POIMINNAT SYYSKUU 2015

Päivitetty 1.11.2015

Suurien muutosten syyskuu (lista)

30.9.2015: Putinin pyyntö hämmentää: Miksi lupaa asevoimien käyttöön haettiin ”Venäjän rajojen ulkopuolelle” eikä ”Syyriaan”?

”Venäjän presidentin esittämä asevoimien käyttöpyyntö on muotoiltu nyt eri tavalla kuin keväällä 2014, jolloin se koski selkeästi nimenomaan Ukrainaa.

Kremlin virallisilla nettisivuilla on julkaistu presidentti Vladimir Putinin pyyntö, jonka hän esitti Venäjän parlamentin ylähuoneelle eli liittoneuvostolle.

”Liittoneuvostolle on tuotu ehdotus käyttää asevoimia Venäjän alueen rajojen ulkopuolella”, lukee Putinin pyynnön otsikossa.

”Vladimir Putin on tuonut liittoneuvostolle ehdotuksen Venäjän perustuslain 102. pykälän 1. osan kohdan ”g” perusteella, jotta liittoneuvosto hyväksyisi päätöksen antaa lupa Venäjän federaation asevoimien käyttöön Venäjän federaation alueen rajojen ulkopuolella yleisesti tunnustettujen periaatteiden ja kansainvälisen oikeuden normien mukaisesti”, kuuluu varsinaisen pyynnön sanamuoto.

Liittoneuvosto antoi yksimielisessä äänestyksessään Putinille hänen kaipaamansa luvan liki välittömästi sen jälkeen, kun pyynnöstä oli kerrottu julkisuuteen keskiviikkona.

Tämän jälkeen presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov selitti Venäjän medialle, että lupa koskee käytännössä Syyriaan ja että avunpyyntö oli tullut Syyrian presidentiltä Bashar al-Assadilta.

Liittoneuvosto ei ole toistaiseksi julkaissut päätöslauselmansa sanamuotoa, mutta Venäjän median mukaan Putin sai kuitenkin nimenomaan luvan käyttää asevoimia ”Venäjän alueen ulkopuolella”. Venäjän johto ei ole selittänyt, miksi Putin ei yksilöinyt pyynnössään Syyriaa nimeltä.

Yksi todennäköinen selitys on se, että mikäli Venäjä aikoo iskeä Isis-äärijärjestöä vastaan Syyriassa, taistelut saattavat laajentua myös esimerkiksi Irakin alueelle. Näin Putinin ei tarvitsisi siis enää erikseen pyytää liittoneuvostolta uutta lupaa, vaan laajempi sanamuoto mahdollistaa Venäjän toiminnan sekä Syyriassa että Irakissa.

Joka tapauksessa uuden luvan sanamuoto on siis kuitenkin hyvin laaja ja se voisi mahdollistaa yhtä lailla myös Venäjän asevoimien virallisen käytön esimerkiksi Itä-Ukrainassa tai ainakin sillä mahdollisuudella painostamisen.

Venäjä ei ole vielä tähän päiväänkään mennessä tunnustanut asevoimiensa käyttöä Itä-Ukrainassa, mutta Krimillä olleet erikoisjoukkojen sotilaat Putin on sen sijaan myöntänyt alun kiistämisten jälkeen.

Uuden luvan sanamuoto eroaa huomattavasti maaliskuun 1. päivästä 2014, jolloin Putin pyysi ja sai luvan Venäjän asevoimien käyttöön nimenomaan yksilöidysti ”Ukrainan alueella”. Putin perusteli luvan tarvetta tuolloin sillä, että Krimillä olevien Venäjän kansalaisten, maanmiesten sekä Venäjän laivastotukikohdan sotilaiden henki on vaarassa Krimillä, joka kuului tuolloin Venäjänkin oman käsityksen mukaan Ukrainaan.

Kun liittoneuvosto oli antanut Putinille luvan asevoimien käyttöön Ukrainassa, Venäjä aloitti ripeät toimet Krimin liittämiseksi itseensä. Krimillä järjestettiin Venäjän pienten vihreiden miesten eli erikoisjoukkojen sotilaiden ”turvaamana” näytösluontoinen kansanäänestys, jossa krimiläiset pyysivät päästä osaksi Venäjää ja tämän jälkeen Putin vahvisti Krimin hyväksymisen osaksi Venäjää. Putinin saama asevoimien muodollinen käyttölupa toimi tässä tilanteessa lähinnä tehokkaana painostuskeinona Ukrainaa kohtaan.

