan, kuin Kreikka ei sitä meiltä pyydä. Nähdäkseni nyt on paikallaan käydä korkean tason poliittista keskustelua, ministeri- ja parlamenttitasolla, mihin jo valmistaudummekin. Aika näyttää, mitä tuloksia sillä saadaan.

Peskov: ”Jos Kreikka tarvitsee taloudellista apua, sen täytyy itse kääntyä Venäjän puoleen”

Venäjän presidentin lehdistösihteeri Dmitri Peskov on Kosatshovin kanssa samoilla linjoilla.

– Me, tietysti, seuraamme erittäin tarkkaan, mitä on tapahtunut, tapahtuu ja – mikä tärkeintä – tulee tapahtumaan Kreikassa. Kreikka on maa, jonka kanssa meillä on pitkäaikaiset läheiset suhteet sekä tiivis ja monipuolinen kumppanuus, hän muotoili Tassin mukaan.

– Olemme sanoneet jo monesti, että mitään avunpyyntöä ei ole tullut, eikä aihetta ole käsitelty kahdenvälisessä yhteydenpidossamme, Peskov kertoi.

IS on kertonut aiemmin, että asiantuntija-arvioiden mukaan Venäjällä ei kuitenkaan ole resursseja pelastaa Kreikkaa.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436233999910.html

 

6.7.2015: Tulossa oleva EU-laki uhkaa poistaa tuhansia kuvia tietosanakirjasta

“EU:ssa valmistellaan parhaillaan tekijänoikeuslakia, joka rajoittaisi oikeuksia julkaista rakennuksista ja patsaista sekä muista taideteoksista otettuja kuvia.

Rajoitukset haittaisivat muun muassa Wikipedian toimintaa. Ilmaisen tietokirjasivuston perustajiin kuuluva Jimmy Wales kirjoittaa asiasta Guardianissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

Isossa-Britanniassa ja Saksassa laki ei rajoita julkisella paikalla otettujen kuvien kaupallistakaan käyttöä.

Suomessa kuuluisista patsaista ja rakennuksista otettuja kuvia voi julkaista epäkaupallisissa tarkoituksissa. Samasta kuvasta ei saa tehdä myyntiin tarkoitettuja postikortteja tai t-paitoja ilman taiteilijan, arkkitehdin tai muun oikeuksien haltijan lupaa.

Ranskassa laki on Suomeakin tiukempi. Eiffel-tornin yövalaistuksesta ei saa julkaista ilman lupaa kuvia vaikka omassa blogissaan.

EU:n valmistelemassa aloitteessa taideteoksia tai merkittäviä rakennuksia sisältävien maisemakuvien julkaisemisen ehtoja tiukennettaisiin vastaamaan Ranskan ja muutamien muiden maiden mallia. Lakiasianvaliokunta voi vielä hylätä ehdotuksen. Jos se menee läpi, poistuu Wikipediasta mahdollisesti satoja tuhansia kuvia, kirjoittaa Wales. Hän kannustaa ihmisiä kirjoittamaan asiasta euroedustajilleen ennen valiokunnan heinäkuun 9. päivän äänestystä.”

http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/wikipedia-tulossa-oleva-eu-laki-uhkaa-poistaa-tuhansia-kuvia-tietosanakirjasta-3325297

 

 

6.7.2015: Venäjä kehuu superaseella: sammuttaa satelliitit ja ohjuset

“Venäjä kehuu, että sen uusi asejärjestelmä kykenee sammuttamaan vihollisen sotilassatelliitit ja ohjukset, kirjoittaa Mirror.

Järjestelmän venäläiset kehittäjät sanovat, että kyseessä on täysin uusi elektronisen sodankäynnin ase, joka voidaan kiinnittää maassa oleviin asemiin, lentokoneisiin tai laivoihin.

Venäjän valtion omistaman Rostehin tytäryhtiö Kretin apulaispäällikkö Yuri Mayevsky sanoi, että uusi järjestelmä kohdistaa toimintansa vihollisen sotilaslaitteiden radio- ja elektroniikkajärjestelmiin.

Mayevskyn mukaan järjestelmä ei kuitenkaan perustu satelliitteihin, koska niiden käyttäminen tällaiseen tarkoitukseen on kielletty kansainvälisissä säädöksissä.

Mayevsky sanoo, että uusi järjestelmä vaimentaa sotilaslaitteiden viesti-, navigointi ja tähtäysjärjestelmät. Hän ei kuitenkaan antanut tarkempia tietoja sen toiminnasta.

