“Sakurajima sijaitsee vain 50 kilometrin päässä Sendain ydinvoimalasta.
Japanissa purkautui perjantai-iltana Sakurajima-tulivuori. Japanin meteorologisen laitoksen mukaan tulivuori syöksi runsaita laavasuihkuja sekä savua 2 200 metrin korkeuteen saakka yötaivaalle.
Japanin eteläisimmällä pääsaarella sijaitseva Kyushu purkautuu säännöllisesti. Sen edellinen aktiivinen jakso päättyi viime vuoden syyskuussa.
Sakurajiman purkaus alkoi perjantai-iltana paikallista aikaa.
Tulivuori sijaitsee vain 50 kilometrin päässä Sendain ydinvoimalasta, jonka toiminta ajettiin alas vuoden 2011 maanjäristyksen ja tsunamin Fukushimassa aiheuttaman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Ydinvoimalan toiminta käynnistettiin uudelleen viime vuonna.
Expressin mukaan ydinvoimalan toiminta jatkui purkauksen aikana normaalisti, eikä riskiä aiheutunut paikallisille.
Japanin yleisradioyhtiö NHK:n mukaan viranomaiset ovat kehottaneet paikallisia asukkaita varomaan kekäleitä, tuhkaa ja laavavirtoja kahden kilometrin säteellä tulivuoren kraaterista.”
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1454650339059.html
5.2.2016: Tulivuori purkautuu Japanissa lähellä ydinvoimalaa
“Sakurajiman tulivuori purkautuu Kyushun saarella noin 50 kilometrin päässä Sendain ydinvoimalasta. Tulivuori on tunnettu ja sen purkaukset varsin yleisiä.
Sakurajima-tulivuoren purkaus alkoi äkillisesti perjantai-iltana Japanin aikaa.
Japanin eteläisimmällä saarella Kyushulla on alkanut tulivuorenpurkaus noin 50 kilometrin päässä Sendain ydinvoimalasta, Japanin ilmatieteen laitos kertoi perjantaina.
Sakurajima-tulivuori purkautuu varsin usein. Perjantain purkauksen aiheuttamista mahdollisista vahingoista ei ole toistaiseksi kerrottu. Yleisradioyhtiö NHK:n välittämässä kuvassa laavaa virtasi vuoren rinnettä alas ja tumma savupilvi nousi taivaalle.
NHK:n mukaan Japanin ilmatieteen laitos on kieltänyt menemästä kahta kilometriä lähemmäs kraatteria.
Kioton yliopiston tulivuoritutkija Kazuhiro Ishihara arvioi NHK:lle, että perjantain purkaus on keskiverto verrattuna Sakurajiman aiempiin purkauksiin. Vuoren edellinen huomattava purkaus tapahtui viime syyskuussa.
Finnairilta kerrotaan, että tulivuorenpurkauksella ei ainakaan toistaiseksi ole vaikutuksia Suomen ja Japanin väliseen lentoliikenteeseen, mutta tilannetta seurataan.”
http://yle.fi/uutiset/tulivuori_purkautuu_japanissa_lahella_ydinvoimalaa/8651121