11.12.2014: USA:n länsirannikolla voimakas myrsky – Kaliforniaan jopa metri lunta

“Kalifornian ennätyskuivuudesta kärsineeseen osavaltioon on iskenyt jo toinen myrsky tässä kuussa. San Franciscon liikenne on sekaisin ja sähköt ovat poikki laajoilta alueilta. Vuoristoon on tulossa paksu lumipeite.

Useita vuosia ankarasta kuivuudesta kärsinyt Yhdysvaltain Kalifornian osavaltio on saamassa suuren sademäärän. Säätieteilijöiden mukaan kovin myrsky useaan vuoteen on iskenyt Yhdysvaltain länsirannikolle.

San Franciscon kaupungin liikenne on sekaisin kovan tuulen ja sateen takia. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat vailla sähköä ja kaupungin junaliikenne on vaikeuksissa sähkökatkojen takia.

Kaupungin lentokentälle saapuvat lennot ovat myöhässä keskimäärin 3 tuntia 40 minuuttia, kertoo liittovaltion ilmailuhallinto.

Osavaltion pohjoisosassa monet piirikunnat pitävät koulunsa suljettuina.

Myrsky johtuu sääilmiöstä, joka tunnetaan nimellä Pineapple Express (Ananasjuna). Se tarkoittaa hyvin kostean ilmamassan virtausta kaukaa Tyyneltämereltä aina mantereelle saakka, kertoo Los Angeles Times.

Tuulet ovat enimmillään hirmumyrskyn luokkaa, eli 33 metriä sekunnissa. Säätieteilijöiden ennusteen mukaan kaksi päivää kestävän myrskyn aikana Kaliforniaan voi sataa jopa 200 milliä vettä. Los Angelesiin odotetaan perjantaiaamun aikana 50 milliä. Vastaavia sademääriä Kaliforniaan on saatu edellisen kerran lokakuussa 2009.

Viranomaiset varoittavat sateen aiheuttavan paitsi liikenneongelmia, myös mutavyöryjä ja äkillisiä tulvia.

Vuoristossa sade tulee lumena, jota voi ennusteen tulla 1,2 metriä.

Kaliforniaa koetteli useita vuosia ennätyksellinen kuivuus. Tilanne muuttui äkisti joulukuun alussa, jolloin alueelle iski hieman tämänkertaista heikompi myrsky.”

http://yle.fi/uutiset/usan_lansirannikolla_voimakas_myrsky__kaliforniaan_jopa_metri_lunta/7684547

Vastaa