Järjestelmää kokeillaan nyt maassa sijaitsevissa kehityslaitoksissa, mutta laajemmat testit on tarkoitus aloittaa pian.”

http://www.tivi.fi/Uutiset/venaja-kehuu-superaseella-sammuttaa-satelliitit-ja-ohjuset-3325302

 

6.7.2015: Katso, kuinka euron symboli purettiin EKP:n edustalla – mielenkiintoinen ajoitus

“Lieneekö laisinkaan hyvä merkki, että eurovaluutan symboli purettiin maanantaina Euroopan keskuspankin edustalla Frankfurtissa. Operaation syynä on kuitenkin monumentin korjaus eikä Kreikan eurokriisi.

Eurovaluutan symboli purettiin maanantaina pahaenteisesti Euroopan keskuspankin pääkonttorin edustalla Frankfurtissa.

Operaation syynä ei kuitenkaan ollut Kreikan sunnuntaisen kansanäänestyksen tulos, vaan monumentin remontti.

Joukko ihmisiä seurasi kiinnostuneina vieressä, kun työmiehet purkivat arvokkaan symbolin tähtiä Frankfurtin kesäisessä säässä. Vahvaa symboliikkaa oli aistittavissa ja monet ikuistivatkin tilanteen kameralla.

Purettu monumentti on tarkoitus kiillottaa ja kasata sen jälkeen uudelleen kokoon torstaina.

Kiillottamista eurovaluutta nykyisessä tilanteessa kaiketi tarvitseekin. EKP:n on tehtävä vaikeita ratkaisuja siitä mitä se tekee Kreikan kanssa sen jälkeen, kun kreikkalaiset äänestivät sunnuntaina lainaohjelman ehtoja vastaan.”

http://yle.fi/uutiset/katso_kuinka_euron_symboli_purettiin_ekpn_edustalla__mielenkiintoinen_ajoitus/8132691

 

6.7.2015: “Ei tarvitse enää miettiä mitä voi tai ei voi sanoa” – alokkaille opetetaan nyt sodan etiikkaa ilman Raamattua

“Puolustusvoimat on tehnyt muutoksia uskonnollisiin tilaisuuksiin varuskunnissa. Uskonto on poistettu oppitunneilta eikä kirkkoon kuuluvien ole enää pakko osallistua jumalanpalveluksiin. Vapaa-ajattelijoiden mielestä uudistus jää puolitiehen.

Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä varusmiespalveluksen aloitti maanantaina lähes 2 000 nuorta. Yksi heistä on helsinkiläinen Elmeri Suolanen, joka on odottanut armeijaa innolla.

– Fiilikset ovat loistavat. Sen verran piti valmistaua, että saa peruskunnon armeijan tasolle ja henkisesti olen valmistautunut kyselemällä mitä täällä tulee tapahtumaan, kertoo Suolanen.

– Odottavaisin mielin aloitan. Kuntosaliharjoittelulla ja lenkkeilyllä olen valmistautunut, sanoo puolestaan Karri Haapaniemi Kangasniemeltä.

Kirkkoon kuuluvan ei ole pakko osallistua jumalanpalveluksiin
Aiempaan verrattuna muutoksia on tehty armeijan uskonnollisiin tilaisuuksiin liittyen. Kirkkoon kuuluvien ei enää ole pakko osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin. Asiaan on aiemmin puuttunut myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies. Uskonnollisia tilaisuuksia pidetään edelleen myös päiväaikaan ja tunnustuksettomille on järjestetty oma tilaisuus.

Muutokset näkyvät myös sotilasparaateissa. Ne jotka eivät halua osallistua kenttähartauteen, siirtyvät komentajan puheen jälkeen johdetusti ohimarssin valmistautumispaikalle. Karjalan prikaatissa uutta tapaa kokeiltiin viime vuonna kahden paraatin yhteydessä.

– Ohjeistus on varsin hyvä ja toimiva. Osallistujista muutama kymmenen ei halunnut osallistua kenttähartauteen, sanoo Karjalan prikaatin kenttärovasti Kari Heikkinen.

Suurin muutos lienee kuitenkin se, että kirkollisen työn oppitunnit ovat nyt kaikille alokkaille pakollisia. Uskonnollisuus ja tunnustuksellisuus on karsittu pois ja tunneilla pohditaan muun muassa sodan ja rauhan etiikkaa sekä siviilielämän ristiriitoja.

– Olemme siirtyneet jo aiemmin siihen suuntaan, että tunnustuksellisuutta on ollut tunneilla hyvin vähän. Jossain kohtaa on ollut joku lainaus Raamatusta. Nyt on selkeämpää, että tunnit ovat tunnustuksettomia. Se on hyvä asia meillekin, sillä ei tarvitse miettiä mitä saa tai ei saa sanoa, toteaa sotilaspastori Sanna Timonen.

Sekä Elmeri Suolanen että Karri Haapaniemi kertovat osallistuvansa hartaustilaisuuksiin palvelusaikanaan. Uudenlaisiin oppitunteihin he eivät ole valmistautuneet.

