29.9.2015: Taifuunissa kuollut kaksi ja satoja loukkaantunut Taiwanissa

“Taiwanissa kaksi ihmistä on kuollut ja yli 300 loukkaantunut, kun taifuuni pyyhkäisi saaren yli.
Hirmumyrsky Dujuan on jo siirtynyt länteen Kiinan rannikolle.

Ennakkovaroituksista huolimatta Dujuan pääsi yllättämään monet Taiwanissa, sillä myrsky sai lisää voimaa juuri ennen saapumistaan. Useat loukkaantuneista ovat saaneet vammoja tuulen lennättämistä esineiden pirstaleista.

Tänään aamulla Suomen aikaa noin puoli miljoonaa taiwanilaista oli ilman sähköä taifuunin jäljiltä. Myös useat keskeiset tieyhteydet olivat poikki.

Yli 12 000 ihmistä evakuoitiin Dujuan-myrskyn alta.

Taiwan on kokenut kovia alkusyksystä, sillä edellinen taifuuni Soudelor tuhosi saarta elokuussa.

Kiinassa Dujuan on iskenyt esimerkiksi Putianin rannikkokaupunkiin. Kiinasta ei ole toistaiseksi saatu tietoja mahdollisista tuhoista tai uhreista.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1443487398085.html