16.12.2015: Poliisi ottaa vartalokamerat käyttöön nyt Suomessakin – “Parantaa oikeusturvaa”

“Helsingin poliisilaitos ottaa testikäyttöön kenttäpoliisin haalariin kiinnitettävän vartalokameran, kertoi poliisi tiedotteessaan keskiviikkona. Kameran on tarkoitus auttaa poliisia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvonnassa.

Samantyyppiset kamerat ovat käytössä jo muun muassa Isossa-Britanniassa.

“Kamera kuvaa käytännössä sen, minkä poliisin silmäkin näkee koko ajan. Aloitamme testikäytön lähipäivien aikana riippuen siitä, kuinka koulutus saadaan toteutettua omalle henkilökunnalle”, kertoo ylikomisario Jussi Huhtela Helsingin poliisilaitokselta.

Kameran ottaa käyttöön testin aikana muutama kymmenen poliisia Helsingin poliisilaitokselta.

“Vartalokameroiden on todettu parantavan myös poliisin kohtaaman asiakkaan ja poliisin omaa oikeusturvaa. Kameran on myös todettu vähentävän väkivaltaisia vastustamisia. Kameroilla on tarvittaessa myös rikostutkinnallinen funktio”, Huhtela toteaa.

Vartalokameroita tullaan jatkossa käyttämään ainoastaan rajatuissa tilanteissa.

“Poliisi kuvaa näillä kameroilla lähtökohtaisesti ainoastaan yleisillä alueilla. Meidän ei ole tarkoitus lähteä keräämään mitään dataa talteen. Mikäli tarve olisi kuvata yksityisellä alueella, niin kyse on sitten rikostutkinnasta”, Huhtela sanoo.

Kameralle tallentuva kuva on erittäin hyvin salattu. Mikäli kamera esimerkiksi tippuisi poliisin rinnasta tai kamera katoaisi, ei kukaan muu kuin kyseinen viranomainen pysty saamaan kameralta materiaalia ulos. Purkamiseen vaaditaan erillinen tietokoneohjelmisto ja salauksenpoisto.

“Materiaalin tietosuoja on erittäin hyvä. Videomateriaalia ei myöskään lähtökohtaisesti tallenneta mihinkään. Lähes kaikki tästä materiaalista on sellaista, että työvuoron jälkeen järjestelmä poistaa kaiken materiaalin”, Huhtela sanoo.”

http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/poliisi-ottaa-vartalokamerat-kayttoon-nyt-suomessakin-parantaa-oikeusturvaa-6239753