– Kyllähän etiikka on tärkeää. Eihän sitä tyhjällä mielellä sodita, toteaa Suolanen.

– En ole varautunut, mutta ei kai siinä sen kummempaa. Mennään kuuntelemaan, sanoo Haapaniemi.

Vapaa-ajattelijat: Uudistus jää puolitiehen
Puolustusvoimat kuuli uudistusten valmistelussa myös Vapaa-ajattelijain liittoa, joka valvoo uskonnonvapauden toteutumista ja uskonnottomien oikeuksia Suomessa. Liiton mielestä Puolustusvoimien tekemät uudistukset ovat tervetulleita, mutta jäävät kuitenkin puolitiehen.

Sotilasparaatien osalta on ongelmallista, että hartaudesta jättäytyvät joutuvat poistumaan muodostelmasta yleisön ja tv-katsojien edessä. Vapaa-ajattelijoiden mielestä ihminen joutuu näin julkisesti paljastamaan vakaumuksensa, joka kuuluu yksityisyydensuojan piiriin.

– Jumalanpalveluksen voisi ihan hyvin pitää ennen paraatin alkamista ja sen jälkeen kaikki voisivat yhdessä osallistua paraatiin, sanoo Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski.

Tunnustuksettomuudesta huolimatta kirkollisen työn oppitunteja vetävät edelleen pääasiassa papit. Vapaa-ajattelijoiden mielestä henkinen tuki armeijassa vaatisi kuitenkin monipuolisempaa osaamista kuten siviilielämässä.

– Armeija on perinteisesti ajatellut, että sodan vaaran varalta papit hoitavat tämän hengellisen puolen. Siihen tarvittaisiin kuitenkin monipuolisempaa näkökulmaa, Ylikoski toteaa.

Sotilaspastori Sanna Timonen toivoo, että opettajan pappeus ei vaikuttaisi alokkaiden asenteisiin negatiivisesti.

– Omalla persoonallamme ja työllämme sekä oppitunnin sisällöllä pyrimme vaikuttamaan että niin ei kävisi, Timonen toteaa.”

http://yle.fi/uutiset/ei_tarvitse_enaa_miettia_mita_voi_tai_ei_voi_sanoa__alokkaille_opetetaan_nyt_sodan_etiikkaa_ilman_raamattua/8132918

 

6.7.2015: Kenian homovastaiset osoittavat mieltään Obaman vierailun lähestyessä – “Haluamme Obaman ja Michellen”

“Homovastainen mielenosoitus ei kuitenkaan kerännyt montaa osallistujaa. Keniassa keskustelu homojen oikeuksista on saanut Obaman tulevasta vierailusta tuulta purjeisiin.

Homovastaiset mielenosoittajat marssivat Kenian pääkaupungissa Nairobissa maanantaina. Mielenosoittajat eivät halua, että Yhdysvaltain presidentti Barack Obama puhuu tulevan vierailunsa yhteydessä homojen oikeuksista.

– Emme halua Obamaa ja Obamaa, emme haluaa Michelleä ja Michelleä, haluamme Obaman ja Michellen, ja haluamme vauvan, mielenosoittajat toistelivat.

Kristillisen järjestön organisoima protesti houkutti kuitenkin odotettua vähemmän osallistujia. Uutistoimisto AFP:n mukaan noin sata ihmistä marssi Nairobin kaduilla. Yksi mielenosoituksen järjestäjistä, pastori Mark Kariuki, toivoo Obaman kunnioittavan kenialaisten uskoa vierailullaan.

– Meille kenialaisina on tärkeä tietää, että Yhdysvallat ei ole jumala, Kariuki sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan. Kariukin mukaan Obama on tervetullut vierailemaan Keniassa, mutta hänen ei tule puhua “homokysymyksistä”.

Obama vierailee isänsä kotimaassa Keniassa ensimmäistä kertaa presidenttinä heinäkuun lopussa. Obaman on tarkoitus osallistua kansainväliseen yrittäjäisyys-kokoukseen (Global Entrepreneurship Summit) heinäkuun 25.–26. päivänä.

Homokeskustelu käy Keniassa kiivaana
Maanantain mielenosoitus järjestettiin Kenian varapresidentin sanottua, että samaa sukupuolta olevien parien pitäisi lähteä pois Keniasta. Varapresidentti William Ruto on tällä hetkellä syytteessä rikoksista ihmisyyttä vastaan Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ICC:ssä.

– Olemme kuulleet, että Yhdysvalloissa sallitaan homosuhteita ja muita likaisia asioita, Ruto sanoi sunnuntaina kenialaiselle Daily Nation -lehdelle.

Yhdysvaltain korkein oikeus laillisti kesäkuun lopussa samaa sukupuolta olevien avioliitot koko maassa.

