23.1.2016: “Avoin tarkastus” paljasti: Googlella kymmenien miljoonien verorästit Britanniassa

“Teknologian suuryhtiö Google maksaa Britanniassa 130 miljoonan punnan verorästit. Summa vastaa 172 miljoonaa euroa. Verojen määrä nousi sen jälkeen kun Googlen tileille oli tehty saarivaltiossa “avoin tarkastus”, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Googlea on epäilty aktiivisesta veronkierrosta.

Britannia on yksi Googlen suurimmista markkina-alueista. Se maksoi vuonna 2013 veroja 20,4 miljoonaa puntaa. Esimerkiksi viime vuoden tulos Googlella Britanniassa oli 3,8 miljardia puntaa.

Googlen suurin markkinasektori Britanniassa on internetmainosmyynti.

Googlen Euroopan-toimintojen johtaja Matt Brittin painotti, että kansainväliset verotuksen säännöt ovat muuttumassa. Hänen mukaansa Britannia on soveltamassa niitä etunenässä, ja seurauksena Google muuttaa toimintatapaansa maassa.

BBC:n mukaan Google aikoo maksaa aiempaa enemmän veroja Britanniassa myös vastedes.

Brittiverottaja on tehnyt kuusi vuotta kestäneen selvityksen kansainvälisten yritysten veronmaksusta. Verottaja on ollut huolissaan siitä, miten vähän Britanniassa toimivat, mutta pääkonttoriaan muualla pitävät yritykset maksavat veroja Britanniaan. Google ei ole suuryrityksistä ainoa, BBC muistuttaa.”

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1195015216517/artikkeli/+avoin+tarkastus+paljasti+googlella+kymmenien+miljoonien+verorastit+britanniassa.html