3.3.2016: Britannia ja Ranska rakentamaan miljardien hintaista sotalennokkia

“Britannia ja Ranska alkavat kehittää huippumodernia ohjaajatonta lentokonetta, joka pystyy taistelutehtäviin. Kumpikin maa käy parhaillaan ilmasotaa Syyriassa ja Irakissa. Uuden lennokin odotetaan olevan käytössä vuoden 2030 jälkeen.

Ranska ja Britannia ovat sopineet kahden miljardin euron hintaisesta hankkeesta, millä maat kehittävät yhdessä uuden monikäyttöisen ohjaajattoman sotilaskoneen. Asiasta ilmoitettiin torstaina Britannian pääministerin David Cameronin ja Ranskan presidentin Francois Hollanden tapaamisen yhteydessä Amiensissa Ranskassa.

Uusi lentokone olisi monikäyttöinen, joka tarkoittaa, että se pystyisi esimerkiksi tiedusteluun ja ilmaiskuihin maa- tai merimaaleja vastaan. Ranskan ja Britannian tavoitteena on saada käyttöönsä Euroopan nykyaikaisin miehittämätön sotilaskone.

Lennokkien sotakäyttö yleistynyt
Lennokkeja, tai miehittämättömiä lentokoneita on kehitetty sotilaskäyttöön monissa maissa, ja niiden käyttö on yleistynyt 2000-luvulla. Lennokkeja ovat käyttäneet sodissa muun muassa Yhdysvallat, Venäjä ja Israel. Useimmiten niiden tehtävänä on vastapuolen joukkojen tiedustelu.

Lennokkeja ohjataan etäohjauksella. Niiden etuna tavallisiin lentokoneisiin verrattuna on se, että lennokki on “helpompi” lähettää vahvasti puolustetullekin alueelle, koska omia ihmishenkiä ei riskeerata.

Lennokit voivat myös pysytellä kohdealueen yllä pitkiä aikoja, uusimmat mallit jopa vuorokauden yhtä mittaa.

Reaper ainoa taistelulennokki
Toistaiseksi maailman ainoa käytössä oleva taistelutehtäviin suunniteltu ohjaajaton lentokone on Predator-tiedustelulennokista kehitetty amerikkalainen General Atomics MQ-9 Reaper. Sen aseistuksena voi olla pommeja ja ohjuksia – joita toki oli asennettu jo Predatoriinkin. Yhdysvaltain lisäksi Reaperia käyttävät tai ovat tilanneet Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Hollanti.

Ohjaajattomien taistelulentokoneiden kehittäminen on kuitenkin yleistymässä, ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan ne ovat sotilasilmailun tuleva suunta. Tähän yhteyteen liittyy myös Britannian ja Ranskan hanke.

Reaper on potkurikone, eikä lentokoneena erityisen moderni, vaikka sen laitteistot ovatkin viimeistä huutoa. Brittien ja ranskalaisten yhteisprojekti ja muut uudet alan kehityshankkeet ovat sen sijaan suihkukoneita, jotka on suunniteltu tutkassa huonosti näkyviksi.

Ruotsi mukana toisessa projektissa
Euroopassa on toinenkin monikansallinen projekti taistelukäyttöön kykenevän lennokin rakentamiseksi. Sitä toteuttaa ranskalaisen Dassaultin johtama teollisuusryhmä, johon kuuluu muiden muassa ruotsalainen Saab.

Tämä nEUROn-niminen lennokkiprojekti on jo koelentovaiheessa. Koelentoja on tehty myös Ruotsissa. Hankkeen tarkoitus on paitsi tuottaa lennokkiprototyyppi, antaa eurooppalaisille ilmailuyrityksille kokemusta miehittämättömien lentokoneiden rakentamisesta.

nEUROn on hinnaltaan noin 400 miljoonaa euroa, joten brittien ja ranskalaisten projekti on viisi kertaa kalliimpi.

Missä lennokkeja käytetään?
Ohjaajattomia lentokoneita käytetään kaikissa niissä tulevaisuuden sodissa ja pienemmissä konflikteissa, joihin osallistuu maita joilla lennokkeja on.

Lennokkeja pyrkivät hankkimaan myös sotien pienemmät tai köyhemmät osapuolet. Esimerkiksi sotilaallisesti voimakkaan Israelin vastustaja, Libanonissa toimiva Hizbollah-järjestö on hankkinut lennokkeja Iranista.

Alan uranuurtaja on Yhdysvallat. Se on käyttänyt lennokkeja vuosien ajan ilmaiskuihin al-Qaidan ja Isisin kohteita vastaan monissa maissa. Iskujen uhreiksi on joutunut myös sivullisia.

Suomen armeijalla on pienehkö määrä tiedustelulennokkeja, mutta ei aseistettuja. Myöskään Venäjällä ei tiettävästi ole käytössä ilmaiskuihin kykeneviä lennokkeja, vaikka sellaisia on sielläkin suunnitteilla.”

http://yle.fi/uutiset/britannia_ja_ranska_rakentamaan_miljardien_hintaista_sotalennokkia/8717643