Keniassa homoseksuaalisuus on kielletty. Samaa sukupuolta olevat parit voivat saada jopa 14 vuoden vankeustuomion. Homojen oikeuksia puolustavat aktivistit ovat varoittaneet, että homojen syrjintä on lisääntymässä Keniassa.

– Homojen vastainen liike leviää Keniassa. Väkivalta ja syrjintä lisääntyvät homofobisten puheiden takia, asianajaja Erik Gitari kenialaisesta homojen oikeuksia puolustavasta järjestöstä sanoo AFP:n mukaan.

Gitari keskusteli maassa syttyneestä homojupakasta kenialaisen Citizen Digitalin aamuohjelmassa muun muassa mielenosoituksen järjestäneen Mark Kariukin kanssa”

http://yle.fi/uutiset/kenian_homovastaiset_osoittavat_mieltaan_obaman_vierailun_lahestyessa__haluamme_obaman_ja_michellen/8133599

 

27.6.2015: Varoitus USA:n aikeista tuhota Eurooppa liikaa Verkkouutisille: Tämä sensuroitiin tänään!

“Kokoomuksen Verkkouutisille asiantuntijoiden varoitukset Yhdysvaltojen vaarallisista pyrkimyksistä Euroopassa eivät ole sallittua sisältöä. Suomalaisen kansainvälisen oikeuden lakimiehen Peter Iiskolan haastatteluun perustunut artikkeli sensuroitiin kokonaan kun se oli kaksi päivää julkaistuna.

Verkkouutisten alkuperäinen artikkeli, joka julkaistiin torstaina, perustui Vesti-lehden julkaisemaan kansainvälisten asioiden analyytikko ja diplomaatti Peter Iiskolan haastatteluun. Tänään lauantaina kuitenkin USA:n toimista varoittava artikkeli sensuroitiin kokonaisuudessaan Verkkouutisten sivulta ilman selitystä.

Peter Iiskola lähetti Verkkomedialle sähköpostitse julkaistavaksi kokonaisuudessaan tallentamansa uutistekstin, jonka on kirjoittanut toimittaja Juha Pekka-Tikka, joka on Wikipedian mukaan Verkkouutisten ja Nykypäivä-lehden poliitikan toimittaja. Iltasanomissa Tikka palveli vuodesta 1991 vuoteen 2009 saakka. Artikkeli löytyy myös toistaiseksi edelleen googlen välimuistista.

Tapahtuneen sisältösensuurin huomioarvoa lisää, että nn. Peter Iiskolan Newsweekille antama kommentointi “Suomen reserviläiskirjeen” yhteydessä herätti suuren kohun toukokuun alussa, jolloin Suomen viranomaiset painostivat Newsweekin muuttamaan (sensuroimaan) artikkelinsa sisältöä, mutta Newsweek kuitenkin säilytti Iiskolan haastattelun ennallaan harvinaislaatuiseksi kokemastaan viranomaispainostuksesta huolimatta.

Alla kokonaisuudessaan Verkkouutisten sensuroima uutissisältö ja kuvakaappaus alkuperäisen artikkelin aiemman olemassaolon kiistattomaksi todentamiseksi.

 

 

Verkkouutiset 25.6.2015:

Vesti-julkaisun otsikko: “Suomalaisdiplomaatti: USA on valmis tuhoamaan Euroopan”

Putin-myönteisenä tunnettua suomalaislakimiestä Peter Iiskolaa on haastateltu lännen pahuudesta Vesti-lehdessä.

Vestin suomalaishaastattelu on kuvitettu dramaattisesti.Vesti.lv on haastatellut “suomalaista lakimiestä, lähimenneisyydessä Euroopan Neuvostossa ja YK:ssa diplomaattina toiminutta Peter Iiskolaa”. Kuvituksena on käsitelty kuva, jossa Pariisin Eiffel-torniin osuu ohjuksia.

“Jos Euroopan parlamentti ei nopeasti muuta suhtautumistaan Venäjään ja USA:an, on maailma syksyllä uuden kauhean sodan kynnyksellä”, ingressissä todetaan Peter Iiskolan sanovan.

Ex-diplomaatti kertoo tajunneensa, että ilman (lännen) ulkopuolista puuttumista Ukrainassa ei olisi alun perin tapahtunut mitään. USA on hänen mukaansa lähinnä nukketeatterin vetäjä, joka investoi Ukrainan vallankumoukseen viisi miljardia dollaria.

Peter Iiskola kertoo laajassa kysymys-vastaus -haastattelussa, että hänen mielestään Ukrainan presidentti Viktor Janukovitsia pakotettiin allekirjoittamaan sopimus EU:n kanssa, pankkiirit päättävät kaikesta länsimaissa, EU ei ole demokraattinen instituutio, Ukrainaa johtaa juntta, EU:n ja USA:n todellinen tavoite on vallankumous tai -kaappaus Venäjälle ja USA:lle oli kova isku tajuta, että Venäjä on rakentamassa Euraasian unionia.

