18.2.2016: Britannia-sovun hakeminen loppusuoralle: Saako hyviä uutisia Venäjä vai EU?

“EU-maiden johtajat pyrkivät löytämään tänään alkavassa huippukokouksessa sovun, jolla Britannia saataisiin pysymään unionin jäsenenä.

Pääministeri David Cameron haluaa uudistaa Britannian EU-jäsenyyden ehtoja, ennen kuin britit äänestävät jäsenyytensä jatkosta.

Asiantuntija-arvioiden mukaan Venäjä olisi hyvillään Britannian EU-erosta, joka olisi unionille kova isku. Muun muassa pääministeri Juha Sipilä on kommentoinut, että eroskenaario on katastrofaalinen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) uskoo, että Britannian kanssa päästään kaksipäiväisessä huippukokouksessa sopuun. Valtiojohtajat käsittelevät Britannia-kysymystä sekä tänä iltana että huomisaamuna, jolloin sopimus pyritään viimeistelemään.

Valtiojohtajien pöydällä on tänään sopimusluonnos, jonka vaikeimmat yksityiskohdat ovat vielä auki. Cameron haluaa jäädyttää muualta EU:sta tulevien työntekijöiden sosiaalitukia ja rajoittaa ulkomaille maksettavia lapsilisiä.

Cameron haluaa takuut myös siitä, että Britannia voi jäädä syvenevän EU-yhteistyön ulkopuolelle. Lisäksi Cameron haluaa varmistaa, että euron ulkopuolisia maita ei syrjitä EU-päätöksenteossa.

Kysymykset ovat Cameronille keskeisiä, sillä niiden avulla hän voi määrittää Britannian paikkaa unionissa. Monet britit perustelevat EU-eroa sillä, että Britannia on jo nyt sekä euron että Schengen-alueen ulkopuolella.

Cameron puolustaa Britannian EU-jäsenyyttä, koska sen avulla maa pääsee hyötymään unionin yhteisistä sisämarkkinoista.

Diplomaattilähteiden mukaan Britannia tunnustaa euroalueen yhteistyön kuten pankkiunionin hyödyt, muttei halua olla itse syvenevässä integraatiossa mukana.

Turkki perui tulonsa

Huippukokouksen toinen pääaihe on pakolaiskriisi, josta ei ole tiedossa uusia avauksia.

– Kaikki pakolaiskriisin hoitoa koskevat päätökset on tehty. Huomio on toimeenpanossa, sanoi kokousta valmisteleva korkea virkamies eilen Brysselissä.

Toimeenpano on ollut jumissa syksystä lähtien. Kriittisimmät päätökset liittyvät Turkki-yhteistyön toimeenpanoon. Turkki pystyy halutessaan kontrolloimaan Eurooppaan tulevien pakolaisten määrää.

Turkin pääministerin Ahmet Davutoglun oli määrä osallistua huippukokouksen yhteydessä pidettäviin neuvotteluihin, mutta hän perui tulonsa Ankaraan kohdistuneen pommi-iskun takia.

Peruutus laskee pakolaiskriisiä koskevien keskustelujen painoarvoa, sillä päätöksiä on vaikea edistää ilman Turkin läsnäoloa. Saksan liittokansleri Angela Merkel on pannut arvovaltansa peliin ja laskenut paljon Turkki-yhteistyön onnistumisen varaan.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää Turkki-yhteistyötä keskeisenä pakolaiskriisin hoidossa. Suomen huolena kuitenkin on, että pakolaisten reitti siirtyy yhä vahvemmin kohti Suomen itärajaa, jos Turkista Balkanille kulkeva reitti menee tukkoon.

Asia nousi esiin eilen eduskunnan suuren valiokunnan keskusteluissa. Valiokunta korosti, että EU:lla on oltava valmius seurata muuttoliikkeen kehittymistä ja kyky reagoida tarvittaessa uusiin reitteihin.”

