27.12.2015: Iran perui jopa jalkapallo-ottelut – Pääkaupungin Teheranin ilmansaasteet vaarallisella tasolla

“Ilmansaasteiden kanssa kamppaileva Teheran perui sunnuntaina terveyssyistä kaksi jalkapallo-ottelua. Jo aiemmin viikolla miljoonakaupungissa suljettiin kouluja vaarallisen korkeiksi nousseiden päästöarvojen takia.

Teheranin terveysviranomaiset päättivät siirtää kaksi pääsarjan jalkapallo-ottelua pelattavaksi myöhemmin, kun kaupungissa mitattiin hälyttävän korkeita ilmansaastearvoja.

Maailman terveysjärjestön WHO:n suositusten mukaan ilmanlaatua mittaava indeksi pitää olla nollan ja 50:n välillä. Sunnuntaina Teheranissa mittari nousi 132:een.

Ongelmana autot ja moottoripyörät
Pääsyy Iranin pääkaupungin saasteongelmiin löytyy kaduilta. 14 miljoonan asukkaan Teheranissa on viisi miljoonaa autoa ja lähes yhtä monta moottoripyörää, jotka tuottavat arviolta 80 prosenttia kaupungin ilmansaasteista.

Tällä hetkellä Teheranin ilmanlaatu on niin heikko, että asukkaita kehotetaan esimerkiksi välttämään kaikenlaista urheilua.

Nyt peruutettujen jalkapallo-otteluiden lisäksi Teheranissa ja sen ympäristössä sijaitsevia kouluja suljettiin aiemmin tällä viikolla kolmeksi päiväksi.

Pitkään jatkunut riesa
Teheranin huono ilmanlaatu ei ole uusi ilmiö. Viime joulukuussa lähes 400 ihmistä joutui sairaalahoitoon saasteiden aiheuttamien hengitystie- ja sydänongelmien takia.

Useat parlamentaarikot vaativat hallitusta tilille pääkaupungin elinoloista.

– Kahtena viime vuotena asiasta on syytetty maahantuotua bensiiniä. Mikähän selitys mahtaa olla tällä kertaa? vanhoillisten kansanedustaja Hamid Rasaie kysyi.”

http://yle.fi/uutiset/iran_perui_jopa_jalkapallo-ottelut_-_paakaupungin_teheranin_ilmansaasteet_vaarallisella_tasolla/8554406