Iiskolan mukaan länsi piti Venäjästä, kun se oli lännen häikäilemättömien nukkien ja oligarkkien käsissä, mutta Vladimir Putin on pysäyttänyt tämän.

EU:n laajentumista Iiskola sanoo Lebensraumin haluamiseksi. Kyseessä on viittaus Natsi-Saksaan.

Hän kertoo, että suomalaisista 70 prosenttia on Natoa vastaan, mutta presidentti on tässä asiassa hiljaa kuin hiiri. Iiskola sanoo Vestille, myös, että Suomen hallitus valmistelee sopimusta Naton kanssa piilossa kansalaisilta.

– Näissä maissa on hullua venäläisvastaista propagandaa. Ja monet, valitettavasti, uskovat sitä. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa laulamasta USA:n lauluja. Muuta kuin sota, Iiskola toteaa lopuksi.”

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=13656

3.7.2015: Filippiineillä voimakas maanjäristys

“Järistys tapahtui meren alla noin 62 kilometriä koilliseen Surigaon kaupungista Mindanaon saarella.

Mindanaon saarella Etelä-Filippiineillä on tapahtunut voimakas maanjäristys, Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus kertoo. Maanjäristyksen voimakkuus oli 6,1. Tietoja mahdollisista tuhoista ei ole vielä kerrottu.

Järistys tapahtui meren alla noin 62 kilometriä koilliseen Surigaon kaupungista Mindanaolla. Filippiinien vulkanologian ja seismologian laitoksen mukaan se tuntui Mindanaon koilliskärjessä ja läheisellä Leyten saarella. Mindanao on Filippiinien toiseksi suurin saari.”

http://yle.fi/uutiset/filippiineilla_voimakas_maanjaristys/8125382

3.7.2015: Kohta voit maksaa selfiellä – etkä menetä kasvojasi

“Jäikö luottokortti tanssilattialle? Ei hätää. Maksaminen onnistuu pian kirjaimellisesti silmänräpäytyksellä.

Selfie-maksamisesta on tulossa mahdollista korttiyhtiö MasterCardin ID Check -sovelluksella, kertoo New York Post.

Asiakas voi tallentaa kasvokuvansa nollina ja ykkösinä korttiyhtiön tilille, ja kaupan tai ravintolan tiskillä maksuun riittää, että tuijottaa puhelimen näyttöä ja räpyttää silmiään kerran.

Sovellus vertailee kuvista kasvojen rakennetta ja tunnistaa näin asiakkaan. Tämän on räpäytettävä silmiään, jotta ohjelma tietää, ettei kukaan yritä käyttää valmista kuvaa päästääkseen käsiksi toisen rahoihin. Tunnistamiseen voi käyttää myös sormenjälkeä.

MasterCard kertoi suunnitelmastaan torstaina, ja toivoo voivansa aloittaa teknologian testauksen 500 henkilön koeryhmällä mahdollisimman pian. Yhtiön tavoitteena on tehdä selfie-maksamisesta mahdollista kaikkialla maailmassa ensi vuonna.

Asiakkaiden ei yhtiön mukaan tarvitse huolehtia siitä, että heidän kuvansa päätyisivät poukkoilemaan ympäri MasterCardin palvelimia. Yhtiö ei kertomansa mukaan pysty rakentamaan uutta kasvokuvaa applikaation keräämästä informaatiosta, joten käyttäjät saavat pitää kasvonsa itsellään.”

http://www.taloussanomat.fi/raha/2015/07/03/kohta-voit-maksaa-selfiella-etka-meneta-kasvojasi/20158502/139?n=1

 

3.7.2015: Kiinaa ravistellut maanjäristys

“Melko voimakas maanjäristys on ravistellut Kiinaa. Järistys sattui Kiinan läntisessä Xinjiangin maakunnassa tänään perjantaina varhain aamulla Suomen aikaa.

Yhdysvaltojen geologian laitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 6,1 magnitudia. Kiinan mittauslaitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 6,5 magnitudia.

Järistyksen keskus oli noin 160 kilometriä luoteeseen Hotanin kaupungista. Järistyksen keskipiste oli noin 10 kilometrin syvyydessä.

Mahdollisista uhreista ei ole vielä tietoa.”

http://yle.fi/uutiset/kiinaa_ravistellut_maanjaristys__uhreista_ei_viela_tietoa/8124533

2.7.2015: Jopa 40 asteen superhelle vyöryy Euroopan yli

“Keski-Eurooppaa paahtaneet superhelteet rantautuvat Suomeen perjantaina.

