8.3.2016: STUK: Radioaktiivisen säteilyn aiheuttaja luultavasti Suomen rajojen sisäpuolella

“Säteilyturvakeskuksen asiantuntijat ovat tehneet eilen ja tänään pitkää päivää selvittääkseen viimeviikkoisen säteilypiikin syyn. Syy cesium-137:n kohonneisiin arvoihin on kuitenkin edelleen hämärän peitossa.

STUKin Helsingin hiukkaskerääjä havaitsi viime viikolla ilmassa normaaliin verrattuna tuhatkertaisen määrän radioaktiivista cesium-137:ää.

Säteilyturvakeskuksen johtajan Tarja K. Ikäheimosen mukaan STUK:in asiantuntijat ovat tehneet havainnon jälkeen lähes tauotta töitä asian selvittämiseksi. Tänään STUKissa on käyty läpi muun muassa Suomen muiden hiukkaskerääjien tuloksia.

– Olemme jatkaneet selvitystyötä mittaamalla 5 muun paikkakunnan ilmankerääjien filtterit sekä selvittämällä radioaktiivisuuden pitoisuudet  Helsingin ilmankerääjästä 4.–5.3. ajalta, Ikäheimonen selvittää.

Imatran, Kuopion, Loviisan, Olkiluodon ja Rovaniemen hiukkaskerääjien tuloksissa ei ollut Ikäheimosen mukaan mitään poikkeavaa. Nyt säteilyn määrä on laskenut Helsingissäkin normaalille tasolle.

– Jatkamme kuitenkin edelleen aktiivisesti lähteen alkuperän selvittämistä, Ikäheimonen kertoo.

Säteily peräisin todennäköisesti Suomesta

STUK on ollut eilisen jälkeen asiassa epävirallisesti yhteydessä muihin Pohjoismaihin ja Viroon. Näissäkään yhteydenotoissa ei ole tullut esiin mitään sellaista, mikä selvittäisi asiaa.
Myös Venäjän viranomaisten olisi Ikäheimosen mukaan pitänyt kertoa suomalaisille, jos siellä olisi tapahtunut jotain, mikä olisi voinut aiheuttaa säteilypiikin. Sieltä ei ole kuitenkaan tullut vielä tietoa asiasta.

– On epätodennäköistä, että cesium-137 olisi saapunut rajojemme ulkopuolelta, mutta emme voi ihan vielä sulkea tätä vaihtoehtoa pois. Tiedämme myös, että se ei ole peräisin ydinkokeesta tai reaktorista.

Sitä Ikäheimonen ei suostu ennakkoon arvailemaan, mikä itätuulen Helsinkiin tuomien cesium-hiukkasten lähde on. Sitä ei hänen mukaansa välttämättä saada koskaan edes selville.

Hiukkaskerääjä mittaa säteilyä Helsingin kattojen yllä

STUKin tarkastaja Jani Turunen kertoo, että normaalin selvästi ylittävät cesium-pitoisuudet sai viime viikolla selville Helsingin Roihuvuoressa sijaitseva hiukkaskerääjä. Suurta imuria muistuttava laite sijaitsee säteilyturvakeskuksen katolla. Laitteen keräämät hiukkasnäytteet mitataan laitoksen sisällä olevilla gamma- eli säteilyilmaisemilla.

Viime viikolla tapahtunut säteily havaittiin eilisaamuna tulosten tarkastuksen yhteydessä. Asiasta myös tiedotettiin saman tien.

– Kerääjä toimii siten, että yhtä näytettä kerätään aina 24 tuntia. Sen jälkeen näyte saa niin sanotusti jäähtyä 24 tuntia. Sitten näytettä vielä mitataan 24 tuntia. Tulosten saaminen kestää siis kaikkiaan 3 vuorokautta, Turunen selvittää.

Jos säteilytilanteessa tapahtuisi jotain hälyttävää, tieto tulisi Turusen mukaan kuitenkin heti.

STUK valvoo ulkoista säteilyä Suomessa automaattisella säteilyvalvontaverkolla, johon kuuluu kaikkiaan 255 mittausasemaa. Nämä mittausasemat eivät kerää näytteitä ilmasta vaan mittaavat suoraan reaaliaikaisesti ympäristössä olevaa säteilyä.

