7.2.2016: Viron e-kansalaisuuden saanut jo toista tuhatta suomalaista

“Jo reilusti toista tuhatta suomalaista on saanut Viron myöntämän e-kansalaisuuden runsaan vuoden aikana.

Viron e-kansalaisuus on ulkomaan kansalaisille tarkoitettu sähköinen identiteetti, joka helpottaa asioiden hoitamista Virossa.

Lähes joka kuudes Viron uusista e-asukkaista tuli Suomesta, sillä Viron tarjoaman sähköisen identiteetin sai ensimmäisen vuoden aikana yhteensä runsaat 7 200 hakijaa.

Viro on ensimmäinen valtio, joka on tarjonnut digitaalisia henkilökortteja ulkomaan kansalaisille. Niiden hakeminen tuli mahdolliseksi joulukuussa 2014, ja vuoden kuluttua käytännön aloittamisesta e-kansalaisuuksia oli myönnetty kaikkiaan yli 120 valtion asukkaille.

Sekä virolaiset poliitikot että e-kansalaisuusohjelman vetäjät ovat tyytyväisiä siihen, miten innokkaasti hakemuksia on jätetty, kertoo tiedottaja Seiko Kuik Viron poliisi- ja rajavartiolaitoksesta.

– Tavoitteena oli saada 2 000 hakijaa viime vuoden aikana. Uskomme, että hakemusten määrä vain kasvaa tulevaisuudessa, Kuik kertoo STT:lle.

E-kansalainen saa digitaalisen henkilökortin, joka mahdollistaa esimerkiksi dokumenttien sähköisen allekirjoittamisen ja Viron valtion tarjoamien sähköisten asiointipalvelujen käytön.

E-asukas voi myös perustaa yrityksen Viroon käymättä maassa lainkaan. E-kansalaisuus ei anna äänioikeutta eikä mahdollista verotuksen siirtämistä Viroon.”

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/viron-e-kansalaisuuden-saanut-jo-toista-tuhatta-suomalaista/5726442