Etelä- ja Keski-Suomessa saatetaan tuolloin mitata jopa 30 asteen lämpötiloja.

– Maan etelä- ja keskiosan yllä on kaikkein lämpimin ilmamassa. Etelässä on varmaankin se kaikkein lämpimin kohta, mutta sitä ei ihan kaupungin tarkkuudella pysty haarukoimaan, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka sanoo.

Kajaanin ja Oulun pohjoispuolella on sen sijaan muuta maata viileämpää.

– Pohjois-Lapissa, esimerkiksi Inarijärven tienoilla lämpötilat saattavat olla sateessa vain noin kymmenisen astetta. Etelä-Lapissa on puolestaan noin 15 astetta. Lämpötilaerot aivan eteläisen ja pohjoisen Suomen välillä ovat huimat, jopa 20 astetta, Punkka selvittää.

Keski-Euroopassa jopa 40 astetta
Suomessa helleaallon lämpötilat eivät yllä aivan samoihin lukemiin kuin Keski-Euroopassa, missä lämpötilat ovat nousseet viime päivinä monin paikoin jopa 40 asteeseen.

– Espanjassa on esimerkiksi joitakin havaintoasemia, joissa oli viisi päivää putkeen yli 35 asteen lämpötilat. On hätyytelty jopa 40 asteen lukemia. Ranskassa on menty yli 40 asteen, Punkka kertoo.

Keski-Euroopassa paahtohelteet ovatkin pakottaneet ihmiset hakemaan viilennystä kaikin mahdollisin tavoin. Esimerkiksi Lontoon keskustassa monista suihkulähteistä on tullut kokonaisten perheiden julkisia vilvoittelupaikkoja.

Daily Mailin mukaan Lontoon Heathrowin lentokentällä mitattiin keskiviikkona 36,7 astetta, joka on Britannian kaikkien aikojen lämpimin heinäkuun ensimmäinen päivä. Eilinen oli myös lämpimin päivä Britanniassa 12 vuoteen.

Esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä on ollut tuskastuttavan kuuma.

– On kuuma, erittäin kuuma. Jos me olisimme eläimiä, emme saisi matkustaa näissä lämpötiloissa, Paul Harson totesi Daily Mailille.

Paahtavat helteet piinasivat Britanniassa pelattavaa Wimbledonin tennisturnausta keskiviikkona. Peli keskeytettiin välillä, kun pallopoika tuupertui kovan helteen takia.

Ranskassa puolestaan kuumuus on estänyt katonrakentajia työskentelemästä päiväsaikaan. Monet jalkapalloseurat ovat siirtäneet harjoitusaikojaan paahteisesta iltapäivästä myöhäisempään iltaan.

Myös eläimet ovat saaneet helteistä osansa, ja hollantilaisessa eläintarhassa asukkeja onkin viilennetty jääpaloilla, ylimääräisillä suihkuilla ja virkistävällä jäätelöllä.

Pitkät lämpöaallot voivat olla erittäin vaarallisia. Vuoden 2003 poikkeuksellisen lämpöjakson lasketaan surmanneen eteläisessä Euroopassa jopa 70000 ihmistä.”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1435799117528.html

1.7.2015: Tänään koittaa historiallinen hetki, kun Obama ilmoittaa Kuuban ja Yhdysvaltojen suhteista – ”Läpimurto”

“Valtaosa amerikkalaisista tukee Obaman pyrkimyksiä lämmittää maiden suhteet.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman odotetaan ilmoittavan tänään diplomaattisuhteiden solmimisesta Kuuban ja Yhdysvaltain välille sekä lähetystöjen avaamisesta. Valkoisen talon mukaan ilmoitus on määrä tehdä kello 18 Suomen aikaa. Ilmoitusta on kutsuttu läpimurroksi ja historialliseksi.

Yhdysvaltain ja Kuuban presidentit kertoivat joulukuussa, että maat tavoittelevat diplomaattisuhteita yli puolen vuosisadan mittaisen hyytävän kauden ja Yhdysvaltain kauppasaarron jälkeen. Salaisia neuvotteluja suhteiden uudelleenrakentamisesta käytiin 18 kuukautta.

Yhdysvaltojen ja Kuuban välit alkoivat jäätyä, kun Fidel Castro nousi valtaan Kuubassa vuonna 1959 ja solmi läheiset suhteet Neuvostoliittoon. Kuuban ohjuskriisi kiristi entisestään maiden välejä 1960-luvulla, jolloin maailma oli hetken ydinsodan partaalla.

Kuuban presidentti Raul Castro ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tapasivat huhtikuussa.

Huhtikuussa maailma seurasi historiallista tapaamista, kun Yhdysvaltojen ja Kuuban presidentit kohtasivat ensimmäistä kertaa kahden kesken sitten vuoden 1956. Obama kuvailisi tapaamista hedelmälliseksi ja sanoi, että kylmä sota Kuuban kanssa on ohi.

