VÄÄRÄN RAUHAN SOPIMUS

RAAMATUSSA ILMOITETTU VÄÄRÄ RAUHA TULOSSA LÄHI-ITÄÄN!

Katso video tästä aiheesta.

Tämän sivun yläosaan koostetaan uusimmat uutiset koskien tätä historiallista tapahtumaa.

15.1.2017: 70 maata yrittää elvyttää Lähi-idän rauhanprosessia Pariisissa

“Noin 70 maan ministerit ja edustajat kokoontuvat tänään Pariisiin elvyttämään Lähi-idän rauhanprosessia.

  • Noin 70 maan ministerit ja edustajat kokoontuvat tänään Pariisiin elvyttämään Lähi-idän rauhanprosessia.
  • Sen paremmin Israel kuin palestiinalaiset eivät ole kokouksessa mukana.
  • Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on väittänyt koko tapaamista Israelin vastaiseksi.

Sen paremmin Israel kuin palestiinalaiset eivät ole kokouksessa mukana, ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on väittänyt koko tapaamista Israelin vastaiseksi.

Palestiinalaiset ovat suhtautuneet myötämielisemmin Ranskan yrityksiin viritellä uutta eloa rauhanprosessiin, joka on ollut jumissa vuodesta 2014.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas varoitti kokouksen edellä Yhdysvaltojen presidentin virkaan perjantaina astuvaa Donald Trumpia siirtämästä maansa suurlähetystöä Tel Avivista Jerusalemiin.

Trump lupasi tehdä näin vaalikampanjansa aikana ja on ilmoittanut nimeävänsä uudeksi suurlähettilääksi äärilinjaa edustavan David Friedmanin, joka on sanonut haluavansa työskennellä “Israelin ikuisessa pääkaupungissa, Jerusalemissa”.

– Yritykset laillistaa Israelin laiton miehitys Jerusalemissa tuhoaa poliittisen ratkaisun mahdollisuudet, toivon kahden valtion ratkaisusta ja ruokkii ääriliikkeitä sekä meidän alueellamme että maailmanlaajuisesti, Abbas sanoi.

Palestiinalaiset katsovat, että Itä-Jerusalemin tulisi olla palestiinalaisvaltion pääkaupunki. Israel on miehittänyt kaupungin itäosan ja pitää koko kaupunkia pääkaupunkinaan. Kiistan takia ulkomaat pitävät suurlähetystöjään Tel Avivissa.

Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry osallistuu kokoukseen. Mukana on myös YK:n, EU:n, Arabiliiton ja muiden järjestöjen edustajia.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701152200053908_ul.shtml

 

24.10.2015: Yhdysvaltain ulkoministeri: Israel ja Jordania sopineet Jerusalemin tilanteen rauhoittamisesta

”Yhdysvaltain ulkoministeri: Israel ja Jordania sopineet Jerusalemin tilanteen rauhoittamisesta
Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on neuvotellut Israelin, Jordanian ja palestiinalaisten johtajien kanssa viime viikkojen väkivaltakierteen katkaisemiseksi.

Ulkoministeri John Kerryn mukaan Israel ja Jordania ovat sopineet keinoista, joilla pyritään rauhoittamaan Jerusalemin Tempelivuoren tilanne. Palestiinalaisten ja israelilaisten välisten viimeaikaisten levottomuuksien taustalla on kiista juutalaisten pääsystä Temppelivuorelle.

Temppelivuori on juutalaisille pyhä paikka, ja siellä sijaitseva al-Aqsan moskeija taas on tärkeä muslimeille. Palestiinalaiset käyttävät Temppelivuoresta nimeä Haram al-Sharif.

”Vain muslimit saavat rukoilla”
Ulkoministeri John Kerryn mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on luvannut, että jatkossa vain muslimit voivat rukoilla alueella. Muiden uskontokuntien jäsenet saavat ainoastaan vierailla alueella.

Ulkoministeri Kerryn mukaan Netanjahu on myös vahvistanut, että Temppelivuoren asemaa ei muuteta. Lisäksi Jordanialla on jatkossakin keskeinen rooli alueen hallinnassa.

Viime viikkoina on sattunut lukuisia puukotustapauksia, joissa palestiinalaiset ovat yrittäneet puukottaa israelilaisia. Iskuissa on kuollut 10 israelilaista. Viimeaikaiset levottomuudet ovat vaatineet 49 palestiinalaisen hengen, monet heistä on ammuttu puukotusten yhteydessä.”

http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltain_ulkoministeri_israel_ja_jordania_sopineet_jerusalemin_tilanteen_rauhoittamisesta/8406035

 

1.10.2015: Palestiinalaiset: Emme noudata enää rauhansopimusta

”Palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin mukaan Israel rikkoo Oslon rauhansopimusta, joten palestiinalaisetkin lopettavat sen noudattamisen. Päätöksen merkitys saattaa jäädä vähäiseksi.

Palestiinalaishallinto ei enää noudata vuoden 1993 Oslon rauhansopimusta. Asiasta ilmoitti palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas eilen keskiviikkona YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa.

Abbasin mukaan Israel on jatkuvasti rikkonut sopimusta. Hän vaati Israelia tunnustamaan velvollisuutensa, joita sillä on ”miehittäjävaltiona”. Asioiden nykyinen tila ei voi jatkua, hän totesi.

Palestiinalaisjohtaja vaati YK:ta tarjoamaan palestiinalaisille suojelua kansainvälisen lain mukaisesti.

