24.9.2015: Jo yli 700 pyhiinvaeltajaa kuollut Mekan lähellä onnettomuudessa

“Ylo 800 ihmistä on loukkaantunut väenpaljoudesta aiheutuneessa paniikissa ja tungoksessa.

Saudi-Arabiassa pyhiinvaelluksessa kuolleiden määrä on noussut jo yli 700:aan. Joukossa on viranomaisten mukaan useiden kansallisuuksien edustajia. Loukkaantuneita on useita satoja.

Onnettomuus tapahtui Mekan lähistöllä Minassa, jonne oli kokoontunut satojatuhansia ihmisiä perinteiseen paholaisen kivittämisrituaaliin. Väkijoukossa puhkesi paniikki, jonka alkusyystä ei ole tietoa.

Viranomaisten mukaan paikalle on lähetetty yli 200 ambulanssia ja 4 000 pelastustyöntekijää auttamaan loukkaantuneita. Viranomaiset yrittävät myös hajottaa ihmisjoukkoja ja saada heidät vaihtoehtoisille reiteille.

Muslimien vuotuinen pyhiinvaellus hajj Mekassa on maailman suurimpia joukkotapahtumia. Siihen ottaa osaa noin kaksi miljoonaa ihmistä.

Hajj on yksi islamin viidestä peruspilarista. Jokaisen kynnelle kykenevän uskovan on tehtävä pyhiinvaellus vähintään kerran elämässään.

Hajjin aikana on ennenkin tapahtunut pahoja onnettomuuksia. Vuonna 2006 samaisessa kivitysseremoniassa kuoli yli 360 ihmistä.

Mekassa suuronnettomuus on toinen tässä kuussa. 11. syyskuuta nosturi kaatui suurmoskeijan päälle ja yli 100 ihmistä kuoli.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1443060649132.html

“Noin 400 ihmistä on loukkaantunut väenpaljoudesta aiheutuneessa paniikissa ja tungoksessa.
Saudi-Arabiassa pyhiinvaelluksessa kuolleiden määrä on noussut jo yli 300:aan. Joukossa on viranomaisten mukaan useiden kansallisuuksien edustajia. Loukkaantuneita on useita satoja.

Onnettomuus tapahtui Mekan lähistöllä Minassa, jonne oli kokoontunut satojatuhansia ihmisiä perinteiseen paholaisen kivittämisrituaaliin. Väkijoukossa puhkesi paniikki, jonka alkusyystä ei ole tietoa.

Viranomaisten mukaan paikalle on lähetetty yli 200 ambulanssia ja 4 000 pelastustyöntekijää auttamaan loukkaantuneita. Viranomaiset yrittävät myös hajottaa ihmisjoukkoja ja saada heidät vaihtoehtoisille reiteille.

Muslimien vuotuinen pyhiinvaellus hajj Mekassa on maailman suurimpia joukkotapahtumia. Siihen ottaa osaa noin kaksi miljoonaa ihmistä.

Hajj on yksi islamin viidestä peruspilarista. Jokaisen kynnelle kykenevän uskovan on tehtävä pyhiinvaellus vähintään kerran elämässään.

Hajjin aikana on ennenkin tapahtunut pahoja onnettomuuksia. Vuonna 2006 samaisessa kivitysseremoniassa kuoli yli 360 ihmistä.

Mekassa suuronnettomuus on toinen tässä kuussa. 11. syyskuuta nosturi kaatui suurmoskeijan päälle ja yli 100 ihmistä kuoli.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1443060649132.html

“Noin 400 ihmistä on loukkaantunut väenpaljoudesta aiheutuneessa paniikissa ja tungoksessa.
Ainakin 220 pyhiinvaeltajaa on kuollut Saudi-Arabian Minassa, noin viiden kilometrin päässä Mekasta, saudiviranomaiset kertovat Twitterissä.

Onnettomuus tapahtui torstaina pyhiinvaeltajien osallistuessa uskonnolliseen seremoniaan, jossa heitetään kiviä seinään paholaisen karkottamisen merkiksi, kertoo CNN.

Väenpaljoudesta aiheutui pakokauhu ja ihmisryntäys, joka johti ainakin 220 ihmisen kuolemaan. Noin 400 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.

Vuotuiseen pyhiinvaellukseen hajjiin ottaa osaa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Pyhiinvaellus kestää lauantaihin saakka.”