Toukokuussa Yhdysvallat poisti Kuuban “terroristeja tukevien” maiden listaltaan. Vuonna 1982 tehty listaus on haitannut Kuuban pääsyä kansainvälisille markkinoille.

Kongressi vastustaa kauppasaarron purkamista
Kuuban poispääsy terroristilistalta oli yksi symbolinen askel kohti diplomaattisuhteiden solmimista. Suurempi askel olisi poistaa Yhdysvaltain Kuuballe 1960-luvun alussa julistama kauppasaarto.

Obama on pyytänyt kongressia poistamaan kauppasaarron, mutta republikaanijohtoinen kongressi on toistaiseksi torjunut pyynnön.

Republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Jeb Bush sanoi tiistaina, että Yhdysvaltojen Kuuban-lähetystön avaaminen on huono idea. Bushin mielestä lähetystön avaaminen vain antaisi hyväksynnän Kuubassa tapahtuvalle sorrolle eikä edistäisi vapautta ja demokratiaa.

Historiallinen kättely. Castro ja Obama löivät kättä päälle huhtikuussa ja tänään Yhdysvaltojen on määrä ilmoittaa maiden diplomaattisuhteista.

Mielipidemittausten mukaan valtaosa amerikkalaisista tukee Obaman pyrkimyksiä lämmittää suhteet Kuuban kanssa.

Brasilian presidentti Dilma Rousseff kuvaili Washingtonin-vierailullaan Yhdysvaltojen ja Kuuban parempia suhteita ratkaisevaksi virstanpylvääksi, joka lopulta edistää Yhdysvaltojen suhteita koko Latinalaiseen Amerikkaan.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1435689827272.html

 

1.7.2015: Yhdysvallat ja Kuuba solmivat diplomaattisuhteet

“Yhdysvallat ja Kuuba solmivat diplomaattisuhteet yli puolen vuosisadan katkoksen jälkeen, sanoi presidentti Barack Obama puheessaan.

Barack Obama muistutti, että Yhdysvalloilla ja Kuuballa on edelleen vakavia erimielisyyksiä muun muassa sananvapaudesta.

Presidentin mukaan Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry matkustaa Kuubaan vielä tänä kesänä.

Obama sanoo, ettei Kuuban eristäminen ole toiminut halutulla tavalla. Presidentin mukaan Yhdysvaltain ja Kuuban diplomaattisuhteet edistävät demokratiaa ja ihmisoikeuksia saarivaltiossa.

Obama kehotti kongressia myös purkamaan Kuuban kauppasaarron, joka on ollut voimassa 60-luvulta saakka. Kongressi ei toistaiseksi ole lämmennyt ehdotukselle.

Myös Kuuban presidentti Raul Castro on kuubalaisen televisiokanavan mukaan kertonut diplomaattisuhteiden solmimisesta. Castro sanoo, että suurlähetystöt Kuubassa ja Havannassa voidaan avata jo kolmen viikon kuluttua.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1435693684093.html

 

1.7.2015: Islannissa voimakas maanjäristysparvi

“Islannin rannikolla on havaittu tiivis maanjäristysparvi. Se alkoi tiistai-iltana kello 8 paikallista aikaa, ja jatkuu tätä kirjoitettaessa yhä. Järistykset keskittyvät Reykjanesin niemimaan lounaispuolelle. Pääsaareelle paikalta on matkaa noin 20 – 30 km.

Järistyksiä on sattunut alueella jo noin 500 kappaletta runsaan vuorokauden aikana. Suurin yksittäinen järistys oli magnitudiltaan 5,0, kolme muuta yli M4:n. Reykjanesin alueen järistysaktiivisuus on ollut hieman kohollaan jo toukokuusta asti.

Päivitys (klo 22.15): Viranomaiset ovat nostaneet varoitustason keltaiselle Reykjanesin kärjessä, raportoi Islannin Yleisradio. Itsepintaisesti jatkunut maanjäristysaktiivisuus voi merkitä alkavaa purkausta tai muuta merkittävää tuliperäistä toimintaa. Vaikkei purkaus olekaan vielä se todennäköisin vaihtoehto, viranomaiset ottavat tilanteen vakavasti. Lähinnä lentoliikennettä varten kehitetty vulkaanisen aktiivisuuden varoasteikko on neliportainen: vihreä (ei vulkaanista aktiivisuutta), keltainen (epänormaalia aktiivisuutta), oranssi (purkausvaara) ja punainen (purkaus käynnissä, lentokieltoalue).