Mittausasemat hälyttävät välittömästi, jos säteilytaso kohoaa normaalista taustasäteilystä. Nyt hiukkaskerääjässä havaitut pitoisuudet ovat niin pieniä, että ne eivät näy normaalin ulkoisen taustasäteilytason pienenäkään nousuna eikä automaattinen valvontaverkko siksi niitä havaitse. ”

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/stuk-radioaktiivisen-sateilyn-aiheuttaja-luultavasti-suomen-rajojen-sisapuolella/5779084

 

8.3.2016: Helsingissä havaittu säteily 10-kertainen Fukushiman aikaan verrattuna – lähde täysi mysteeri

“Viime viikolla Helsingin Roihupellon hiukkaskerääjä havaitsi ilmassa normaaliin verrattuna tuhatkertaisen määrän radioaktiivista cesium-137:ää. Asiantuntijoiden mukaan päästölähteenä ei ainakaan voi olla ydinvoimalaonnettomuus.

Säteilyturvakeskuksen johtajan Tarja K. Ikäheimosen mukaan STUK selvittää parhaillaan, mikä cesium-137:n lähde saattaisi olla ja missä se sijaitsee. Aamupäivällä STUK ei ollut saanut vielä saanut muiden Suomen hiukkaskerääjien mittaustuloksia selvitettyä.

– Tulokset pitää laboratoriossa mitata, eli ilmafiltteristä ei suoraan pysty pitoisuuksia mittaamaan. Tämä vie oman aikansa, Ikäheimonen sanoo MTV Uutisille.

STUK valvoo ulkoilman radioaktiivisuutta Helsingin lisäksi Loviisassa, Kotkassa, Imatralla, Kuopiossa, Kajaanissa, Rovaniemellä ja Ivalossa. Vasta näiden mittausasemien tulosten selvittyä osataan tarkemmin arvioida ilmamassojen liikkeistä, mistä suunnassa radioaktiivisen aineen lähde sijaitsee.

– Tai missä suunnassa se ei ainakaan sijaitse, tähdentää radiokemian professori Jukka Lehto Helsingin yliopistosta.

Päästölähteenä ydinasekoe?
Radioaktiivinen aine voi päästä ilmakehään ydinvoimalaonnettomuuden tai ydinasekokeen seurauksena. Näihin mahdollisuuksiin Ikäheimonen ei kuitenkaan usko.

– Nähdäkseni tässä ei ole kyse ydinaseesta eikä ydinreaktorista, sanoo Ikäheimonen.

– Nämä ovat minusta poissuljettuja vaihtoehtoja. Muuten mukana olisi cocktail hyvin monennäköisiä radioaktiivisia aineita.

Lehto pitää myös hyvin epätodennäköisenä, että cesiumin lähteenä olisi maailmalla sattunut ydinonnettomuus.

– Pelkkä cesium-137-pitoisuus sulkee pois päästöt ydinvoimalaitokselta, koska muuten ilmassa olisi myös cesiumin toista isotooppia, 134:ää, Lehto kertoo.

– Mahdollisia päästölähteitä tämän lisäksi ovat ydinasekokeet, joille pelkän cesium-137:n havaitseminen on tyypillistä.

Suomessa toimii kolme ydinreaktoria, kaksi kuvan voimalassa Olkiluodossa ja yksi Loviisassa. Olkiluotoon on parhaillaan rakenteilla vielä yksi reaktori.

Lehto kuitenkin pitää Ikäheimosen lailla ydinkokeen mahdollisuutta hyvin epätodennäköisenä. Hänen mukaansa ydinkokeen tai ydinvoimaonnettomuuden myötä ilmassa olisi merkittävästi myös radioaktiivista jodin isotooppia 131:stä, jota vapautuu uraanin fissiossa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että tieto ydinasekokeesta olisi todennäköisesti havaittu ensin muuta kautta.

– Ydinasekokeesta tiedettäisiin jo. Siihen liittyvät seismiset eli maan järähtelyn mittaukset ja lisäksi ydinkokeita valvotaan tiukasti kansainvälisesti.

Helsingin Sanomien haastattelussa ympäristöterveyden tutkimusprofessori emeritus Matti Jantunen arveli, että kyseessä voisi olla lääketieteellinen cesium-137:n lähde, joka olisi tulipalon myötä levinnyt ilmaan. Lääketieteessä cesiumia käytetään säteilyttämiseen ja säteilysterilointiin.

