8.10.2015: Pörssifirmat takovat kovia tuloksia kurjuuden keskellä – tästä se johtuu

“Helsingin pörssissä noteeratut yhtiöt ovat nyt erittäin kannattavia, vaikka kansantalous on heikossa kunnossa. Tämä on mahdollista, koska firmat ovat saneeranneet rajusti, euro on heikentynyt ja yhtiöiden tulos syntyy kansainvälisillä markkinoilla.

Nordea Marketsin ennusteen mukaan ensi viikolla alkavan tuloskauden viesti on selvä: yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto laskee viime vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna ehkä 2,5 prosenttia. Liikevoitot kasvavat samaan aikaan vähintään kaksi prosenttia.

Myös pörssiyhtiöiden koko vuoden yhteenlaskettu tulos noussee viime vuoteen verrattuna.

Neste pumppaa ennätystuloksen
Yhtiöiden tulokset vaihtelevat edelleen suuresti. Esimerkiksi Nesteen odotetaan tehneen heinä-syyskuussa historiansa parhaan tuloksen. Myös Kone tekee taas huipputuloksen, mutta Outotec ja Outokumpu ovat tukalassa tilanteessa.

Nordea odottaa Nesteen liikevoiton nousevan jopa 36 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tämä johtuu siitä, että raakaöljyn hinta on ennätysalhaalla, mutta lopputuotteiden hinnat ovat pysyneet korkealla. Jalostajat siis suorastaan pumppaavat voittoja.

– Suomalaisyritykset ovat vahvassa kunnossa säästötoimien ansiosta. Myös kustannuspaineet ovat pysyneet maltillisina raaka-aineiden hintojen ansiosta. Edelleen euron heikkeneminen auttaa monia toimialoja kuten metsäyhtiöitä, osakestrategi Eero Färkkilä Nordea Varallisuudenhoidosta kertoo.

Pankit ja sellutehtaat kultakaivoksia
Etenkin selluteollisuudella menee nyt kovaa, mikä paikkaa paperiteollisuuden heikkoa menestystä.

Yksi erinomaisesti menestyvistä toimialoista on finanssiala. Pankit ja vakuutusyhtiöt tekevät huipputuloksia samalla, kun väkeä vähennetään kovalla kädellä entisestään. Alan sääntely hyödyttää suuria pankkeja.

Varallisuudenhoitoyhtiö eQ:n salkunhoitaja Hannu Angervuo sanoo, että pankit ovat lisäksi keksineet uusia sijoitustuotteita ja nostaneet palvelumaksuja. Niistä on saatu rahaa, vaikka korot ovat olleet alhaalla.

– Ja luottotappiot ovat pysyneet olemattomina, Angervuo huomauttaa.

Vertailukauden keskiarvosta dollari on vahvistunut 16 prosenttia suhteessa euroon. Esimerkiksi Metsä Boardin liikevoittoon odotetaan jopa yli 60 prosentin parannusta.

Fortum ja kotimarkkinat valahtavat
Nokian liikevoitto pienenee parikymmentä prosenttia muun muassa kausiluonteisten syiden takia. Fortumin voitto romahtaa yli 30 prosenttia matalan sähkön hinnan ja lämpimän syksyn takia. Fortumin peikkona on kaiken lisäksi Venäjän panostusten pettäminen.

Kotimarkkinayritykset painivat edelleen vaikeuksissa, kun kuluttajien ostovoima supistuu.

Tappiollisista ketjuista luopuminen parantanee silti Keskon ja Stockmannin tuloksia. Mediayhtiöiden digipiina ei hellitä.

Hurjat osinkojuhlat tiedossa keväällä
Kesän jälkeen suurten metalli- ja metsäyhtiöiden osakkeet ovat halventuneet reippaasti. Syynä ovat Kiinaan liittyvät kasvuhuolet ja raaka-aineiden hintaheilahtelut.

Esimerkiksi Elisan, Orionin ja Kemiran osakkeet ovat puolestaan taanneet hyvän osaketuoton kesästä lähtien. Sijoittajat ovat pitäneet niitä turvasatamina.

Sijoitusammattilaiset uskovat, että ensi keväänä jaettavat osingot nousevat huippukorkealle.

Nordean mukaan osinkotuotto voi nousta 4,5 prosenttiin. Kaikilta suurilta yhtiöiltä odotetaan vähintään viime vuoden suuruista osinkoa. Syvään monttuun pudonneelta Outokummulta ei osinkoa odoteta.

Salkunhoitaja Hannu Angervuo arvioi puolestaan, että osinkosumma voi nousta keväällä kaikkien aikojen suurimmaksi.

– Meidän ennusteidemme mukaan osinkosumma kasvaisi viime vuoden kevääseen verrattuna jopa seitsemän prosenttia, Angervuo sanoo.

Osinkojuhlia vietetään ennen kaikkea pankkien ja muiden finanssiyhtiöiden johdolla.”

http://yle.fi/uutiset/porssifirmat_takovat_kovia_tuloksia_kurjuuden_keskella__tasta_se_johtuu/8360926