20.7.2017: Maailman suurin ydinsukellusvene Suomenlahdelle: Itämerellä nähdään kymmenkunta Venäjän ja Kiinan sota-alusta

“Ensi viikolla Venäjä ja Kiina järjestävät massiivisen sotaharjoituksen Itämerellä.

Venäjän ja Kiinan yhteinen sotaharjoitus järjestetään Itämerellä 21.-28. heinäkuuta.
Varsinainen harjoitusosuus järjestetään maanantaista torstaihin 24.-27. heinäkuuta.
Itämerelle saapuu useita sota-aluksia sekä Venäjältä että Kiinasta.

Iltalehti esitteli Venäjän sukellusveneet, kun niistä saatiin ilmoittamaton havainto Itämerellä vuonna 2015.

Maailman suurin ydinsukellusvene, TK-208-tyypin Dmitri Donskoi on parhaillaan matkalla Itämerelle. Alus kulkee suuren osan matkasta Norjan rannikkoa myötäillen. Sen näkyvyys on taattu, sillä alus on niin suuri, että se joutuu ainakin Suomenlahdelle päästäkseen kulkemaan pintakulussa.

Ydinsukellusveneen lisäksi huomiota ovat herättäneet Kiinasta matkalla olevat alukset.

Kiinasta Itämerelle matkalla olevat kolme laivaa on kuvattu muun muassa Bosborin salmessa Istanbulissa. Asiasta kertoo sosiaalisessa mediassa Bosphorus Naval News. Sen mukaan matkalla ovat kiinalaiset sotalaivat Jing Zhou, Chang Chun ja Chaohu.

Venäjän puolustusministeriön mukaan kiinalaisalukset saapuvat Kaliningradiin perjantaina. Kiinan ja Venäjän sotalaivat harjoittelevat Itämerellä ensi viikolla käytännössä maanantaista torstaihin. Tarkempaa aikataulua harjoituksesta ei ole saatavilla.

Norjalainen the Independent Barents Observer-sivusto kertoo, ettei Itämerellä ole aiemmin seilannut Dmitri Donskoin kokoluokan sukellusvenettä. Sivuston mukaan aluksella ei kuitenkaan ole ydinaseita, vaan sitä on käytetty ohjusten laukaisukokeiden alustana.

Dmitri Donskoin kotisatama on Severodvinskissä Vienan merellä.

Laivoja ja lentokoneita
Venäjän puolustusministeriön mukaan Itämerellä harjoittelevat paitsi venäläiset ja kiinalaiset sotalaivat, myös kymmenkunta lentokonetta ja helikopteria molempien maiden laivastoista. Venäjän puolustusministeriön mukaan harjoituksen ensimmäiseen vaiheeseen osallistuu noin kymmenen alusta eri luokista.

Venäjältä on mukana ainakin Steregushchy-luokan korvetteja, joiden tehtävänä on harjoitella yhteistyötä, sabotaation vastaista toimintaa ja laivojen puolustusta. Harjoituksen aikana toteutetaan myös tykistöharjoituksia.

Ennen aktiivista harjoitusvaihetta Venäjän ja Kiinan laivastot osallistuvat yhteisiin juhlallisuuksiin Baltiiskissa Kaliningradissa.

Harjoituksen jälkeen ainakin osan kiinalaisaluksista on tarkoitus vierailla Pietarissa.

Ministeriön mukaan yhteisharjoituksen tarkoitus on lisätä tehokkuutta ja vuorovaikutusta Venäjän ja Kiinan laivastojen välillä. Tavoitteena on ehkäistä paremmin mereltä tulevia uhkia, yhteensovittaa laivojen miehistöjen toimintatapoja sekä lisätä laivastojen yhteistyötä.

Harjoituksen aktiivinen vaihe Itämerellä kestää neljä päivää.

Laivojen miehistöt tekevät yhteistyötä aluksilla, sukellusveneillä sekä ilma- ja meripuolustuksessa.

Putin samaan aikaan Suomessa
Venäjän ja Kiinan sotaharjoituksen kanssa samaan aikaan Venäjän presidentti Vladimir Putin tekee työvierailun Suomeen. Hän tapaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön Savonlinnassa torstaina 27. heinäkuuta.

Presidentin kanslian mukaan presidentit keskustelevat muun muassa maiden kahdenvälisistä suhteista sekä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä.”

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707202200276239_u0.shtml