Abbasin mukaan Israel on kiihdyttämässä viime viikkoina leimahtaneita yhteenottoja Jerusalemin Temppelivuorella. Abbasin mielestä Israel pelaa riskipeliä, jos yrittää muuttaa poliittisen konfliktin uskonnolliseksi.

http://yle.fi/uutiset/palestiinalaiset_emme_noudata_enaa_rauhansopimusta/8345376

 

30.9.2015: Palestiinalaisten lippu nostettiin ensimmäistä kertaa YK:n salkoon

”Kansa hurrasi Länsirannalla sekä lipulle että palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin YK:n yleiskokouksessa pitämälle puheelle.

Palestiinalaisten lippu on nostettu ensimmäistä kertaa salkoon YK:n päämajan edustalla New Yorkissa. Lipun pääsy eri maiden lippujen joukkoon sai innostuneen vastaanoton Länsirannan Ramallahissa, jossa tapahtumia New Yorkissa seurattiin Jasser Arafatin nimeä kantavalle aukiolle pystytetyltä suurelta suurelta ruudulta.

Myös palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin YK:n yleiskokouksessa pitämä puhe otettiin aukiolla vastaan suosionosoituksin. Puheessaan Abbas sanoi Palestiinan ansaitsevan tunnustamisen ja pääsyn YK:n täysjäseneksi.

YK antoi syyskuun 10. päivä luvan järjestön tarkkailijajäsenten lippujen ottamiseksi osaksi päärakennuksen edustan lippuriviä. Palestiinalaisten lisäksi vain Vatikaanilla on YK:ssa tarkkailijajäsenen asema.”

http://yle.fi/uutiset/palestiinalaisten_lippu_nostettiin_ensimmaista_kertaa_ykn_salkoon/8345133

 

11.9.2015: Palestiinan lippu pian YK:n päämajan edustalle

“Palestiinan lippu nostetaan pian salkoon YK:n päämajan edustalle New Yorkissa.
Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous päätti asiasta ylivoimaisella enemmistöllä äänestyksessä.

Palestiinalaisten pääministerin Rami Hamdallahin mukaan tämä on askel eteenpäin siinä, että Palestiina tunnustetaan YK:n täysvaltaiseksi jäseneksi.

Yleiskokouksessa 119 YK:n jäsenmaata kannatti ja 4 vastusti Palestiinan lipun nostoa salkoon. 45 jäsenmaata pidättäytyi äänestämästä. Lipun nostoa vastustaneiden joukossa olivat Yhdysvallat ja Israel.

Palestiinalaisilla on nyt yhdessä Vatikaanin kanssa tarkkailijajäsenten asema YK:ssa.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1441929940150.html

 

11.9.2015: Palestiinalaiset saavat nostaa lippunsa YK:n päämajalle – EU äänesti tyhjää

“YK:n yleiskokous on äänestänyt palestiinalaisten lipun nostamisen puolesta.
Puoltavia ääniä kertyi 119 ja vastustavia ääniä 8, joiden joukossa olivat odotetusti Yhdysvallat ja Israel.

Yhteensä 45 maata pidättäytyi äänestämästä. Niiden joukossa oli Euroopan Unioni.

Kaikkiaan jäseniä on 193.

Palestiinalaiset saavat nyt nostaa lippunsa YK:n päämajan edustalle YK:n jäsenmaiden lippujen rinnalle.

Palestiinalaisten mukaan kyseessä on merkittävä symbolinen ele.

Palestiinalaishallinnolla on YK:ssa tarkkailija-asema.

Erityisesti Israel ja Yhdysvallat vastustivat esitystä kiivaasti. Israel vetosi asiassa sekä YK:n pääsihteeriin Ban Ki-mooniin että yleiskokouksen puheenjohtajaan Sam Kutesaan.

Päätöslauselmaehdotuksessa esitettiin myös Vatikaanin lipun nostamista YK-jäsenmaiden lippujen rinnalle. Vatikaani ilmoitti kuitenkin keskiviikkona, ettei ole varma, tarttuuko se tilaisuuteen.

YK:lla on 20 päivää aikaa pistää lauselmaehdotus toimeen.”

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/palestiinalaiset-saavat-nostaa-lippunsa-yk-n-paamajalle/5305862

11.9.2015: Palestiinan lippu liehuu tulevaisuudessa YK:n edustalla

“Valtaosa YK:n jäsenmaista äänesti palestiinalaisten esityksen puolesta. Suomi äänesti tyhjää.

Palestiinan lippu nostetaan tulevaisuudessa salkoon muiden valtioiden lippujen rinnalle YK:n päämajan edustalla New Yorkissa. YK:n yleiskokous hyväksyi torstaina palestiinalaisten esityksen lipun sallimisesta.

Suurin osa YK:n jäsenmaista äänesti palestiinalaisten esityksen puolesta. Ainoastaan kahdeksan maata 193:sta vastusti esitystä. Vastustajien joukossa olivat muun muassa Israel ja Yhdysvallat.

Euroopan unionin maista suurin osa äänesti tyhjää, mukaan lukien Suomi. Ranska ja Sveitsi äänestivät esityksen puolesta.

YK:lla on nyt 20 päivää aikaa panna äänestystulos täytäntöön. Palestiinan presidentti Mahmud Abbas saapuu New Yorkiin vierailulle 30. päivä syyskuuta.”

http://yle.fi/uutiset/palestiinan_lippu_liehuu_tulevaisuudessa_ykn_edustalla/8297684

 

1.9.2015: Israel vastustaa Palestiinan lipunnostoa YK:ssa

”Israel ilmaisi tiistaina vastustavansa jyrkästi päätöslauselmaehdotusta, joka sallisi Palestiinan lipunnoston YK:ssa maailman johtajien kokoontuessa myöhemmin tässä kuussa.

