“Ydinräjähdyksen voimakkuus ei viittaa vetypommiin. Kyseessä voi olla jonkinlainen välimalli, jossa perinteistä fissiopommia vahvistetaan vedyn avulla.

Vetypommin kehittäminen 50-luvulla mahdollisti suurvaltojen valtavimmat ydinkokeet, joiden räjähdysvoima ylitti monituhatkertaisesti Yhdysvaltain Hiroshimaan ja Nagasakiin pudottamien atomipommien voiman. Pohjois-Korean tammikuussa tekemä maanalainen ydinkoe ei voimakkuudeltaan suuresti eronnut sen edellisestä ydinkokeesta 2013.

Pohjois-Korean 6. tammikuuta tekemä ydinkoe saattaa jättää jälkeensä nipun avoimia kysymyksiä. Eristäytynyt valtio väittää kokeilleensa vetypommia, mitä monet asiantuntijat epäilevät. Varmuutta ei välttämättä saada.

– Räjähdys havaittiin hyvin äkkiä seismisillä laitteilla. Jos tulee kaasupäästöjä, niitä pystytään mahdollisesti havaitsemaan muutaman päivän tai viikon sisällä radionuklideja mittaavilla asemilla, kertoo ylitarkastaja Mikael Moring Säteilyturvakeskuksesta.

Ydinkieltosopimusta valvovalla järjestöllä CTBTO:lla on tarkkailuasemaverkosto. Pohjois-Korean edellisen vuonna 2013 tekemän ydinkokeen kaasuvuoto havaittiin Japanissa.

– Sinne päin tuulet vievät tälläkin hetkellä, joten Japanin asemaa seurataan, Moring sanoo.

Edellisetkin kokeet täynnä kysymyksiä
Sulkeutuneen Pohjois-Korean edellisiinkin ydinkokeisiin liittyy paljon kysymysmerkkejä.

Esimerkiksi vuoden 2009 kokeesta ei vapautunut kaasupäästöjä, joista olisi voitu tehdä johtopäätöksiä.

Vuoden 2013 kokeesta pääsi kaasuvuoto, mutta se tapahtui niin myöhään ja oli niin vähäinen, ettei sen perusteella voitu erotella, oliko Pohjois-Korea käyttänyt ydinräjähteen materiaalina plutoniumia vai uraania.

Jos Pohjois-Korea kykenisi rakentamaan vetypommin, se voisi merkitä sitä, että se voisi rakentaa riittävän pienen ydinkärjen ohjuksen kuljetettavaksi. Tähän mennessä on arvioitu, että Pohjois-Korean ydinaseet ovat liian isokokoisia ohjuksille.

Fissiopommi vai vetypommi?
Pohjois-Korean uusimman maanalaisen ydinkokeen voimakkuuden on arvioitu olleen 6–10 kilotonnin luokkaa. Kilotonni on energian yksikkö, jolla mitataan ydinaseiden räjähdysvoimaa. Kilotonni vastaa tuhannen trotyylitonnin räjähtäessä syntyvä energiaa.

Räjähdys ei voimakkuudeltaan suuresti poikennut edellisestä, vuoden 2013 kokeesta.

Molemmat ovat heikompia kuin vaikkapa Yhdysvaltain ensimmäinen ydinkoe, koodinimeltään Trinity. Tuolloisen räjähdyksen voimakkuus oli 20 kilotonnia.

Vetypommin räjähdysvoima voisi olla tuhansia kertoja suurempi.

Atomi halkeaa – ja tuottaa valtavan räjähdyksen
Alun perin atomipommit perustuivat fissioon. Fissiossa neutroni halkaisee raskaan plutonium- tai uraaniatomin ytimen kahdeksi pienemmäksi, jolloin vapautuu energiaa ja neutroneita.

Vastaavasti nämä neutronit halkaisevat uusia ytimiä – syntyy ketjureaktio. Atomipommin tapauksessa seurauksena on valtava räjähdys. Fissiolla toimivat myös nykyiset ydinvoimalat.

Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit tuhonneet Yhdysvaltain atomipommit olivat fissiopommeja. Niiden räjähdysvoima oli noin 15 ja 20 kilotonnia.

Fissiopommilla voidaan saavuttaa 500 kilotonnin räjähdysvoima, joka siis vastaisi 500 000 trotyylitonnin räjähdystä.

Atomi yhdistyy – ja tuottaa vielä suuremman räjähdyksen
Ihmiskunta eteni uudelle asteelle tuhovoimassaan, kun 50-luvulla kehitettiin fuusiolla toimiva vetypommi.

Ensimmäisen kokeen vetypommilla teki Yhdysvallat vuonna 1952. Siitä lähtien vetypommista tuli suurvaltojen ydinaseiden perusmalli, jota myös ahkerasti testattiin suurissa ydinkokeissa.