Kesäkuussa 2014 Putin kääntyi jälleen liitoneuvoston puoleen ja pyysi peruuttamaan asevoimien käyttöluvan Ukrainassa. Putinin mukaan pyynnön peruuttamien liittyi Itä-Ukrainan tilanteen normalisoimiseen ja siellä tuolloin käynnissä olleiden neuvotteluiden tukemiseen.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1443516295414.html

 

29.9.2015: New Yorkin viikko alkoi pitkällä miinuksella

”S&P 500 -indeksi painui 1 900 pisteen rajan alapuolelle.

Wall Streetin viikko käynnistyi jyrkällä laskulla. Huolta aiheuttivat samat aiheet kuin ennenkin. Sijoittajia kalvaa epätietoisuus keskuspankki Fedin koronnoston ajoituksesta. Lisäksi kannetaan huolta maailmantalouden näkymistä ja etenkin Kiinan talouden ja yritysten takkuilusta.

Kyseessä on paradoksaalinen tilanne. Toisaalta pelätään korkojen nousua. Toisaalta taas synkistellään koronnoston lykkääntymistä, koska se osoittaa myös Fedin olevan huolissaan taloustilanteesta.

Eräiden arvioiden mukaan laskussa on hieman kysymys myös siitä, että osa sijoittajista siivoaa salkkujaan ennen kvartaalin vaihtumista kahden pörssipäivän kuluttua.

Dow Jones Industrial Average painui 1,9 prosenttia. Indeksi päätyi vajaat kaksi pistettä 16 000 pisteen rajan yläpuolelle. Se sijaan S&P 500 painui 1900 pisteen rajan alapuolelle 1 882 pisteeseen. Pakkia tuli lähes 2,6 prosenttia. Seuratuimmista indekseistä eniten putosi Nasdaq Composite, joka sukelsi yli kolme prosenttia 4 544 pisteeseen.

Talousdataa saatiin muun muassa asuntomarkkinoilta, joilla vireillä olevien asuntokauppojen määrä putosi elokuussa 1,4 prosenttia edelliskuukaudelta. Analyytikot olivat odottaneet kauppojen kasvua 0,4 prosentilla.

Kuluttajien tulot ja kulutus kehittyivät elokuussa jokseenkin odotusten mukaisesti. Inflaatio pysytteli edelleen matalalla. Ruoasta ja energiasta puhdistettu pohjainflaatio nousi elokuussa vain 0,1 prosenttia ja vuositasollakin se jäi 1,3 prosenttiin eli reilusti alle keskuspankin kahden prosentin tavoitetason.

Öljyn hinta painui. Yhdysvaltalaisen West Texas intermediate –laadun marraskuun futuurihinta laski 2,8 prosenttia vajaaseen 44,50 dollariin.

New York: Dow Jones/close 16002 pistettä (-1,92 %)

New York: S&P 500/close 1882 pistettä (-2,57 %)

New York: Nasdaq/close 4544 pistettä (-3,04 %)

New York: Nokia ADS/close 6,46 dollaria (-1,67 %)”

www.kauppalehti.fi/uutiset/porssit-new-yorkin-viikko-alkoi-pitkalla-miinuksella/gmZRghp4

 

28.9.2015: Obama ja Putin tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa vuoteen

”Yhdysvaltain prYhdysvaltain presidentti Barack Obama haluaa puhua Ukrainan tilanteesta, Venäjän presidentti Vladimir Putin puolestaan Syyriasta.

esidentti Barack Obama ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat toisensa YK:n yleiskokouksessa maanantai-iltana. Kyseessä on suurvaltajohtajien ensimmäinen tapaaminen lähes vuoteen.

Maat ovat saivarrelleet siitä, kuka teki aloitteen tapaamisesta, ja mikä on sen tärkein asia. Valkoisen talon mukaan Putin pyysi tapaamista Obaman kanssa, Kremlin tiedottajan mukaan taas tapaaminen järjestyi keskinäisellä sopimuksella. Obama haluaa puhua Ukrainan tilanteesta, Putin puolestaan Syyriasta.

Ukrainan tulitaukoa on noudatettu kohtuullisesti syyskuussa. Tulitauon noudattamisen uskotaan liittyvän juuri Putinin kansainvälisiin esiintymisiin. Aseellisen konfliktin kiihtyminen ei näyttäisi hyvältä, kun Putin osallistuu YK:n yleiskokoukseen ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Putinin odotetaan uudistavan Obamalle ehdotuksensa kansainvälisestä koalitiosta taisteluun Isisiä vastaan. Venäjä haluaa kukistaa Isisin yhdessä Syyrian presidentin Bashar al-Assadin kanssa. Yhdysvallat tuskin suostuu ehdotukseen.

