25.7.2015: Tunisia hyväksyi uuden terrorisminvastaisen lain – kuolemantuomio takaisin

“Uusi laki hyväksyttiin noin kuukausi tunisialaiselle rannalle tehdyn terrori-iskun jälkeen.

Tunisian parlamentti hyväksyi perjantaina uuden lain, jonka tarkoituksena on antaa maan viranomaisille lisää valtuuksia torjua ääri-islamistien uhkaa.

Terrorismilain puolesta äänesti 174 edustajaa ja kymmenen pidättäytyi äänestämästä. Yksikään edustaja ei vastustanut lakia.

Uudesta laista päätettiin noin kuukausi sen jälkeen, kun asemies surmasi 38 turistia tunisialaisella rannalla. Iskun tekijäksi ilmoittautui ääri-islamistinen Isis-järjestö.

Tunisiaa koetteli terrori-isku myös maaliskuussa, jolloin 21 turistia kuoli museoon tehdyssä hyökkäyksessä pääkaupunki Tunisissa. Isis sanoi olevansa myös tuon iskun takana.

Tunisiassa sekä maalliset että islamistiset puolueet ovat kannattaneet uutta lakia, mutta muutos on saanut osakseen kovaa arvostelua kansalaisjärjestöiltä.

Kriitikot ovat tuominneet erityisesti sen, että uuden lain myötä monista rikoksista voidaan jälleen tuomita kuolemanrangaistukseen. Uutistoimisto AFP:n mukaan Tunisiassa ei ole käytännössä käytetty kuolemantuomiota viimeisen 25 vuoden aikana.”

http://yle.fi/uutiset/tunisia_hyvaksyi_uuden_terrorisminvastaisen_lain__kuolemantuomio_takaisin/8180744