18.1.2015: Paavin lavarakennelmia purkamassa ollut vapaaehtoistyöntekijä joutui myrskyn irrottaman rautatangon lävistämäksi ja kuoli

“Filippiineillä miljoonat ihmiset ovat kokoontuneet pääkaupungissa Manilassa osallistuakseen paavi Franciscuksen pitämään ulkoilmamessuun.

Sateesta huolimatta iltapäivällä alkavaan tilaisuuteen odotetaan jopa kuutta miljoonaa ihmistä, järjestäjät kertovat. Mikäli arvio toteutuu, tämä olisi yleisömäärällisesti suurin paavin koskaan pitämä messu.

Tähän saakka suurin paavin pitämä messu on ollut Johannes Paavali II:n esiintyminen Manilassa vuonna 1995. Tuolloin paikalla oli arvioiden mukaan noin viisi miljoonaa ihmistä.

Filippiinit on katolisen kirkon ydinaluetta Aasiassa.

Paavi Franciscus saapui Manilaan eilen Filippiinien Taclobanista, jossa hän joutui lyhentämään vierailuaan lähestyvän myrskyn vuoksi. Paavi kävi Taclobanissa lohduttamassa liki puolitoista vuotta sitten iskeneen hirmumyrsky Haiyanin uhreja. Myrsky tappoi tuolloin liki 6 300 ihmistä.

Taclobanin vierailu sai ikävän lopun, kun paavin lavarakennelmia purkamassa ollut vapaaehtoistyöntekijä joutui myrskyn irrottaman rautatangon lävistämäksi ja kuoli.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421544669258.html

 

“Paavi Franciscus joutui lyhentämään vierailuaan Taclobanissa Filippiineillä lauantaina lähestyvän myrskyn vuoksi.

Kova tuuli ja sade riepottelivat pyhää isää jo hänen astuessaan lentokoneesta niin, että paavin valkoinen päähine lensi matkoihinsa ja kasukka nousi kohti korvia.

Paavi kävi Taclobanissa lohduttamassa liki puolitoista vuotta sitten iskeneen hirmumyrsky Haiyanin uhreja. Myrsky tappoi liki 6 300 ihmistä.

– Kun seurasin Roomassa tätä katastrofia, tunsin, että minun pitää olla täällä. Heti noina päivinä päätin, että tulen tänne. Nyt ole täällä kanssanne: vähän myöhässä toki, mutta olen täällä, paavi sanoi.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421461023638.html

 

Vastaa