Kumpikin presidentti pitää tänään maanantaina myös puheensa yleiskokoukselle.”

yle.fi/uutiset/obama_ja_putin_tapaavat_toisensa_ensimmaista_kertaa_vuoteen/8336072

 

27.9.2015: Harvinainen superkuu pimenee ensi yönä

”Maanantaina aamuyöstä voi ihailla harvinaista superkuunpimennystä. Edellisen kerran vastaava verikuu nähtiin yli 30 vuotta sitten.

Täysikuu ja täydellinen kuunpimennys, samaan aikaan, kun kuu on kiertoradallaan lähimpänä maata. Näin syntyy superkuunpimennys. Täydellinen kuunpimennys nähdään ensi maanantaina aamuyöllä koko Suomessa.

Täydellisessä kuunpimennyksessä Aurinko, Maa ja Kuu ovat samalla suoralla linjalla. Kuu ei varsinaisesti pimene, vaan muuttuu syvän punaiseksi eli niin sanotuksi punaiseksi verikuuksi. Tämä johtuu siitä, että Maan ilmakehä taittaa osan Auringon valosta Kuun pintaan, vaikka kuu onkin maan varjossa. Vain pisimmät valon aallonpituudet eli punaiset ja oranssit jatkavat koko ilmakehän läpi Kuuhun, kun muut siroavat ilmakehässä. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää, kuu katoaisi kokonaan näkyvistä.

Superkuuta ja täydellistä kuunpimennystä nähdään harvoin samana päivänä, viimeksi vuonna 1982 ja seuraavan kerran vuonna 2033. Suomessa se ei kuitenkaan näy, koska kuu on tällöin horisontin alapuolella. Suomessa seuraava superkuunpimennys nähdään vasta vuonna 2036.″

yle.fi/uutiset/harvinainen_superkuu_pimenee_ensi_yona__laheta_oma_kuvasi_punaisesta_kuusta/8334651

 

25.9.2015: Paaville lämmin vastaanotto New Yorkissa

”Yhdysvalloissa vieraileva paavi Franciscus on otettu vastaan New Yorkissa kuin rock-tähti konsanaan. Katolisen kirkon johtajaa vastassa oli John F. Kennedyn lentokentällä Vatikaanin lippuja heiluttava väkijoukko, joka huusi paaville tervetulotoivotuksia. Paavin astuessa koneesta orkesteri soitti katkelman Frank Sinatran klassikosta New York, New York.

Lentokentältä paavi pöristeli Manhattanille helikopterilla. Hän viettää New Yorkissa 36 tuntia, joiden aikana hän muun muassa johtaa iltarukouksia St. Patrickin katedraalissa ja puhuu YK:n yleiskokouksessa sekä vierailee Harlemissa katolisessa koulussa. Paavi johtaa myös moniuskontoisen seremonian New Yorkin terrori-iskujen muistomerkillä.

Paavi käväisee myös kaupungin keskuspuisto Central Parkissa, minne odotetaan 80 000 ihmistä. Lisäksi hän johtaa messun Madison Square Gardenissa, jonne odotetaan 20 000 kuulijaa.

Paavin vierailu näkyy newyorkilaisten elämässä paitsi väkijoukkoina myös erittäin tiukkoina turvatoimina ympäri kaupunkia.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/paaville-lammin-vastaanotto-new-yorkissa/5328726

 

13.9.2015: Kalifornianlahdella voimakas maanjäristys

2015-09-13-Kalifornia_6.6

Lopunajat.fi 13.9.2015

Kalifornianlahdella tapahtui voimakas – jopa 6.9 magnitudin maanjäristys sunnuntai aamuna Suomen aikaan. Maanjäristyksen voimakkuudeksi on jälkeenpäin ilmoitettu 6.6.

Maanjäristyken keskus sijaitsi Meksikon länsipuolella Pohjois-Amerikan-, Tyynenmeren- ja  Kookossaaren mannerlaattojen yhtymäkohdassa.

Järistys tapahtui vain noin 15 km syvyydessä, joten tsunamin muodostumisen mahdollisuus on periaatteessa ollut olemassa.

