21.5.2015: Liettuan presidentti: Venäjän invaasio Baltian maihin on jo käynnissä

“Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite ei usko Vladimir Putinin vetäytyvän Ukrainasta.
Dalia Grybauskaite Latvian yleisradion haastattelussa. (http://ltv.lsm.lv)

– Käynnissä on sota. Minskin sopimuksia ei noudateta, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite toteaa Latvian yleisradion haastattelussa, kun häneltä kysytään allekirjoittaako hän viimesyksyisen toteamuksensa siitä, että Ukrainassa käydään ”todellista sotaa”.

Grybauskaiten mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole vetäytymässä Ukrainasta, vaan pikemminkin päinvastoin.

– Paluuta ei ole. Hänen aikomuksenaan on ruokkia epävakautta Ukrainassa, presidentti sanoo.

Grybauskaiten mielestä on turha spekuloida sillä, mihin Putin pyrkii. Hänen mukaansa on tärkeintä pitää mielessä sekä Ukrainan että EU:n pyrkimykset kriisin ratkaisemiseksi.

– Ukrainan kansan tavoitteena on vapaus, itsenäisyys ja kulku kohti Eurooppaa.

”Pahempaa kuin Stalinin aikaan”

Grybauskaiten mukaan Venäjän hallinnon toiminta niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin on muuttunut sen jälkeen, kun Vladimir Putin otti jälleen ohjat käsiinsä nykyisen pääministerin Dmitri Medvedevin vuonna 2012 päättyneen presidenttikauden jälkeen.

– Venäjä oli (Medvedevin aikaan) sisäisesti demokraattisempi ja ystävällisempi naapureitaan kohtaan. Sitten Venäjän johto muuttui, ja saimme, mitä saimme. Siksi meidänkin on sopeuduttava, Grybauskaite toteaa.

– Onko Venäjällä oikeasti aikomus hyökätä Baltian maihin, toimittaja kysyy Grybauskaitelta.

– Tällä ei voi spekuloida, mutta eräänlainen invaasio Baltian maihin on jo käynnissä, hän vastaa.

– Tarkoitan kyberhyökkäyksiä, informaatiosotaa ja propagandahyökkäyksiä. Se ei ole tavanomaista (sodankäyntiä), mutta kyse on sodan ensimmäisistä elementeistä. Me kohtaamme tätä jo nyt, presidentti toteaa.

Grybauskaite mainitsee myös Venäjälle kuuluvan Kaliningradin. Venäjällä on tärkeä laivastotukikohta Liettuan ja Puolan välissä Itämeren rannalla sijaitsevalla alueella.

– Kohtaamme Kaliningradin ja Liettuan välisellä rajalla jatkuvasti kasvavaa militarisointia ja lisääntyvää aggressiivista harjoittelutoimintaa, joka on suunnattu Länttä ja Liettuaa vastaan.

Grybauskaiten mukaan Venäjän propaganda on ”pahinta mahdollista”.

– He käyttäytyvät vielä pahemmin kuin Stalinin aikaan. Enemmän valheita, enemmän bluffia, Grybauskaite lataa.

Hänen mielestään propagandalta puolustautumisen lisäksi tulisi myös keskittyä paljastamaan Venäjän valheita.

– Kansa on tehtävä immuuniksi näille valheille, bluffaukselle ja raa’alle propagandalle, Grybauskaite toteaa.”

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/dali_grybauskaite_haastattelu-36333

Vastaa