21.6.2016: Viime yönä nähtiin harvinainen ilmiö – viimeksi vuonna 1967

”Viime yönä täysikuu loisti poikkeuksellisen suurena ja oranssina kesäpäivänseisauksen vuoksi. Näyttävään kuuhun ja kesäpäivänseisaukseen liittyy monia perinteisiä uskomuksia.

Tänä vuonna kesäpäivänseisaus eli vuoden pisin päivä osui poikkeuksellisesti samaan aikaan kesäkuun täysikuun kanssa. Ilmiö on harvinainen: vastaava on nähty viimeksi vuonna 1967.

Oranssista täysikuusta napsittiin kuvia ympäri maailmaa.

Koska aurinko oli tavanomaista korkeammalla ja kuu tavanomaista matalammalla, kuu näytti viime yönä poikkeuksellisen suurelta ja oranssilta.

– Kuun valo kulkee paksumman ilmakerroksen läpi ja ilma on kosteaa, ja yhdistelmä tekee kuusta oranssin värisen, selittää astronomi Bob Berman.

Säätä ennustettiin sumusta ja auringosta
Yhdysvalloissa kesäkuista täysikuuta kutsutaan ”strawberry mooniksi” eli mansikkakuuksi. Paikallisen uskomuksen mukaan se aloittaa mansikan satokauden.

Suomessa uskomukset liittyvät useammin kesäpäivänseisaukseen kuin kesäkuun täysikuuhun.
Esimerkiksi edelleen vaikeasti ennustettavan juhannussään ennustaminen onnistuu Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkijan Juha Nirkon mukaan sujuvasti eilisestä auringonlaskusta.

Kesäkuun täysikuuta kutsutaan Yhdysvalloissa mansikkakuuksi.

Koska aurinko laski näyttävästi, ovat seuraavat päivät kylmät, mutta myöhemmin sää lämpenee. Eilen ennen päiväntasausta oli nähtävissä myös sumua, joka merkitsee uskomusten mukaan pohjoistuulia.

Vanhan kansan uskomusten mukaan päivänseisaukseen liittyy myös rauhallinen työtahti. Päivän seisoessa ei sovi aloittaa mitään työtä, jonka pitäisi edistyä eikä mitään saanut istuttaa kasvamaan.”

www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/viime-yona-nahtiin-harvinainen-ilmio-viimeksi-vuonna-1967/5955774