Israelin YK-lähettiläs Ron Prosor on vedonnut asiassa sekä YK:n pääsihteeriin Ban Ki-mooniin että yleiskokouksen puheenjohtajaan Sam Kutesaan. YK:n käytäntönä on ollut, että lipputangoissa liehuvat vain jäsenvaltioiden liput.

Ehdotus esiteltiin viime viikolla yleiskokoukselle. Siinä esitettiin, että Palestiinan ja pyhän istuimen eli Vatikaanin liput nostettaisiin lipputankoon 193 jäsenmaan lisäksi.

Päätöslauselmaluonnoksesta äänestettäneen ennen tämän kuun puoliväliä. YK:n tiedottajan mukaan asiasta päättää yleiskokous.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015090120282445_ul.shtml

 

14.7.2015: Israel ydinsovusta: ”Historiallinen virhe”

”Israelin varaulkoministeri kommentoi ensimmäisenä israelilaisena diplomaattina Iranin ydinsovun syntymistä. Vähän myöhemmin pääministeri Benjamin Netanjahu kommentoi asiaa.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on tuominnut Iranin ydinneuvotteluissa saavutetun sovun. Hän kutsui ydinsopua ”historiallisen mittakaavan virheeksi”.

Netanjahu sanoi tekevänsä kaikkensa Iranin ydinasepyrkimysten estämiseksi.

– Sopimus antaa Iranille suoran tien kohti ydinaseita. Monet niistä rajoitteista, joita oli asetettu estämään sitä hankkimasta ydinaseita, poistuvat sopimuksen myötä, Netanjahu sanoi.

– Tämä on täysosuma Iranille, satojen miljardien dollareiden potti, joka mahdollistaa sen aggression ja terrorin jatkumisen lähialueilla ja koko maailmassa. Tämä on historiallisen mittakaavan virhe, Netanjahu sanoi tavatessaan Hollannin ulkoministerin Bert Koendersin Jerusalemissa.

Ensimmäisenä maan diplomaateista sopimusta ehti kommentoimaan Israelin varaulkoministeri Tzipi Hotovely.

Hotovely kirjoitti Twitterissä, että länsimaat antautuivat neuvotteluissa Iranille.

– Tämä sopimus on historiallinen antautuminen länsimailta Iranin johtamalle pahan akselille, Hotovely twiittasi.

– Israel aikoo tehdä kaikkensa pyrkiäkseen pysäyttämään sopimuksen ratifioinnin, Hotovely sanoi.”

http://yle.fi/uutiset/israel_ydinsovusta_historiallinen_virhe/8153964

 

26.6.2015: Vatikaani solmi historiallisen sopimuksen palestiinalaisten kanssa

”Sopimuksen toiseksi osapuoleksi ilmoitettiin Palestiinan valtio. Vatikaanin ulkoministeri kertoi toivovansa, että sopimus edistää kahden valtion ratkaisua Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin.

Vatikaani allekirjoitti perjantaina ensimmäisen sopimuksen, jossa palestiinalaishallintoa kutsutaan Palestiinan valtioksi.

Sopimus käsittelee katolisen kirkon toimintaa palestiinalaishallinnon alueella. 15 vuoden neuvottelut sopimuksesta saatiin päätökseen viime kuussa.

Vatikaanin ulkoministeri, arkkipiispa Paul Gallagher sanoi perjantaina toivovansa, että sopimus edistää kahden valtion ratkaisua Israelin ja palestiinalaisten kiistaan.

Israelin ulkoministeriö kommentoi, että sopimuksen allekirjoittaminen on ”hätäinen askel, joka vahingoittaa rauhansopimuksen edistämisen mahdollisuuksia”.

Israelilla ja Vatikaanilla on ollut diplomaattisuhteet vuodesta 1993, mutta maat eivät ole tähän mennessä solmineet vastaavanlaista sopimusta katolisen kirkon oikeuksista juutalaisvaltiossa.

Vatikaani tunnusti Palestiinan valtion syksyllä 2013 sen jälkeen, kun YK:n yleiskokous antoi palestiinalaishallinnolle tarkkailijavaltion aseman. Myös Vatikaanilla on tarkkailijavaltion asema YK:ssa.”

http://yle.fi/uutiset/vatikaani_solmi_historiallisen_sopimuksen_palestiinalaisten_kanssa/8107212

 

16.5.2015: Paavi tapasi Mahmud Abbasin – kutsui häntä rau­ha­nen­ke­lik­si

”Paavi Franciscus tapasi lauantaina palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin. Paavi kutsui Abbasia rauhanenkeliksi.

Yksityinen tapaaminen kesti parikymmentä minuuttia.

Vatikaani on tunnustanut kaksi vuotta sitten Palestiinan valtion. Nyt katolinen kirkko ja palestiinalaiset viimeistelevät sopimusta, joka vahvistaa tunnustuksen. Sopimuksessa käsitellään katolisen kirkon toimintaa Palestiinan alueella. Osapuolet ilmoittivat tällä viikolla, että sopimus allekirjoitetaan ”lähitulevaisuudessa”.

Sopimus on saanut Israelin tuohtumaan. Se on tuominnut muun muassa Palestiinan valtio -termin käytön. Israelin mielestä sopimus ei edistä rauhaa Lähi-idässä vaan vaikeuttaa palestiinalaisten paluuta kahdenvälisiin rauhanneuvotteluihin.”

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/paavi-tapasi-mahmud-abbasin-kutsui-hanta-rauhanenkeliksi/697284/

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1431750849796.html

 

14.5.2015: Vatikaani tunnustaa palestiinalaisvaltion

”Uuden sopimuksen myötä Vatikaani tunnustaa virallisesti palestiinalaisvaltion. Pyhä istuin ilmoitti asiasta keskiviikkona.