Viranomaiset myös varoittavat suurten järistysten mahdollisuudesta koko Lounais-Islannissa. Sellaisten vaikutus voisi ulottua Reykjavikiinkin asti. Viimeiset suuret järistykset sattuivat alueella vuosina 1929 ja 1968. Kumpikin oli magnitudiltaan yli kuuden, mutta eivät aiheuttaneet pääkaupungissa suurta vahinkoa. Nykyään asutus on kuitenkin levittäytynyt paljon laajemmalle, joten vastaavan maanjäristyksen vaikutukset lienisivät suuremmat.

islanti-jaristykset-syvyys_-_copy_6

Järistyskeskus on noin 10 kilometrin syvyydessä. Yllä kuva järistysten syvyydestä alustavien tietojen mukaan. Magnitudit ja syvyydet tulevat tarkentumaan seismologien tutkiessa kuhunkin järistykseen erikseen.

Maanjäristysparvi ei välttämättä kerro tulivuorenpurkauksesta. Kyse voi olla myös vain mannerlaattojen normaalista erkanemisesta, tai magman liikkeistä syvällä maan sisässä. Alue on osa aktiivista repeämisvyöhykettä. Järistykset ovat alueella yleisiä, mutta näin tiiviit parvet ja suuret järistykset harvinaisempia.

Alla viimeisten päivien järistysaktiivisuus koko Islannissa aikajanalla (pystyakselilla on järistyksen magnitudi). Mukana on myös lukuisia viime talvena näyttävästi purkautuneen Holuhraunin alueen hiipumisesta johtuvia järistyksiä. Kartoilla näkyvät tähdet ovat yli magnitudin 3 järistyksiä, ympyrät tätä pienempiä. Värikoodaus kertoo järistyksen ajankohdasta: punaiset ovat tuoreimpia, siniset vanhimpia.”

2015-07-01-150701_2025-

http://www.tiedetuubi.fi/luonto/islannissa-voimakas-maanjaristysparvi

 

 

1.7.2015: Yhdysvaltain laivaston järein nyrkki vierailee Suomessa – varustettu risteilyohjuksilla

“Suomeen tulee harvinainen laivastovieras Yhdysvalloista lauantaina.

Yhdysvaltain laivaston ykkösnyrkki Arleigh Burke -luokan ohjushävittäjä USS Jason Dunham vierailee lauantaina Suomessa. Aluksen vierailu sattuu juhlalliseen hetkeen, sillä lauantai 4.7. on Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä, josta käytetään nimitystä ”Fourth of July”.

USS Jason Dunham vieraili äskettäin Karlskronassa, Ruotsissa. Aiemmin alus on vieraillut myös muun muassa Puolassa.

Saman kokoluokan Yhdysvaltain aluksia ei ole vieraillut kovin usein Suomessa. Yhdysvaltain laivaston ohjusristeilijä USS Anzio teki epävirallisen vierailun Helsinkiin kesäkuussa 2005.

USS Jason Dunham on sama sotalaiva, jonka läsnäolo sotaharjoituksissa Itämerelle ärsytti mediayhtiö CNN:n mukaan Venäjän ilmavoimia kesäkuussa. USS Jason Dunham oli osa neljän laivan ryhmää, johon kuului lisäksi alus Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta. CNN:n mukaan venäläiskone lensi yhdessä vaiheessa suhteellisen läheltä amerikkalaisaluksen kantta.”

 

Taustalla muuttunut tilanne
Aluksen läsnäolo Itämerellä liittyy kesäkuussa pidettyyn Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton johtamaan Baltops-sotaharjoitukseen. Suomi oli mukana harjoituksessa. Merisotaharjoitus Baltops oli osa miinalaiva Uusimaan koulutuspurjehdusta. Samaan aikaan järjestettiin Baltiassa Saber Strike -sotaharjoitus, johon Suomi myös osallistui.

Yhdysvaltain puolustusministerin Euroopan-edustajan Robert Bellin mukaan harjoitukset olivat osoitus Yhdysvaltain sitoutumisesta liittolaistensa turvallisuuden takaamiseen. Taustalla on Venäjän presidentti Vladimir Putinin muuttunut ulkopolitiikka. Venäjä miehitti vuonna 2014 Ukrainalle kuuluvan Krimin ja rikkoi kansainvälistä oikeutta sekä Ukrainan koskemattomuutta.

Ulkopoliittisen instituutin tuoreesta tutkimuksesta käy ilmi, että Venäjä viritti uuden sotilasdoktriininsa jo viime joulukuussa kriisiajan taajuudelle. Sotilasdoktriini on poliittinen asiakirja, joka määrittelee maan sotilaspolitiikan ja yleisemmin turvallisuuspolitiikan keskeiset lähtökohdat ja tavoitteet. Doktriiniin kirjoitetut julistukset ohjaavat poliittista päätöksentekoa, mutta eivät sido sitä.”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1435694615728.html