9.8.2017: Pohjois-Korea uhkaa Yhdysvaltoja ohjusiskulla – Sananvaihto maiden välillä kiihtyy

”Pohjois-Korea aloitti uhkailun ohjusiskulla, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trymp uhkasi Pohjois-Koreaa ”tulella ja raivolla, jota maailma ei ole koskaan nähnyt”.

Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välien pelätään kärjistyvän aseelliseksi konfliktiksi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varoitti tiistaina Pohjois-Koreaa uhkailemasta enää Yhdysvaltoja. Jos uhkailu ei lopu, Trump viestitti, Pohjois-Koreaa odottaa ”tuli ja raivo, jollaista maailma ei ole koskaan nähnyt”.

Pohjois-Korea vastasi tiistaina virallisen uutistoimistonsa kautta, että Pohjois-Korea harkitsee ohjusiskun tekemsitä Yhdysvaltain alueelle Tyynellä valtamerellä. Pohjois-Korea sanoi kohdistavansa iskun Guamin saarelle, jolla Yhdysvalloilla on pommikoneita. Asiasta kertoo BBC.

Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson kommentoi BBC:n mukaan uhkausta sanomalla, ettei Pohjois-Koreasta ole välitöntä uhkaa.

Tillersson myös puolusti presidentti Trumpin kielenkäyttöä ja sanoi, ettei Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ymmärrä diplomaattista kieltä, minkä takia kovaa kielenkäyttöä tarvitaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltain ulkoministeriö on peräänkuuluttanut kaikkia osapuolia välttämään sanoja tai tekoja, jotka voisivat johtaa tilanteen kärjistymiseen.

CNN:n kuulemat asiantuntijat arvioivat Trumpin kommenttien jälkeen, että Trumpin sotaisa retoriikka aiheuttaa riskin ”katastrofaalisista virhearvioista”.

”Tätä hienovaraista peliä monimutkaistaa se, että näitä kahta massiivista sotakonetta johtaa kaksi kokematonta, impulsiivista presidenttiä”, sanoo Ploughshares Fund -turvallisuusjärjestön johtaja Joe Cirincione CNN:lle.

”On yksi asia tehdä virhe tarkoituksella, mutta konfliktiin voi ajautua myös vahingossa – antaa signaalin, joka saakin vastustajan reagoimaan täsmälleen päinvastoin kuin ajattelit.”

Hän arvioi, että kumpi tahansa, Pohjois-Korean valtias Kim Jong-un tai Donald Trump voi virheillään ”päästää valloilleen sodan, jollaista emme ole nähneet toisen maailmansodan jälkeen”.

Cirincionen kanssa samoilla linjoilla on ydinaseiden ja Pohjois-Korean asiantuntija Siegfried Hecker. Hän sanoo Politico-lehdelle, että suurinta Pohjois-Korean uhkaa ei muodosta ydinkärjen satunnainen kohdistaminen Yhdysvaltain mantereelle vaan Washingtonin syöksyminen tahattomaan ydinsotaan Korean niemimaalla.”

www.kauppalehti.fi/uutiset/pohjois-korea-uhkaa-yhdysvaltoja-ohjusiskulla—sananvaihto-maiden-valilla-kiihtyy/pJcW3Dx6