5.2.2016: Baltiassa rauhoitellaan valtausspekulaatioita: Ei mitään uutta, mutta juuri tämän takia Nato on paikalla

“Baltian maiden puolustusministerit ovat rauhoitelleet kohua amerikkalaisen ajatuspaja RANDin analyysistä, jonka mukaan Venäjä voisi vallata alueen alle kolmessa päivässä. Ministerien mukaan sotilasliitto Nato on juuri tästä syystä lisännyt läsnäoloaan Baltian maissa. Enemmän pahaa mieltä tuntui aiheuttavan tällä viikolla esitetty BBC:n ohjelma, jossa syttyi ydinsota Latvian takia.

RIIKA Amerikkalaisen ajatuspajan tällä viikolla julkaisema analyysi Baltian puolustuksesta herätti hetken närkästystä Suomenlahden eteläpuolella.

Puolustusministerit toisensa jälkeen ilmoittivat, että kyse ei ole varsinaisesta uutisesta, mutta että juuri tämän takia liittolaiset ovat panostaneet alueen puolustukseen.

RANDin analyysin mukaan Venäjä voisi vallata Baltian maat alle kolmessa päivässä. Naton pitäisi sijoittaa alueelle seitsemän prikaatia Venäjän uhan torjumiseksi.

Baltian maat ovatkin menossa ensi kesän Naton Varsovan huippukokoukseen yhteisen kannan kanssa. Maat vaativat alueelleen lisää joukkoja sekä kalustoa.

Nyt Baltian maissa on jatkuvasti liittolaisten joukkoja harjoittelemassa sekä pysyvästi rotatoiva pieni joukko yhdysvaltalaissotilaita.

”Hyvä varoitus liittolaisille”
Latvian puolustusministeri Raimonds Bergmanis uskoo, että Naton on sovittava Varsovan kokouksessa Baltian maiden puolustuksen pitkäaikaisesta ratkaisusta.

Viron puolustusministeri Hannes Hanso huomautti, että RANDin analyysin kaltaiset raportit auttavat liittolaisia ymmärtämään entistä paremmin, miksi alueella pitää olla uskottava sotilaallinen pelote.

Liettuan puolustusministeri Juozas Olekas oli Hanson kanssa samoilla linjoilla. Raportti oli hänen mukaansa ”hyvä varoitus liittolaisille”.

RANDin raportti perustui kahden vuoden aikana tehtyihin sotapeliharjoituksiin. Jo aiemmin tällä viikolla Latvia käsitteli toista fiktiivistä skenaariota.

Ydinsota Latvian takia
Brittiläinen televisioyhtiö BBC näytti ohjelman World War Three: Inside the War Room, jossa Venäjä kiihotti kremlimielistä kansannousua Itä-Latviassa valtaamaan koko maan.

Britannia ja Yhdysvallat vastasivat, ja Venäjä kosti ydinasein.

Latvialaiset tyrmistyivät BBC:n ohjelmasta, sillä ohjelma noudatteli Itä-Ukrainan tapahtumia. Latvian itäisessä Latgalen maakunnassa elää huomattava venäjänkielinen vähemmistö, mutta levottomuuksia siellä ei ole ollut.

Sattumalta Latvian ulkoministeri Edgars Rinkevičs vieraili ohjelman lähetysaikaan Britanniassa, jossa tapasi kollegansa Philip Hammondin. Hammond vahvisti, että ohjelma ei peilaa maan virallista kantaa.

Mutta myöskään Venäjä ei ollut vaikuttunut. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kuvasi ohjelmaa heikkolaatuiseksi tuotteeksi, jonka kuluttamiseen ei kannata tuhlata aikaa.”

http://yle.fi/uutiset/baltiassa_rauhoitellaan_valtausspekulaatioita_ei_mitaan_uutta_mutta_juuri_taman_takia_nato_on_paikalla/8650520

 

 

5.2.2016: Raportti: Venäjä pystyisi valtaamaan Baltian maat alle kolmessa päivässä

“Amerikkalaisen ajatuspajan mukaan sotilasliitto Natolle jäisi kolme huonoa vaihtoehtoa, jos Venäjä valtaisi Baltian maat. Naton pitäisi sijoittaa seitsemän prikaatia Baltiaan Venäjän aiheuttaman uhkan torjumiseksi.

Venäjän armeijan panssarikalustoa Krimillä maaliskuussa 2014. Raportin mukaan Naton johtajille jäisi vain kolme huonoa vaihtoehtoa, jos Venäjä valtaisi Baltian maat.

Venäjä voisi kukistaa sotilasliitto Naton joukot Virossa, Latviassa ja Liettuassa 60 tunnissa. Tällainen nopea tappio jättäisi Natolle vain rajoitetun määrän huonoja toimintavaihtoehtoja, arvioi raportissaan amerikkalainen ajatuspaja RAND Corporation.

Ajatuspaja suoritti vuosina 2014 ja 2015 useita sotapeliharjoituksia, joiden tarkoituksena oli simuloida Venäjän hyökkäystä Baltian maihin. Harjoitusten perusteella Nato ei pysty onnistuneesti puolustamaan haavoittuvimpia jäsenvaltioitaan.

Simulaatioihin osallistui sotilasasiantuntijoita, jotka esittivät kuvitellun konfliktin molempia osapuolia. Harjoituksissa Venäjän joukoilta kesti korkeintaan 60 tuntia päästä Tallinnan ja Riian liepeille.

Naton kolme vaihtoehtoa
Raportin mukaan Naton johtajille jäisi vain kolme huonoa vaihtoehtoa, jos Venäjä valtaisi Baltian maat. Ensinnäkin sotilasliitto voisi tehdä viivästyneen vastahyökkäyksen ajaakseen Venäjän joukot pois alueelta.

Onnistunutkin vastahyökkäys tulisi kalliiksi, aiheuttaisi paljon kuolonuhreja ja sillä olisi arvaamattomia poliittisia seuraamuksia.

Toinen vaihtoehto olisi kylmän sodan oppien mukainen “massiivinen kosto”. Sotilasliitto voisi uhata ydinaseilla Venäjää, jos maa ei suostuisi vetäytymään valtaamiltaan alueilta.

Tällainen uhkaus voisi johtaa Yhdysvaltojen ja Venäjän väliseen ydinsotaan. RAND Corporation pitää ydinaseisiin turvautumista kuitenkin epätodennäköisenä.

Kolmas vaihtoehto olisi luovuttaa vallattujen alueiden hallinta Venäjälle. Raportin mukaan tämä skenaario voisi johtaa uuteen kylmään sotaan tai jopa Naton romahtamiseen.

Lisäjoukot vähentäisivät uhkaa
RAND Corporationin mukaan Naton pitäisi sijoittaa noin seitsemän prikaatia Baltiaan, jotta Venäjän aiheuttama uhka voitaisiin torjua. Kolmen prikaateista tulisi olla raskaasti panssaroituja. Lisäjoukot maksaisivat Natolle noin 2,7 miljardia dollaria vuodessa.

Naton prikaati koostuu yleensä noin 3 000–5 000 sotilaasta, joten seitsemään prikaatiin kuuluisi yhteensä 21 000–35 000 sotilasta.

RAND Corporation on alunperin lentokonevalmistaja Douglas Aircraft Companyn perustama tutkimuslaitos, joka tarjoaa tutkimus- ja analyysipalveluitaan Yhdysvaltain asevoimille.”

http://yle.fi/uutiset/raportti_venaja_pystyisi_valtaamaan_baltian_maat_alle_kolmessa_paivassa/8649977