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/britannia-sovun-hakeminen-loppusuoralle-saako-hyvia-uutisia-venaja-vai-eu/5744590

 

18.2.2016: Turkki perui tulonsa EU-maiden huippukokoukseen

“Vaikeimmat jäsenyysehtojen yksityiskohdat yhä auki.

EU-maiden johtajat pyrkivät löytämään tänään alkavassa huippukokouksessa sovun, jolla Britannia saataisiin pysymään unionin jäsenenä. Huippukokouksen toinen pääaihe on pakolaiskriisi, josta ei ole tiedossa uusia avauksia.

– Kaikki pakolaiskriisin hoitoa koskevat päätökset on tehty. Huomio on toimeenpanossa, sanoi kokousta valmisteleva korkea virkamies eilen Brysselissä.

Toimeenpano on ollut jumissa syksystä lähtien. Kriittisimmät päätökset liittyvät Turkki-yhteistyön toimeenpanoon. Turkki pystyy halutessaan kontrolloimaan Eurooppaan tulevien pakolaisten määrää. Turkin pääministerin Ahmet Davutoglun oli määrä osallistua huippukokouksen yhteydessä pidettäviin neuvotteluihin, mutta hän perui tulonsa Ankaraan kohdistuneen pommi-iskun takia.

Peruutus laskee pakolaiskriisiä koskevien keskustelujen painoarvoa, sillä päätöksiä on vaikea edistää ilman Turkin läsnäoloa. Saksan liittokansleri Angela Merkel on pannut arvovaltansa peliin ja laskenut paljon Turkki-yhteistyön onnistumisen varaan.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää Turkki-yhteistyötä keskeisenä pakolaiskriisin hoidossa. Suomen huolena kuitenkin on, että pakolaisten reitti siirtyy yhä vahvemmin kohti Suomen itärajaa, jos Turkista Balkanille kulkeva reitti menee tukkoon.

Asia nousi esiin eilen eduskunnan suuren valiokunnan keskusteluissa. Valiokunta korosti, että EU:lla on oltava valmius seurata muuttoliikkeen kehittymistä ja kyky reagoida tarvittaessa uusiin reitteihin.

Cameronin EU-väännön loppurutistus alkaa
Pääministeri David Cameron haluaa uudistaa Britannian EU-jäsenyyden ehtoja, ennen kuin britit äänestävät jäsenyytensä jatkosta.

Valtiojohtajien pöydällä on sopimusluonnos, jonka vaikeimmat yksityiskohdat ovat vielä auki. Cameron haluaa jäädyttää muualta EU:sta tulevien työntekijöiden sosiaalitukia ja rajoittaa ulkomaille maksettavia lapsilisiä.

Pääministeri Juha Sipilä uskoo, että Britannian kanssa päästään kaksipäiväisessä huippukokouksessa sopuun. Valtiojohtajat käsittelevät Britannia-kysymystä sekä tänä iltana että huomisaamuna, jolloin sopimus pyritään viimeistelemään.

Cameron haluaa takuut myös siitä, että Britannia voi jäädä syvenevän EU-yhteistyön ulkopuolelle. Lisäksi Cameron haluaa varmistaa, että euron ulkopuolisia maita ei syrjitä EU-päätöksenteossa.

Kysymykset ovat Cameronille keskeisiä, sillä niiden avulla hän voi määrittää Britannian paikkaa unionissa. Monet britit perustelevat EU-eroa sillä, että Britannia on jo nyt sekä euron että Schengen-alueen ulkopuolella.

Cameron puolustaa Britannian EU-jäsenyyttä, koska sen avulla maa pääsee hyötymään unionin yhteisistä sisämarkkinoista.

Diplomaattilähteiden mukaan Britannia tunnustaa euroalueen yhteistyön kuten pankkiunionin hyödyt, muttei halua olla itse syvenevässä integraatiossa mukana.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001120942.html