9.9.2015: Iran-sopimuksen vastainen mielenosoitus ei kerännyt väkeä Washingtonissa

“Ydinsovun tukijaksi on kuitenkin ilmoittautunut 42 senaattoria, mikä merkitsee sitä, etteivät republikaanit voi enää estää sopimuksen hyväksymistä Yhdysvaltain kongressissa.

Washingtonissa Iranin-ydinsopimuksen vastainen mielenosoitus keräsi  polttavaan helteeseen muutamia tuhansia ihmisiä.

Väkimäärä ei ollut menestys. Ensimmäinen aalto lähti pois paikalta heti, kun Donald Trump oli pitänyt lyhyen, mutta totutun jyrkän ja kaikkea vastustavan puheensa.

Trump pitikin vaalipuheen eikä juuri pohtinut Iran-sopimuksen tarpeellisuutta.

– Saatte tottua voittamiseen, kun minut on valittu presidentiksi, hän mainosti.

Lähes samaan aikaan demokraattien vahvin ehdokas Hillary Clinton vakuutti tukeaan  Iran-sopimukselle toisessa tilaisuudessa Washingtonissa.

Tuki ei ole sokeaa, hän varoitti.

– En epäröi käyttää voimaa Irania vastaan, jos se rikkoo sopimuksen ehtoja.

Yhdysvaltain kongressilla on ensi viikon torstaihin asti aikaa käsitellä ja äänestää sopimuksesta. Käytännössä sen läpimeno  on varma, sillä jo 42 senaattoria on luvannut tukea sitä. Jos kannatus pysyy näin suurena, presidentti Obaman ei tarvitse edes käyttää veto-oikeuttaan kaataakseen kongressin edustajainhuoneen  kannan.

Molemmissa kamareissa on republikaaneilla enemmistö, joten edustajainhuone tulee hylkäämään sopimuksen.  Se ei kuitenkaan pysy voimassa senaatissa.”

http://yle.fi/uutiset/iran-sopimuksen_vastainen_mielenosoitus_ei_kerannyt_vakea_washingtonissa/8294488