15.2.2016: Soini: Syyrian konflikti muuttunut painajaiseksi

“Syyrian konflikti on muuttunut huonosta painajaiseksi, arvioi ulkoministeri Timo Soini (ps.).

Soini sanoo olevansa huolissaan siitä, että konflikti pitkittyy tulitaukosopimuksesta huolimatta. Kansainvälisissä neuvotteluissa sovittiin viime viikon lopulla, että sotatoimet keskeytetään Syyriassa viikon kuluessa.

Toistaiseksi taistelut eivät ole tauonneet. Soinin mukaan Venäjän rooli konfliktin pahenemisessa on täysin kiistaton. Ulkoministerin mukaan Venäjän ilmaiskut ovat avanneet Syyrian hallinnolle mahdollisuuden vallata lisää alueita maan pohjoisosissa.

Soinin mielestä tilanne on vakava sekä humanitäärisestä että sotilaallisesta näkökulmasta. Taistelujen kiihtyminen Aleppon kaupungin ympärillä on ajanut kymmeniätuhansia pakolaisia kohti Turkkia. Tilanne on räjähdysherkkä, koska alueella on useita toimijoita, joiden intressit ovat keskenään ristiriitaisia.

Soini viittaa Saudi-Arabiaan ja Bahrainiin, jotka voivat lähettää alueelle maa- tai ilmajoukkoja. Viime päivinä Turkki on mutkistanut asetelmaa kiihdyttämällä pommituksia kurdeja vastaan.

– Mitä enemmän tulee toimijoita, sen suurempi on sotku, Soini sanoi Brysselissä, jossa EU:n ulkoministerit ovat koolla.

Syyrian tilanne on herättänyt vastaavissa kokouksissa jatkuvaa huolta, mutta Soinin mukaan kokoussalissa oli nyt aiempaa vakavampi tunnelma.

Yhtäläisyyksiä Ukrainan sotaan 
Soinin mukaan ratkaisun avaimet ovat Yhdysvalloilla ja Venäjällä.

– Asia on niin monipolvinen, että tämä ei ratkea ilman, että nämä molemmat ydinasevallat ovat tässä mukana ja kätilönä.

Venäjän on arvioitu pyrkivän juuri siihen, että se pääsee tasavertaiseksi kumppaniksi Yhdysvaltain rinnalle. Soini ei suoraan vastannut kysymykseen siitä, pitääkö lännen tukea asiassa Venäjän pyrkimyksiä.

– Tässä pitää pelastaa ihmishenget ja saada rauha Syyriaan, hän kommentoi.

Joidenkin arvioiden mukaan Venäjä pyrkii käyttämään tulitaukoneuvotteluja hyväkseen suunnitellakseen vain seuraavaa sotilaallista siirtoa. Tässä mielessä tilanne on poikinut viittauksia Ukrainan rauhanneuvotteluihin.

Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkin sanoi viime viikolla, että tulitaukosopimuksen kätilöinti muistuttaa Venäjän käyttäytymistä Ukrainan rauhanneuvotteluissa.

Soinin mielestä vertaus vaikuttaa osuvan oikeaan. Ulkoministeri matkustaa huomenna Kiovaan, jossa hän aikoo tavata virkaveljensä Pavlo Klimkinin.

Soinin arvio Venäjästä näytti harvinaisen synkältä. Hän tyrmäsi Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin viikonloppuna esittämän arvion kylmän sodan paluusta.

– Ollaan aika kuumissa tunnelmissa. Sanoisin mieluummin kuuma sota.”

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/soini-syyrian-konflikti-muuttunut-painajaiseksi/5739930

15.2.2016: Ulkoministeri Soini: Syyrian tilanne on häpeä kansainväliselle yhteisölle

EU:n ulkoministerikokous puhui Syyrian tilanteesta Brysselissä. Timo Soini ihmettelee, miksi kansalaiset nukkuvat eikä kukaan marssi syyrialaisten puolesta.

Syyrian viisi vuotta jatkunut sota muuttuu yhä verisemmäksi, kun presidentti Bashar al-Assad yrittää ratkaista sodan Venäjän pommitusten avulla.

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mielestä tämä on ”Damaskoksen darwinismia”.

– Jos sellainen tilanne toteutuu, että joku saa sotimalla etua loppuratkaisussa, se on huono malli pienten ja heikkojen kansojen kannalta.

Soinin mielestä tämä ei ole enää kylmää sotaa kuten Venäjän pääministeri Medvedev sanoi, vaan ennemminkin kuumaa sotaa.

Brysselissä EU-maiden ulkoministerit ovat miettineet Syyriaa, Soinin mukaan tunnelma kokouksessa on hyvin vakava. Ennen kaikkea vakava on humanitäärinen kriisi, toiseksi sodan mahdollinen voimistuminen jos rintamalle marssii uusia valtioita ja kolmanneksi pakolaistilanne, joka pahenee.

Viime viikonloppuna Münchenin turvallisuuskonferenssissa muotoiltiin tulitaukosopimus, jonka pitäisi tulla voimaan perjantaina. Sopimusta pohjustamassa olivat Yhdysvallat ja Venäjä. Soini kaipaa nyt nimenomaan Yhdysvaltain painoarvoa; Euroopalla kun on käytössä  vain pehmeitä keinoja. Hän mainitsee, että sovun taakse tarvitaan molemmat ydinasevallat.

Soini näyttää tuntevan uskonpuutetta tilanteessa, josta kukaan ei ole ottanut vastuuta.

– Tämä on häpeä koko kansainväliselle yhteisölle, YK:lle, kansainvälisille järjestöille ja suurvalloille, että tämmöinen voi jatkua.

– Kyllä kansalaismielipiteenkin pitäisi herätä. Meillä on milloin mistäkin asiasta mielenosoituksia, mutta tämän puolesta ei ole marssinnut kukaan, ei missään, Soini ihmettelee.”

http://yle.fi/uutiset/ulkoministeri_soini_syyrian_tilanne_on_hapea_kansainvaliselle_yhteisolle/8674764