29.5.2015: Hallitusohjelma linjaa: Suomalainen hoitaa pian kaikki asiansa netissä

“Suomalaisten asiointia virastoissa halutaan jatkossa helpottaa turhaa byrokratiaa karsimalla. Tämä on kirjattu myös tuoreeseen hallitusohjelmaan. Julkisia ja myös yksityisiä palveluja halutaan yhä enemmän siirtää verkossa hoidettaviksi. Käytännössä muutokset näkyvät kansalaisten arjessa.

Suomalaisille rakennetaan parhaillaan sähköistä sivustoa eli palvelunäkymää, jossa voi jo tämän vuoden lopussa hoitaa virastoasioita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi päivähoitopalveluita, asumista, äänestämistä tai vaikkapa ajoneuvoasioita voi sujuvasti hoitaa saman sivuston kautta.

Sivuston kautta tiedot välittyvät sujuvasti viranomaiselta toiselle, jatkossa myös yksityiseltä julkiselle –  ja päinvastoin. Sivulla voi vaikkapa tutustua laajaan päivähoitotarjontaan ja hakea haluamaansa päivähoitopaikkaa. Lopulta päätös paikan saamisesta ilmestyy kätevästi samalle sivulle.
– Kansalaisten tulisi saada enemmän palveluita sähköisesti käyttöön ja kansalainenhan on Suomessa jo tottunut käyttämään näitä sähköisiä palveluita ja itse asiassa on ollut näihin toiveitakin. Palvelut on käytettävissä aika ja paikkariippumattomasti ja sillä tavalla myöskin tasavertaisesti kaikille, sanoo julkisen hallinnon ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen Valtiovarainministeriöstä.

Virosta mallia

Palvelunäkymää rakennetaan parhaillaan Virossa jo käytössä olevan mallin pohjalta. Siellä on kehitetty niin kutsuttu palveluväylä, joka mahdollistaa eri järjestelmien yhteensopivuuden. Verkkosivuille mennään pankkitunnuksilla, henkilökortilla tai tulevaisuudessa yhä enemmän puhelimessa mobiilitunnisteella.

–  Aina on se vaara, että kun kaikki munat ovat samassa korissa, voiko joku murtautua sinne, voiko tulla tietovuotoja. Entä sitten, jos se identiteetti kaapataan ja joku tuntematon pääsee kaikkiin palveluihin. Tämä on ikuinen ongelma, ei tähän ole  mitään täydellistä ratkaisua, myöntää tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen.

Avustettua asiointia

Kaikilla suomalaisilla ei ole käytössään nettiä, älypuhelinta tai pankkivarmenteita. Entä iäkkäät tai vammaiset, kuinka he toimivat? Karjalaisen mukaan kaikille tarvitseville tullaan järjestämään avustettua asiointia, ketään ei jätetä yksin.

– Tanskassahan on viety tää sähköinen toimintatapa eteenpäin ja siellä on tällä hetkellä tilanne, että noin 10 prosenttia kansasta tarvitsee tällaista avustettua asiointia, Karjalainen sanoo.

Järvinen painottaa, että itsepalveluun perustuva asiointi vaatii kansalaisilta taitoa ja välineitä.
– Täytyy todellakin muistaa, että ihan kaikki suomalaiset eivät vielä ole mitään internetnörttejä ja jopa peruspalveluissa on ongelmia.

Hallitusohjelmassa digitalisoinnilla yritetään nyt löytää kokonaan uusia tapoja toimia yli ministeriöiden ja hallinnonalojen. Uudistus tuo satojentuhansien eurojen säästöt.

– Jos se oikeesti toteutuu kuten tässä hallitusohjelmassa on sanottu, että puretaan näitä siiloja ja hallintorajoja, niin se on ihan loistava juttu. Toivottavasti hallitus pystyy siihen, se ei oo nimittäin mikään helppo tehtävä, Järvinen myöntää. ”

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hallitusohjelma-linjaa-suomalainen-hoitaa-pian-kaikki-asiansa-netissa/5143352

Vastaa