8.6.2015: ”Putinilaiset kuolemanjunat” – meneekö tässä Venäjän sotakalustoa kohti Ukrainaa?

“Internetissä leviää video pitkästä junaletkasta, jossa näkyy tunnuksettomia panssariajoneuvoja ja kuorma-autoja matkalla väitetysti kohti Ukrainan rajaa.

Video on ladattu useille venäjänkielisille nettisivustoille 6. kesäkuuta. Sen kuvauspaikaksi kerrotaan Etelä-Venäjällä Asovanmeren rannalla sijaitseva Taganrog.

Junaan on lastattu kymmenen uudenmallista miehistönkuljetusvaunua, 18 telatykkiä, viisi vanhempaa BTR-miehistönkuljetusvaunua, 2 erikoisvaunua ja neljä kuorma-autoa sekä neljä matkustajavaunua, joissa on mahdollisesti ajoneuvojen miehistöä.

Esimerkiksi Facebookissa videota jakanut Kirill Schreiber huomioi, että junaan lastattujen telatykkien tunnusnumerot on maalattu piiloon. Hänen mukaansa juna oli matkalla kohti Ukrainan rajaa.

Junavideo on herättänyt vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Osa keskustelijoista pitää videota raskauttavana todisteena presidentti Vladimir Putinin toimista Ukrainaa vastaan, kun taas osa netin keskustelijoista pyrkii kuittaamaan videon väärenökseksi. Epäilijöiden levittämien teorioiden mukaan video ei esimerkiksi olisi tuore, ja siinä olisi kyse ainoastaan kaluston kuljettamisesta Venäjän sotaharjoituksiin.

Kramatorsk2.info-sivusto on puolestaan ladannut nettiin todistusaineistoa, joka näyttäisi osoittavan, että kyse on venäläisen sotakaluston kuljettamisesta kohti Ukrainan rajaa.

– Putinilaiset kuolemanjunat, nettisivusto on otsikoinut artikkelinsa.

Nettisivusto on ladannut Googlen kuvapalvelusta muun muassa kohdan, jossa näyttää olevan samanlainen raideosuus kuin videolla. Kuvauspaikka paikantuu Bakinskin ylikulkusillan lähelle Taganrogin kaupunkiin.

Bakinskin ylikulkusillan kohdalta juna näyttää etenevän Donin Rostovin suunnasta kohti Taganrogin keskustaa. Kulkusuunnan mukaan juna voi siis mennä vain joko Taganrogin kaupungin keskustaan tai kohti Ukrainan rajaa. Taganrog on Asovanmeren rannalla oleva satamakaupunki, joten todennäköisempi vaihtoehto siis on, että juna kääntyy kuvauspaikan jälkeen hieman myöhemmin oikealle, josta alkaa Ukrainan rajalle vievä raideosuus. Kohti Ukrainan rajaa vievällä raideosuudella ei ole enää myöhemmin muita risteyksiä.

Kramatorsk2.infon mukaan näyttää siten selvältä, että juna etenee nimenomaan kohti Ukrainaa . Taganrogin jälkeen junarata kulkee maiden rajalla sijaitsevaan Uspenskajaan, ja sen jälkeen rata etenee jo Ukrainan puolella Ilovaiskiin. Ukrainan puolella sijaitseva radan läheinen alue on venäläismielisten kapinallisten hallussa.

Kramatorsk2.info on myös julkaissut yhden telavaunun kyljestä otetun suurennoksen, jossa näkyy tuoretta, hieman erisävyistä vihreää maalia oletetun tunnusnumeron kohdalla. Jos kyse olisi siis esimerkiksi kaluston kuljettamisesta sotaharjoitukseen tai muusta kalustonsiirrosta, niin miksi tunnukset olisi siinä tapauksessa maalattu piiloon?”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1433727403132.html