4.9.2015: S-Pankissa havaittu idenditeettivarkauksia

“S-Pankin omassa valvonnassa on havaittu tapauksia, joissa väärennetyillä tai varastetuilla henkilöllisyystodistuksilla on avattu tai yritetty avata pankkipalveluita. Identiteettivarkautta hyödyntäen näitä palveluita on käytetty välineenä petoksiin.

S-Pankki on tehnyt tapauksista tutkintapyynnön poliisille. S-Pankin asiakkaat eivät ole menettäneet rahojaan.

– Digitalisaatio parantaa ja nopeuttaa palveluita monin tavoin, mutta sillä on varjopuolensa. Haluamme keskustella niistä avoimesti, ja tuoda mukaan pankkimaailman näkökulman. Raha kiinnostaa rikollisia – ennen kohteina olivat konttorit, tänä päivänä keinot ovat toiset, sanoo S-Pankin operatiivisten riskien päällikkö Kaj Paananen.

Pääsääntöisesti tapaukset on tunnistettu S-Pankin oman valvonnan kautta. Jos asiakas kuitenkin huomaa, että tilillä on tapahtumia, joita hän ei ole itse tehnyt tai muutoin epäilee identiteettivarkautta, hänen tulee olla yhteydessä pankkiin.

S-Pankki pitää tänään voimaan astunutta lakia identiteettivarkauksista tervetulleena askeleena digiturvallisempaan Suomeen. Suomi oli viimeinen Pohjoismaa, jossa identiteettivarkaudet kriminalisoitiin.

– On hyvä, että lainsäädäntö saadaan paremmin vastaamaan tämän päivän tarpeita, toteaa Paananen.”

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/83826-s-pankissa-havaittu-idenditeettivarkauksia