1.7.2015: Islannissa voimakas maanjäristysparvi

“Islannin rannikolla on havaittu tiivis maanjäristysparvi. Se alkoi tiistai-iltana kello 8 paikallista aikaa, ja jatkuu tätä kirjoitettaessa yhä. Järistykset keskittyvät Reykjanesin niemimaan lounaispuolelle. Pääsaareelle paikalta on matkaa noin 20 – 30 km.

Järistyksiä on sattunut alueella jo noin 500 kappaletta runsaan vuorokauden aikana. Suurin yksittäinen järistys oli magnitudiltaan 5,0, kolme muuta yli M4:n. Reykjanesin alueen järistysaktiivisuus on ollut hieman kohollaan jo toukokuusta asti.

Päivitys (klo 22.15): Viranomaiset ovat nostaneet varoitustason keltaiselle Reykjanesin kärjessä, raportoi Islannin Yleisradio. Itsepintaisesti jatkunut maanjäristysaktiivisuus voi merkitä alkavaa purkausta tai muuta merkittävää tuliperäistä toimintaa. Vaikkei purkaus olekaan vielä se todennäköisin vaihtoehto, viranomaiset ottavat tilanteen vakavasti. Lähinnä lentoliikennettä varten kehitetty vulkaanisen aktiivisuuden varoasteikko on neliportainen: vihreä (ei vulkaanista aktiivisuutta), keltainen (epänormaalia aktiivisuutta), oranssi (purkausvaara) ja punainen (purkaus käynnissä, lentokieltoalue).

Viranomaiset myös varoittavat suurten järistysten mahdollisuudesta koko Lounais-Islannissa. Sellaisten vaikutus voisi ulottua Reykjavikiinkin asti. Viimeiset suuret järistykset sattuivat alueella vuosina 1929 ja 1968. Kumpikin oli magnitudiltaan yli kuuden, mutta eivät aiheuttaneet pääkaupungissa suurta vahinkoa. Nykyään asutus on kuitenkin levittäytynyt paljon laajemmalle, joten vastaavan maanjäristyksen vaikutukset lienisivät suuremmat.

islanti-jaristykset-syvyys_-_copy_6

Järistyskeskus on noin 10 kilometrin syvyydessä. Yllä kuva järistysten syvyydestä alustavien tietojen mukaan. Magnitudit ja syvyydet tulevat tarkentumaan seismologien tutkiessa kuhunkin järistykseen erikseen.

Maanjäristysparvi ei välttämättä kerro tulivuorenpurkauksesta. Kyse voi olla myös vain mannerlaattojen normaalista erkanemisesta, tai magman liikkeistä syvällä maan sisässä. Alue on osa aktiivista repeämisvyöhykettä. Järistykset ovat alueella yleisiä, mutta näin tiiviit parvet ja suuret järistykset harvinaisempia.

Alla viimeisten päivien järistysaktiivisuus koko Islannissa aikajanalla (pystyakselilla on järistyksen magnitudi). Mukana on myös lukuisia viime talvena näyttävästi purkautuneen Holuhraunin alueen hiipumisesta johtuvia järistyksiä. Kartoilla näkyvät tähdet ovat yli magnitudin 3 järistyksiä, ympyrät tätä pienempiä. Värikoodaus kertoo järistyksen ajankohdasta: punaiset ovat tuoreimpia, siniset vanhimpia.”

2015-07-01-150701_2025-

http://www.tiedetuubi.fi/luonto/islannissa-voimakas-maanjaristysparvi