 

13.9.2015: Paavi saa väkijoukot liikkeelle Kuubassa ja USA:ssa

”Franciscukselle tarjoutuu tilaisuuksia näyttäviin poliittisiin linjanvetoihin.

Vain puoli minuuttia ja kaikki 10 000 ilmaista lippua paavi Franciscuksen ulkoilmamessuun Philadelphiassa oli varattu. Roomalaiskatolilaisten johtajan ei tarvitse pelätä puhuvansa tyhjille katsomoille ensi viikonloppuna alkavalla matkallaan Yhdysvaltoihin ja Kuubaan.

Paavit ovat vierailleet Havannassa ja Washingtonissa aiemminkin, mutta nyt matka on monestakin syytä poikkeuksellinen. Franciscuksen vierailussa on vahva poliittinen ulottuvuus, sillä hän oli henkilökohtaisesti mukana välittämässä prosessia, joka johti Kuuban ja Yhdysvaltain diplomaattisuhteiden palauttamiseen.

Kansainvälisessä politiikassa argentiinalaissyntyinen paavi ei ole vaiennut mielipiteistään, vaan on ottanut väkevästi kantaa muun muassa vapaan markkinatalouden synnyttämää köyhyyttä ja eriarvoisuutta sekä ilmastonmuutosta vastaan.

Yhdysvalloissa tv-juontaja ehti jo nimetä Franciscuksen ”planeetan vaarallisimmaksi henkilöksi”. Kuuban kommunistijohtajiin paavin ”viisaus ja nöyryys” on sen sijaan tehnyt vaikutuksen.

– Jos paavi jatkaa tällä linjalla, palaan katoliseen kirkkoon, presidentti Raul Castro sanoi vieraillessaan Vatikaanissa aiemmin tänä vuonna.

– Kun paavi tulee Kuubaan, aion osallistua hänen jokaiseen messuunsa, hän vakuutti.

Ensimmäisenä paavina kongressissa
Franciscuksen vasemmistolaisilta haiskahtavat puheet ovat ehkä saaneet amerikkalaiset konservatiivit huolestumaan, mutta presidentti Barack Obama ei ole salannut ihailevansa Franciscusta erityisesti tämän ilmastopolitiikan takia.

Arvostuksesta kielii se, että Obamat menevät poikkeuksellisesti paavia vastaan jo tämän laskeutuessa Edwardsin lentotukikohtaan. Valkoisen talon vastaanoton jälkeen Franciscus pitää ensimmäisenä paavina puheen Yhdysvaltain kongressissa.

Näyttävät esiintymiset eivät lopu siihen: 25. syyskuuta Franciscus puhuu YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1442105489015.html

 

12.9.2015: Katolinen kirkko opettaa Kristuksen olevan Saatanan poika

Lopunajat.fi 12.9.2015:

Vatikaanissa 27.4.2014 pidetyssä messussa julistettiin latinaksi Kristuksen olevan Saatanan (Luciferin) poika. Tilaisuus lähetettiin ympäri maailman superteräväpiirtona (4K tarkkuudella) ja kolmiuloitteisena.

Varsinainen virallinen ”ohjelmanumero” oli edesmenneiden paavien Johannes Paavali II (Karol Józef Wojtyła) ja paavi Johannes XXIII (Angelo Giuseppe Roncalli) julistaminen ”pyhimyksiksi”.

Taas yksi merkittävä näyttö sille asialle, että nykyinen paavi ja hänen edustamansa instituutio on Ilmestyskirjan ilmoittama toinen peto.

 

11.9.2015: Kymmeniä kuoli Mekassa nosturin romahdettua

”Saudiviranomaisten mukaan ainakin 107 ihmistä on kuollut.

Ainakin 107 ihmistä on viranomaisten mukaan kuollut ja 238 ihmistä loukkaantunut, kun nosturi kaatui Mekan Suurmoskeijan päälle perjantaina Saudi-Arabiassa.

Onnettomuuden syy ei ole vielä virallisesti selvillä, mutta sosiaalisessa mediassa julkaistujen kuvien perusteella nosturi on kaatunut moskeijan katon läpi ja katto on romahtanut.

Onnettomuuden aikaan satoi ja ukkosti rankasti. Arabian niemimaalla on ollut voimakkaita hiekkamyrskyjä viimeisen viikon aikana.