Ydinasekokeen ohella Lehto pitää lääketiedettä toisena mahdollisena päästölähteenä.
Cesiumin määrä 10-kertainen Fukushimasta aiheutuneisiin päästöihin verrattuna
Suomen ilmassa havaitaan säännöllisesti pieniä määriä cesiumia johtuen Tshernobylin vuoden 1986 ydinonnettomuudesta.

– Aivan pieniä määriä, eli muutama mikroBecquerel,havaitaan säännöllisesti. Nämä ovat maaperästä lähtöisin, eli tuuli nostattaa hiukkasia maasta ilmaan ja sitä kautta ne kulkeutuvat ilmankerääjään Suomessa, STUK:in Ikäheimonen sanoo.

Viisi vuotta sitten sattunut Fukushiman ydinonnettomuus nosti muutaman päivän ajaksi Suomen ilmakehän cesium-pitoisuuden satakertaiseksi normaalista. Nyt havaitut määrät ovat jo tuhatkertaisia, eli kymmenen kertaa Fukushimasta kulkeutuneita päästöjä suurempia.

Lehdon mukaan suuremmalle pitoisuudelle on kaksi selitystä.

– Päästö on isompi tai päästö on lähempänä, jompi kumpi tai molemmat.

Fukushiman ydinvoimala Japanissa kärsi vaurioita hyökyaallon seurauksena vuonna 2011. Onnettomuuden seurauksena radioaktiivista säteilyä pääsi leviämään ympäristöön.

Hänen mukaansa kaikki ylimääräinen radioaktiivisuus ilmassa on huolestuttavaa, mutta hän ei usko tapausten määrän olevan kasvussa.

– Ydinasekokeita ei ole varsinkaan ilmakehässä tehty kymmeniin vuosiin. Ennen ilmassa oli todella paljon radioaktiivisia aineita nykyiseen verrattuna, eli ilman radioaktiivisuuspitoisuus on laskenut, Lehto sanoo.

– Ydinvoimalaonnettomuuden mahdollisuus on edelleenkin olemassa, mutta se pienenee kaiken aikaa, kun laitosten turvallisuus paranee.”

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/helsingissa-havaittu-sateily-10-kertainen-fukushimaan-verrattuna-lahde-taysi-mysteeri/5778278

 

8.3.2016 21:40: Radioaktiivisen säteilyn lähde paikantui STUKin oman kiinteistön autotalliin: Tilat eristetty

“Säteilyturvakeskuksessa (STUK) 3.-4. maaliskuuta tehty  havainto radioaktiivisesta cesium-137:sta on paikannettu tällä hetkellä sen kiinteistön autotalliin ja osaan kellaritiloja, jossa STUK toimii.

STUK kertoo, että kiinteistökompleksissa toimii myös radioaktiivisia pienjätteitä käsittelevä yritys. Kyseiset tilat on eristetty ja mittauksia jatketaan. Kiinteistön lähialueet tutkitaan huomenna aamupäivän aikana STUKin omilla mittauksilla.

– Säteilyn alkuperän selvittäminen on edelleen käynnissä. Mitatut pitoisuudet ovat erittäin pieniä eivätkä ole terveydelle haitallisia. Henkilökunta ja STUKin tiloissa olleet henkilöt eivät ole vaarassa, sanoo STUKin johtaja Tarja K. Ikäheimonen.

Cesium-137:ää käytetään säteilylähteenä teollisuudessa esimerkiksi materiaalien paksuuden mittaamisessa ja sairaaloissa sädehoidossa.

STUKin katolla Helsingin Roihupellossa olevaan hiukkaskerääjään kertyi poikkeuksellisen paljon radioaktiivista cesium-137:ää 3.–4. maaliskuuta. Mittaustulos, 4000 mikrobecquerelia kuutiometrissä ilmaa, on noin tuhatkertainen normaaliin verrattuna, mutta kuitenkin vain miljoonasosa sellaisesta pitoisuudesta, jonka takia ihmisen pitäisi suojautua. Havaittu määrä ei ole terveydelle vaarallinen.

Ikäheimosen mukaan säteilyn määrä on jo vähentynyt normaalille tasolle.”

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/radioaktiivisen-sateilyn-lahde-paljastui-stukin-kiinteiston-autotallissa/5779310