4.5.2015: Venäläinen avaruusalus putoaa viikonloppuna

“Venäläinen Progress-huoltoalus putoaa luultavasti Maahan viikonloppuna.

Venäjä laukaisi miehittämättömän huoltoaluksensa 28.4. Aluksen piti viedä tarvikkeita Kansainväliselle avaruusasemalle, mutta yhteys alukseen menetettiin jo pian sen irtaannuttua kantoraketista. Se on niin matalalla radalla, että putoaa Maahan tämänhetkisen arvion mukaan lauantaina 9.5.

– Tarkkaa putoamisaikaa ei pystytä vielä arvioimaan, koska yläilmakehän tiheys ja siten myös jarrutuksen voimakkuus muuttuu jatkuvasti, kertoo professori Markku Poutanen Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.

Progress-alus on suunniteltu tuhoutumaan ilmakehässä, koska normaalisti se ohjataan hallitusti ilmakehään sen suoritettua tehtävänsä avaruudessa. Nyt alusta ei voi ohjata, joten putoaminen tapahtuu hallitsemattomasti.

Aluksessa on 2,4 tonnia avaruusasemalle tarkoitettua tavaraa. Aluksen massa on yli seitsemän tonnia. Vain telakointiportin ja joidenkin muiden osien uskotaan selviävän maahan asti.

Aluksen putoamisesta ei aiheudu vaaraa Suomessa. Aluksen tuhoutuminen korkealla ilmakehässä aiheuttaa suuren valoilmiön, joka näkyy useissa paikoissa. Suomessa valoilmiötä ei voi havaita. Aluksen radan kaltevuus on 51 astetta päiväntasaajaan nähden, ja pohjoisimmillaan se on Saksan korkeudella.”

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/venalainen-avaruusalus-putoaa-viikonloppuna-ei-vaaraa-suomessa/5055660

Vastaa