Sopimuksen sisällöstä on päästy sopuun ja se allekirjoitetaan ”lähitulevaisuudessa”. Se sisältää myös tiedot katolisen kirkon toiminnasta palestiinalaisvaltion hallinnoimilla alueilla.

– Sopimuksen tavoitteena on parantaa katolisen kirkon elämää ja toimintaa sekä sen tunnustamista juridisella tasolla, kuusihenkistä neuvotteludelegaatiota johtanut Vatikaanin varaulkoministeri Antoine Camilleri kertoi.

Sopimuksesta kerrottiin vain päiviä ennen paavi Franciscuksen ja palestiinalaishallinnon presidentin Mahmoud Abbasin tapaamista.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1431561837293.html

 

29.11.2014: Paavi rukoili moskeijassa kasvot kohti Mekkaa

”Turkissa vierailulla oleva katolisen kirkon päämies on kehottanut uskontoja yhdistämään voimansa taistelussa fundamentalismia vastaan.

Paavi Franciscus on rukoillut Istanbulin Sinisessä Moskeijassa. Katolisen kirkon päämies hiljentyi pariminuuttiseen rukoukseen yhdessä Istanbulin suurmuftin Rahmi Yaran kanssa kasvot kohti Mekkaa.

Myös edellinen paavi Benedictus XVI rukoili samalla tavalla vieraillessaan moskeijassa vuonna 2006. Tuolloin paavia arvostelivat sekä konservatiivikristityt että -muslimit.

– Olemme rukousten tarpeessa. Maailma todella tarvitsee rukouksia, suurmufti sanoi esitellessään paaville Sulttaani Ahmedin moskeijaa eli Sinistä moskeijaa.

Paavi on Turkin-vierailullaan kehottanut uskontoja yhdistämään voimansa taistelussa fundamentalismia vastaan.”

http://yle.fi/uutiset/paavi_rukoili_moskeijassa_kasvot_kohti_mekkaa/7659961

 

18.11.2014: Paavi vierailee USAssa viimeisenä verikuuna

Vatikaani on vahvistanut paavin vierailun Yhdysvalloissa 27.9.2015. Vierailu sijoittuu siis juuri samaan ajankohtaan jolloin tetradin viimeinen verikuu on.

** Verikuu tetradi **

** Katso video verikuista **

 

14.11.2014: Yhdysvaltain ulkoministeri toimi välittäjänä neuvotteluissa Jerusalemin pyhien paikkojen asemasta

”Yhdysvaltain ulkoministeri toimi välittäjänä neuvotteluissa Jerusalemin pyhien paikkojen asemasta. Kaupungissa on ollut vakavia yhteenottoja israelilaisten ja palestiinalaisten välillä.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Jordanian kuningas Abdullah II ovat sopineet toimista, jotka tähtäävät jännitteiden purkamiseen israelilaisten ja palestiinalaisten välillä Jerusalemissa.

Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn mukaan molemmat osapuolet sivoutuivat toimenpiteisiin rauhan palauttamiseksi Jerusalemiin. Kerry ei kertonut, mitä toimenpiteet käytännössä ovat.

Jordanian kuningas oli Ammanissa käydyissä neuvotteluissa osapuolena siksi, että Jordania vastaa sopimuksen nojalla al Aqsan moskeijasta Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Moskeija on pyhä paikka muslimeille. Juutalaisille pyhä Temppelivuori sijaitsee samalla alueella.”

http://yle.fi/uutiset/israel_sopi_jannitteiden_purkamisesta_palestiinalaisten_kanssa/7628271

 

Israel poisti al-Aqsan moskeijan rukoilijoiden ikärajan

“Israelin poliisi ilmoitti asiasta pian sen jälkeen, kun Israel ja Jordania olivat sopineet toimista Israelin ja palestiinalaisten välisen jännityksen lieventämiseksi. Muun muassa kiista al-Aqsan moskeija-alueesta on johtanut viime viikkoina levottomuuksiin.

Israel on kumonnut ikärajoitukset muslimimiesten pääsylle rukoilemaan viimeaikaisten levottomuuksien keskiössä olleeseen al-Aqsan moskeijaan Itä-Jerusalemissa.

Israel on kieltänyt levottomuuksien pelossa ajoittain alle 35-vuotiaiden ja ajoittain alle 50-vuotiaiden miesten pääsyn perjantairukouksiin. Naisia ikärajat eivät ole koskeneet.

Poliisi myös poistaa Itä-Jerusalemin Issawiyahin alueelle johtavilta teiltä kaksi katusulkua, jotka oli pystytetty alueen levottomuuksien vuoksi, israelilaislehti Haaretz kertoo.

Poliisin edustaja kertoo uutistoimisto AFP:lle, että Jerusalemiin on määrätty lisää poliiseja levottomuuksien estämiseksi.

Poliisi ilmoitti asiasta pian sen jälkeen, kun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Jordanian kuningas Abdullah II olivat sopineet toimista, joilla pyritään lieventämään jännitystä Jerusalemissa. Välittäjänä toiminut Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry ei kertonut sovun sisällöstä.”

http://yle.fi/uutiset/israel_poisti_al-aqsan_moskeijan_rukoilijoiden_ikarajan/7628538

 

28.8.2014: Tiistaina voimaan tullut tulitauko lopetti väkivaltaisuudet, mutta paljon vaikeita kysymyksiä lykättiin tuleviin neuvotteluihin

http://yle.fi/uutiset/gazan_tulitaukosopimus_ei_ollut_kummankaan_voitto/7437143

 

10.8.2014: Israel ja Palestiina sopineet uudesta tulitauosta

“Israel ja Palestiina sopivat uusimmasta tulitauosta Gazassa, jonka on määrä kestää 72 tuntia.

