2.5.2015: Miehen uskotaan tartuttaneen ebolan seksin välityksellä viisi kuukautta parantumisen jälkeen

“Yhdysvaltain terveysviranomaiset suosittelevat ebolasta parantuneita välttämään suojaamatonta seksiä toistaiseksi. Aiemmin kondomin käyttöä suositeltiin kolmen kuukauden ajan parantumisen jälkeen.

Ebolavirusta saattaa löytyä taudista parantuneiden miesten siemennesteestä lähes kaksi kertaa kauemmin kuin aikaisemmin on uskottu.

Tähän asti ebolavirusta on arvioitu löytyvän taudin sairastaneiden siemennesteestä noin kolmen kuukauden ajan. Uusi tapaus Länsi-Afrikassa kuitenkin osoittaa, että virusta voi olla siemennesteessä vielä viisi kuukautta parantumisen jälkeen.

Perjantaina julkaistun raportin mukaan 44-vuotias liberialainen nainen sai ebolatartunnan todennäköisesti 46-vuotiaalta mieheltä, jolla oli taudin oireita viime syyskuussa. Nainen sairastui maaliskuussa, viikko sen jälkeen, kun hän oli harrastanut miehen kanssa seksiä. Nainen kuoli.

Mies oli harrastanut seksiä samoihin aikoihin myös toisen naisen kanssa. Tämä nainen ei saanut tartuntaa.

Ebolaviruksen tiedetään tarttuvan ebolapotilaan verestä tai muista eritteistä, kuten virtsasta, syljestä, hiestä ja siemennesteestä. Terveysviranomaisten mukaan potilaat eivät voi parannuttuaan levittää tautia muutoin kuin mahdollisesti ehkä siemennesteen välityksellä.

Yhdysvaltain tartuntatautikeskuksen CDC:n mukaan Liberiassa, Guineassa ja Sierra Leonessa on tutkittu muutamia tuoreita ebolatartuntoja, joiden on epäilty tulleen seksin kautta. Tapauksia ei ole kuitenkaan vahvistettu.

CDC yrittää nyt selvittää, kuinka kauan ebolavirusta löytyy taudista parantuneiden eritteistä ja kuinka todennäköistä tartunta seksin välityksellä on.

Liberian hallitus on suositellut jo aiemminkin, että ebolasta selvinneiden pitäisi käyttää kondomia, kunnes epäilyt ebolan tarttumisesta seksissä saadaan joko kumottua tai vahvistettua.”

http://yle.fi/uutiset/miehen_uskotaan_tartuttaneen_ebolan_seksin_valityksella_viisi_kuukautta_parantumisen_jalkeen/7967224

 

Vastaa