12.5.2015: Nepalin uudessa maanjäristyksessä kuolonuhreja

“Tiistaina sattuneen järistyksen voimakkuus oli 7,3. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön mukaan Chautaran kaupungissa on romahtanut useita rakennuksia. Ainakin neljä ihmistä on kuollut Nepalissa ja kaksi Intiassa.

Nepalissa tiistaina sattunut uusi voimakas maanjäristys on surmannut Chautaran kaupungissa ainakin neljä ihmistä, kertoo kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM. Lisäksi naapurimaassa Intiassa on kuollut ainakin kaksi ihmistä, toinen Biharin ja toinen Uttar Pradeshin osavaltiossa, paikalliset viranomaiset kertovat.

IOM:n mukaan Chautarassa on romahtanut useita rakennuksia. Norjan Punainen risti sanoo sekin, että Chautarassa on kuollut ja loukkaantunut useita ihmisiä. Järjestöt ovat olleet Chautarasa auttamassa huhtikuun lopussa sattuneen tuhoisan maanjäristyksen uhreja.

Poliisi puolestaan kertoo, että järistyksessä on kuollut ainakin kolme ihmistä ja loukkaantunut yli 300.

Tiistaisen järistyksen voimakkuus oli 7,3 ja keskus lähellä Mount Everestiä 68 kilometriä Namche Bazarin kaupungin länsipuolella ja 83 kilometriä itään pääkaupungista Kathmandusta. Järistys sattui noin 19 kilometrin syvyydessä.

Järistys sai ihmiset ryntäämään sisätiloista ulos muun muassa Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa. Kathmandun lentokenttä on suljettu.

Järistys on tuntunut Intian pääkaupungissa Delhissä asti.

Järistyksen keskus on lähellä Mount Everestin perusleiriä, joka evakuoitiin sen jälkeen, kun huhtikuun maanjäristyksen laukaisema lumivyöry oli surmannut 18 kiipeilijää. Retket vuorelle keskeytettiin tuolloin järistyksen jälkeen.

Huhtikuun 25. päivä sattunut maanjäristys oli voimakkuudeltaan 7,8. Se surmasi yli 8 000 ihmistä.”

http://yle.fi/uutiset/nepalin_uudessa_maanjaristyksessa_kuolonuhreja/7988330

Vastaa