Egypti välitti samanlaisen tulitauon viime viikolla, mutta taistelut jatkuivat sen jälkeen. Toiveena on, että uusimman tulitauon aikana saataisiin neuvoteltua pidemmästä aselevosta.”

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Israel_palestiina_tulitauko-24096

 

8.6.2014: Paavi isännöi harvinaista rukoushetkeä Vatikaanissa – Israelin ja palestiinalaisten presidentit mukana

“Paavi Franciscus isännöi Vatikaanissa harvinaislaatuista kohtaamista Israelin ja palestiinalaishallinnon presidenttien kesken.

Israelin presidentti Shimon Peres ja palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas osallistuvat rukoushetkeen Vatikaanin puutarhassa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun katolisen kirkon keskiössä lausutaan myös juutalaisten ja muslimien rukouksia.

Paavi on painottanut, ettei tapaamisessa ei ole tarkoitus puhua politiikkaa.

Vierailun toivotaan liennyttävän viime kuussa kariutuneita Lähi-idän rauhanneuvotteluja. Israelissa neuvotteluvaltaa käyttävä pääministeri Benjamin Netanjahu ei osallistu kohtaamiseen.”

http://yle.fi/uutiset/paavi_isannoi_harvinaista_rukoushetkea_vatikaanissa__israelin_ja_palestiinalaisten_presidentit_mukana/7285851

 

8.6.2014: Ekumeeninen patriarkka osallistuu rauhan huippukokoukseen Vatikaanissa

”Hänen Kaikki-pyhyytensä ekumeeninen patriarkka Bartolomeos, maailman yli 300 miljoonan ortodoksisen kristityn hengellinen johtaja, liittyy mukaan paavi Franciscuksen Vatikaanissa järjestämään rauhan huippukokoukseen tänä iltana, 8. kesäkuu 2014.

Kutsu kokouksen tuli paavi Franciscukselta, joka haluaa panostaa Lähi-idän rauhanprosessiin ja tehdä hengellisen aloitteen sen auttamiseksi. Paavi Franciscus on kutsunut paikalle myös Israelin presidentti Shimon Peresin ja palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbasin, jotta he yhdessä kahden maailman uskonnollisen johtajan kanssa osallistuisivat intensiiviseen keskusteluun ja jotta kaikki kokoukseen osallistujat yhdessä vetoaisivat muslimeihin, juutalaisiin ja kristittyihin pyrkimään edistämään rauhaa Lähi-idän alueella.

Heidän hiljattain Jerusalemiin tekemänsä apostolisen pyhiinvaelluksen aikana (25.–26.5.2014) paavi ja patriarkka vakuuttivat sitoutuvansa jatkamaan kahden suurimman kirkon välistä teologista vuoropuhelua. Samalla he sopivat myös laajentavansa suhteitaan myös ei-kristittyihin uskonnollisiin yhteisöihin ja aktiivisesti sitoutuvansa rauhanprosessiin erityisesti Lähi-idässä, joka on kolmen uskonnon, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin, alkulähde.

Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos on ilmaissut olevansa vakuuttunut siitä, että rauhanprosessin nykyinen pattitilanne voidaan ratkaista – poliittisten ja diplomaattisten ponnistelujen lisäksi – rukouksella ja solidaarisuudella.”

http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/uutiset/2014/06/08/ekumeeninen-patriarkka-osallistuu-rauhan-huippukokoukseen-vatikaanissa/

 

29.5.2014: Israelin ja Palestiinan presidentit lähtevät paavin luo rukoilemaan

“Israelin ja Palestiinan presidentit tapaavat 8. kesäkuuta Vatikaanissa rukoillakseen rauhan puolesta.

Paavi kutsui molemmat presidentit luokseen vieraillessaan viime viikonloppuna Lähi-idässä.

Paavi Franciscus on pyrkinyt aktiivisesti edistämään uskontojen välistä vuoropuhelua siitä lähtien kun hänet valittiin paaviksi reilu vuosi sitten. Shimon Peresin ja Mahmud Abbasin ei ole määrä neuvotella Israelin ja Palestiinan välisistä suhteista.

Israelin ja Palestiinan väliset rauhanneuvottelut katkesivat tuloksettomina huhtikuussa. Uutta yritystä ei ole näköpiirissä.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288694866641.html

 

27.5.2014: Rukous rauhan puolesta – Paavi kutsui Abbasin ja Peresin Vatikaaniin

“Matkansa aikana paavi yllätti kutsumalla Israelin ja Palestiinan presidentit Vatikaaniin rukoilemaan rauhan puolesta.

– Tarjoan kotini Vatikaanissa tämän rukouskohtaamisen paikaksi, paavi sanoi sunnuntaina Betlehemissä.

Palestiinan presidentin Mahmoud Abbasin ja Israelin presidentin Shimon Peresin toimistot ovat vahvistaneet presidenttien hyväksyneen paavin kutsun. Abbasin edustajien mukaan rukoushetki järjestetään kesäkuussa.”

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/rukous-rauhan-puolesta-paavi-kutsui-abbasin-ja-peresin-vatikaaniin/

 

Paavi vetosi kahden valtion ratkaisun puolesta Länsirannalla

“Paavi Franciscus vetosi Lähi-idän rauhan puolesta vieraillessaan Länsirannalla palestiinalaisalueilla. Paavi vetosi Israelin ja palestiinalaisten johtajiin, jotta kahden valtion ratkaisu saataisiin aikaiseksi.

