30.1.2016: Roomassa tuhannet osallistuivat homojen oikeuksia vastustavaan mielenosoitukseen – pappien tanssi tallentui videolle

“Perinteisten perhearvojen puolustajat osoittivat mieltään sitä vastaan, että hallitus haluaa antaa samaa sukupuolta oleville pareille oikeuden rekisteröidä parisuhteensa. Italia on viimeinen suuri länsieurooppalainen maa, jossa ei ole sukupuolineutraalia parisuhdelakia.

Rooman mielenosoitukseen osallistui muun muassa perheitä lapsineen sekä katolisia nunnia ja pappeja, jotka innostuivat laulamaan ja tanssimaan.

Italian pääkaupungissa Roomassa tuhannet ihmiset kokoontuivat lauantaina vastustamaan suunniteltua lakia, joka antaisi samaa sukupuolta oleville pareille oikeuden rekisteröidä parisuhteensa.

Mielenosoituksen osallistujamäärästä on liikkunut huomattavan erilaisia arvioita. Järjestäjät sanoivat kahden miljoonan osallistuneen, oppositioryhmät puolestaan arvioivat uutistoimisto AP:n mukaan, että mielenosoittajien määrä oli lähempänä 300 000:ta.

Aiemmin uutistoimisto AFP kertoi paikalla olevien toimittajien arvioineen, että osanottajia oli joitakin kymmeniä tuhansia. Kaupunginhallinto on sanonut, että mielenosoituksen järjestyspaikalle mahtuu noin 350 000 ihmistä.

Jos pääministeri Matteo Renzin ajama lakiesitys menee läpi, rekisteröidyssä parisuhteessa olevat parit saisivat myös rajoitetun adoptio-oikeuden: henkilö voisi adoptoida puolisonsa biologiset lapset. Laista on tarkoitus äänestää helmikuussa.

Renzi lupasi laillistaa rekisteröidyt parisuhteet viime vuoden loppuun mennessä, mutta sinnikäs vastarinta on hidastanut uudistussuunnitelmaa. Myös hallituksen sisällä on kiistaa laista, ja esimerkiksi sisäministeri Angelino Alfano kertoi Twitterissä tukevansa lauantain mielenosoittajia.

Italia on viimeinen suuri länsieurooppalainen maa, jossa samaa sukupuolta olevilla pareilla ei ole mahdollisuutta rekisteröidä parisuhdettaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on säännöllisesti kritisoinut Italiaa siitä, että lakia ei ole saatu aikaiseksi.

Tuoreiden mielipidemittausten mukaan 70 prosenttia italialaisista on sitä mieltä, että muillakin kuin heteropareilla pitäisi olla oikeus lain suojaan, kuten oikeuteen periä puolisonsa. Kuitenkin vain 24 prosenttia kannattaa adoptio-oikeuden myöntämistä samaa sukupuolta oleville pareille.”

http://yle.fi/uutiset/roomassa_tuhannet_osallistuivat_homojen_oikeuksia_vastustavaan_mielenosoitukseen__pappien_tanssi_tallentui_videolle/8637694