12.3.2016: Pohjoiskorealainen sukellusvene kateissa – USA:n sotaharjoitukset kiristävät ilmapiiriä entisestään

“Yhdysvallat on seurannut päivien ajan Pohjois-Korean laivaston etsintäoperaatiota. Samaan aikaan yli 300 000 yhdysvaltalaista ja eteläkorealaista sotilasta ottaa osaan yhteisiin sotaharjoituksiin, jotka saivat Pohjois-Korean uhittelemaan “ennaltaehkäisevällä iskulla”.

Eteläkorealaiset ja yhdysvaltalaiset merijalkaväen sotilaat osallistuivat maiden yhteiseen sotaharjoitukseen Soulin kaakkoispuolella 12. maaliskuuta.

Uutiskanava CNN:n haastattelemien yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Pohjois-Korea on menettänyt yhteyden yhteen sukellusveneistään ja sen uskotaan uponneen. Tapaus sattui aiemmin tällä viikolla.

Yhdysvallat oli tarkkaillut sukellusveneen liikkeitä Pohjois-Korean itärannikolla, kun se yhtäkkiä pysähtyi. Yhdysvallat on epävarma siitä, ajelehtiiko sukellusvene pinnan alla vai onko se uponnut. Sukellusveneen uskotaan kuitenkin vioittuneen sotaharjoituksen aikana.

Yhdysvaltojen satelliitit, lentokoneet ja laivaston alukset ovat salaa seuranneet Pohjois-Korean laivaston etsintäoperaatiota, CNN kertoo. Sukellusveneen tyypistä ei ole tietoa.

Etelä-Korean puolustusministeriö kertoi uutistoimisto AFP:lle, että se tutkii asiaa. Yhdysvaltojen puolustusministeriö ei kommentoinut asiaa AFP:lle.

Suurin osa Pohjois-Korean sukellusveneistä huonossa kunnossa
Puolustusasioista raportoiva United States Naval Institute kertoi, että sukellusveneen uskotaan uponneen. Sen mukaan Pohjois-Korea ei ole antanut mitään merkkiä siitä, että jokin olisi pielessä tai että se tarvitsisi apua esimerkiksi mahdollisessa pelastusoperaatiossa.

Pohjois-Korealla on käytössään noin 70 sukellusvenettä, joista suurin osa on huonokuntoisia dieselveneitä, joita voidaan käyttää lähinnä rannikkopuolustukseen ja niillä on vain vähän hyökkäyskykyä. Vuonna 2010 Etelä-Korean laivaston aluksen kerrottiin kuitenkin saaneen osuman pohjoiskorealaisen sukellusveneen ampumasta torpedosta.

Pohjois-Korea varoitti ennaltaehkäisevästä iskusta
Samaan aikaan kuin Pohjois-Korea etsii sukellusvenettään, noin 17 000 yhdysvaltalaista sotilasta ja 300 000 eteläkorealaista sotilasta osallistuu maiden yhteiseen säännölliseen sotaharjoitukseen.

Etelä-Korean puolustusministeriön tiedottaja kuvaili harjoituksia “suurimmiksi koskaan”.

Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA sanoi lauantaina lainaten maan sotilasjohdon lausuntoa, että sotaharjoitukseen osallistuvia maita varoitetaan “äärimmäisen tarkalla salamasodalla” suoritettavasta “operaatiosta, jolla vapautetaan koko Etelä-Korea, myös Soul”.

Viikko sitten Pohjois-Korea varoitti ennaltaehkäisevästä ydiniskusta vastauksena sotaharjoituksiin. Torstaina maa testasi Etelä-Korean armeijan mukaan kahta lyhyen kantaman ballistista ohjusta.

Etelä-Korean puolustusministeriö toivoi vastauksena Pohjois-Korean lausuntoon, että se lopettaisi uhkailun ja enempien provokaatioiden tekemisen.”

http://yle.fi/uutiset/pohjoiskorealainen_sukellusvene_kateissa__usan_sotaharjoitukset_kiristavat_ilmapiiria_entisestaan/8739189