Roomalaiskatolisen kirkon johtaja  puhui tiedotustilaisuudessa yhdessä palestiinalaishallinnon presidentin Mahmud Abbasin kanssa. Hän kutsui myös Israelin presidentin Shimon Peresin ja Abbasin vierailulle Vatikaaniin.”

http://yle.fi/uutiset/paavi_vetosi_kahden_valtion_ratkaisun_puolesta_lansirannalla/7261060

 

 

29.4.2014: Kerry kiistää kutsuneensa Israelia apartheid-valtioksi

“Juutalaisjärjestöt hermostuivat Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn rotusortoon viittaavista kommenteista.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry kiistää kutsuneensa Israelia apartheid-valtioksi.

Kerryn väitetään arvostelleen Israelin siirtokuntapolitiikkaa vertaamalla maata Etelä-Afrikan rotusortoa harjoittaneeseen apartheid-hallintoon.

Kerry ajoi kahden valtion ratkaisua viime viikolla katkenneiden rauhanneuvottelujen pohjaksi.

– En ole koskaan sanonut yksityisesti tai julkisesti, että Israel olisi apartheid-valtio, Kerry vakuutteli.”

http://yle.fi/uutiset/kerry_kiistaa_kutsuneensa_israelia_apartheid-valtioksi/7212017

 

28.4.2014 USA varoittaa Israelia – “olette apartheidin tiellä”

“Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryn mukaan Israelista uhkaa muodostua apartheid-valtio, jos Israelin-Palestiinan konfliktissa ei pian löydetä kahden valtion ratkaisua, kertoo the Daily Beast saamaansa nauhoitteeseen viitaten.

Kerry puhui viime viikon perjantaina medialta suljetussa tilaisuudessa, johon osallistui joukko maailman johtajia.”

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/USA_Israel_apartheid-19656

 

24.4.2014: Israelilta päätös: Palestiinalaisten kanssa 9 kuukautta kestäneet neuvottelut päättyvät

“Israelin hallitus on päättänyt keskeyttää rauhanneuvottelut palestiinalaisten kanssa, kertovat israelilaiset tiedotusvälineet. Syynä on kilpailevien palestiinalaisjärjestöjen eilinen ilmoitus yhteishallituksen muodostamisesta lähiviikkojen aikana. Uutistoimisto AP:n mukaan keskeyttäminen päättää yhdeksän kuukautta kestäneet neuvottelut, jotka aloitettiin Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn johdolla.”

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194896709485/artikkeli/israelilta+paatos+palestiinalaisten+kanssa+9+kuukautta+kestaneet+neuvottelut+paattyvat.html

http://yle.fi/uutiset/israel_keskeytti_rauhanneuvottelut_palestiinalaisten_hallitussovun_vuoksi/7206010

 

6.4.2014: Israel valmis jatkamaan rauhanneuvotteluja

”Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan maa on valmis jatkamaan rauhanneuvotteluja palestiinalaisten kanssa. Netanjahu kuitenkin sanoi, ettei Israel suostu neuvotteluissa mihin tahansa ehtoihin.”

http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2014/04/06/israel-valmis-jatkamaan-rauhanneuvotteluja

 

4.4.2014: Kerry patisti Israelia ja palestiinalaisia: “USA:n rauhanponnisteluilla on rajansa”

“Yhdysvallat harkitsee uudelleen rooliaan Lähi-idän rauhanneuvotteluissa, koska sekä Israel että palestiinalaishallinto ovat tehneet viime aikoina ratkaisuja, jotka haittaavat rauhanprosessia, sanoo Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry.”

“Yhdysvallat ei ole koskaan luvannut, ettei sen rauhanponnisteluilla olisi takarajaa, Kerry sanoo. Hänen mukaansa Yhdysvallat arvioi nyt täsmälleen, mikä tilanne on ja mitä vielä voitaisiin tehdä.

Kerry palaa perjantaina Washingtoniin pitkältä Euroopan- ja Lähi-idän-matkalta.”

http://yle.fi/uutiset/kerry_patisti_israelia_ja_palestiinalaisia_usan_rauhanponnisteluilla_on_rajansa/7174373

 

31.3.2014: Ulkoministeri John Kerry poikkesi Lähi-itään

“John Kerry lähti Pariisista kohti Lähi-Itää 31. marraskuuta 2014.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on matkustanut Lähi-itään edistääkseen rauhanneuvotteluja Israelin ja palestiinalaisten välillä.

Neuvottelut ovat kriittisessä vaiheessa ja niille on varattu aikaa huhtikuun loppuun.”

http://yle.fi/uutiset/ulkoministeri_john_kerry_poikkesi_lahi-itaan/7165842

 

27.3.2014: Obama antoi paaville siemeniä

“Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vieraili tänään paavi Franciscuksen luona Vatikaanissa.”

“Obaman ja paavin tapaaminen kesti noin 50 minuuttia, hieman kauemmin kuin paavin tapaamiset muiden maailman johtajien kanssa. Tapaamisen asialistalla olivat muun muassa Lähi-idän rauhanneuvottelut, ympäristö ja maahanmuutto.”

“Obama tapaa vierailullaan Roomassa paavin lisäksi Italian pääministerin Matteo Renzin ja presidentti Giorgio Napolitanon. Lisäksi Obamalle on järjestetty tutustumiskäynti Colosseumille.”

http://yle.fi/uutiset/obama_antoi_paaville_siemenia__video/7159870

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014032718161453_ul.shtml

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288670487547.html

 

3.3.2014 Obama Netanyahulle: ”Vaikeita päätöksiä pitää tehdä”

YLE |

”Lähi-idän rauhanneuvotteluja on käyty seitsemän kuukautta, ja niiden takarajaksi asetettu huhtikuu lähenee.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vaatii Israelilta vaikeita päätöksiä, jotta Israel ja palestiinalaiset saavuttaisivat rauhan. Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on saapunut maanantaina vierailulle Valkoiseen taloon.

