23.9.2015: Paavi-TV kanavalla 199 – Paavin historiallisella USA:n vierailulla jopa oma kanava

“Yhdysvaltain satojen televisiokanavien suurin tähti on tällä viikolla paavi. Paavi Franciksen historiallisella USA:n vierailu ei jää uutiskanaviltakaan raportoimatta, mutta pelkät uutisjutut eivät kaikille paavin faneille riitä.

Sen vuoksi kaapelikanavayhtiö Time Warner Cable on avannut paavin vierailulle oman televisiokanavan, josta lähetetään paavin vierailusta ohjelmaa vuorokauden ympäri.

Paavi Franciksen ensimmäinen Yhdysvaltain vierailu alkoi tiistaina myöhään Suomen aikaan Washington DC:stä, missä häntä oli vastassa presidentti Barack Obama, varapresidentti Joe Biden ja punainen matto. Lentokentälle kerääntyneeltä yleisöltä tuli hurjat aplodit, kun tuttuun valkoiseen paavin asuun pukeutunut paavi Francis astui ulos koneesta.

Paavin näkemiseen ei kuitenkaan tarvitse osua vierailukaupunkeihin Washingtoniin, New Yorkiin tai Philadelphiaan, sillä häntä varten on perustettu oma tv-kanava. Paavi-TV on Time Warner Cablen idea, ja kanava on luvannut näyttää suorana jokaisen paavin julkisen esiintymisen Yhdysvaltain kuuden päivän vierailun aikana. Kanava näkyy New Yorkin lisäksi muutamalla kymmenellä paikkakunnalla eli sen arvioidaan olevan ainakin 15 miljoonan katsojan tavoitettavissa.

Yhdysvaltain laajasta televisiotarjonnasta paavin oma kanava on numero 199. Kaapeliyhtiön asiakkaat voivat nähdä vierailun osiot myös netistä ja erillisen lisäosan kautta puhelimesta. Paavi-kanava on luvannut, että esimerkiksi yöaikoina, kun paavi ei vaihda vierailukohdetta, pidä puheita tai messuja, kanavalla nähdään erikoisohjelmaa paaviin liittyen kuten hänen aiempia esiintymisiään tai dokumentteja.

Paavi Francis saapui Yhdysvaltoihin suoraan Kuuban vierailulta, missä hän tapasi Kuuban nykyisen ja edellisen presidentin, Raul ja Fidel Castron. Paavin ja Obaman odotetaankin puhuvan USA:n ja Kuuban suhteista, USA:n suurista tuloeroista, ilmastonmuutoksesta ja maahanmuutosta.

Perjantaina paavi pitää avauspuheenvuoron YK:n kehitysyhteistyön kokouksessa New Yorkissa. Paavin ja tulevan YK:n yleiskokouksen korkean tason viikon vuoksi New Yorkissa on tulevat päivät historialliset turvatoimet. Maan katolilaisia ja muuta innokasta paavin yleisöä on jo varoitettu liikennekaaoksista eivätkä esimerkiksi selfiekepit ole paavin lähelle pyrkivältä yleisöltä sallittu. ”

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/paavi-tv-kanavalla-199-paavin-historiallisella-usa-n-vierailulla-jopa-oma-kanava/5324968