28.6.2015: Tsipras vahvistaa: Pankit kiinni ja nostorajoitukset käyttöön

“Kreikan pääministeri vakuuttaa, että ihmisten säästöt ovat turvassa rajoituksista huolimatta ja syyttää velkojia siitä, että näin äärimmäisiin toimiin on pakko ryhtyä. Samaan aikaan Ateenassa osoitetaan mieltä EU:ta vastaan.

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras vahvisti sunnuntai-iltana, että maan pankit ja pörssi pidetään suljettuina. Myös pääoman liikkeitä rajoitetaan. Kreikan hallitus ei ole tarkentanut, kuinka kauan rajoitukset ovat voimassa ja pankit kiinni.

Kreikan keskuspankki suositteli näitä toimenpiteitä hallitukselle sunnuntaina pidetyssä kokouksessa. Tsipras rauhoitteli kokouksen jälkeen kreikkalaisia ja vakuutti, että ihmisten säästöt ovat turvassa rajoituksista huolimatta.

Kreikan pääministeri syytti myös maan velkojia, Euroopan komissiota, Euroopan keskuspankkia ja Kansanvälistä valuuttarahastoa siitä, että näin äärimmäisiin toimiin on pakko ryhtyä.

Tsipras on pyytänyt  lainoittajilta muutaman päivän lisäaikaa velkojen maksuun. Kreikan on määrä maksaa IMF:lle takaisin 1,6 miljardin euron lainaerä tiistaihin mennessä.

Kreikan parlamentin lähistöllä Ateenssa on meneillään mielenosoitus EU:ta ja IMF:ää vastaan. Protesti on kuitenkin pienempi kuin monet muut viimeaikojen mielenosoitukset. Uutistoimisto Reutersin mukaan mielenosoituksessa jaellaan lehtisiä, joissa lukee muun muassa “Drakmakin olisi parempi kuin alistuminen”.”

http://yle.fi/uutiset/tsipras_vahvistaa_pankit_kiinni_ja_nostorajoitukset_kayttoon/8110944