Lähi-idän rauhanneuvottelujen takarajaksi on asetettu huhtikuu, mutta presidentti Barack Obaman odotetaan painostavan pääministeri Benjamin Netanyahua jatkamaan neuvotteluja takarajan umpeuduttua.

– Takaraja lähenee ja joitakin vaikeita päätöksiä on pakko tehdä, Obama sanoi tiedotustilaisuudessa Valkoisessa talossa.”

 

”Vierailu on merkki siitä, että Obama ottaa aktiivisemman rooli Lähi-idän rauhanneuvotteluissa, jotka ovat tähän mennessä olleet pääasiassa ulkoministeri John Kerryn vastuulla. Kerry on tehnyt alueelle viime vuosina kymmeniä matkoja. Neuvottelut ovat kestäneet seitsemän kuukautta.”

AFP, AP, Reuters, YLE

http://yle.fi/uutiset/obama_netanyahulle_vaikeita_paatoksia_pitaa_tehda/7118280

 

6.2.2014: Israeli Rabbis Warn Kerry of Divine Retribution

“A group of Israeli rabbis has issued an open letter warning that US Secretary of State John Kerry’s reckless peace efforts will if they come to fruition result in divine retribution against those involved.”

http://www.israeltoday.co.il/Default.aspx?tabid=178&nid=24418

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/177114

http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Kerry-has-declared-war-on-God-say-hardline-rabbis-warn-of-divine-punishment-340419

 

30.1.2014: 2 000 rukoili rauhanneuvotteluja vastaan Jerusalemissa

“Kaksituhatta kovan linjan juutalaista rukoili torstaina Jerusalemissa Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvotteluja vastaan.”

“Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on yrittänyt heinäkuusta lähtien aikaansaada rauhaa Israelin ja palestiinalaisten välille. New York Timesin mukaan hänen suunnitelmissaan Israel vetäytyisi Länsirannalta ja Itä-Jerusalemista.

– Kerryn suunnitelma uhkaa meitä, sillä se erottaisi Israelin kansan ja Israelin maan, Moshe Cohen, yksi tapahtuman järjestäjistä, kommentoi. ”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288647931665.html

 

 

2.1.2014: Kerry: Rauhan saaminen Lähi-itään ei ole mahdoton tehtävä

|

“Lähi-itään saapunut Kerry sanoi, että Israelin ja palestiinalaisten johtajat lähestyvät pistettä, jossa on tehtävä vaikeita päätöksiä.”

http://yle.fi/uutiset/kerry_rauhan_saaminen_lahi-itaan_ei_ole_mahdoton_tehtava/7009865

 

 

2.1.2014 Lähi-idässä vieraileva Kerry tapasi Israelin Netanjahun

TS 2.1.2014 19:50

“Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry jatkaa pyrkimyksiään puskea eteenpäin rauhaa Lähi-idässä. Israelissa vieraileva Kerry tapasi torstaina pääministeri Benjamin Netanjahun Jerusalemissa.”

“Kerryn tavoitteena on saada osapuolet hyväksymään alustavan rungon rauhansopimukselle. Tarkoitus on sopia esimerkiksi palestiinalaisten tulevan valtion rajoista ja Jerusalemin asemasta.”

 

 

29.12.2013 USA:n ulkoministeri painaa päälle Lähi-idässä

|

“Israelin ja palestiinalaisten rauhankehyksen tulisi valmistua neljässä kuukaudessa. Ahkerasti Lähi-idässä sukkuloiva John Kerry antaa ymmärtää, että se on mahdollista. Konkreettisia merkkejä edistyksestä on kuitenkin vähän.”

http://yle.fi/uutiset/usan_ulkoministeri_painaa_paalle_lahi-idassa/7003695

 

28.12.2013 Kerry menossa Israeliin vuoden 2014 alussa. “Rauhan raamit” lähetetään osapuolille uuden vuoden aattona!

 

20.12.2013 Pope Francis First Official Visit To Israel In May 2014 Reports Israeli Newspaper!!

 

30.7.2013 Lähi-idän rauhansopimus yritetään pusertaa 9 kuukaudessa

|

“Israelilaisten ja palestiinalaisten tapaamista isännöinyt Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry kertoi, että varsinaiset rauhanneuvottelut alkavat kahden viikon sisällä. Kaikki tärkeimmät asiat tuodaan neuvottelupöytään”

http://yle.fi/uutiset/lahi-idan_rauhansopimus_yritetaan_pusertaa_9_kuukaudessa/6755758

 

25.7.2013 Lähi-idän rauhanneuvottelut käyntiin jo ensi viikolla?

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013072517297429_ul.shtml

Jos ja kun näissä neuvotteluissa saadaan “rauha” aikaan (Palestiina/Israel) / Palestiinalaisvaltio, niin Jumalan kello lähtee tikittämään viimeistä 7 vuotta, josta 3,5 vuotta on vielä ehkä melko normaalia, mutta sitten Antikristus rikkoo sopimuksen/liiton ja todellinen maanpäällinen helvetti pääsee valloilleen. Ja kuka se Antikristus sitten on?

Luku 216 (6*6*6 = 216). Siis vuoden alusta on Obaman ilmoitettuun syntymäpäivään (4.8.) 216 päivää = (6*6*6).

Obaman koko nimessä on myös 18 kirjainta (6+6+6 = 18).

