18.9.2017: Yhdysvallat ja Etelä-Korea lennättivät hävittäjiä Korean niemimaalla – ”Voimannäyte Pohjois-Korealle”

”Yhdysvallat ja Etelä-Korea lennättivät hävittäjiä ja pommikoneita Korean niemimaan ylitse, kertoo Etelä-Korean puolustusministeriö.

Sen mukaan kyseessä oli voimannäyte ja pelote Pohjois-Korealle sen viimeisimpien ydin- ja ohjuskokeiden vuoksi.

Etelä-Korean puolustusministeriöstä kerrotaan, että vastaavia harjoituksia jatketaan joukkojen yhteistoiminnan ylläpitämisen ja parantamisen vuoksi.

Yhdysvalloilta harjoitukseen osallistui neljä F-35-hävittäjää ja kaksi pommikonetta. Etelä-Korealta harjoitukseen osallistui neljä F-15-hävittäjää.

Etelä-Korean uutistoimiston Yonhapin mukaan koneet lensivät lähellä Koreat erottavaa rajaa, mikä on uutistoimiston mukaan erittäin harvinaista.

Venäläinen uutistoimisto Tass kertoo myös Kiinan ja Venäjän aloittaneen tänään merivoimien yhteisharjoituksen Vladivostokissa, joka sijaitsee lähellä Pohjois-Koreaa.

”Romahtamisen tie”
Yhdysvallat ja Etelä-Korea tekivät yhteisen harjoituslennon viimeksi elokuun lopussa. Sen jälkeen Pohjois-Korea on ilmoittanut testanneensa vetypommia, joka oli maan valtiontelevision mukaan täydellinen menestys.

Perjantaina Pohjois-Korea laukaisi keskipitkänmatkan ballistisen Hwasong-12-ohjuksen Japanin yli.

Lauantaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in puhuivat puhelimessa ja vakuuttivat käyttävänsä kovempaa painetta Pohjois-Koreaa vastaan. Lisäksi Moonin toimistosta varoitettiin, että lisäprovokaatiot johtaisivat Pohjois-Korean ”romahtamisen tielle”.

Yhdysvaltojen YK-lähettiläs Nikki Haley puolestaan on varoittanut, että Pohjois-Korea tuhotaan, jos se kieltäytyy lopettamasta ”uhkarohkeaa asekehittelyään”. Trump ei ole myöskään sulkenut sotatoimia pois laskuista. Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja H.R. McMaster on sanonut, että Yhdysvaltojen täytyy ”valmistautua kaikkiin vaihtoehtoihin”, jos pakotteet eivät saa Pohjois-Koreaa lopettamaan ydinaseohjelmaansa.”

www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709182200400473_ul.shtml