Moskeijan tiedottajan mukaan voimakas tuuli ja kova sade aiheutti nosturin kaatumisen. Moskeijan työntekijä kertoi uutistoimisto AFP:lle, että hän näki nosturin kaatuvan myrskyn seurauksena. Hänen mukaansa moskeijaa kiertävä katettu kävelysilta pysäytti kaatuvan nosturin osittain, minkä vuoksi uhriluku jäi hänen mukaansa pienemmäksi.

Perjantairukouksen oli tarkoitus alkaa moskeijassa vain tunti onnettomuuden jälkeen, jolloin siellä olisi ollut paljon enemmän ihmisiä.

Saudi-Arabia laajentaa parhaillaan suurmoskeijaa ja laajennusosan on tarkoitus olla 400 000 neliömetrin suuruinen. Moskeijaa ympäröivät lukuisat nostokurjet. Kaatunut nosturi osui moskeijan itäosan päälle.

Paikallisviranomaiset ovat määränneet tutkinnan onnettomuuden syistä. Alueen asukkaita on pyydetty luovuttamaan verta onnettomuuden uhrien auttamiseksi.

Uhrien kansalaisuudesta ei ollut tietoa heti onnettomuuden jälkeen, mutta Iranin valtion uutistoimiston IRNA:n mukaan loukkaantuneiden joukossa olisi 15 iranilaista.

Miljoonien muslimien on tarkoitus saapua Mekkaan myöhemmin tässä kuussa, kun muslimien pyhiinvaelluskausi alkaa.

Monta kerrosta korkea Mekan Suurmoskeija on yksi islamin pyhimmistä paikoista.

* Päivitetty klo 1:50, arviot kuolleiden määrästä ovat nousseet”

yle.fi/uutiset/kymmenia_kuoli_mekassa_nosturin_romahdettua/8300575

 

11.9.2015: Palestiinan lippu pian YK:n päämajan edustalle

”Palestiinan lippu nostetaan pian salkoon YK:n päämajan edustalle New Yorkissa.
Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous päätti asiasta ylivoimaisella enemmistöllä äänestyksessä.

Palestiinalaisten pääministerin Rami Hamdallahin mukaan tämä on askel eteenpäin siinä, että Palestiina tunnustetaan YK:n täysvaltaiseksi jäseneksi.

Yleiskokouksessa 119 YK:n jäsenmaata kannatti ja 4 vastusti Palestiinan lipun nostoa salkoon. 45 jäsenmaata pidättäytyi äänestämästä. Lipun nostoa vastustaneiden joukossa olivat Yhdysvallat ja Israel.

Palestiinalaisilla on nyt yhdessä Vatikaanin kanssa tarkkailijajäsenten asema YK:ssa.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1441929940150.html

 

8.9.2015: Paavi helpottaa avioliiton mitätöintiä

”Paavi Franciscus on päättänyt radikaalisti helpottaa katolisen kirkon sääntöjä avioliiton mitätöimisestä. Muutos on suurin vuosisatoihin.

Paavi piti kiinni avioliiton purkamattomuudesta, mutta yksinkertaisti edellytyksiä liittojen mitätöimiselle. Liitto voidaan kirkon sääntöjen mukaan mitätöidä, jos sitä ei ole solmittu vapaaehtoisesti, jos osapuolet eivät ole olleet henkisesti kypsiä solmimaan sitä tai halukkaita hankkimaan lapsia.

Nykyisin mitätöiminen on pitkällinen ja kallis prosessi.”

www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015090820314358_ul.shtml

 

1.9.2015: Barack Obaman säätiö sai 666 666 dollarin lahjoituksen

Lopunajat.fi

Obaman säätiö aloitti toimintansa 31.1.2014. Vuonna 2014 säätiö sai lahjoituksia yli viiden miljoonan dollarin edestä.

Mainittuja lahjoittajia on luettelossa kaikkiaan 11 kpl ja kuudentena suurena lahjoittajana listassa mainitaan Cari ja Michael J. Sacks Chicagosta  666 666 dollarin lahjoituksella.

Erittäin mielenkiitoiseksi asian tekee siis tuo lahjoitettu summa. Kenelle tulisi mieleen lahjoittaa täsmälleen tuon suuruinen summa, ellei Obaman taustalla olisi jotain enemmän?

Edellä mainitut tiedot käyvät ilmi säätiön tekemästä veroilmoituksesta ja 666 on Raamatun ilmoittama Pedon luku.

Liikemies Michael J. Sacks on puolustanut voimakkaasti muun muassa homoavioliittoja ja on näin ollen vahvasti  Obaman linjoilla.

 

KAIKKI SYYSKUU 2015 JUTUT TÄÄLLÄ