Ja sitten kun Raamatussa on kohta “Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se LASKEKOON pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”

Ilmestyskirja 13:18

Rare Properties of 216: – Cube Common Properties of 216: Abundant Composite Even Evil Powerful Practical Untouchable (numbergossip.com)

Numero 18 (6+6+6): Unique Properties of 18: – 18 is the smallest difference between an emirp and its reverse – 18 is the only number that is twice the sum of its digits Common Properties of 18: Abundant Composite Even Evil Practical Ulam

Katso aiheeseen liittyvät videot:

LOPUNAJAT-NYT! JAKSO #1 LÄHI-IDÄN VÄÄRÄ RAUHA

LOPUNAJAT-NYT! JAKSO #7 OBAMA JA 666

 

19.7.2013 ***BREAKING NEWS*** Obama sets stage for D.C. peace talks in 1-2 weeks!

https://www.youtube.com/watch?v=4qLJLwKe3qo

John Kerry announces restart of direct Israeli / Palestinian Peace Talks (Jul 19, 2013) http://www.youtube.com/watch?v=pf1EFHCHK9k

 

 

3.4.2013 Obama haluaa leikata palkkaansa

Päivitetty 3.4.2013 23:11, julkaistu 3.4.2013 23:10

Koko juttu:

“STT, AFP Yhdysvaltain presidentti Barack Obama haluaa palauttaa osan palkastaan takaisin valtion kassaan. Näin hän haluaa osoittaa myötätuntoaan julkisen sektorin työntekijöille, joita talouden rajut säästötoimet ovat koskettaneet. Presidentin palkka, samoin kuin kongressin jäsenten palkka, on säädetty lailla eikä niitä voi kovin helposti muuttaa. Obama on siksi päättänyt palauttaa 5 prosenttia palkastaan joka kuukausi. Presidentin vuosipalkka on 400 000 dollaria eli runsaat 310 000 euroa.”

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194805407344/artikkeli/obama+haluaa+leikata+palkkaansa.html

Ja sitten laskelma: Vuosipalkka on 400 000 taalaa, josta se siis haluaa “antaa takaisin” kuinka ollakaan juuri 5 %. Kuukausipalkka on siis 400 000 / 12 = 33 333,33 1% on: 33 333,33 / 100 = 333,33333333333333 Ja 5% on siis …. 5 * 333,333 = 1666! (6/6/6 on 0,1666)

Unique Properties of 1666: – 1666 is the sum of the Roman numerals – Written in Roman Numerals 1666 reads “MDCLXVI” which is all basic Roman Numerals in decreasing order (M = 1000 , D = 500 , C = 100 , L = 50, X = 10 , V=5 and I=1 == 1666) Common Properties of 1666 Apocalyptic power Composite Deficient Even Evil Happy Unique Properties of 666: – 666 is the standing modern guess as to the Number of the Beast (see discussion at, for example, Wikipedia) – 666 is the sum of all the numbers on a typical roulette wheel – 666 is the largest triangular number that is also a repdigit Common Properties of 666: Abundant Apocalyptic power Composite Even Odious Palindrome Practical Smith (Joke) Triangular Undulating.

Edellä on mainittu vain pieni otos siitä materiaalista, joka osoittaa selvästi tämän henkilön olevan se Antikristus, josta Raamattu puhuu esimerkiksi Ilmestyskirjassa.

Aika on siis käymässä vähiin tälle maailmalle. Seuraavaksi hyvä video kaikille, jotka eivät tiedä miksi tarvitsisivat täydellistä anteeksiantoa ja pelastusta. Täydellinen anteeksianto ja pelastushan löytyvät meille kaikille vain ja ainoastaan Jumalan Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä siis otetaan vastaan lahjaksi, ilman omia tekoja ja ansiota.

Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: “Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut”. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

2. Korinttolaiskirje 6:1-2

 

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

Roomalaiskirje 10:9

 

“While there’s still time” is a simple look at the gospel message and why we need Jesus Christ https://www.youtube.com/watch?v=MmfxU0WHF9U&feature=c4-overview&list=UU42rNaogdIK0nGpszqH9h7g

 

Sanastoa:

Rapture = Ylöstempaus

Tribulation = Ahdistuksen- /vaivanaika

 

 

5.8 maanjäristys iski USAn pääkaupunkiin

23.8.2011 kolmen kuukauden kuluttua kun Obama oli julistanut, että Israelin tulisi palata takaisin vuoden 1967 rajoihin iski poikkeuksellinen, voimakkuudeltaan 5.8 maanjäristys USAn pääkaupunkiin. Joidenkin lähteiden mukaan Obama olisi puhunut raja-asiasta uudelleen vain tuntia ennen maanjäristystä.

Järistyksessä vaurioitui pahoin muunmuassa Washington Monument.

Jopa 1/3 amerikkalaisista saattoi tuntea tämän maanjärityksen.

”The U.S. Geological Survey estimates that as much as one third of the U.S. population may have felt the earthquake, more than any other earthquake in U.S. history, with reports coming from southeastern Canada to Florida.”

http://en.wikipedia.org/wiki/2011_Virginia_earthquake

http://www.huffingtonpost.com/2011/08/23/washington-dc-earthquake-2011_n_934244.html

http://www.washingtonpost.com/earthquake-rattles-washington-area/2011/08/23/gIQATMOGZJ_story.htm

http://www.reuters.com/article/2011/08/23/us-quake-usa-idUSTRE77M67120110823

http://www.masslive.com/news/index.ssf/2011/05/obama_views_on_israels_1967_bo.html

http://www.nytimes.com/2011/05/20/world/middleeast/20speech.html?pagewanted=all&_r=0

http://articles.latimes.com/2012/aug/23/nation/la-na-nn-washington-dc-quake-damage-20120823