4.2.2016: Timo Soini rukoilee tänään Obaman kanssa – mistä on kyse?

“Ulkoministeri Timo Soinilla on ollut kiireinen virallinen vierailu Yhdysvalloissa. Yhdessä tapaamisessa hän kuitenkin aikoo rentoutua. Se on kansallinen rukousaamiainen presidentti Barack Obaman kanssa.

Soini on tavannut useamman päivän ajan Yhdysvaltain valtionjohtoa muun muassa arktisista asioista, mutta torstaiaamuna paikallista aikaa tapahtuu jotain, mitä hän odottaa.

– Rukousaamiainen on todella hyvähenkinen ja rento tapahtuma, jossa puhutaan kauniista asioista kuten esimerkiksi lähimmäisenrakkaudesta. Siellä keskustellaan, presidentti Obama pitää puheen ja kyllä siellä muutama rukouskin rukoillaan.

Kyseessä on 64. kansallinen rukousaamiainen, joka järjestetään Washingtonissa. Paikalla on Yhdysvaltain edustajanhuoneen poliitikkoja. Soini on mukana toista kertaa. Ennen Soinia tapahtumaan on osallistunut Suomesta muun muassa Päivi Räsänen.

– Se on kaunis ja arvokas tilaisuus, jota oikein odotan. Paikalla on ministereitä ja kansanedustajia kymmenistä eri maista. Se on rauhoittumisen lisäksi hyvä tilaisuus tavata vanhoja tuttuja ja tehdä uusia, Soini kertoo.

Rukousaamiainen on saanut kritiikkiä muun muassa Ethics:in Washingtonin-järjestöltä, jonka mielestä tapahtuma ei saisi olla valtion rahoittama.  Rukousaamiaista on kutsuttu kriittisissä lausunnoissa mystiseksi sisäpiiritapahtumaksi.”

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/timo-soini-rukoilee-tanaan-obaman-kanssa-mista-on-kyse/5721058