Ennätyksen teki Neuvostoliitto 30. lokakuuta 1961.

Novaja Zemljan edustalla Pohjoisella jäämerellä räjäytetyn Tsar-Bombaksi nimetyn vetypommin räjähdys vastasi voimakkuudeltaan ainakin 50 000 kilotonnia, eräissä lähteissä jopa 58 000 kilotonnia.

Pommin voima siis vastasi ainakin 50 000 000 trotyylitonnia.

Vaikka pommi räjäytettiin 4 kilometriä maan pinnan yläpuolella, se järisytti maata kuin Richterin asteikolla mitattuna 5,0:n vahvuinen maanjäristys.

Sienipilvi nousi 60 kilometrin korkeuteen. Täydellisen tuhon alueen säteeksi mitattiin 35 kilometriä.

Kyseessä oli pitkälti näytösluontoinen kylmän sodan tempaus, sillä pommi oli liian raskastekoinen käytännön aseeksi.

Auringon voimanlähde tuhotöihin
Vetypommissa pystytään käyttämään vedyn fuusiota, sitä samaa, jota aurinko käyttää voimanlähteenään.

Fuusiossa kaksi toisiinsa törmäävää kevyttä ydintä yhdistyy, ja energia syntyy ytimen hiukkasten, protonien ja neutronien sidosenergian vapautuessa.

Fuusion aikaansaaminen vaatii hyvin korkean lämpötilan, eikä ihmiskunta ole ainakaan vielä kyennyt valjastamaan sitä ydinvoimaloihinsa.

Fuusion aikaansaanti on vaikeaa
Vetypommiinkin sisältyy fissiopommi. Se toimii laukaisimena, joka käynnistää vedyn fuusion.

Viisi valtiota on kyennyt vahvistetusti rakentamaan vetypommin. Vaikeusaste on jo paljon korkeampi kuin fissiopommissa.

– Täysi vetypommi on vaikea rakentaa, koska fuusion oikea-aikaisuus ja se, että saa fuusion toimimaan ja käyntiin, ei ole kovin helppoa, Stukin ylitarkastaja Mikael Moring sanoo.

– Voi ajatella sitä, että näitä fissiolla toimivia ydinvoimalaitoksia meillä on ollut kymmeniä vuosia mutta fuusiovoimalaitosta ei ole kyetty tekemään.

Välimallin pommi?
Pohjois-Korean tapauksessa voi olla kyseessä varsinaisen kaksivaiheisen vetypommin ja fissiopommin välimalli, pienellä vetymäärällä voimistettu fissiopommi, jossa on siis mukana pieni määrä vetyä parantamassa fissiopommin voimaa.

Tämä olisi Pohjois-Korealle edistysaskel ydinaseen kehittelyssä, vaikka tuollaisen aseen tuhovoima edelleenkin jäisi kauas vetypommin mahdista.

Varmuutta pommin mallista ei ole helppo saada, vaikka ydinkokeesta pääsisikin kaasuvuotoja.

– Vetypommeissakin on aina se fissiopommi mukana ja valtaosa päästöistä tulee fissiopommista, ylitarkastaja Moring sanoo.

Plutoniumia vai uraania?
Toinen keskeinen kysymys, jota Pohjois-Korean tarkkailijat nyt pohtivat, on Pohjois-Korean ydinmateriaali – käytettiinkö pommissa plutoniumia vai uraania.

Ero on siinä, että plutoniumia tuotetaan ydinreaktoreissa, kun taas uraania kaivetaan maasta ja siitä erotetaan ydinaseissa käytettävä isotooppi 235.

– Me tiedämme aika hyvin, millaisia ydinreaktoreita Pohjois-Korealla on, joten muu maailma pystyy suurin piirtein tietämään, millaisen määrän plutoniumaseita Pohjois-Korea pystyy tuottamaan, Moring selittää.

Uraanin käyttöä vaikea seurata
Uraanin käyttö tekisi Pohjois-Korean ydinasekehityksen seurannasta entistäkin vaikeampaa.

– Jos heillä on teknologia, jolla uraani-235:ttä voidaan riittävän tehokkaasti erottaa uraanista, silloin on paljon vaikeampi valvoa sitä, minkälaisen asemäärän he voivat tuottaa.

Jonkinlaista viitettä suuntaan tai toiseen voitaisiin saada ydinkokeesta vapautuvista kaasupäästöistä, mutta se on erittäin epävarmaa. Esimerkiksi vuoden 2009 ydinkokeesta ei kyetty havaitsemaan mitään kaasupäästöjä.”

http://yle.fi/uutiset/pohjois-korean_ydinkokeen_laatu_voi_jaada_mysteeriksi/8577560