20.6.2016: Juutalaistaustainen näyttelijä Anton Yelchin murhattiin(?) juuri kesäpäivänseisauksen alla ja pääsi “27-klubiin”

“Anton Yelchin (ven. Анто́н Ви́кторович Ельчи́н, Anton Viktorovitš Jeltšin, 11. maaliskuuta 1989 Leningrad, Neuvostoliitto – 19. kesäkuuta 2016 Los Angeles, Yhdysvallat oli venäläissyntyinen yhdysvaltalainen elokuva- ja televisionäyttelijä.

Hänet tunnetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Pedon sydän, House of D, Alpha Dog, Charlie Bartlett, Terminator – Pelastus, Star Trek ja Star Trek Into Darkness sekä televisiosarjassa Huff – terapian tarpeessa. Hän esiintyy myös Star Trek Beyond -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa heinäkuussa 2016.

Yelchinin äiti on Irina Korina ja isä Viktor Jeltšin. Molemmat ovat entisiä taitoluistelijoita ja esiintyivät 15 vuoden ajan Leningradin jääbaletissa. Antonin vanhemmat olisivat kansallisen menestyksensä perusteella olleet oikeutettuja osallistumaan vuoden 1972 talviolympialaisiin Sapporossa, mutta heistä kertovien lehtiartikkeleiden mukaan Neuvostoliiton viranomaiset estivät osallistumisen, syynä parin juutalaisuus. Yelchin oli vasta noin puolivuotias, kun hän muutti vanhempiensa kanssa Yhdysvaltoihin. Hänen isänsä toimii nykyään luisteluvalmentajana.

Yelchin kuoli kesäkuussa 2016 tapaturmaisesti jäätyään kotipihassaan puristuksiin autonsa ja postilaatikon väliin.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anton_Yelchin

Näyttelijän väitetään siis joutuneen 19.6.2016 Yhdysvalloissa oman autonsa yliajamaksi ja jääneen auton ja postilaatikon väliin…

27-kerholla tarkoitetaan 27 vuotiaina kuolleita (murhattuja) henkilöitä. Näitä ovat muun muassa:

Kurt Cobain, Brian Jones, Jimi Hendrix, Janis Joplin ja Jim Morrison.